Memoria

Aurisgale

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu

Martian Law 06.11.2006
Piano on ihan kiva, mutta kokonaisuudessa häiritsee epätasaisuus, pieni johdonmukaisuuden puute. Jokin osa melodiasta jää mieleen, mutta paketti ei ole niin hyvin kasassa kuin parin kuuntelun jälkeen toivoisi. Esim. Vanishing soul on selvästi toimivampi.
0   +1 +2
 
10
daft 15.10.2006
Kyllä kolahtaa taas kaaliin. loistavaa...
0   +1 +2
 
9
T-Sync 27.09.2006
on todellakin ollut hiljaista tällä sektorilla viime aikoina, ja nyt, vihdoin uutta matskua. innolla kuuntelemaan!

alkaa erittäin hienosti, jousilla ja pianolla , jotka keskustelevat keskenään varsin henkeviä. sitten lähdetään liikkeelle varsin hyvällä kickillä, mutta basso on hieman puuduttavan kuuloinen, ehkä liian keskitaajuuspainotteinen?
siistejä soundeja pyörii koko ajan ympäriinsä luoden hieman häröä tunnelmaa. hienoa.
suvanto on äärettömän kaunis pianoineen ja padeineen. piano feidautuu sisään ja ulos juuri oikeaan aikaan, tunnelma pysyy elävänä, kuin hengittävänä pianon mukaan. suvannosta noustaan jälleen kerran esiin tulevien pyörteisien soundien myötä.
n. 4:20 kohdalla basso alkaa viimein vetää eri linjoja, ja huippukohta on saavutettu. erittäin hyvältä kuulostaa. osiot vaihtuvat ja basari vaimenee hetkeksi. erittäin toimivaa rakentelua!

biisi loppuu sulavasti, palaten jälleen jousiin ja pianoon joilla myös lähdettiin liikkeelle. erittäin kaunis lopetus, samanlainen alku ja loppu tekevät biisistä ikään kuin lyhyen jakson jostain kertomuksesta, jollaisena tämä biisi selvästi parhaiten toimii.

hieno comeback!
0   +1 +2
 
8
Fleeticer 24.09.2006
Alku hienoa tunnelmointia ja taajuudet vaikuttavat olevan kunnossa juuri oikealla tavalla, freshin kuuloista. Sitten starttaa ja ehkä jopa yllättävänkin kuuloisesti, kuitenkin energisesti. Basari jaksaa potkia, vaikka onkin hieman yhdentekevän kuuloinen. Basso ihan toimiva huolimatta käytetystä offbeat-linjasta.

Hienot synahitit 1:45 jälkeen, mutta ehkäpä olisi voinut olla vähän karkeampi soundi siinä tuon nykyisen kliinisen sijasta. Tunnelmahan tässä pelaa aikas loistavasti ja enpä taas osaisi ollenkaan yhdistää taukokohtaa tranceen, tai että tuo taukokohta olisi trance-biisistä jos vain se kohta soitettaisiin. Kävisi suoraan johonkin elokuvaan, mutta draivilla mennään eteenpäin.

Loppujen lopuksi tässä ei oikeastaan ole mitään yksittäistä koukuttavaa elementtiä. Sen sijaan sen saavat aikaan hieno miksaus ja laadukkaat soundit. Tietenkin myös tunnelma on iso osa biisin toimivuutta. En silti luokittelisi tätä parhaimpiesi joukkoon, vaikka taukokohta ehkä onkin paras näistä sun tunnelmoinneista. Tyylin tunnistaa ja se onkin varsin toimiva, mutta tämän biisin kohdalla käy nyt niin että pidän tunnelmasta varsin paljon, mutta kick+offbeat-basso vähän laskee biisin nautittavuutta. Oikeat soittimet (tai niiden mallinnukset) ovat kuitenkin täyttä rautaa, ja mieleen tuli että miltäköhän tämä olisi kuulostanut break-trance versiona? Hyvä kappale, jossa kuitenkin myös vähän huonoa.
0   +1 +2
 
8
Frostbite 24.09.2006
Pitääpä minunkin antaa oma mielipiteeni tästä biisistä. Alun äänistä ja äänimaailmasta kyllä tunnistaa sun tuotokset. Alku on rauhallisin näistä sun uusimmista biiseistäsi, mutta sittenpä päästään vauhtiin ja vastaavasti meno on vilkkainta mitä oot tehnyt ;)

Teknisesti biisi on hyvällä tasolla. Äänet on puhtaita, selkeitä, eikä mikään hypi silmille. Rakenne on sopivan vaihteleva ja se auttaa pitämään mielenkiintoa yllä. 1:45 kohdalla oleva pysähdys on upea. Melodiat ovat peruskamaa, eikä niistä saa koukkua sillä tavalla kuin muista elementeistä. Tavaraahan tässäkin biisissä riittää ja efektien ja rakenteen monipuolinen käyttö on sulla erittäin hyvin hallussa. (saisit mulle antaa vinkkejä noihin hommiin ;))

