Tämä on kappale joka herättää minussa paljon muistoja. Kuulin tämän ensimmäisen kerran vuonna 2005 ja se innoitti minua todella paljon. Kappaleen tumma sävyinen estetiikka, minimalistinen, mutta melodioiltaan taitava sävellys on todella kuulemisen arvoista. Vieno mutta juuri sopivan säröinen äänimaisema.
Teoksen kannalta ydinkysymyksenä näen sen näkeekö artisti paholaisen kauniina ja turhaan parjattuna, koska jos paholainen on yhtä kaunis kuin tämä sävelmä ei paha voi olla kuin ulkokuori (jos sekään). Taitavasti luodut taustatehosteet, kolinat ja raapimisäänet tuovat mieleeni Neubautenin tuoreamman tuotannon, vaikkakin tämä kappale vie mielestäni vertailussa voiton.
Loistava kappale ja itselleni näin vähästä aikaa kuuneltuna yhtä kaunis kuin ensikuulemalta.

Kirkon-vanha-pappi-sekoaa-soittaa-flyygeliä-kellon-sisällä.
Repii-r aamatun-sivu-sivulta. Kirkon-vanha-pappi-sekoaa-soittaa-flyygeliä-kellon-sisällä-kuolee-v iereen-FLYYYGELIN!

tykkään ! :)

Muuten aivan täydellistä mutta olisin halunnut kuulla kappaleen suht. leveänä stereona. Tiedä sitten onko tämä ihan tarkoituksella monoa...

Loistava tunnelma, mutta vaihtelua olisi voinut olla enemmän ja tuo paperin repimisääni oli vähän turhan kovalla ja se loppuu vähän turhan äkkiä. Biisin alussa taisi olla vähän turhan iloisen kuuloinen melodia, joka ei sopinut muuhun kappaleeseen.

Todella hienoja melodioita!

Mulla oli aikamoiset ennakkoasenteet ennenko vihosta viimein kuuntelin näitä sun juttuja.
Mä en tiä muista biiseistä nii kamalasti, mun on vaikea keskittyä hitaisiin asioihin pitkiä aikoja kerralla, mut tästä biisistä mä ihan oikeasti tykkäsin. <3

Ei paholaista voi nähdä, sen ainoastaan tuntee. No siinä on heti RISTIriita ensinmäisessä lauseessa. Ihmisen mielikuvitus tekee tepposia ja kaikki pitää kuvata näkyväksi/kuuluvaksi.

Piano on hienosti efektoitu, mutta en saa siitä paholaisen mielikuvaa. Pikemminkin jotain ihan päinvastaista. Ei paholainen ole surkimus, vaan hallitseva tekijä maanpäällä. Mutta jokainen näkee ja tuntee sen eritavalla, on se sen verran muuntautumiskykyinen. Liian kaunis ja sympaattinen teos on tämä, joka rajoittaa saamaan kuvaa kliseisistä kuvitetuista paholaisen tunnusmerkeistä. Mieltäni on manipuloitu liikaa ja en ole puhdas, onko kukaan.

Tunnelma on huikean siistiä ja mielellään kuuntelen tätä kuulokkeilla useampaan otteeseen. Jotenkin tulee rauhallinen olo ja ei tarvitse hirveästi ajatella. Tyhjentävää.

Liian miniä minulle. Saundit on hienot ja tunnelma hyvä. Mutta olisin kaivannut vaihtelua, jotain pärisevää ja jotain roottoroitua. Alaäänet olisi voinut toteuttaa jollain muulla tavalla, ei kuulostanut hyvältä. Myöskään dynamiikkaa ei mielestäni ollut käytetty hyväksi..

ailku pimputukset puuduttavia, loppu nuuten hyvä mutta puuduttava keskivaiheilla oli ihan hyvä kohta, mutta kun kuuntelin sen uudestaan se oli puuduttava. paras kohta oli kun sininen palkki meni loppuun

Helvetillisen hieno biisi näin syysaamuyöllä varsinkin..saundipolitiikka toimii ja kuvaus kaikkiaan on hyvä. Ei musiikki ole vain ääntä, tässä se ilmenee hyvin.

MITÄHÄN SULLAKI liikkuu päässä: P

Niih, kaikki ei ole sitä miltä näyttää, tai siis, kuulostaa, jos nyt oikein ymmärsit mitä tällä hait. Hyvin kuvattu, ei voi muuta sanoa. Tunnelma pitää otteessaan, vaikka alku antoikin ymmärtää että kyseessä olisi kaunis ja yksinkertainen kappale. Kehittyessään, hmm, kun paholaista alkaa ymmärtää/tuntea paremmin, huomaa kuinka ruma ja likainen se on. Ahdistava kappale kaiken kaikkiaan. Lofi-estetiikka sopii tähän mainiosti. Ehkä paras biisi mitä olen tältä vuodelta kuullut. Ehkä ei... en tiedä. Hyvin kuvattu!

Tein tossa just itte vähän toista tyylisuuntaa (hardstyle) edustavan biisin pahuudesta ja pelon tunteista ja siks on äärimmäisen mielenkiintosta ja rikasta kuulla jonku toisen samantyyppisten asioiden tulkintaa. Arvosanaa en anna koska ne on turhia (oikeesti lähinnä siks, etten osaa arvostella tän tyyppistä musaa :D)

Pahintahan tässä ei ole se, että äänet ja niiden luoma "kuvitelma tunnelmasta", ovat jotain käsittämättömän...hmm... sanoja on nyt vaikea löytää... hirveä kuvaa ehkä parhaiten... Mutta se, että näitä on jumalauta 9 kpl!! On jo maailman lopun julistamista! Mitä sää oot vetäny? Määki haluun! Annan silti ysin, koska "ääripäämusiikkina" ehkä kuuntelijakunnan suosimaa bullshittiä, mutta itse siitä mitään tietämättömänä on paha sanoa!

Nerokas idea & hyvä toteus! Vähempi särö tosin riittäisi itselleni. Brummin humina häirihtee myös, mutta hyvä ajatus: jos sähkökitara on säröllä, miksei pianokin sitä voi olla.

minun paholainen ei lähtökohtaisestu ole näin rauhallinen, mutta tämä on selkeästi varteenotettava näkökanta kun ajatellaan paholaista ja hänen ilmentymismuotojaan. kerro terveisiä! tunnelma - vahva! kaunista.

Teko taiteellista paskaa

Äärimmäisen upea tunnelma - todella vangitseva, autistinen, epämääräisiä tunteita herättävä kuvaelma pimeydestä, peloista, yksinäisyydestä - näin sen tunnen. Ehh, tätä taidan kuunnella ensi kerralla kun keskityn johonkin Lovecraftin sairaimmista novelleista :] Juuri näin.

Ei oikeen hiffannu.. Mut ihan jees kuitenkin

Hello

I first read from you on Goldwave's forum about the Matematiikka, and my curiosity lead me to hear more than only the three musics.

I'm a registered user of Dogmazic.net, a French Site dedicated to Free Distribution Licensed Musics (e.g. under Free Art Licenses or Creative Commons Licenses), and soon will participate to the webradio of the site. I would know if you allow me to brodcast « Paholaisen parjattu piano » on a show, to keep it in the downloadable version put later on the site (under Creative Commons by-nc-nd 2.5 which authorizes only to transmit the work without any modification and forbides any commercial use), and also if I can broadcast in the same conditions the music of «Matematiikka Agitaattori»?

Tätä on nyt tullut kuunneltua muutamana iltana/yönä, ja kommentointi on mielestäni nyt ajankohtaista.

Lo-fi on minulle genrenä hyvin tuntematon. En juurikaan kuuntele tällaista musiikkia. Joten tuotannosta en osaa juurikaan mitään kritiikkiä antaa suuntaan tai toiseen.

Mutta tämä tunnelma. Voi hyvät ihmiset! Ensimmäisellä kuuntelukerralla meni kylmät väreet pitkin selkää heti kappaleen alussa. Ja sama tunne jatkui, jopa voimakkaampana, lähes läpi koko biisin. Äänimaailma on jotenkin niin onnistunut, että tämä on helvetin karmivaa kuunneltavaa (pelkästään hyvässä mielessä).

Kappale on tekijänsä näkemys paholaisesta. Itselleni tästä tulee toistuvasti vahva mielikuva kuolemaa tekevästä ihmisestä, joka istuu paikallaan, lähes liikkumatta. Vain tuijottaa. Ja piano soi taustalla, hamaan loppuun saakka.

ei haittaa vaikka piano on tulessa. sellaisessa tulessa joka on kuuma, satuttaa ja kirvelee, muttei polta. saatanalla soitettavuus säilyy vaikka soittaminen kärsii. joku kaukaisuudessa iskee ovet kiinni ja polttaa sillat takanaan, joku onnekas säestää tätä murhenäytelmää. kolme minuuttia alusta joku entiteetti tietoisuus iskee vasaransa koskettimille saadakseen kaikki muut tuntemaan itsensä pieniksi ja turhiksi. mustan alitajunnan musikaalinen arkiteos.

Aivan mahtava !

Maagista tunnelmaa.

Paholainen voi olla kaunis, siinä sen pirullisuus oikeastaan ilmentyykin kaikkkein hurjimmillaan.

Biisin rakenne on jämäkän simppeli, soutaa tummissa vesissä tervattua venettään raskaan laiskasti. Mainio kudelma tunnelmaa, joka on minun mielenmaisemaani sopiva, rauhoittava jopa.

Paholaisen piano saa rauhassa jauhaa kuin myllynkivet, minusta tässä on kauneutta, puhdasta kauneutta kuitenkin niin paljon, että paholaisen sorkat sotkeutuvat omiin verkkoihinsa.

Lajissaan tosi hieno tuotos. Kauaa en itse tällaista jaksa kuunnella, mutta tämä biisi jäi mieleen ja huomaan että aina uudestaan ja uudestaan pistän tämän soimaan. Pianosoundi on varmaan se syy miksi tästä niin tykkää, huonommalla soundilla olisi mielestäni varmaan tylsähkö. Särö toimii.

Hieno pianosoundi. Dissonanssi hivelee korvia. Muutenkin varsin kaunista soittoa. Pidän ehkäpä eniten siitä kuinka tämä kappale vain leijailee menemättä juuri mihinkään. Tosin loppua kohden on kuultavissa joitan dynamiikanmuutoksia, ja sitten tuo paperin repiminen... Rakeenteellisesti hyvä biisi, mutta hieman liian pitkä.

Tää kuulostaa aivan siltä kuin minä olisin puolittain vallannut Tori Amosin ruumiin kesken "Boys for Pele" - sessioiden. Kenties väärinymmärrettyä, konstailematonta kauneutta. Lucifer ei ole tekopyhä, toisin kuin Jumala. Hän on suuri, parjattu vallankumouksellinen ajattelija joka elää kurjuudessa.... sellaisia asioita tuleepi tästä kipaleesta mieleen. Kiitos.

perkele niskassa rupes kutisemaan kun kuuntelin tätä. tuntu siltä että ois kirppuja.

Joo no särkee noi saundit.. Mutta sehän luo vaan tunnelmaa tämmöselle biisille :D (en tiiä särkeekö kenties tarkotuksella) mutta mulle ei tää musa kummiskaa kolaha :P

Täytyy sanoa, että tuo vanhan kehnon kilkuttelija on mankeloitu varsin herkullisesti lo-fiksi. Kannat hienosti epämääräisen epäilyttävän tunnelman läpi koko kappaleen. Mukaan tulee jännä lisä keskivaiheella. Tunnen olevani jossain etäisesti kummistustaloa muistuttavassa tilassa. Kuin unessa, jossa talossa asuu, vaikkei heidän pitäisi asua, unenomaisen epämääräisen epäilyttäviä henkilöitä, jotka tekevät määrittelemättömiä asioita. Tapetit ovat eriskummallisen retrot, syaanit. Miten minä voin olla unessa ajassa, jossa en ole vielä edes syntynyt? He eivät kosketa minuun eivätkä hyökkää mutta hemmetin himmeetä se kyl on ku jälkeenpäin aattelee. Heillä ei ole kasvoja. Tai jos on, ne ovat tyhjät ja velttojen hiusten kehystämät.

Minun korvaani kuulostaa suorastaan siltä että paholainen soittaisi tätä peliä siitä kait nimikin. Olen sadas arvostelija. Mitä tästä voi sanoa muuta.

Valitettavasti en juuri nyt jaksa kirjoittaa pidempää analyysia erittäin kauniista teoksestasi. Halusin vain ilmaista mielihyväni paperin repimisestä. Sen ääni on jotenkin aina kovasti rauhoittanut minua. Kiitos.

Mukavan ahdistava tunnelma. Hienoja äänimaisemia. Yöllä ennen nukkumaanmenoa, ei kiitos :)

nonni. kommentoinpa nyt sitten minäkin. Sanon heti, että numerolla en osaa tätä teosta arvioida ollenkaan. Musiikki kappaleena ja sävellyksenä tätä on suorastaan mahdoton arvioida. tästä tuntuu puuttuvan kaikenlainen rakenteellisuus kokonaan. 3:00 minuutin kohdalla on selkeä buranamainos meininki - ehkäpä siinä on jotain lainattua ideaa, muutoinhan tämä on ihan vain ääniä peräkkäin fiiliksen mukaan. improvisaatiota.

Noh. kyllä tässä kuitenkin on sitä tunnelmaa, tunnetta jostain katalasta joka vaanii kokoajan selkäpiitä - kauhuelokuvan tausta hurinaa??

