Kappale soi kuin kaiku aikojen halki, ja minun on pakko aloittaa ilmeisestä.

PPK:n Resurectionin vaikutteet näkyvät, kuuluvat ja etenkin tuntuvat tässä kuuntelukokemuksessa nimeä myöten niin voimalla, etten tule tämän kommentin kirjoittamisesta ilman anakronismeja selviämään. Voisin ehkä yrittää kiusausta vastustella, mutta kun tuo salakavaluuttaan soljuva siniaalto hivuttautuu korvakäytävistäni suoraan tunnemuistoihini, haluni pitää kiinni ajastani heikkenee tahti tahdilta.

Havahdun Teemun Toyota Corollan takapenkiltä, kun öinen räntäsade rätisee ajovaloihimme. Synkeä klubitrance takoo teräskehikkomme kajareista, jotka ovat vuosien varrella ruvenneet särisemään ilmeisen väärinkäytön seurauksena. Harvat ohikulkivat kuulevat lähestymisemme jo kaukaa – siitä pidämme huolen. Korvaamme basson puutetta äänenvoimakkuudella, ja ne vähät maisemat, joita sivuikkunoista saattaa nähdä, suhahtelevat ohi talven pimeydessä. Edellisen omistajan käytössä pinttyneet kangasistuimet ja pikaruokaravintolan rasvaa tihkuva paperipussi löyhkäävät kilvan. Tätäkö on vapaus?

Opus 808:n perään kajareista lähtee lipumaan biisi, jota en ole aiemmin kuullut. Se kuulostaa PPK:lta, mutta on kiinnostavampi. Sen melodia polveilee, vaihtaa soittimia eikä vain toista yhtä ja samaa kuviota alusta loppuun. Se on koukuttava, helposti lähestyttävä ja saa jokaisen kyyditettävän pään nyökkymään tahdissaan. Tanssimaan emme ole menossa, sillä se on noloa, emmekä me halua noloilta vaikuttaa, mutta kappaleen liikkeen tuntu vie jopa istualtaan mukanaan.

Kappaleen tuotantopuoli tuntuu hyvin tarkalta. Jokaisella äänellä on oma paikkansa kokonaisuudessa, ja kaikki elementit tuntuvat pelaavan yhteen liki täydellisesti. Kokonaisuus tuntuu etenkin melodiansa ja yleisen estetiikkansa ansiosta melankoliselta, talviselta ja slaavilaiselta. Hetken ehdin miettiä, olisiko jokin osa melodiasta voinut liikahdella epäsuoremmin elkein, mutta ajatus ei ehdi vaivata minua kuin ohikiitävän hetken, kun kappale onkin jo nostattamassa seuraavaa suurempaa hetkeään.

Hauskana ääniteknisenä yksityiskohtana kuulostaa siltä, että nostatuksen huippukohdassa äänivalli vetäytyy sivuillemme ja taaksemme, kunnes se rytmisektion mukana purkautuu jälleen ympäri autoa koko voimallaan. Ja juuri tällaiset yksityiskohdat tekevät kappaleen kuuntelemisesta samanaikaisesti jännittävää ja vaivatonta. Kuuntelijana tunnen olevani varmoissa käsissä, ja kokemustani ohjataan huolella.

Jos minua jokin harmittaa, niin sehän on ennen kaikkea kappaleen lyhykäisyys. Huippukohdat tuntuvat niin hyviltä, että samaa tarinaa olisi mielellään kuunnellut kauemminkin. Tiedän kuitenkin, että singlelevyjen B-puolelle lisättävät Extended Mixit ovat aina vesitettyjä versioita tiiviistä Radio Editistä, eikä DJ-introja ole tehty kuunneltaviksi.

Millenium lähestyy. Tietojärjestelmät tulevat hajoamaan, sairaalat romuttuvat kivikaudelle ja valtiosalaisuudet päätyvät jokaisen pahantahtoinen hakkerin kynsiin kuin sormia napsauttamalla. Toimiiko uunituore IBM Aptivani vielä ensi kesänä? Se jää nähtäväksi. Kaikki tulee muuttumaan, kun uusi aika koittaa, mutta tämän biisin tulen muistamaan iäti, kuten kaiken muunkin näistä vuosituhannen viimeisistä hetkistä.

Mahtava äänimaailma ja tunnelma. Puhtaat hyvät soundit ja hyvin miksattu niin tältähän se kuulostaa. Melodia on haikean kaunis. Tulee mieleen joku pelastusoperaatio hädän hetkellä. Hyvinkin vois luukuttaa tien päällä, liikennerajoituksien puitteissa tietenkin.

En tiedä miksi, mutta mun mielleyhtymä introsta on Neuvostoliitto. Tai DDR. Nukkumatti ja se saksalainen kosmonautti.