vaivuttuani kaikkein syvimpiin
ja mustimpiin syvyyksiin
kaivettuani oman hautani omalle sielulleni
laskiessani sen ikuiseen unholaan,
valottomaan pimeyteen

hengen tukehduttaen
toivottomuudella ja kylmällä tyhjyydellä
puhdistan itseni vihalla
repien elämäni valon kappaleiksi

mieleni varjoiksi muuttaen
hän tulee lähemmäs pimeyteeni
ruokkien hulluuttani, tukehduttaen minut
kuin pienen lapsen kehtoonasa

mieleni on jo niin saastunut
etteivät ajatukset enää selkene
kunnes hengen tukehdutan
enkä herää enää pimeästä