6.2.08

Metal Gear Solid 2:ssa oli erikoisen hienoa lähinnä alun fiilikset ja lopun hienot taistelut, tarinan tiivistyminen ja kenraalin sekoilu. Toki mukana oli taas muutama jännä jippo ja karismaattiset pahikset. Kolmosta en ole kerennyt vielä pitkälle pelata, etten oikein tiedä, miten hyvä se on. Ainakin alun James Bondmainen järkyttävän pitkä alku oli vähän pöljä. Ykkönen on todellinen klassikko niin monesta syystä. Aivan omaperäinen tyyli seikkaila. Ainakaan itse en ollut pelannut mitään sellaista ja muista kuinka innoissani olin kun näin ennen pelin hankintaa kuvia, joissa hengityshöyrysi ja oli juttua siitä että pitää hiippailla onnistuakseen. Se oli jotain todella piristävää kaikkien räiskintöjen perään. Viholliset ovat uskomattoman mieleenjääviä. Jokaisella on oma juttunsa. Tarinaa ei heidän osaltaa tosin paljon valoiteta, mutta sitli vaikuttavaa. Jo ykkönen oli välillä liian elokuvaa - ainakin nuorena poikana. Kolmonen taitaakin olla interaktiivinen elokuva.


Resident Evil Code Veronica X oli jotenkin etäinen ja väkisin tehty osa. Varsin pelottava ja tunnelmaltaan onnistunut kuitenkin. Survivoreita en ole koskaan edes harkinnut hankkia. Game Cube versioita haluaisin pelata lisääkin. Ykkösen remaken olen pelannut läpi ja se oli hieno kokemus. Outbrake File 1 on hemmetin vaikea ja todellisille HC-pelaajille, joten en ole jaksanut sitä paljon hoonailla ja tämän vuoksi olen jättänyt File 2 ostamatta. Nelonen näyttää alun perusteella vaikuttavalta, mutta olisi voitu nimetä ihan omaksi pelikseenkin, koska niin selkeästi eroaa.

Aikoinaan Resident Evil ykkönen oli todella tiukka peli. En tosin koskaan ole sitä varsinaisena kauhupelinä pitänyt. Zombit on semmosii mukavii pöljii, joiden kuuluu olla hitaita ja tyhmiä. Mutta sitten niihin on alettu tunkemaan yhä vaan hurjempia petoja, jotka kaikki eivät ole aivan mieleeni. Varsinkin päänleikkaajat ovat monesti suututtaneet, kun hahmo kuolee silmänräpäyksessä, kun sellainen örkki jostain hyppää päälle ja silpoo pään irti. Itseasiassa niitähän oli siellä CVX:ssäkin. Siellä ne toimi paremmin. Director's cut ei varsinaisesti tuo mitään uutta. Vähän eri vaikausasteita meitä huonoja eurooppalaisia varten ilmeisestikin.

Kakkonen olikin todella odotettu kuten aikoinaan kaikki Tomb Raideritkin. Tosin niitä ei ollut niin pakko saada heti kuin juuri tämä. Demoa oli toki koitettu, kun Playstation magazine tuli muutaman vuoden. Alku pelissä on loistava. Sitten hienoa säätämistä poliisiasemalla ja lähistössä. Ja oivaltavan hienoa on pääsy pelaamaan toisella hahmolla rinnakkaistarina. Ja sitten koko homma toisin päin vielä eli varsinaisesti neljä läpipeluu kertaa jo tulee siitä.

Kolmonen olikin sitten vähän tylsä. Kakkoseen tuli melko luontevasti iso paha setä vainoamaan, mutta kolmosessa on sellainen tylsä splättermeininki ihan jo siksikin että asearsenaalia on valtavasti. Toki pidin valtavasti ruutien sekoittelusta. Jos kolmonen ei liittyisi niin vahvasti kakkoseen ja vähän ykköseenki, olisin senkin jo varmaan myynyt pois. Hauskaa kuitenkin on se, että pääsee vähän poliisiaseman ympärille tutkimaan. Mutta aina nämä pelit ovat olleet aivan liian pieniä, kun taas TR:t välillä liiankin laajoja sokkeloita.


Lara Croft Tomb Raider Angel of Darkness on sanahirviön lisäksi aika pitkä seikkailu. Alkaa puuduttavan hitaasti ja typerää seikkailua kaupungissa. Meininki parani kun päästiin luoliin riehumaan. Sain pelin tingittyä halvalla ja myin kalliimmalla sitten pois, koska ei ollut parasta TR:ää. Nyt tosin harmittaa vähän, kun kaksi seuraavaa olivatkin ihan ok. Tosin en ole niitä paljon vielä kerennyt pelata. Ykkönen on yhä legendaarinen. Siinä on mukavasti erilaisia paikkoja ja selkeää etenemistä. Kakkosessa oli kivasti uusia elementtejä. Kolmonen on aivan uskomattoman laaja seikkailu ja tuntuu kuin pelaisi vähintään kahta peliä. Alku on hankala, mutta samalla hyvin mielenkiintoinen. Nevadassa on jännä fiilis ja homma etenee mukavasti. Lontoo on aina ollut todella karu. Ei millään jaksaisi sitä pelata, mutta onneksi siellä oleva metro osuus oli kivempaa. Hinku päästä dinolaan on kova. Viimeinen lumialue vedettiin aikoinaan läpi huijauskoodeilla, mutta lopputaistelu ainakin räiskittiin läpi. Ne kaivoskärryillä ajelut vei hermot ainakin muistaakseni.

Nelonen oli oikeastaan aika kova veto, koska oltiinkin vain yhdessä paikassa. Silti erittäin innostavaa seikkailua. Vitosessa sitten olikin todella erilaisia seikkailuja. Vähän tuntui ote lipsuvan, mutta varsin hyvin ne silti rähmi läpi.


Silent Hill ykkönen on aivan omaa luokkaansa. Se oli nuorena yläasteikäisenä poikana vaikuttava kokemus ja paikoitellen hyvin pelottava. Ei kuitenkaan siten, että siitä olisi mitään traumoja jäänyt. Kakkonen ostettiin hienona pahvipakettiversiona. Vähän tuntui vanhan toistolta. Sitten se myytiin pois. Pari kesää sitten ostin kokoelman ja aloin Myotessin kanssa pelaamaan kakkosta uudestaan. Silloin se toimikin ihan hyvin, kun ei enää muistanut ykköstä. Kuitenkin se on yhä vähän selllainen väljä episodi. Kolmonen olikin sitten todella piristävä. Varsinkin alku tempaisi kahteenkin kertaan mukaan. Sitten myöhemmin oltiinkin taas pimeissä tunneleissa huitomassa ihan perinteisesti, mutta silti ihan hyvä osa. Nelonen onkin nyt sitten kesken. Mielestäni voisi olla nimetty ihan omaksi pelikseenkin. Samaa kuitenkin on jokseenkin, mutta aivan uudella tavalla, joka on konkarille ihan piristävä juttu. Silti himo pelata ykkönen taas joskus kasvaa. Ja tosiaankin nelososa on k18 kun aikaisemmat ovat olleet noin k15 riippuen merkin laittajasta ja maasta.

11.2.08

Dino Crisis pelit on aika tyhmiä ja ratsahtaa Resident Evilien maineella. Eka oli jotenkin vammainen versio Resipeleistä. Jotain mukahyviä juttuja, jotka ei toimi kovin hyvin. Toisaalta sen verran potentiaalia havaittavissa, että halua pelata läpi. Jatko-osa sitten onkin ihan räiskintää. varsin hulvatonta välillä. Ensin luuli pelaavansa tyypillistä resipeliä, mut sit jossain vaihees huomas olevansa utzit kädes ampumas parinkymmenen raptorin sarjaa aaden hirveesti jotain combopisteitä. Olihan tässäkin jotain seikkailua. Näis on siis vähän sama rakenne kuin reseis, et ensin on mystistä ja sit myöhemmin vaan mennään lahtaamaan loput pois ihan huvin vuoks. Samaa kaavaa käyttää valitettavasti Parasite Eve.


Parasite Eve ykkönen on todella hyvin tasapainotettu seikkailu. Tiivis kuuden päivän samoilu New Yorkissa. Ase- ja varustesäädöt ovat aluksi aika hankalia, mutta myöhemmin niistä tulee koko pelin suola. Paljon tylsiä taisteluja, joiden ainoa pointti on saada lisää kaikkea. Välillä on ihan fiksusti jänniä elementtejä taisteluissa. Aseisiin voi liittää ties mitä, mutta osa lisäosista kumoaa toisensa. Taistelusysteemi on jännä sekoitus perus FF7 "odota ja valitse"- ja TR "juokse ja ammu"-toimintoja. Homma toimii kiitettävän hyvin. Ehkä vähän kurjaa on se että aseiden erot (tai varsinkin lisät) ovat aina niin marginaalisia, että homma menee välillä vähän turhan mystiseksi hoonaamiseksi optimoimisessa. Ensimmäistä osaa ei Eurooppaan koskaan tullutkaan, mutta toka osa jostain systä tuli. Se oli jostain syystä sitten se räiskintälisä. On siinäkin tosi paljon tutkimista, mutta ensimmäisestä osasta hienon tehneet jutut ovat poissa. Ainoastaan sama parasiittinen teema on läsnä. Toki ne "taiat" ovat molemmissa nättejä ja mukavia käyttää ammunan välissä.


Silloin kauan sitten, kun niitä demolevyjä tuli joka kuukausi, innostuin todella paljon Populouksesta. Pelasin demon kolme kenttää varmasti todella monta kertaa läpi. Ostin pelin tietokoneelle, koska en muutakaan löytänyt. Sitten kävi jotain kummallista ja aikaa meni ja en ole koskaan sitä saanut asennettua mihinään koneeseen vielä. Sitten tingin pelin Playstation vesion uutena todella halpaan hintaan ja aloin pelaamaan tosissani. Harmillisen juminhan se vanhan PSX:n vetää. Silti pelissä on niin paljon sitä hienoutta, josta pidän, että jaksan odotella kun vanha kone ruksuttaa kymmenien pikku-ukkojen seikkailua. Demon kolmas kenttä oli itseasiassa plajon parempi kuin sitä vastaava kenttä oikeassa pelissä. Tämä kenttä tuli paljon myöhemmin eikä ollut läheskään yhtä hektinen. Demossa siinä piti heti alusta olla todella tehokas ja rakentaa äkkiä taloja ja torneja ja hyökätä tärkeisiin kohteisiin. Pelissä on kuitenkin se huono puoli, että papeilla saa liikaa tuhoa aikaan. Yleensä kasasin vaan hirveät laumat papistoa, joilla käännytin kaikki puolelleni. Välillä muutama tulisotilas antamaan taustatukea tai ampumaan veneestä tai kuumailmapallosta häirinnän vuoksi. Varsinaita sotilaita en juuri koskaan käyttänyt tai varsinkaan kouluttanut. Kaapatut sotilaatkin passitin heti pappiskouluun. Tämä peli ehkä kertoo paljon minun ajattelutavastani. Käännytän kaikki mieluummin kuin teen jotain muuta.