Tiedä sitten minkäverran tämä on todellisuudessa soittotaitoa vaatinut, mutta paha tätä on sen puutteestakaan haukkua, kun tässä ei ideanakaan kerran ole mikään soitannan esittely, vaan silkka (pahan)tunteen välittäminen tai synnyttäminen kuulijan sisimpään.

Tavallaan kaunista, tavallaan kamalaa, tavallaan huonoa tavallaan hyvää. Mahdoton sanoa, mutta ei tätä varmaan usein tule fiilisteltyä - kerta kokemus riittää.

Ei missään nimessä liian pitkä tai kyllästyttävä; soittohan elää enemmänkin jatkuvan inspiraation, kuin toiston varassa. Ensiluokkaisen visuaalinen ja kohtalokas tunnelma. Tarina on hauras ja merkityksellinen; vivahde turhautumistakin siinä on. Sielu tasapainoilee luovuttamisen partaalla. Äänimaailma on hyvän ja harkitun kuuloinen. Tässä on se yhdistelmä osaamista, vilpittömyyttä ja intoa jota musiikin tekijöissä arvostan.

Yllättävän kaunis tulkinta pahuudesta. Rauhallisen tunnelman alla on kuitenkin se riipaisevuus, mikä paholaiseen perinteisetikin yhdistetään. Vangitsevuus tekee tästä pelottavan. Tämän kuuntelua ei vain voinut olla keskeyttämättä tai häiritsemättä.

Kaikkea ei sittenkään voi kuvata niin erinomaisesti visuaalisin keinoin. Tämänkaltaisia tapauksia varten on hyödynnettävä äänten maailmaa. Onnittelut onnistumisesta!

Kieroilua, nyt jäätyy aivot.. Timmi äänimaailma, etenkin tuo särinä, mikä parjattua pianoa kuunnellessani, rikkoo aika ajoin itselleni tapahtuvaa jumitustranssia.
Tunnelma on todella upea, synkistelee, antaa hieman vivahdetta valoon, mutta hajoittaa sen välittömästi.
täytyypä tutustua muihinkin piiseihisi.

Ei näk. jengi täällä oikein tajua tällaista taidetta.

Rujonkaunista minimalismia johon on istutettu hulluuden siemen, piano-outoilua joka tarttuu kuulijan kasvoihin yhdellä monista raajoistaan haluamatta koskaan hellittää.
Tämä oli musiikkia jonka edessä joutuu nöyrtymään ja myöntämään oman epätäydellisyytensä, taidetta joka rikkonaisuudellaan korostaa sekä maailman pahuutta että sen kauneutta, elämys jollaisen luodakseen jokainen meistä luopuisi kaikesta siitä minkä kokee tärkeäksi.

Hyvin saat pelkästään pianolla kivat fiilikset tähän. Loistava soundi siinä pianossa ainakin on. Kuulostaa siltä, että ei sitä pianoa kovin hyvin ole pidetty. Tunnelmallisuutta lisää entisestäänkin pieni särö pianon muuten likaisen-puhtaassa äänimaailmassa. Hypnoottiset pianokuviot ja etenkin tuossa alussa kuuluvat pianon koskettimistoon kohdistetut raivonpurkaukset, luovat erikoisen fiiliksen tähän ja herättävät erikoisia maisemakuvia.
Pimeyden seasta kantautuu painostavana äänimassana paholaisen pianon säröinen ääni. Kappale etenee todella verkkaisesti ja kun luulin kuunneleeni tätä jo viisi minuuttia niin aikaa olikin mennyt vain kaksi minuuttia. Tunnelma sen tekee. Tunnelma on tärkein.
Keskivälillä oleva kellon ääni, vie kappaleen uusille urille ja paholainen keksii uuden juonen. Muut elementit tässä biisissä, kuten rapina ja tuo kello tuovat pientä vaihtelua, joka sopii minulle ainakin loistavasti. Pidän kuitenkin vähemmän minimalistisista kappaleista, mutta tästä pidän, vaikka melko minimalistinen biisi onkin. Fiilis on kumminkin tärkein ja tähän sitä on ympätty paljon.

(Ja sitä säröä ei ole liikaa.)

Siistillä tunnelmalla lähtee liikkeelle tämä. Pianon soundi on todella tyylikäs. Säröt ovat mielestäni vähän turhan paljon tunkkaisuutta luovat, ts. tuntuu että ne olisivat vahingossa tulleet nauhoituksissa mukaan ja se ei ainakaan minulle luo oikeanlaista fiilistä. Jos särö olisi vain ajoittaista niin efekti olisi tehokkaampaa, mutta samoin kuin särökitaraa ei jaksa kuunnella kovinkaan pitkään ilman kliiniä tasapainoksi, tässäkin särö alkaa biisin edetessä jo puuduttaa. Pianokuviot ovat hyvin tunnelmallisia.

Paikallaan junnaaminen toimisi myöskin tehokkaammin ilman tuota rassaavaa säröä. Puolimatkassa biisi onneksi lähtee kiinnostavaan suuntaan kilisevän soundin kanssa, oikein mukavan kuuloista. Paperin repiminen roks, itsekin olen sitä sämplännyt tuohon Celluloid Dmagen Vyleeeem-biisiin.

Tuota. Hienoa tunnelmaa tässä oli enkä mitenkään varsinaisesti osaa tätä haukkua mutta ehkä tuo särö josta olen tainnut ennenkin tämän arvion aikana mainita (??) vie kuuntelunautintoa siinä määrin ettei biisi jaksa kantaa koko pituuttaan. Erilaisessa mielentilassa saattaisi kolahtaa paremminkin, juuri nyt jättä hienoista elementeistä huolimatta aika epämääräisiä fiiliksiä.

Tässä on kyllä jotain sellaista herkkyyttä jota harvemmin nykypäivänä tapaa. Ensimmäisillä kuuntelukerroilla soundi kuulosti melkein aidon vanhalta, tosin nyt muutamaan kertaan kuunneltuani tuntuu hetkittäin ikäänkuin kokonaisuudessa olisi lopulta kuitenkin jotakin nykyaikaista. Ja niinhän toki onkin; tämä pitäisi ehdottomasti kuunnella viisikymmentäluvun äänentoistolla (mitä minä edes tiedän viisikymmentäluvun äänentoistosta?), kun nyt tuntuu hetkittäin että yksi kerros vääristymiä puuttuu. Tiedä sitten. Osa noista efekteistä (paperi? ja tuo kiertosoundi sen jälkeen) toistuivat aavistuksen turhan puhtaasti, tai sitten minä jo ehdin tottua, ja aivoni päättelevät liiaksi. Ja voihan olla että MP3-koodekki on hyvää hyvyyttään korjannut pois osan virheistä (ainakin LAME:lla on käsittääkseni tapana yrittää).

Mutta ihana tunnelma tässä on, niin herkkä, pysähtynyt, muttei juurikaan rauhallinen. Tätä on turha edes yrittää laittaa taustamusiikin asemaan.

