Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Masteroinnista

Olen tässä hieman miettinyt... Kannattaako masterointi/lopullinen miksaus hoitaa jo kappaleenteon vaiheessa vai vasta audioeditorissa, kun biisi on purkitettu yhdeksi äänitiedostoksi?
Keskityn nyt lähinnä syntikoin, samplein ym. tehtyyn, enemmän koneistettuun musiikkiin (en kuitenkaan välttämättä täysin elektroniseen musaan). En siis huomioi mm. laulun, kitaran, rumpujen tai muun "traditionaalisen" nauhoitusvaihetta ja siihen liittyviä miljardeja seikkoja ja ongelmia. (Joo joo, ovathan vaikkapa ne rumpu- ja orkesterisampletkin joskus nauhoitettu, mutta se onkin eri asia)

Jotkut sanovat, että miksaus, masterointi ja kaikki kannattaisi hoitaa kertaheitolla (varsinkin jos koneesta löytyy tehoja), toiset taas ovat jyrkästi sitä vastaan. Itse olen yleensä hoitanut kaiken kertaheitolla (plus ehkä vielä todella pientä hienosääntöä lopulliseen wav-tiedostoon audioeditorissa). Nyt olen kuitenkin ajatellut tekeväni toisin (varsinkin, kun masterointiplugarit syövät nekin tehoa).
Mitä sitten kannattaisi tehdä ja missä vaiheessa? Yksittäisten soittimien tai raitojen panorointia on esimerkiksi hieman vaikea enää lopullisesta äänitiedostosta muutella. Miten paljon ja mille raidoille kannattaisi kompuraa käyttää ennen lopullista masterointivaihetta? Mikä on järkevintä hoitaa pois alta jo sekvensseriohjelmassa?

Kysynkin nyt lähinnä sinulta, kuka tätä nyt onkaan vaivautunut lukemaan, että miten itse toimisit?

PS. Olen etsinyt uutta masterointisoftaa; Wavesin välineet ovat takuuvarmasti ammattitasoisia, mutta niin kyllä ovat niiden hinnatkin. Izotopen Ozone vaikuttaa ihan hienolta (demoa en ole kuitenkaan kerennyt vielä kokeilla). Osaisikohan kukaan ehdottaa mitään muuta?

Kirjoitettu Tuesday 15.08.2006

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: