On sen verran leppoisa vokaali, että se melkein vie terän ahkerasimpanssihenkiseltä meiningiltä tekstissä, mutta onneksi vain melkein. Mulle jäi jotenkin kaasarin purkaminen ja kasaaminen tästä päälle, vai onko jotain kaksimielistäkin kenties ajatuksissa (vai kaksikurkkuista?) Dellorto never forget.

Kiinnostava tapaus! Leevi and the Leavingsins perinne tuntuu voimalla läpi kappaleen. Sekä kappaleen aihepiirissä, sanoituksessa kuin sävellyksessäkin kaikuu monia tuttuja sävyjä tuolta legendaariselta orkesterilta, jota ilman suomalaisen musiikin kenttää olisi liki mahdoton kuvitella.

Kappaleen aloittava rumpujen ja basson jälkeen kunnolla käyntiin potkaiseva melodia lupaileekin poikkeuksellisen uskollista pastissia. Melodian sointi on heleä, pirteähkö ja häivähdyksen melankolinen, juuri kuten Leeviltä saattaisi odottaakin.

Melodian jälkeen mahdollisen esikuvan tasolle ei kuitenkaan oikein ylletä. Parhaimmillaan käydään ehkä kuvainnollisesti samoilla apajilla, mutta toteutus jää kaikessa hieman puolitiehen.

Kun laulu alkaa, vaikutteiden tuntu kyllä voimistuu, vaikkei sillä varsinaisesti hätyytelläkään Sundqvistin karismaa, eikä sanoituksistakaan vastaavaa nokkeluutta löydy. Siitä huolimatta tuossa yhtäältä ujostelevassa ja toisaalta rohkeasti haparoivassa laulussa on jotain hyvin tuttua, minkä tähden näistä mielikuvista puhunkin. Myös sanojen aihepiiriksi valittu moottoriajoneuvo ja käsittelyn sävy huokuvat jotain todella leevimäistä.

Sinänsä yksinkertainen tarina kertoo ensimmäisessä persoonassa puhuvasta päähenkilöstä, joka ei selkeän heikkoutensa takia onnistu tekemään elämässään kuulijan ehkä helpostikin hyviksi mieltämiä päätöksiä. Mutta jos oma ajopeli on kaikista tärkein, kyllähän sen nyt ainakin suuri osa ymmärtää. Tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan esimerkki erittäin vahvasta hahmonluonnista, joka pitää kappaleen helposti kasassa alusta loppuun. Myös esikuvalle uskollinen kaksimielinen tulkinta sopii kappaleeseen erittäin hyvin imuputkineen päivineen.

Sanoitus olisi kuitenkin voinut hyötyä pienestä lisäkehittelystä. Selkeimpänä esimerkkinä mainittakoon kappaleen kertosäkeistö. Sen melodia kyllä tuntuu hyvin selvästi kertsiltä, mutta sanoitukset jättävät hieman toivomisen varaa.

Se alkaa kyllä erittäin tunnistettavasti säkeellä "Mun tavaramerkkini on Rieju", mutta sen jälkeen ote tuntuu lipsuvan. "Se on alulle jo kuudesti pantu" voisi kyllä johtaa johonkin muistettavaan, mutta jos sitä jää miettimään yhtään pidemmäksi aikaa, herättää se lähinnä enemmän kysymyksiä kuin laajentaa edellä sanottua. Kertosäkeistön monimutkaisin pulma löytyy kolmannesta säkeestä "Olen itse konna joka vanhasielu", jolla ehkä jonkinlaiseen lurjusteluun viitataan, mutta joka jää epäselväksi mahdollisen syntaksivirheen takia tai muuten vain. Ja kun toinen säe rimmaa täysin neljännen ja viimeisen kanssa sanoilla "ei olla vielä Riejun päällä pantu" tuntuu säkeistön päätös ehkä osuvastikin hieman epätyydyttävältä.

Pakotetut riimihtävät sointuvuudet kuten Rieju/sielu, paska/jaksa ja ostaa/paskaa tuntuvat muutenkin sanoituksen kömpelöimmältä annilta. Jos niiden tilalle olisi kehitelty jotain hieman paremmin soljuvaa, kappaletta varmasti katselisi myönteisemmässä valossa. Tavallaan tuo kömpelöys kyllä sopii kappaleen ilmaisuun, joten enpä osaa sanoa. Makuasiahan tämäkin, tietenkin, lopulta on.

Teknisellä puolella edetään melko vaatimattomin elein. Sointi on selkeä ja yksinkertaisuudessaan täysin riittävä, paikoin viehättäväkin. Mahdollisesti plektra tuntuu rämpyttävän siellä täällä hieman kovalla kummallakin sivulla, mutta sen ja turhan lyhyenä kömpelöltä tuntuvan fadeout-lopun ohella juuri mikään ei varsinaisesti häiritse. Sen sijaan miksauksessa ja masteroinnissa olisi voinut laittaa hieman lisää paukkuja siihen, että kappale soisi hieman, no, laadukkaammin. Täyteläisemmin, hennosti saturoidusti ja edes hieman voimakkaammin kompressoituna.

Se ei ole missään määrin välttämätöntä, mutta kyllä parempi sointi olisi kappaleelle varmasti hyvää tehnyt.

Viimeisenä kehitysehdotuksenani koen, että kappaleen nimen olisi melkein kannattanut olla yksinkertaisesti pelkkä Rieju. Se on sanana niin mieleenjäävä, ettei se tarvitsisi ympärilleen varsinaisesti mitään, ja se on kuitenkin sanoituksen keskussymboli. Mitä sen päällä on tai ei ole tehty, se selviää kyllä sanoista. Mutta Riejusta ainakin minä tulen tämän kappaleen muistamaan.

Mielenkiintoinen ja monin tavoin onnistunut kappale, joka olisi vielä voinut hyötyä lisätyöstöstä.