Behnseth: Valon Säteet


Nälkäinen käärme syö hitaasti itsensä, kuin tämä ihmiskunta joka häntäänsä sokeana jahtaa. Tulisilla siivillään Autinkolaiva kiitää taivaan halki Apep kannoillaan. Ikuisuus on vain kivenheiton päässä siitä mikä taakse jäi.

Ennen auringon nousua näin jo sen, ihmiskunta ei ole pelastamisen arvoinen. Lennä siis kauas feenikslintu vie toivosi muualle, sinne missä siitä kasvaa suuri elämän puu.

Kuollut kansakunta huutaa nimeään, ollakseen jotain. Kasvottomat nimet kuiskivat menneisyydestä. Ikuisessa kilpailussa ei ole voittajia. Heikot unohdetaan, kun ajan hammas heidät syö.

Anna meidän kuolla ahneuden ruttoon, kun ihminen nakertaa toiselta pään. Me vaivumme historian hämärään ja ehkä silloin menneisyyden haamut rauhan saa.

Ennen auringon nousua näin jo sen, ihmiskunta ei ole pelastamisen arvoinen. Lennä siis kauas feenikslintu vie toivosi muualle, sinne missä siitä kasvaa suuri elämän puu.