Late

Denyall

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu

sikki-six 05.02.2010
Jopas murajaa maukkaasti alarekisteristä kitarat. Naislaulut tuovat tutulla tavalla hempeyttä bändin jyrään. Tässä skenessä on vähintäänkin ylitarjontaa, mutta kyllä tällä näytöllä oikein hyvin pärjää.
0   +1 +2
 
AnarchyBurger 23.01.2010
Introssa oli hyvät riffit ja harmoniat, siihen asti kun syna tuli mukaan kuvioihin. Sitten alkoi epiikka. Laulaja saattaisi olla omimmillaan jonkun muun tyylisen tulkinnan parissa. Enemmän sellainen hento pop-ääni kuitenkin.

Ihan kivoja melankolisia melodioita on saatu aikaan, mutta eipä tästä isompia jää mieleen.

Tällaisesta metallista mitään tietämättömänä niputan tämän suoraan Nightwishin kanssa samaan, ja siihen verrattuna tämä on toki vielä amatöörimäistä. NW vaan on ammattimaisuudessa aika äärimmäistä kamaa, ja en lähtisi sen kanssa kilpailemaan. Loppuu äkkiä hynä kesken siinä hommassa.
0   +1 +2
 
argon 20.01.2010
Rouheat soundit tekevät hyvää tälle biisille ja mukavaa kuulla, että biisissä on melodisesti vedetyt vokaalit eli ihan pikkuriikkisen riffittelyn puolesta melodeathiin vivahdusta raskaimmissa osioissa ja isommin sitten modernin perushevin liittoa tässä tavoitellaan(?). Soitto ja vokaalit toimivat hyvin, kelpo meininkiä läpi biisin!
0   +1 +2
 
9
axession 06.01.2010
Hieno alku mutta valitettavasi iso virhe heti kun laulaja aloittaa: dynamisesti biisi ei rahoittu sen verran että laulu hukuu. Siinä syntyy hyvin tasaista menoa pianokohtaan asti. Muuten hyvin voimakas, hyvin soitettu ja raskaasti miksattu biisi. Vaikka taustakitarat ovat hyvin leveä ne ovat hieman liika edessä eivät antaa lauluääni mitään tilaa.
0   +1 +2
 
Snacke 29.12.2009
mm tuntuu olevan suosittua mikserissä. hieman karamellipupumainen laulaja, mutta osaa laulaa. ei sytytä sävellyksenä kauheasti. laulu voisi olla kenties hallitsevampi, ainakin genren edustajissa se on yleistä ja toimiikin.
0   +1 +2
 
Piru Kange 12.12.2009
Laadukasta materiaalia, ja naislaulajasta plussaa. Biisissä on jopa piristävällä tavalla poikkeavia melodiakulkuja, ja muutenkin biisi tuntuu nousevan edes jotenkin nykyään tarjolla olevasta metallimassasta edukseen. Ehkä jotain erikoisuutta kaivattaisiin vielä, jotta minä kieroine musiikkimakuineni vakuuttuisin täysin, mutta kuuntelijansa tämä löytää varmasti, ei epäilystäkään.
0   +1 +2
 
10
Petanez 04.12.2009
Jytevät riffit, hyvä laulu, äänitys ja miksauskin on onnistunut.
0   +1 +2
 
8
jabsonik 01.12.2009
Kivasti jyrisee sahaus. Melodioissa on otetta.

Laulajalla ihan kaunis ääni, mutta vähän hentoinen ote. Enemmän paatosta!
0   +1 +2
 
7
electrichaos 01.12.2009
Soundit on kuin soitettas jossain kylpyhuoneessa. Tytöllä kaunis, mutta pirun hento ääni metal musiikkiin. Ja laulun melodiatkin kulmikkaat juoksee narussa ladan perässä. Sori, mutta ei mitenkään luontevaa laulantaa. Voisi joku muu musiikkityyliin sopia paremmin. Kun melodia kulkee paa-pa-pa-pa-paa niin homma on jäykkää...
0   +1 +2
 
Kekkonen_ 30.11.2009
Raskas soundi, ja naislaulajasta plussaa. Tulee jotenkin Nightwish mieleen, varmaan just laulajan perusteella. Hienosti tehty biisi, mutta hirveän montaa kuuntelua se ei itselläni ainakaan kestä.
0   +1 +2
 
9
Discord 19.11.2009
Mitä ihmettä, täähän on mahtava! Tulee mieleen tällanen visio:
Lamb of God kohtaa In Flamesin naislaulajalla.
Toi naislaulaja oli muuten suunnilleen kovin veto ikiniä. Odotin jotain hikistä huutoa, jota saa kaikissa biiseissä kuulla. Kiitoskia kiitoskia kovasti tästä zipaleesta!
0   +1 +2
 
9
Az 17.11.2009
Jälleen yks melometallibiisi, noh intro potkas ihan mukavasti käyntiin. WTF? Naislaulaja. Mä niin odotin jotain örinää, mut onnekseni en sitä joutunut kuuntelemaan. Tää daamihan istuu tähän helvetin hyvin kauniilla ja hennolla äänellään. Miellyttävää kuunneltavaa kaikinpuolin.
0   +1 +2
 
Rallihan se tämäkin..hyvin tehty kylläkin mutta ei musiikkina kolahtanut.
0   +1 +2
 
8
S1mppa 11.11.2009
Kaunista menoa. Vokalisti jäänyt miksauksessa vähän jalkoihin. Enemmän potkua siihen niin hyvä tulee.
0   +1 +2
 
7
JohnSalute 08.11.2009
Mulla on aika usein ennakkoluuloja biisiä kohtaan, jos huomaan sen menevän 3/4:ssa. Se on jtnki niin perusturvallisen svengaava tahtilaji melodiselle metallille, että siinä helposti tippuu omaperäsyys biisiltä samantien pois. Mutta helvetinmoiset propsit laulajalle! Ja niin, ei biisi siis huono ole. Vika on kai tässä tapauksessa kuulijan korvien välissä..
0   +1 +2
 
Drakmin 07.11.2009
Hyvin tehty alusta loppuun. Laulu toimii hyvin.
0   +1 +2
 
9
moimies 05.11.2009
Aluksi kitarasoundi hämmenti mutta sen alta paljastui kelpo kappale.
0   +1 +2
 
10
Trollblodet 30.10.2009
biisi lähtee tosi maukkaasti liikkeelle kitara soundit on tosi hyvät...muutenkin äänimaailma toimii ja hakkaapäälle mukaan raskaalla otteella pelkkää plussaa tästä
0   +1 +2
 
heese 25.10.2009
Hieno kappale! Kitarasoundit ovat aika täydelliset, ja kappale lähti liikeelle niin raskaasti että aloin jo miettiä milloin olen kuullut viimeksi kappaleen joka lähtee yhtä jykevästi. Ja laulajalle plussat, todella hienoa työtä. Riffit ovat todella yksinkertaisia, mutta toimivat hienosti. Pitääpä kuunnella muutkin kappaleet.
0   +1 +2
 
ei oikeastaan mitään sanottavaa tästä biisistä
0   +1 +2
 
9
Laurentius 21.10.2009
Jylhää. Naissolisti oli mukava yllätys ja siitä rutkasti plussaa :) Kaunis väliosa. Hyvän kuulosta, vaikken genren suurin fani olekaan.
0   +1 +2
 
7
SHORTY RECORDS 20.10.2009
Hyvää menoo ja meininkiä. ja miksaukset on kohdillaan.
0   +1 +2
 
PutteAtte 19.10.2009
Jauzah, mukavan mahtipontista menoa. Erityisesti pidin kitarasoundeista, ja bassoraidasta. Hyvin on saatu miksaukseen jykevyyttä ja mahtavuutta, hyvä homma. Riffeistä oikeastaan myös pidän, ja synasoundit erittäin hyvin auttavat tässä tunnelmassa. Hyvä veto myös tuo dynamiikanvaihto, tarkoitan tuota pianokohtaa, sopi hyvin. Aika prokaman kuuloistahan tämä on, selvästi ollut hieman kokeneemmat tyypit tekemässä. Hyvä kokonaisuus.
0   +1 +2
 
9
Hold'em / J 16.10.2009
Kaunista laulua, hyvät melodiat ja soinnut! Tarkkaa soittoa myös. Taustat vaan turhan täynnä tuota särökitaraa, pientä helpotusta lukuunottamatta tuossa 2:20 eteenpäin. Jos välillä vaikka käyttäisi jossain säkeistössä akkaria tai cleania soundia, niin saisi enemmän ilmaa sovitukseen. Lisäksi tuon loistavan laulajan voisi miksata paremmin esiin.
0   +1 +2
 
9
MALS 15.10.2009
Tykkäsin. Kaunis melodinen ralli ja laulaja oli todella jees. Miksaus jätti hieman toivomisen varaa. Kaunis melodia meinasi hukkua laulutaajuudelle miksattujen ja hieman ylikorostettujen kitaroiden peittoon.

M.A.L.S.
0   +1 +2
 
9
MALS 15.10.2009
Tykkäsin. Kaunis melodinen ralli ja laulaja oli todella jees. Miksaus jätti hieman toivomisen varaa. Kaunis melodia meinasi hukkua laulutaajuudelle miksattujen ja hieman ylikorostettujen kitaroiden peittoon.

M.A.L.S.
0   +1 +2
 
9
heiman 14.10.2009
Lähti käyntiin hyvin jykevästi. Soundit on vakuuttavat. Hyvää tuotantoa. Laulua hieman lisää esiin niin paranisi vielä. Luin muiden kommentteja joissa arvattaen vedettiin paljolti nightwish vaikutteita mukaan. Niinhän siinä aina käy kun on naislaulaja metallia taustalla. Enivei mun mielestä toimivaa tavaraa kyllä. pakko sanoa vielä että en tykkää yhtään kun hyviä kappaleita feidataan lopussa. se on pahin juttu heti modulaation jälkeen mitä biisille voi tehdä. Kunnon lopetus niin kubä napsuis
0   +1 +2
 
10
ronsku82 14.10.2009
aivan loistava, pieksi nightwishin 3-1. vaik en metallia yleensä kuuntele niin tämä kyllä toimi. kaunis naisääni jäi hieman paksujen kitaroiden alle, muuten keep rocking.
0   +1 +2
 
6
Lesko 09.10.2009
Liian pinnassa on kaikki, eli mikää ei ole. Nyt on kaikki tatsi ja rankkuus lähtenyt jonnekin, kun kitarat huutaa vain srsrsrsrsrrrrrsrrsrsr... tosi hieno naisääni kylläkin laulaa, eli siitä nousee pisteet pykälällä. Sävellyksen puolella ei oikeastaan mitään mullistavaa ole, eikä siten myöskään korjattavaa, toki jotain uutta koukkua olsii voinut olla sielläkin. Aika tylsä biisi, mutta siinä tapauksessa toimii, jos bändin muut biisit ovat huomattavan poikkeavia, ainakin osittain. Eli se tuppaa olemaan tämän genren bändien ongelma, kun ei tiedä mistä uusi biisi alkaa ja mihin vanha loppuu, kun kaikki on samaa tuubaa samalla potkulla ja soundilla.
0   +1 +2
 
9
zargo_hellfuzz 08.10.2009
Ei ehkä mulle sitä ominta genreä, mutta pakko sanoa että toimii. Iloista että vaikka heleä-ääninen tyttö laulaa, niin ei unohdeta kunnon raastamista, eikä laulajakaan jää jalkoihin. Pätevää.
0   +1 +2
 
10
Stellu 05.10.2009
Nightwish, Within Temptation ja mitä vielä tuli tästä biisistä mieleen. Upea kerrassaan. :) Pidän erityisesti tällaisesta. ;) Mystistä ja kerrassaan lumoava. Jos tästä ei tule mitään, nii ei sitten mistään!
0   +1 +2
 
Timo JM 03.10.2009
Kyllähän tässä on kaikki suht hyvin kohdallaan. Ehkä kuitenkin aavistuksen hermostunut yleisfiilis soitossa. Ei oikein lepää. Jotain omalta kuulostavaa kaipais myös. Kelpo tavaraa silti.
0   +1 +2
 
10
Tommy Loose 30.09.2009
Metellista mikserissä ei päästä ja hyvä niin. Kyseessä mukavaa ja turvallista metal osastoa kivan hennolla laululla. Tulee sellainen Liisa ihmemaassa fiilis.
0   +1 +2
 
zenri 27.09.2009
En ole mikään melodisen metallin ylin ystävä, joten en pysty mitenkään hirveän syvällisesti analysoimaan. Soittopuoli tuntuu rullaavan ihan hyvin. Levyllä soitto kuulostaa kuitenkin vähän tukkoiselta, että jotenkin olisi hyvä saada erottelevammaksi eri soitinten soundit. Nyt tuntuu, että keskialueella on hirveästi turhaa sähinää.