Täällä nyt on näköjään ollut ihmisillä eri näköisiä mielipiteitä särön määrästä jotta kaipa minäkin sitten avaudun siitä varmuuden vuoksi. Henkilökohtaisesti hetkittäin tuntui että aavistuksen pienemmällä gainillä ajamalla ois tuon pianon alapään voinut saada vielä herkemmäksi, ja näin ehkä lisätä säröytymisen subjektiivista tuntua. Tietyn pisteen jälkeen kun aivot yrittävät sulkea signaalin pois "kohinana" (no pun intended ja niin edelleen).

Aika pelottavaa meinkinkiä. Sopisi hyvin elokuvaan. Nimittäin jännitys/kauhuelokuvaan. "Kappale" onnistuu siinä mikä on ilmeisesti ollut tarkoituskin mutta on liian pitkä. Ei tämä ehkä sellainen biisi ollut että kuuntelisin tätä cd-levyltä mielelläni. Karmivaa...

Hienoa äänimaiseman maalailua. Sävellys on taidokasta, ja saundi sekä miksaus toimivaa - mutta minua häiritsee tässä juuri se lo-fi- "estetiikka". Kuulostaa siltä, kuin biisi olisi nauhoitettu vanhan kasettimankan läpi, sen jälkeen laitettu kasetista volat täysille ja nauhoitettu vielä uudelleen huonolla mikrofonilla. Kliinisemmillä saundeilla tosin jotain tämän biisin sielusta lähtisi pois, onhan tämä todella maanläheinen näin. Särö voi toimia joissain tapauksissa ja antaa biisiin lisää potkua ja energiaa (esim. noise, sähkökitarat), mutta pianolle se ei toimi aivan niin hyvin. Osittain kyllä tulee fiiliksiä, kun kovat äänet kuulostavat kovilta hiljaakin soitettuina...

Ei tässä niinkään "paholais-fiilistä" ole, enemmänkin tästä tulee mieleen jokin syksyisessä illassa pianoaan pimputtava eläkkeellä oleva konserttipianisti, joka on alkanut nähdä elämän yksinkertaiset, kauniit asiat, mutta samalla surkuttelee sitä, että se elämä on melkein jo ohi...

Tuo särö ja äänten tunkkaisuus ovat kyllä melkoinen ilmapallo tässä.

Paperi on hieno efekti ja piano soundi on jännän pahvinen.. Itse arvostan yleensä jonkinasteisesta rakenteellisuutta tai sävellyksellisyyttä, vaikka kyseessä olisi mikä tahansa tyylilaji. Kyllä tätä kuunnellessa tulee äitiä ikävä.. Hienoja on efektit...mutta näin kuuntelukappaleena aika helevatan raskasta. Tästä kuitenkin tulee (pianon vuoksi) hieman mieleen Harold Budd, joka kylläkin on nero.. Toimisi kenties soundtrackina jossain horror -filmissä.

Tämän "rallin" olen kuullut ennenkin, useaankin otteeseen, mutta vasta nyt ajattelin sanoa sanasen. Kaunis ja tunnelmallinen teos. Piano soundi on jotain uskomatonta. Meinaa tulla itku silmään. Muutenkin tämän herran seurassa saattaisin viihtyä laskuhumalan tunnelmissa pitkään. Arvostukseni Haavojani kohtaan senkuin kasvaa.

Samat sanat kuin Onionilla sillä poikkeuksella, että pistän sen viitosen näkyviin.

Ei aukea. Ei luo tunnelmaa, ei kuulosta kauniilta eikä pelottavalta, ei kuulosta oikeastaan miltään. En näe mitään tämäntyylisessä "taide"musiikissa. Jos antaisin numeron, se olisi 5, mutta en ole oikea henkilö arvostelemaan tällaista.

Paholainen on aika paskanen otus jos tähän äänikuvaan katsoo. Sellanen tyyppi, joka pukee oman hienon vaatteen päälleen ja soittaa hienoa ja klassista soitinta. Mutta saa senkin soittimen vinksahtamaan, ja lähtee viekkaasti suggestoimaan mukaan pahaan mantraansa. Huomaamatta hiipii mieleen ja syövyttää järjen ja sokeuttaa teeskennellyllä kauneudellaan.

Nerokkaat soundit. Tosiaan itelle ei valkene tää paholaisen näkeminen, enemmän just jotkut salad fingers fiilikset tää meikälle luo, tuulen suhinaa tyhjän ja hylätyn talon nurkissa. Mut toimii kumminkin jollakin tavalla ja helvetin hyvin, soundit miellyttää ja homma toimii. Niin. Joo. Jotakin silti vielä kympistä puuttuu.

Tämä on varsin psykedeelinen kuuntelukokemus. Tulee hieman mieleen nuo Aphex Twinin "Drukqs" -levyn välipalafiilistelyt preparoidulla pianolla yms. akustisilla soittimilla. Tässä tapauksessa kuitenkin olet ilmeisesti käyttänyt lähinnä jotain efektejä pianon muokkaamiseen preparoimisen sijaan. Melodisesti hyvin itämaisen kuuloista meininkiä tässä. Tuo 3:41 alkava kilkatus tuo mukavaa aavemaista lisäväriä tämän biisin saundimaailmaan, mikä on hyvä, sillä loppujen lopuksi pelkkään efektoituun pianoon kyllästyisi melko pian. 5:05 mukaan tulee näköjään vielä jotain paperin repimistä muistuttavaa ääntä (...itsemurhan partaalla oleva klassinen pianisti repii Czernyn etydivihkon?).

vaikka mä en tälläsest jutust tajuukkaa yhtää mitää tää kuulosti iha kivalta. tosin en voi ymmärtää miten jotkut voi kuunnella näin tylsää musiikkia päivät pitkät :D älä ymmärrä väärin :) miks ees kommentoin ku en tajuu täst yhtää mitää.. - liljay

Mukavan kuuloista ja sehän se pääpontti oli. En nyt tiedä miten paljon vähemmän tässä on vaivaa nähty kuin esim hiphopissa. Ihminenhän tekee sitä mitä haluaa ja jos on itse tyytyväinen, niin on tehnyt tarpeeksi työtä.

Mitäänhän tässä ei tapahdu. Se, ettei ole melodiaa ei juurikaan haittaa. Tuollainen pimputtelu on jännempää. Korkeat pianon äänet vaan vähän pilaavat muuten niin utuista tunnelmaa. Hienoa on myös varsinaisen rytmin puuttuminen. Silti kappale kulkee tasaisesti nykimättä.

Rapina 5 minuutin kohdalla on pelottavaa. Mistä se tulee?

Mitä tähän voi enään sanoa? Kappale herätti minussa uskomattoman vahvoja, kauniita tunteita. Kiitos!

