Elämää ja aivokemiaa: Kultanauhainen ruusu


Taas kesän nään jo ohi menneen
ja linnut suuntaa etelään.
Sua kanssa niiden hyvästelleen
mä tuskin huomaan vieläkään.

Kun syksy, yö täynnä on pimeää
mä tahdon kanssas kynttilän sytyttää.
Ja kun varjot sen vartalos herättää
mä tahdon kaiken hetkeksi pysäyttää.

Jos vielä tahdot, et’ luokses tuun sun
- et’ vielä voitais yrittää.
Tuon sulle kultanauhaisen ruusun
ja jotain koitan selittää.

Kun syksy, yö täynnä on pimeää…