Laulaja vetää ihan mallikkaasti, mutta toisaalta samanlaista laulumeininkiä kuulee niin monessa muussa bändissä, että ois hyvä, jos sillekin puolelle keksisi jonkinlaista erikoisuutta ripauksen mukaan.

Varmaan omassa genressään ihan laatudemo.
0   +1 +2
 
8
grimace 24.09.2009
Erittäin kaunis ääni laulajalla, tulee hieman mieleen Liv Kristine. Biisi on kuitenkin aika tavallinen, mutta ei huonolla tavalla. Tämän kuuntelee mielellään useamminkin.

-Hartsa, Grimace
0   +1 +2
 
9
Fillari 23.09.2009
Hyvinsoitetua metallirokkia, joka erottuu positiivisesti edukseen laulajan suorituksen ansioista. Hyvällä meiningillä ja ammattitaidolla soitettu ja miksattu, eli kehtaa laittaa nimn muka, hyvää settiä. Erityisesti tuo rauhallisempi osuus jäi mieleen.
0   +1 +2
 
10
Kongir 17.09.2009
I won't be there for you... väliosa hieno loivennus mäiskeestä. Kertsin sanat jäävät pyörimään päähään. Tarpeeksi raskas mutta myös tarpeeksi melodinen makuuni.
0   +1 +2
 
10
Damage1994 17.09.2009
Denyall-kanavan saa käännettya auki heti pääriffistä. Tytön ääni on mahtavaa, kuten sounditkin. Loistavaa!
0   +1 +2
 
Black Dog 12.09.2009
Voimakkaat alhaalla kulkevat kitarat ja bassot. Kovan äänivallin päällä vastapainona naislaulu, ja tämähän asetelma toimii.
Demokappaleen äänitys ja miksaus on tehty hyvin.
0   +1 +2
 
9
Gartza1962 01.09.2009
Kitarat hakkaavat niin voimakkaasti päällä että musiikkiin nähden liian hento laulu hukkuu väkisin!

Tyypillinen oman lajinsa edustaja, ei ollenkaan huono, mutta ei aivan maailmaa kaatava ja mullistava. Ehkäpä vaatisi useamman kuuntelukerran... Hyvät melodiat!
0   +1 +2
 
10
Transparent 31.08.2009
Oon ennenki teit hehkutellu. Teen seen taas. Upea kokonaisuus. Teil on kyl paketti niin kasas ku vaan voi. Ois kyl mahtavaa nähä teitä keikalla. Joten poikekkas Turkuses!
0   +1 +2
 
Begemot 31.08.2009
Lisää melometellia ringissä, taitaa olla yleisempiä genrejä. Joutuu väkisin vertailemaan: tässä on ehkä keksitasoa karummat soundit, toisaalta keskitasokin on aika korkea.

Laula vetää ihan hyvin, mutta kovin on puhtoien pop-ääni, toisaalta onhan sillä Anetellakin:). Hyvissä pop-mitoissa oli myös tämä biisi, hyvin jakso kuunnella läpi, ehkä laukkarytmiikkaan olisi voinut tuoda pikkasen dynamiikkaa?

Hyvältähän tämä kuulosti ja ammattimaiselta - niin kuin kymmenet muut k-ringin saman genren edustajat:)
0   +1 +2
 
9
Pääskynen 30.08.2009
Laadukasta mäiskettä kuten bändin muukin tuotanto. Laulajan ääni kruunaa koko paketin.
0   +1 +2
 
9
SIAR 30.08.2009
hyvät soundit. täräkästi lähtee rullaamaan. tarkkaa soittoa, huomaa et ei olla eka kertaa kelkkamäessä. lauluääni ei ihan iske niin kovaa. ehkä räväkkyyttä kaipaisi ääni lisää, en tiedä.
0   +1 +2
 
HumongousFungus 29.08.2009
Vähän vielä laulajalle pontta ääneen niin tulee superia, nyt on vielä hieman hennohko. Kertsissä kyllä tykkään tosta laulustaki paljon.
0   +1 +2