Hyytävän hyvä. En haluaisi olla yksinäni metsän keskellä autiotalossa , kun alakerran
piano alkaa keskiyöllä itsekseen soittaa tätä kappaletta. Taidetta se on tämäkin,
kauneus on kuulijan korvissa...

Melkein kuset housussa kuuntelin tätä kauheutta... Mahtavaa!!!!

Tää vois toimia jonkun leffan taustamusana mutta yksisteen tämä ei kylläkään toimi, ei ainakaan mun korvilleni. Vähän sanattomaks jäi ku tän kuuntelin. Tuntu jotenkin niin naurettavalta "musiikilta".
En tätä oikein osaa kommentoida joten jätän tän paskan jauhamisen tähän. Numeroo en viitti antaa koska se olis nelonen, säästän tän siltä...

Olipa rauhoittava biisi siitä 8. Mietin soittaisko "vanha vihtahousu" noin rauhallista musiikkia, mutta kai hänelläkin päivänsä.

Aika aavemainen tunnelma, mut kuulostaa hyvältä..;)
Mun mielestä toimii tietyllä fiiliksellä, kun voi kuunnella yksin, laittaa silmät kiinni ja lisätä äänet täysille..

Biisi ei voi olla huono, jos rapiat 7 minuuttia kuluvat lähes huomaamati.

Kirves vei sanat suustani. Siis nimimerkki, ei työkalu.

Kiusallista ja hermoja raastavaa, pitikö sitä paperia mennä repimään? Kuuntelijan kidutusta.
Tästä kumpuaa jotain Stanley Kubrick rainojen pahaenteisyyttä ja "tiettyä" kauneutta niin ja jotenkin tulee mieleen alkuperäisen texasin moottorisahamurhaajan soundtrack. Noh, pahuus on karvatonta puhtautta.

hyvä tunnelma...toimii ainkina täällä.

Varmasti laskee kynnystä tutustua mikserin muuhunkin lo-fi ja dark ambient tuotantoon. Lo-fi -soundi on itselleni ainakin mukavampaa esimerkiksi rumpusampleissa. Ajatuksena onkin jossain vaiheessa kiepauttaa jonkun biisin rummut ja bassot c-kasetin kautta ja käristää auringossa taas ennen, kuin laitan takas koneelle lopulliseen käyttöön.

Mutta itse biisistä: Tuhnusoundi on kyllä saatu onnistuneesti aikaan, mutta tarpeelliset vinyylirahinat puuttuu... Vaikka sävellys onkin aika simppeliä ja sinällään mitäänsanomatonta, niin kokonaisuutena se palvelee biisin tarkoitusta hyvin. Eli eipä ole junnaavaa.
Voisin kuvitella kuuntelevani tätä biisiä syysmyöhällä tummalla parvekkeella taustamusiikkina samalla, kun katselen putoavia lehtiä ja mietin maailman menoa. Ja tavallisella kakalla mikillä tuskin olisi saanut noin puhdasta repeytymisen ääntä nauhoitettua. Aika positiivinen kokemus.

Tässähän alkaa puntit tutiseen ,sen verran pelottavaa tää "musa"on

Tylsä. Ei saundaa hääviltä, tämä on taas näitä genrejä joissa musiikin huonolaatuisuutta pidetään jotenkin kivana juttuna, joten kaikki jotka eivät osaa saundia tehdä, tekevät tällaista.

Upeat fiilikset nousee pintaan jopa näin päiväsaikaan. Kuinkas sitten iltapimeällä ja kovaa soittaen...
Nyt on kyllä pakko ladata ja kokeilla. Piano kuulostaa hienon rikkonaiselta ja niinhän sen varmaan täytyykin. Väliin olisi voinut kolauttaa kovempia matalanmatalia iskuja joka olisi hillinnyt tuota korkean pimputuksen tuomaa hulluutta.
Tämä on ensimmäinen lo-fi kappale josta todella kiinnostuin.

Kyllähän tämä mukanaan vei ja fiilistä oli, mutta jotenkin
odotin että biisi olisi kehittynyt enemmän matkanvarrella. Paholainen ei kyllä minulle tullut tästä mieleen. Hyvä hyvä hyvä kuitenkin.

hUH! onpas näitä kommentteja sulle tullut. No toivottavasti on kivaa saada niitä lisää. Tää kappales oli kyllä aika aphex twinnin Druqs levyllä ilmestyneen ambienttiin sekoitetun melodian kaltaista(tosin tässä ei sekoitukseen mahdu rummutusta). Teknisesti vois sanoa että melko virheetön, tunnelma taas oli lähes täydellinen. Ehkä vähän liian suora ote melankoolisuuteen, vaikkakin melko toimiva rikkinäisine saundeineen. Mut jos onnistuisit vielä puristaan jotain todella puhdasta ja epämääräisen piiloteltua (ehkä kauhua tai pätevän psykopaattisarjamurhaajanistin murhaus tehokkuutta) mukaan, niin minulle tulisi varmasti kauniilla tavalla paha olo, tämän kuunneltua. Tämän biisin jälkeen on Pakko kyllä ruveta faniksi vaikka juuri muita biisejä en ole ehtinyt kuunnella. ne ei voi olla huonoja...

Saundi on harmaa.
Hyvin visuaalinen ääni, minulla piirtyy mieleen nuhruinen
ja vanhahtavasti kalustettu huone. No se piano myös.
Kukaan vaan ei soita sitä.
Särö on kaunista. Niin on tämä paholainenkin.

Aikaisemmin (VBV aikoina) kuunnellessani tämä oli kuulostanut melko tylsältä särinäpimputtelulta, mutta nyt kun tahdoin syventyä jälleen tunnelmallisen musiikin pariin ("Haava" artistisivulla), homasin tätä kuunnellessa, että olihan tässä muutakin kuin tuota särisevää ja hypnoottisella melodialla soivaa pianoa, taustan soundit toimivat hyvin eikä se pianoka loppujen lopuksi mikään surkea ollut. Tässä kipaleessa on myös yksi toinen mukava puoli, nimittäin PITUUS. Tämä ei ole mikään parin sekunnin Lo-Fi säätö, vaan tätä kerran läpi kuunnellessa kuluu tovi jos toinenkin. Tämä erottuu eniten joukosta, kun asettelen tämän siististi dark ambient, noise, ambient, experimental ja noise playlistiini soimaan kesken kaiken. Pisin kappale koko listalla muuten :)

Harmi, että oli mono. Äänikuvasta puuttui syvyys.
Tumma on yö! Se on hienoa, että tällaistakin tehdään.

Omaperäinen äänimaailma, voisin kuvitella käyttäväni tämäntyylistä juttua jossain elokuvassa. Tykkäisin enemmän, jos teoksessa olisi jokin selkeämpi teema. Kuulostaa minun aikaisempien päivien jazz-improvisaatiolta tuo piano, joka ei välttämättä ole hyvä asia. Erittäin mukavan kuuloinen on kuitenkin tuo pianon ajoittaminen särkyminen. Sopivan pehmeää särkymistä kuitenkin. Kuulostaa ajoittain hieman kököltä tuo pianon koskettimistolla vaeltelu, senpä takia sitä selkeämpää teemaa olisi tarvittu.

Haikeus paholaisen olomuotona: kaunis, vaaraliinen ja yllättävä. En osaa laittaa tällä hetkellä ajatuksiani tämä enempää sanoiksi.

Beezee: Joskus vähemmän on enemmän. Tässä kappaleessa oli vielä viisiraidallista tavaraa, mutta ne lähtivät kaikki pois, koska mikään ei saanut pilata tuota iäsyyttä koskettavaa minimalistista tunnelmaa. Ei ainakaan tarttuva poppimelodia. Kiitos arvostelustasi. Se oli hyvä.

suorastaan vituttaa kun jengi ei edes vaivaudu kuuntelemaan tällaistä kunnolla.

äänimaalailuna mitä oivallisinta tunnelmointia, tummilla ja likaisilla punasinisillä väreillä paksuin, selkein mutta rosoisin vedoin. nimetön piruparka pää täynnä alkoholia miettii kohtaloaan pianon ääressä mikä hitaasti hajoaa paloiksi, joka kosketukselta. ajatukset riivaavat, yö ulkona on tyhjä, täynnä onttoa sähköistä valoa. .. ruostetta, kosteutta, metallia, likaista lasia, hyönteisiä, pimeitä ajatuksia.

mutta biisinä.. melodiarakentelun olisi nyt kerralla voinut vetää niin pitkälle kuin pystyy. aika vähillä vaihdoksilla / tableilla mitä lie ovatkaan tuntuisi melodiakulut pysyvän, paholaisen piano ei oikein pääse oikeuksiinsa. tai siis, melodiaa on mutta kun sitä ei jaksa kuunnella melodian, vaan lähinnä soundien vuoksi. hieman kummastuttaa myös se miksi tässä teoksessa on jääty näin minimalistiseen soundiin. tuo tapa millä biisin pääelementtiä, eli tuota pianosoundia on käsitelty, on monoliittisen vänkä mutta monoliitinkin pitäisi maata tukevalla maaperällä. jäin kaipaamaan hieman jonkinlaista hallitsevaa taustameteliä, nuo muutamat häiriöefektit toimivat hyvin ja istuvat soundiin mutta niitä on aivan liian vähän. bassotaajuuksien käyttö tietenkin korvaa mutta jatkuvaa bassotuuttaa kuunnellessa menee pakostakin hampaat irveen. vielä olisi paljon sanottavaa mutta enpä viitsi sen enempää analysoida.

tunnelmointina reilun ysin luokkaa, hatun noston arvoinen juttu. biisinä taasen sieltä kutosen ja seiskan välistä. arvosana olkohon jonkinlainen kompromissi.

Pertti-peruspoppareita näköjään vituttaa. Tämän biisin kommenttiaihiosta voisikin tehdä oman threadinsa foorumin ohelle. Haah, pertti-bemarihifistit Warner-liekinheittimillä varustettuna, welcome! "Venäjäsoundin, vanhanaikainen, ruttoa levittävä ghetto on tuhottava". Muuten ne asuvat kohta naapurissasi... :-D Gnä, gnä.

Kappale pääsee oikeuksiinsa, kun sen kuuntelee yksin, keskellä yötä pimeässä, kylmähkössä tilassa. Tää biisi rakentuu 50 prosenttisesti musiikista ja 50 prosenttisesti kuulijan mielikuvituksesta. Hienoa, että joku käyttää musiikissa tavanomaisten ratkaisujen sijasta jotain erikoisempaa.

Todella hienoa, tuo mieleen jotkut Aphex Twinin tuotokset (positiivisessa mielessä). Piano särkee ihanasti.jotain tämä kuitenkin kaipaisi lisää. Muuten todella positiivinen yllätys tämä kyllä on.

piano melodiasta tuli ihan joku vanha draama elokuva mieleen, 1920 luvulta.. toisaalta särötykset ja nimi sai ihan dracula leffa viilikset :) ehkä omaan makuun liian minimalistista ja pitkäveteistä. mutta ihan kivat tunnelmat herätti näin keskiyön lähestyessä.

Onhan tässä hieno äänimailma. en tiiä miten oot tän biisin tehny mut kuulosti hieman oudolta, et äh...no antaa olla...oon sun tuotoksias kuunnellu mut en mä koskaa tuu ymmärtää tän musiikin päälle=) mut tää biisi jotenki kuiteski kosketti...

Kuuntelin tämän nyt näin aamun tunneilla kuulokkeilla, ja siinä menin jo 2 kertaa metsään.
1. Ei sovi aamuntunneille.
2. Kaipaa mielestäni tilaa ympärilleen, että pääsee oikeuksiinsa.
..mutta. Valot pois, verhot kiinni ja antautumaan..
Vaikea selittää kaikkia mielikuvia mitä tämä teos maalaa, kaikki pienet yksityiskohdat mitkä välillä ryömivät esiin ovat osa "sairasta" tarinaa jolle vain itse kuuntelija (jos hänkään) osaa antaa selityksen.
Hieno tunnelma, minulla ainakin tuo yli 7 minuuttia! meni aika sujauksessa. Se kertoo mielestäni että pääni piti tästä ;). --> 9.
Mutta Laveerren suppeamielinen 4 nostaa arvosanani kompensaation vuoksi --> 10.
Hieno teos.

Hmm... Kunt:ille, että Paskatvehkeet ei ole sama asia kuin lo-fi.

Vehkeeni eivät ole paskoja, vaikka on kyse lo-fi musiikista. Käytän laadukkaita kondensaattorimikrofoneja ja kallista putkikamaa + laadukkaista akustisia soittimia. Lisäksi minulla on vanhoja jo miltei antiikki arvossaan olevia hinnoissaan pyöriviä raitureita.

Musiikistani saat olla mitä mieltä tahansa, mutta laitteissani ei ole mitään vikaa.

Joopa joo. Kai tämä on sitten eräänlainen oikeutus olla osa musiikkiyhteisöä "uskottavasti", jotta voisi kirjoitella forumeille, mitä muutama filosofian kirja ja jonkinsortin napoleon-kompleksi ovat pikantisti tuoneet mukanaan. Paskojen vehkeiden sijaan sanotaan lo-fi ja soittotaidottomuuden sijaan puhutaan estetiikasta. Minimalismi on näin "pertti-perus-popparin" (jota vituttaa) katsantokannasta aivan eri asia kuin pari nuottia, jotka suurinpiirtein sopivat peräkkäin. Mummoni aikoinaan sanoi, että "älä suulla suurentele, jollet kunnolla kykene". VBV on kokenut inflaation.

