Aimo Annos & Rytmi-Veikot: Pyhän Handyn Blues


Composer, arr. & Midit: AnttiJ
Artist: Aimo Annos & Rytmi-Veikot
Conductor: Aimo Annos
Drums: Veikko Ludwig
Bass: Veikko Fender
Guitar: Veikko Gibson
Piano: Veikko ”Gay-Board ” Yamaha
Vibraphone: Veikko Bergerault
Horns & Brass: Eesti Riiklik Puhkpilliorkester
Production: Jyrkimmät Mahalaskut Ky/Jyrki Mahalasku
Production assistent: Marja Pensas
Copyrights: AnttiJ & Jyrkimmät Mahalaskut Ky

Heräiltiin argentiinalais-jepualaisen ”bandoneonin bandiitin” Don Juan Boleron kanssa Lahdessa kämäisen hotellin ”sviitissä”. Olimme vetäytyneet sinne hiihtostadionin mäkimontun ravintolassa vietetyn ratkiriemukkaan Hemohes-muisteloillan jälkeen ottamaan pimeitä pipoja eli yömyssyjä. Huoneen sohvalla nukkui rehellinen Lapin mies Jari Isometsä hyvä omatunto päänalusenaan ja pienessä makkarissa toinen hiihtomaajoukkuelegenda Kari-Pekka Käry ranteeseen käsiraudoilla kiinnitettyä lääkärinlaukkua unissaan syleillen. Hiippailtiin Don Juanin kanssa ulos koska emme halunneet herättää vieraitamme joille jätettiin toki pieni kiitosviesti luettavaksi ja sviitti maksettavaksi. No, se siitä.

Ravattiin kevyttä munahölkkää rautatieasemaa kohti kun vanha ja luotettava Nokian kommunikaatorini hälytystoiminto alkoi pimpottaa vimmatusti TV:stäkin tuttua melodiaa. Mikähän nyt on unohtunut? Ai hemmetti, sehän on kohta seuraavan kisabiisin tekoaika käsillä. Mentiin siitä kuitenkin kumpikin kohti kotia; toinen Kotkaan ja toinen Jepualle.

Yrittelin pariinkin otteeseen aloittaa blues-biisin tekemistä mutta homma ei oikein iskenyt kipinää eikä tultakaan joten päätin lähettää Don Juanille lyhyen e-mailin: ”H.V. Tule Nopeasti Apuun!!! Mikseriin pitäisi tehdä jotain sinistä. T. AnttiJ”

Don Juan saapuikin heti seuraavana päivänä, kompuroi sisään, antoi minulle Apu-lehden tahmaisen missiekstra-numeron ja sanoi ”Mina tulin apuun ”. No niin tietysti, pitihän se arvata; ainakaan keskiaukeamaa en siis avaa. Seuraavaksi ryhdyin ihmettelemään Don Juanin kantamaa jääkiekkokassia. ”On monta pulloa Gin, tonic-vesi, huva mixer ja drinkkiopas. Me tehda nyt mikseriin paljon Ginista!. Mutta miksi sina aloitaa sinu email HV mika on kuin Haista Vitu”. Päästiin sentään viimein asiaan kunhan HV:n oikea merkitys oli käyty läpi.

Se tuo säveltäminen on hyvinkin hankalaa puuhaa: ei ole hyvä jos biisi on plagiaatti mutta ei ole hyvä jos se on liian outo. Siispä päätimme lähes tyhjän Gin-pullon hengeltä neuvoa kysyttyämme, että teemme biisin noiden ääripäiden väliltä. Toiselta Gin-pullolta saimme loppuillasta vahvistuksen, että olemme oikealla tiellä.

Jotta projektista ei tulisi liian työläs, ja koska uusissa blues-biiseissä tuppaa olemaan aina jotain muilta lainattua, päätimme ottaa ohjenuoraksi ”kun pöllitään, niin pöllitään parhaalta”. Pohjaksi lainattiin W.C. Handyn säveltämä ja v. 1915 levyttämä blues-musiikin tunnetuimmaksikin väitetty kappale ”St. Louis Blues” jota olen soitellut sekstetissä yli 40-vuotta sitten. Ensin piti kuitenkin selvittää Don Juanille, ettei W.C. Handy sentään ollut vesiklosetin keksijä vaikka olikin säveltäjä ja hieno muusikko.

Originaalista otettiin A- ja B-osien sointukierrot joihin lisättiin sointuja niin, että niitä on reilusti kaksi kertaa enemmän kuin siinä versiossa jota joskus tuli itse soitettua. Sitten aseteltiin melodian nuotit uusiin asemiin pääosin alkuperäistä rytmitystä noudattaen; C-osa tehtailtiin kokonaan uusiksi vähän jämäkämmällä otteella. Trioleihin (joita suoraan komppiin tottunut Don Juan luuli kolmeksi olueksi) perustuva sovitus valmistui pääni sisällä pyörineitä sekalaisia vanhoja, uusia ja lainattuja ideoita MIDI-editoriin viskoen. Kappaleen pituudeksi päätettiin vanha singlen mitta eli 3 minuuttia ja rapiat päälle.

Sovituksen lähtökohtana oli 12-miehinen lievästi jazz-henkinen bändi ja pääinstrumentiksi valkattiin ihan vaan vaihtelun vuoksi vibraphone, jota soittamaan pyydettiin Veikko ”kun on vibbis, ei vaivaa tippis” Bergerault (ent. Iso-Pösilö), joka muilta pöllimiensä soolojen lisäksi pölli uuden sukunimensä vibraphonen nimikyltistä.

Sitten ei muuta kuin musiikkimoguli ja studioguru Mahalaskun pakeille. Äijä suopuikin antamaan studionsa käyttöömme vanhojen velkojensa osamaksuksi. Biisissä tarvittiin ehdottomasti kunnon pillejä, jotka tuottaja J Mahalasku suostui maksamaan (eli ottamaan laskulle) kun puristettiin ihan vähän vaan Herra Tuottajaa pillistä. Sitten ei muuta kuin yhteys päteviksi (lue: edullisiksi) tiedettyihin Viron soittajiin, ja saatiin biisi vähitellen valmiiksi.

Sävellys jäi ilman sanoja koska tarkoitus oli tehdä sanoitus Alkon suurkuluttajasolmion omistajista, mutta kun spurguakaan ei enää saa sanoa spurguksi, niin se sanoituskin jäi sitten tekemättä, ettei tarvitse pyydellä jälkikäteen anteeksi keneltäkään eikä ainakaan Sirkka-Pekka Seteliukselta.