Palasin eilen takaisin Helsinkiin kotoani Tampereelta. Vietin hämmentävän illan itsekseni, enkä flunssaltani meinannut saada unen päästä kiinni. Aamulla heräsin tukkoisena tajuamaan, että tänään on todellakin vuoden viimeinen päivä.

Vuoden viimeinen päivä. Muistan hyvin myös edellisen vuoden viimeisen päivän. Taisin olla silloin aika eri ihminen. Kuluneet 12 kuukautta on osoittaneet, kuinka monta mutkaa ja muutosta voi tulla vastaan lyhyessäkin ajassa, mutta toisaalta myös todistaneet, että asioilla on taipumus loksahtaa kohdilleen, ennemmin tai myöhemmin. Siksi on ehkä hyvä pysähtyäkin hetkeksi miettimään mennyttä, miksi asiat menivät niin kuin menivät... Ja ennen kaikkea olenko oppinut mitään?

Mitä mun albumiin tulee, niin sen pitäisi valmistua alkuvuodesta. Meillä on vielä kolme biisiä äänittämättä sekä aikaisempien hiomista, ja mulla on jotenkin kummallisen ristiriitaiset tunteet siitä kaikesta. Oon oppinut niin käsittämättömän paljon, niin biisinteosta, studiotyöskentelystä, laulamisesta, sanoittamisesta, tuottamisesta kuin sovittamisesta ja ihan ihan kaikesta, ja siksi koko syksy on ollut myös äärimmäisen rankka. Oon onnistunut piiskaamaan itseäni jatkuvasti eteenpäin pelästyessäni yhä uudestaan omaa keskinkertaisuuttani. Välillä olisin voinut olla lempeämpikin itseäni kohtaan, mutta heittäytyminen ei salli sellaista.

Kaiken tämän kehittymisen myötä tuntuu myös kummalliselta ajatella, että ne meidän "tekeleet" ;) todellakin kootaan yksiin kansiin ja laitetaan kauppojen hyllyille! Tuntuu, että vasta nyt todella tiedän, miten haluan albumini jatkossa äänittää ja rakentaa, missä järjestyksessä ajatustyö pitää tehdä ja suunnitelmat, treenaukset, biisien valinnat jne. Ja myös, mitkä asiat voi tietää varmasti vasta siellä miksauspöydän ääressä.

Mutta kuten aiemmin jo kirjoitin, tärkeintä on ottaa opiskeen siitä, mitä tekee. Siksi näenkin tän ekan levyn ennen kaikkea aloituspisteenä jollekin, en niinkään päätöksenä. Se, että nyt tiedän paremmin, miten asioita kannattaa tehdä ja hoitaa, on vain osoitus siitä, että ne "virheet" (tai eivät ne ole edes virheitä, vaan tapoja tehdä asioita jollain tavalla) on ollut tärkeä tehdä juuri nyt. Tuntuu, että tämän kaiken ansiosta mun sisältä on auennut monta lukkoa, ja uusia biisien aihioita (hyviä sellaisia!) alkanut syntyä ennennäkemättömällä tavalla ja se kaikki on tän henkisesti äärimmäisen rankan syksyn ansiota. Välillä pitää vähän hikoilla, jotta saa jotain aikaiseksi!

En ole uhrannut montaakaan ajatusta pohtiakseni levyn tulevaa vastaanottoa, mutta nyt, koko projektin lähetessä loppuaan, alkaa nekin ajatukset nousta pintaan. Onko tämä todella sitä, miltä haluan kuulostaa? Voinko todella seistä näiden biisien takana? Mitä jos nolaan itseni? Mitä, jos kukaan ei kiinnostukaan musiikistani?

Hassua sinänsä, että kyseenalaistamisen aalto on huuhtonut mun lävitse koko syksyn yhä uudestaan ja uudestaan, ja samaan aikaan oon yhä varmempi siitä, että nyt mun täytyy vain olla rohkea. Yritän parhaani, katsotaan mihin se riittää. Kukaan ei voi vaatia multa enempää (en edes minä itse!), joten siihen on tyydyttävä. Artistin, taiteilijan ja muusikon rooli on olla ikuinen etsijä, ja luulenkin, että itseni kyseenalaistaminen on ainoa tie kehittyä, ainoa mahdollisuus luoda jotain persoonallista ja uutta. Jos mulla olis ollut koko levytysprosessin ajan todella itsevarma olo, pelkään pahoin, etten olisi saanut itsestäni niitä kaikkia tunteita ja ajatuksia irti, saati kehittynyt niin mielettömästi tässä matkan varrella. Ja se, että olen avannut itseni, kuuluu mun biiseissä.

Hm. Pitäisiköhän mun vielä varmuuden vuoksi hieman tarkentaa pointtiani. Lähinnä tarkoitan tällä kaikella sitä, että koko prosessin ajan, kun yhtä biisiä tehdään, oon koko ajan ihan hajalla, mutta kun kuuntelen parin viikon kuluttua valmista miksausta, järkytyn kuinka hyvältä lopputulos kuulostaa. Ne persoonalliset ja oman tyyliset ratkaisut eivät siis olekaan aina helppoja. Tärkeintä on yrittää herkistyä ja luottaa vaistoonsa.

--- Heh, tämä pohdinta taisi lähteä nyt hieman käsistä! ;D Mutta siis. Tehkää väsymättä ja pelkäämättä sitä, mitä rakastatte. Vain siten voitte koskaan löytää jotain todellista sisältänne. Yllätän itseni vähän väliä vertaamasta itseäni muihin, jolloin yritän muistaa, ettei vihaaminen tai kateus johda mihinkään. Ei jonkun toisen tekemä hyvä biisi vähennä mun mahdollisuuksia säveltäjänä tai sanoittajana. Eikä kaunis nainen kadulla vähennä mun kauneutta. Mutta viha ja kateus... ne lannistavat mut ja tekevät musta ruman. Muistakaa se ja päästäkää niistä irti.

Inspiroivaa alkavaa vuotta,
voikaa hyvin ihan joka iikka.
t. Nika

"Epävarmuus on ainoo tie vapauteen, muista meillä on oikeus olla kesken." (ote tulevan levyn biisistä Vihaaja)