Omassa sarjassaan erittän riuskan oloinen painija. Pianon kavereiksi valitut äänistöt (se kilkutin joka lonksui juuri sopivasti) ja se äärettömän hieno raapiva ääni (paperin repeäminenkö?) sopivat ilmeeseen oikein hyvin. Jos niitä olisi ollut enemmän, olisi niiltä lähtenyt se voima mikä niillä nyt oli. Lisäplussa aivan finaalissa lyödyistä duurisoinnuista! Maustoivat hienosti riitelevien mollien kohtalokkuutta.

kuuntelin biisin kolme kertaa alusta loppuun suhteellisen intensiivisesti ja petyin. nättiä minimalismia kyllä, mutta noita pianomelodioita olisi voinut hioa ennen tätä lopullista versiota, nyt minulle ei jäänyt tästä juuri mitään fiiliksiä päälle. ainoa mihin tämä voisi sopia on 80-luvun ö-luokan splatterpätkään taustamusiikiksi. nyt biisi jätti kokonaisvaikutelmaksi pelkän tuhnun. tietty biisissä on parit huippuhetkensä, esim. 3:45 -> piano kipuaa korkealle ja taustalta erottuu tuo vänkyrä rattle-ääni. näitä tämmöisiä yksityiskohtia olisi kaivannut biisiin reilusti nykyistä enempi, sillä nyt tämä ei vain jaksa toimia, biisistä puuttuu sujuvuus -> ontuva -> tökkivä -> peruna. ensi kerralla kokeile kuoria peruna niin katsellaan taas.

todella hyvä biisi mutta olisin kaivannut enemmän ehkä säröä

Säröä liikaa! Pah, sanon mä. Jopa enemmänkin sitä olisi voinut olla, tosin vähemmän on enemmän toisinaan. Synkkä on tunnelma kappaleessa, tämä korvalappuihin soimaan ja yöllä metsään niin tulee äitiä ikävä. En nyt sitten tiedä toteutuuko tämä saatanan syvin olemus tässä, itse myös ajattelisin saatanan hieman vihaisemmaksi tyypiksi. Mutta jokainen näkee omalla tavallaan. Erityisesti lämpesin noille korkeille nuoteille, jotka laittoivat hyppäämään aina 20cm ylöspäin soidessaan. Ja sitten paperin repeäminen oli mukava lisä, jonka olisin halunnut jatkuvan pitempäänkin. Hieno kappale!

Liikaa säröä! Muuten tunnelmallinen biisi pilattu liiallisella säröllä. Taidemusiikkia kyllä ja se vähentää aina kuuntelukertoja. Eli kyllä tämän kerran kokee ja varmasti tätä joku näyttämötaiteen sekopää käyttää taide tansseissaan taustana. On sen verran outo. Olihan tähänkin genreen tutustuttava.

Arvasin, että jos vähän aikaa odotan niin jotkut tälläisestä taiteesta enemmän tietävät analysoivat tätä paremmin kuin minä. Niin kävi, ja tyydinkin vain sanomaan että saatanan hyvä biisi!

Hui! pelottaa! Tämä teos on kyllä omiaan tunnelman luomiseen.. Musiikillisesti en tätä osaa arvioida, joten en sitä myöskään tee..

Oletpa saanut ahdistavan tunnelman aikaan. Ihan pätevää pianonsoittoa, jos minä nyt siitä mitään ymmärrän. :) Tuo paperinrepeämisen äänen kirkkaus sopi erinomaisesti vastapainoksi pianon tummuuteen. Sopi mielestäni erinomaisesti myös tunnelmaan. Kyllä pidin.

Tämä on taide-lo-fi musaa. Mä pidin, soitinnuksessa olisin käyttänyt enemmän puhalitimia mutta pianokin menettelee.Särö sä käsittelet hyvin hienovaraisesti ja musta liian vähän säröä! OLE ROHKEA HAAVA.

Odotukset ovat korkealla tätä biisiä ladattaessa, onhan tekijänä sentään mikserin yksi analogian suurin puolestataistelija joka tuntuu välillä jopa ymmärtävän mistä puhuu.

Alun tumma soundi kiehtoo korvia. Synkkä tunnelma on kaunista, ja ääni on lämmintä. Jotenkin näin edessäni jonkin kauhuleffan ja sen kliimaksin hetket. Loppupuolella esiintyvä raapiva ääni herätti kohti lobotomiaa matkaavan kuuntelijan mallikkaasti. Tämä todellakin on hypnoottista kuunneltavaa, kunhan tila on pimeä ja kaiuttimet kovalla. Kaikessa erikoisuudessaan tämä tulee varmasti jakamaan mielipiteet hyvin jyrkästi kahtia, varsinkin kun biisi viikon etusivulla tulee komeilemaan VBV:n ominaisuudessa.

Äänimaailmaa lienee turha kehua, sehän on Haavan biiseissä aina varsin verraton. Hieman, mutta vain hieman, särötetty piano soi kuin mistäkin mutaisesta kelanauhurista repäisty. Alataajuuksien kiertävä ulina on kaunis, tykkään käyttää vastaavaa itsekin, se kun on niin kaiken peittävä ja kokonaisvaltainen. Tässä sitä on käytetty todella tehokkaasti. Varmasti vituttaa pertti-perus-popparia. Tuo monien mainitsema pirinä ennen neljän minuutin kohtaa on mahtava, tuli välittömästi mieleen Lynchin tavaramerkki: pirisevät yksinäiset puhelimet yöpöydällä. Pettymys on kuitenkin, että tämän jälkeen ei tapahtunut mitään mainittavaa nousua tai muutosta jota olisin ehdottomasti kaivannut. En tarkoita, että sitten olisi pitänyt alkaa säröarmeijan paahtamaan miljoonaa, vaan ennemminkin jotain koukkua joka olisi toiminut nostattavana kuin europoppimodulaatio.

Jos kappaleesta ei tulisi niin saaaatanasti mieleen the Gerogerigegegen tuotanto joiltain osin, olisi omaperäisyyspisteitäkin tullut. En tiedä miten perillä olet "yhtyeen" tuotannosta, mutta välillä kappale vaikuttaa kuin pastissilta jostain "Hell Driver" levyn biisistä tai mitä muita pianolevyjä niillä nyt onkaan... Ei silti, että omaperäisyyttä hakisin "kokeellisessa" musiikissä yleensäkään (lainausmerkit siksi, että aika vähän nykyisistä kokeellisista artisteista kukaan mitään oikeasti uutta enää kokeilee...) mitenkään erityisesti.

Tässä kappaleessa oli kuitenkin ainekset tulla jotain mahtavan omaperäistä ja seksikästä, nyt siitä tuli vain seksikästä. Hienoa työtä, ehdottomasti, potentiaalia on kuitenkin vielä suurempaan.

