Tiimalasi

Room21 | 29.09.2008 | Melodic Death
3:18

Demon kolmas ja viimeinen biisi.

8.10   723 kuuntelua

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

7
Telaketju 01.02.2009
Soundit tuntuisi olevan kelvollisella tasolla, laulajan puhtaat osuudet kuulostaisivat hieman epävarmalta suoritukselta. Musiikki itsessään ei kolahda itseeni ainakaan, kun kuulostaa niin valtavirran tavaralta, soitto kuulostaisi tässä ainakin yhteen menevän muttei mitään virtuoosisuorituksia tuntuisi olevan havaittavissa. Laulaja laulutunneille ja parempia biisejä niin on toimiva paketti kasassa
0   +1 +2
 
8
Sandman 11.10.2008
Hyviä ideoita biisissä. Pienet epätarkkuudet häiritsevät pikkasen (tiedän, olen perfectionisti, sorry). Muuten kappale toimii eheästi alusta loppuun. Stam1na tulee ensiksi mieleen, mutta tässä kappaleessa löytyy paljon omaperäisiäkin ideoita. Jatkakaahan samaan malliin, niin kyllä tästä hyvä tulee.
0   +1 +2
 
8
The Kaamos 09.10.2008
Hyvää runttausta, eli asenne kohdallaan, laatukin melko hyvää, clean osuuksia voisi hieoa vielä hieman, muuten alkaa olemaan melkoseen buenoa menoa. Itse voisin jopa maksaa levystäkin.
0   +1 +2
 
8
Epoche 04.10.2008
No lopputulos demostanne:
Tämä on paras biisi, alun rumpujen hintelyyttä ei enää kuulu. Laulu(/örinä) toimii paremmin kuin aikaisemmissa. Tässä tuntee jotain eteenpäin tahtovaa voimaa, ettei vain nojata taaksepäin ja tehdä mitä tarvitaan..Tosin biisien lopetukset on pakko muuttaa, nyt ne ovat karmeita ja lopettavat kaiken kuin kanan lennon - myös kommentoijan ajatuksen..
0   +1 +2
 
Mr Fobias 30.09.2008
Ihan siistiä menoa kyllä, runttausta ja asennetta on. Itse biisikin on kokonaisuutena ihan toimivaa ja kivan melodiallista, vaikkakin jää viittävaille valmis fiilis.
Sanoitus ok (suomen kielestä plussaa), mutta jotenkin laulusta pitäisi saada enemmän irti. Amorphis on teillä vaikutteina, joten joskos sieltä löytyis jotain ideaa.
Skitat toimii hyvin ja huomaa kepittäjien hallitsevan laitteensa.
Rumpali ja basisti komppaavat asiallisesti. Jälkinmäisellä nyt ei hirveän suurta roolia ollut, mutta sehän oli varmasti tarkoituskin.
Ei kun kehittykää bändinä.
0   +1 +2
 
7
Lasa 29.09.2008
Aika perussettiä. Kitarat toistaa aika paljon samaa koko biisin ajan. Laulussa vähän parannettavaa vielä. Suht toimiva biisi kuitenkin.
0   +1 +2
 
9
\,,/- 29.09.2008
Jeah \,,/
0   +1 +2
 
8
Tanehau 29.09.2008
Musiikkiin panostusta, iha kivoja kitara riffei mutta jotenkin toi piisin rakenne ja toistuvat kitara jutut samalla kuviolla puuduttaa. Laulu kusee vaikka onkin ihan tonne mukaan hyvin sovitettu. pitäis olla enemmän esillä eikä noin piilotella sitä. tunkkasen kuulon lähinnä. Iha jees ekaksi demo piisiksi. pikkasen mun makuun vaan yksikertaista.
0   +1 +2
 
bassisti 30.09.2008
jeps jeps.
tiimalasi, omaperänen nimi biisillä! tämä biisi on aika menevää ja nuo murinat välissä ovat mahtavan kuulostaa, harmi vaa ku niitä on käytety täs biisis nii vähän. Puhdas "laulu" kuulostaa paikka paikoin iha kivalta, mut välillä siitä tulee vähän hmm outo. Kertsin huuto ei iske ihan mun korvaan.
Biisin soundit on kohallaan, bassot vähän munattomat (luulis soundiakin olevan kun tuolla lukee spector). mikseriäänenlaaduks tää sais multa täyden kympin. Joo riffit jyllää ihan kivasti eteenpäin, ehkä vähän turhan tasapaksua kuitenkin. Samantyylisiä riffejä tässä biisissä jaetaa ilmoihin tusina.
Tämän genren biisejä on nykypäivänä hankala tehdää. Tämäkin biisi kuulostaa siltäku joku olisi jo soittanut tämän. Omaperäsyyttää tarvittaisiin, vaikka joku blues soolo sitten :) suomenkielisyys on omalla laillaan iha hieno juttu, mutta ei mun mielestä natsaa tämän lajin musiikis, sorii. mut kaikin puolin NASEVA biisi.

Kaikki menee paremmin kun tapat itsesi. Juuri näin :)
0   +1 +2
 
7
Makkaraperunat 29.09.2008
Ihan toimivaa paskaa... Musiikaalisesti tämä ei omaperäisyydellä päätä huimaa mutta suomeksi laulettuna tällaista settiä kuulee harvemmin. Laulun soundista en pitänyt suuremmin, myös sanoitukset onnistuvat tässä kuulostamaan paikoin hyvinkin kornilta. Soundipolitiikka muuten ok. Komppaan Tanehauta toteamalla biisin rakenteen köykäisyyden sekä biisin yleisen puuduttavuuden.
0   +1 +2
 

Sivut: 1 2