Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

11.8.2007 - Istu grilliin tour

11.8.07 Istu grilliin tour, S-Osis Turku, mukana Thoth, Sooz

Oli aika Alasimen ensimmäiselle itse järjestetylle keikalle. Viikko on ollut kesän kuumin ympäri maata eikä lauantai 11.8. tee poikkeusta, ilma on ahdistavan kuuma. Mikäs sen hienompi keli roudata soittokamoja! Minä ja Ville olemme treeniksellä kello 13 ja rumpukamat on saatu lastattua autoon kello 14. Jani odottelee meitä S-Osiksella, tuolla legendaarisella Turun yliopiston osakuntabaarilla, jonne saavumme kello 15. Olemme varanneet aikaa reilusti kamojen pystyttämiseen, ettei kiire ehdi iskeä missään vaiheessa.
Pian paikalle ilmestyykin Thoth-yhtyeen jäseniä omien soittopeliensä kanssa ja saamme lisää kasausapua. Kamat saadaan näppärästi pystyyn ja alkaa soundien metsästys. Sekä pallogrillin nouto ja takahuoneen jääkaapin täyttö mallasjuomilla.
Miksaajamme ehtii paikalle vasta kello seitsemän, jota ennen olemme saaneet oman "soundcheckimme" tehtyä eli haettua itse suuntaa antavat soundit. Soittojärjestys olisi Thoth, Sooz ja viimeisenä me. Oululainen Sooz ei ole vielä ehtinyt paikalle, joten Thoth aloittaa oman soundcheckinsä ja samalla miksaaja pääsee hienosäätämään soundeja kohdilleen.
Thothin saadessa pääpiirteittäin hommansa pakettiin Sooz saapuu pakullaan ja pääsevät suoraan tien päältä lavalle tsekkaamaan soundeja. Aikaa on hyvin, sillä ovia ei aukaistakaan suunnitellusti kahdeksalta vaan keikkapaikan henkilökunta ilmoittaa ovien aukeavan vasta yhdeksältä. Sopii meille. Eikun pallogrilli vaan pihalle ja makkarat tulille. Saavatpahan jo kahdeksaksi paikalle tulleet mahdollisuuden einestää.
Porukkaa ilmaantuu paikalle vähänlaisesti, mikä ei ole kovin suuri yllätys. Thoth aloittaa settinsä kello 22.20 ja suoriutuu ensimmäisestä, hieman yllättäenkin ilmaantuneesta keikastaan hyvin. Thoth oli otettu paikalle paikkaamaan Venäläistä sivuprojektia, joka alkuperäisten suunnitelmien mukaan olisi ollut illan kolmas bändi, mutta joka perui esiintymisensä viikkoa ennen keikkaa. Thoth kuitenkin suoriutuu puolen tunnin progemetallipaketistaan hyvin.
Oululainen Sooz pääsee seuraavaksi näyttämään turkulaisille miten hommat pohjoisessa hoidetaan. Harmittavasti tekniset ongelmat vaivaavat lähes läpi keikan ja yli-innokas bändin keulakuva päättää spiikata yhtyeen sisään jo ennenkuin muut soittajat ovat valmiina. Musiikkinsa kuitenkin uppoaa ainakin allekirjoittaneeseen ja bändi soittaa energisesti pienistä ongelmista ja vähäisestä yleisöstä huolimatta.
Seuraavaksi olisikin sitten meidän vuoromme päättää nämä kinkerit. Uusi kitaristimme Toni pääsee tulikokeeseen. Muutamia pikkumokia siellä täällä soitannossa, mutta lopputulos tyydyttää. Ensimmäinen esittämämme cover-kappale, CMX:n Discoinferno, saa yleisössä jo kunnon liikettäkin aikaan. Pisteet kotiin vie erityisesti Toni, joka suoriutuu ensimmäisestä keikastaan kunnialla, vieläpä varsin lyhyen treeniajan puitteissa. Keikkaan voi olla tyytyväinen, mutta parannettavaa ja viilattavaa vielä löytyy. Ei muuta kuin tuttujen kommentteja vastaanottamaan ja korkkaamaan ansaittu keikkakalja.
Olemme sopineet roudaavamme kamat pois paikalta vasta seuraavana päivänä, joten kiirettä ei keikan jälkeen ole. Hätäisimmät vievät jo kamansa, mutta suurin osa jää odottamaan aamua. Porukka hajaantuu valomerkin aikana ja oma loppuiltani sujuu Soozin rumpalin, hänen ystävänsä ja oluen parissa. Seuraavana aamuna herätys yhdeltätoista. Juhlaa.
Tästä on hyvä jatkaa.

SETTILISTA:
(intro)
Sielulintu
Vieraalle rannalle
***
Ahdas
Alussa
Lapsuudenkoti
***
20. huhtikuuta
Taival
***
Yössä
***
Discoinferno
Valkea verho
***
Muistojen kuvat

Kirjoitettu Sunday 12.08.2007

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: