Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Treenipäiväkirja 21

Pre-treenipvkirja 21


On keskiviikko pimeällä keskiajalla Herran vuonna 2009. Perserutosta kärsivät käsityöläiset Touni ja Jontte ovat päättäneet lähteä hieman kotikylänsä majataloja kiertämään. Sima ja majatalon hampaattomat lutkat ovat miesten mielessä. Haku on päällä!

Gringoon oli tarkoitus mennä alkutankkaukselle, mutta olivat laittaneet yllättäen hetkeksi lapun luukulle. Pahus! Fonassa puolestaan näytti olevan pitkä jono täynnä kurahousuisia opiskelijoita. On jälleen haalaribileiden pelottava sesonkiaika. Tuhotkoon musta surma nämä kerettiläiset!

Nokka ja kalu siis kohti Pulloa. Paikka on tyhjä, mutta täyttyy jälleen hetkessä kunhan sana ensin kiertää kadulla saapumisestamme. Olemme tottuneet tähän, olemmehan Vaasan seurapiirielämän kermaa!

Anonyymisti päiväkirjassa esiintyvät Eino ja Mika saapuvat myös pelipaikalle. Nuoret pojat näyttävät Tounille ja Jontelle miten alkoholituotteet käyvät kulmaan. Noh, pojujen ei tarvinnukkaan mennä aamulla töihin.. Mika ottaa muutamat kymmenet tuopit liikaa ja pojalla lähtee oitis haku päälle. Naisia haetaan seksuaalisella liikehdinnällä ja kauniilla eroottisilla liikesarjoilla. Välillä kuljetaan pitkin seiniä. Olo on kuin keskinkertaista balettia katsomassa olisi. Iloa silmälle, mutta sielu ei saa ravintoa.

Nokka ja kalu kohti siis kartanoa, aamulla on aikainen herätys. Seuraavana päivänä olisi sitten uudet treenit uusitulla kokoonpanolla. Desperate Bastards on kiinnittänyt uusia taiteilijoita riveihinsä. Rumputaiteilijana häärää maestro Thomas ja toista kitaraa työstää velho Eino. Kitarataitonsa ovat maagiset, jopa yliluonnolliset! Miehen taidoista antaa parhaimman kuvan termi CROM! Onkin aika saada bändiin vihdoinkin joku, jolla pysyy kitara kädessä. Nelikielistä hivelee edelleen Jontte, joka hoitaa myös runojen lausunnan. Komppikitaran parissa yrittää epätoivoisesti puuhastella allekirjoittanut.

Treenit vol.21


Jatketaanpas paskanjauhantaa, kunhan olen esin lämmittänyt eilisen kebabin.. Mmm'm, jumalten ruokaa! Ihmisliha tekee maun! Samalla iski ikävä flashback eiliseltä: Aivan perkeleen hienon salaattikattauksen tein mukaan kebabbilasta, tyhjäsin koko perkeleen salaattihyllyn ja heti ensimmäisenä tekona ulkona salaatit pitkin katuja. Meni itkukänniksi tämän jälkeen. Onneksi itse kebab säilyi ehjänä. Sen tuhoutuessa olisin elämänhaluni menettäneenä juossut rekan eteen.

No, ei täs jaksakkaan reeneistä mitään runoilla.. Aamulehdessä kun oli otsikko "Miehiä kannustetaan spermanluovutukseen". Menenkin tästä nyt hoitamaan oman osuuteni Internetin kattavien videokirjastojen avustuksella. CROM!

Kirjoitettu Saturday 24.01.2009

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: