Nään kuinka lapset leikkivät jo teiden varsilla, aamulla tuhka oli satanut jo maahan.
Ja kuinka peilaavat itseään mustan kuilun läpi.
He sanovat että näkevät tulevaisuuteensa ja
he rakentavat tuhkasta talonsa hiljaisuuden rannalle.
Heidän verensä on kuivunut, kätensä heikot ja äidin syli on kuolema.
Isä on hedelmätön ja aamu on hauras valoton.
Tänään ymmärrän miestä jonka maailma loppui bunkkerissa.
Ja ymmärrän miestä joka vei opetuslapsensa viimeiselle aterialle.
Ja ymmärrän Juudasta joka kaiken jälkeen jäi roikkumaan ennen kuin aamu nousi ruskon kanssa.
Katsoin viimeisen syksyn lehtiä ja sanon että ne on tuulen lapsia,eikä kenenkään.

Kaikki hyvät teot ei ole mitään ilman historiaa,maailma kuin ilman
merimiehiä jotka seilaavat unelmillaan,
jotka löytävät sataman seuraten kultaista kajastustaan.
Muistatko luvatun Espanjan joka löysi ameriikan.
Muistatko muistatko muistatko muistatko mikä olit.

Aamulla olin kirjoittanut kirjeen pöydälle.
Sanoin että en nää muuta kuin tuhkaa ja tomua.
En sinua tai itseäni.