Progressive Rock

Rain 14.03.2013

11:42

Progea edelliseen tapaan itsetyöstettynä versiona. Toistaiseksi myös poikkihuilun osuudet on soitettu kitaralla. Kappale kehittyy hitaasti, eikä sovi kiireessä maisteltavaksi.

9   0 68 kuuntelua
Laulaja / lauluntekijä

A Song for the Seekers 13.12.2012

5:07

Kevyt, rytmikäs laulu kohtaloista ja olemassaolosta. Tämä on toistaiseksi täysin itse työstämäni demo; rummut ja syntikat on siis naputeltu musiikkiohjelmalla.

9   0 66 kuuntelua
Power Metal

Hiiden unta 05.08.2012

4:02

Hiisiä ja hyttysiä off the topic! Tein tämän alun perin läpällä jokakesäisille peltofestareillemme ja se täyttääkin arkailematta kaikki powermetallin pakolliset kuviot. Ryhdyttyäni sittemmin treeniksi purkittamaan biisiä se alkoi kuitenkin työstyä ja myös TPT innostui asiasta sen verran, että hutaisi höysteeksi aiheeseen istuvan jousiosuuden. Kuuntele ja kurkkaa, mitä mättään alla lymyääkään...

10   2 110 kuuntelua
Metal

Koirapilli 22.12.2011

6:46

Eräissä jameissa Ilmestyskirja ja Koraanin ensilehdet kumpusivat mikrofonille tällaisen murean riffin kera. Avauksen tapaan yhä syntymuodossaan sanaillussa kertsissä tinnitys ja univaikeudet saivat sitten yllättäen ajan hengen mukaisen tulkinnan ja nimestään huolimatta kappaleen teksti onkin vakavaa asiaa. Sittemmin lisättiin pitkä intro ja sanomaa tukeva loppukohtaus. Miksattu kuulokkeille.

9.5   2 261 kuuntelua
Pop-Soul

Kissanainen 14.11.2011

4:50

Kevyttä kotimaista bossanovan höysteellä. Syysiltainen tarina miehen tahdosta vapautua lihallisesta kiusauksesta rakkauden, koetun puhtauden tai muun aiotun päämäärän edessä. Saavutus antaa voimaa, mutta varjostaa yksinäisyyden uhalla. Biisi on viilauksen alla ja sooloiltu on hatusta, mikä varmasti kuuluukin. Nauhoitettu koko jengillä.

8   0 83 kuuntelua
Hard Rock

Circle of Vanities 14.11.2011

3:28

First blood at the garage studio! COV eli "Sirkkeli" on ollut cover-keikkojen ehdotonta jorausaatelia. Neljä sointua eikä mitään ylimääräistä. Laulun ja koskettimien lisäksi MPT paiskoi tähän poikkeuksellisesti myös rummut, kahdestaan kun nauhoitettiin, ja se on tuonut mukaan sopivasti autotallimeininkiä. Lyhyen muistin johdosta biisille saatiin vahingossa vielä uusi päätöskin!

-   0 62 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.