Tulee huojentunut olo. Yht'äkkiä netissä ollessa voi tuntea jotain inhimillistä. Kodikkuutta(!), ja rentoutta. Vie mukaansa. Vie niin että ihan sama oikeastaan mitä (täällä) tekisi. En koskaan ole ollut ehkä järin kummoinen verbaalisesti kuvailemaan arvioissa, mutta pituutta ei todellakaan huomannut. Kilisevä efekti loppupuoliskolla oli kuin paholaisen houkutteleva ja korruptoitunut tunnekiehkura joka viestii ehkä jotain huolestuttavaa. Pianon soundi on tosiaan mainio! Tämä biisi ei yksinkertaisesti kaipaa mitään muuta lisää, ei.

Jopas sitä on ruvettu pehmoilemaan kun melodioita pukkaa ;) Tässä biisissä kuulee kyllä sen miltä hyvä särö kuullostaa, kuinka särö voi olla noin nautinnollisen kuulosta.

biisi on aika minimalistinen mutta mitäpä se lisää kaipaisi, ei ehkä niin ahdistavan kuuloinen kuin aikaisemmat tuotoksesi yleensä, tavallaan siinä on vähän sellainen pelottava soundi mutta minulle tuli lähinnä hyvin rauhallinen olo tätä kuunnellessa... sopii hyvin kuulokkeisiin vaikka toimii kaiuttimissakin. kuulokkeissa voi nauttia niistä säröistä vieläkin enemmän. tykkäsin kuin home aukijääneestä hillopurkista :)

tässä numero vielä

Tästä tulee avaruudessa leijuminen mieleen (Le). Sopii kuvakertomuksen taustalle (Ar). Tämä on aika pelottavan kuuloista, mutta aikasta hyvä! Rapina on jees. Kauhujutut mieleen tulee. JEE! (Vi). Snow white ei ollut kuulemassa ;)

voi hemskatti tää on pelottava biisi, sopis tosi hyvi johonki manaaja leffan 'hiljaseen' kohtaan. tää on omassa genressä tosi hyvä, ite en kyl kuuntele tälläst mut vois kuvitella jos haluu välttämättä sykeen korkeemalle nii tätä vois vetää kuulokkeet päässä kynttilän valos.. ja tos 5min kohal tuleva ratina sopii enemmä ku hyvi tähä. mut joo, emmä oikee osaa arvostella tätä ku en tiiä tämmösest musast mitää. mut jos tarkotuksena oli tehä pelottava biisi nii saat täyden kympin! :) täl hetkel 9

Hui kauhee tulee ihan mieleen joku jämä 70-luvun Englantilainen kauhupätkä. Tyyliin "Paholaistalo". Saundit on vähän mitä on, mutta varmaan tahallaan haettu tuollaisiksi. En tunne ollenkaan lo-fi genreä. Vähän kyllä tylsä pitemmän päälle, mutta luo paikoin hyvin ahdistavaa tunnelmaa. Mikä on pelkkää plussaa. Voiv vaan kuvitella kuinka Haava on nuokkunut ja fiilistellyt tätä soitellessaan kuin mikäkin pianovirtuoosi. :) Tuossa 5min. kohdalla tuleva rätistely on ihan kivaa vaihtelua. Tulee ihan mieleen se, mitä oot varmaan hakenutkin: Eli kelanauhurin nauha on jostain kohtaa pahasti rypistynyt. En tiedä meniskö jo liian läpäks jos oisit tehny, että nauha välillä katkeaa aivan täysin, mutta vähän ajan päästä taas jatkuu. Ihan hyvää minimalismia tämä kipale.

Luettuani kappaleen saamat kehut päätin pyörtää pahat puheeni ja kuunnella uudestaan: Biisi tuntuu olevan kokoajan lähdössä lentoon, mutta tyytyy kuitenkin vain leijailemaan untuvaisen hämähäkin seitin lailla leijailemaan vuosisataisen tomun yllä olemattoman ilmavirran kuljettamana. Arvosana pysyy

Kyllähän tämä menee Lo-Fiksi lo fi -lokeroon. Ehkä en ole juuri oikeissa fiiliksissä, mutta tämä ei kolahda mulle. Pelkkä piano ei mun mielestä jaksa kiinnostaa niin paljon, että tätä toista kertaa nyt uskoisin kuuntelevani. No, ei mitään pahaa, jos ei jotain hyvääkin; Tästä biisistä tulee mieleen mainiot mykkäelokuvaklassikot. Siitä piste. Lopussa(joka kuuluu juuri) on hetken hyvää leijailua.

Kyllä tämä vaan minun mielestäni on tyylikkyydessään loistava.

Tunnelma on hmm... Oiskohan se sana nyt sitten melankolinen (en oikein ole yleensä osannut käyttää tuota sanaa). Jotenkin haikea... Hmmm... äälivä. Jotain käy sääliksi. Ehkä paholaista itseään tai sitten sitä pianoa joka on ilmeisesti saanut kokea kovia.

Paperin repiminen (vai mikä olikaan) Aiheutti kylmiä väreitä.

Koskaan ei ole ollut paperin repeämisestä lähtevä ääni yhtä kaunis. Pianon särisevä ääni oli kyllä oikein hieno, joskin hiuskarvan verran tunkkainen, mikä ei ole koskaan makuuni hyvä juttu, ei edes lo-fi:ssa. Kappale on myös hivenen liian pitkä, mikä vähentää tehokkuutta.

Mikään ei ole ollut niin osuva soundi, kuin paperin repeäminen. Se täytti minut.. ;) No joo, mut kokonaisuus toimi ja pidin kaikesta. En ymmärrä, miksen anna kymppiä.. Jätetään kumminkin ysiin. ;)

Mitä oikein halusit sanoa tällä? Tämä ei ollut tarpeeksi pelottava, jotta itse pahuuden ruumiillistuma olisi tullut tästä mieleen. Pahuus on paljon järjestelmällisesti. EI sitä saa manattua esiin vaan pianoa pimputtelemalla. Olet ehkä kuvitellut, että tunne päässäsi voisi olla tällainen pianolla pimputettuna, mutta monesti tällainen intuitio on väärä. Se vaati enemmän työtä.

Tunnelmaa löytyy vaikka muille jakaa. Tunnelmaltaan toi mieleen King Diamondin Out From The Asylum biisin. Aika sanattoman olon loi, mahtavaa joka tapauksessa. Tämä kyllä sopisi loistavasti mustavalkoiseen kauhuleffaan musiikiksi.

Tää on kyllä hieno... Täytyy vielläö kuunnella paremmin luureilla kotona ennenkuin menen sanaomaan mitään hätiköityä. Oli vaan pakko heti sanoa, että hyvät soundit.

Painostavaa ja kohtalokasta. Ääniin selvästi taas panostettu. Kauneutta ja harmoniaa löytyy, ainakaan minä en voinut keskittyä muuhun kuin kuuntelemiseen biisin aikana.

aha tämä on sitä Lo-Fi :tä no ymmärrän miksi olit huolestunut, ihan mukavat tunnelmat ja saundit tässä on.