Tässä sitä oli, kappale joka saa kuulijansa hetkeksi miettimään että onko tämän tekijä yksinkertaisesti rec-nappulan löytänyt idiootti vai Sigur Rósin ja John Cagen kaltainen nero. Kappale todellakin antoi sen mitä lupasi, muutaman hukkaan heitetyn sekunnin häiriöääntä.

Mutta mistä ne menivät hukkaan? Hukkasinko tämän kappaleen myötä aikaa elämästäni, vai hukkasiko tämän biisin tekijä arvokkaat sekunnit?
Mielummin oletan että menetin ne itse jonnekin ajan ja avaruuden syöverehin.
Minä siis menetin aikaa kun kuuntelin tämän biisin, mutta enkö minä olisi kuitenkin ne sekunnit johonkin tuhlannut? Toiseen biisiin, syömiseen, nukkumiseen tai runkkaamiseen. Johonkin se aika olisi kuitenkin mennyt. Minä siis päätin käyttää tämän lyhyen hetken kuuntelemalla biisin jonka kuuntelemisen tiesin hukkaavan aikaani? Kenties minä toivoinkin vain tuhlaavani aikaani.

Mutta kenties ei.

Kenties tämä kappale oli kaikkea muuta kuin turha, kenties tämän kappaleen avulla on löydetty suorin tie saamaan kuulija ajattelemaan jotakin. Oikeastaan nyt olenkin jo kääntynyt uskomaan että tämän tekijä on nero tai on löytänyt ajatuksen josta harva voi vain uneksia.

Kyllä, tämä on sitä. Tämä on ylittänyt musiikin rajan. Tämä on puhasta taidetta.
Puhdasta neroutta. Kiitos tästä.