Kaikenkaikkiaan hyvä biisi. Sun biisejä on vaikea lähteä laittamaan paremmuusjärjestykseen kun nämä kaikki ovat vähän kuin toistensa jatko-osia. Tunnelmat ovat hyvin samanlaiset ja äänipuoleltä löytyy paljon samaa. Biisi on laadukas, mutta tästä ei paljoa jää käteen koska sellainen omaperäisyys alkaa näistä jo hiipua kun tuntuu että tämä on tätä saman vanhan kertaamista. Uusia juttuja ja radikaalimpia muutoksia kaipaisin musiikkiisi jatkossa. Tää sijoittuu mun asteikolla tonne kasin ja ysin välimaastoon. Toteutuksen puolesta olisi selvä ysi mutta tämä samankaltaisuus edellisiin biiseihisi pudottaa arvosanani kasiin.
0   +1 +2
 
8
DJ Smash 23.09.2006
Jälleen, kiva alku. Mukavan tunnelmoiva ja mukaansavievä. Piano ei yllä testimoniumin tasolla ja muutenkin kiksun alakessa huomaa, että samaa meininkiä ei ole. Mutta ei missään nimessä silti huono. En vain "osaa" tykätä muista kappaleistasi, kun Testimoniumista, kun se on niin pirun hyvä :) Mutta krediitit tällekin kappaleelle.
0   +1 +2
 
9
D-Vision 23.09.2006
Vihdoinkin uutta musaa sieltä suunnalta..!

Hyvin Larizzamaisesti lähdetään liikkeelle. Mutta jo ennen ensimmäisen minuutin loppua tapahtuu jotain dramaattista. Ei kai Larizza ole ruvennut tekemään kiksua?:) Hienosti jumputtaa, mutta täytyy sanoa että hieman osuus kärsii onttoudesta. Olisin kaivannut taustalle jotain pientä täytettä lisää. Piano on ehkäpä liian kuiva tai sitten jonkinlainen jousi olisi sopinut taustalle. Suvantovaihe kärsii hieman samasta..

Seuraava nopea vaihe kuulostaa jo paremmalta, mutta perinteisten haitsun ja clappien puute tuntuu melko oudolta. Rohkea veto, joka paikoittain toimii, paikoittain ehkä vähän huonommin.

Mikä taas biisissä on upeaa on kaikki pienet yksityiskohdat, pienimuotoiset rytmivaihdokset, fillit ja kaikki muu pieni mitä taustalla tapahtuu hyvin usein. Viimeistely ja miksausjälki on loistavaa. Soundit erottuvat mahtavasti toisistaan eikä minkäänlaista puuroutumista ole havaittavissa. Toisaalta tämä aiheuttaakin pientä onttouden tunnetta, mistä aiemmin mainitsin.

Tämä ei ole melodioiden puolesta parhain biisisi, mutta soundillisesti ja miksauksen osalta loistokamaa. Lisäksi ihannoin edelleen luovuutta, mikä loistaa myös tässä biisissä. Kipaleesta löytyy kymmeniä erikoisia, omaperäisiä ja loistavasti toimivia yksityiskohtia.
0   +1 +2
 
9
spiritusandasper 23.09.2006
No niin! Uutta settiä jätkältä kehissä. Odoteltukin jopa on. ;) Alku lähtee mukavan rauhallisesti ja sulle tutuhkoon tyyliin. Toimii hienosti ja soundaa helvetin hyvälle. Huomio kiinnittyy ensimmäisenä jätkän vääntämiin rumpuihin. Hemmetin paljon parempi biitti, kun sulla aikasemmin. Joskin hiukan tylsäksi käy biitin osalta pitemmän päälle. Sille osastolle jotain viilailuja/ehkä lisäkikkailuja vielä, niin iha perfecto olis sekin puoli sitten. Täytyy muuten sanoo, et toi pitchaava efekti, joka lähtee ensimmäisen kerran tossa 55 sekunnin tienoilla, on ihan mestarillinen veto. Ihan vitun koukuttava. :D Jätkä on kyl aina hallinnu noi efektit. Isoa plussaa heruu täältä.

Piano soundaa ihan hyvältä ja suvanto toimii erittäin hyvin tuossa 1:40 -> eteenpäin. Biisin ongelmana omalla kohdalla näin ensimmäisten kuunteluiden puolesta on, että mielenkiinto ei aivan riitä loppuun saakka. Soundit on erittäin nätissä kunnossa, mutta jotenkin vaan ei jaksa jauhaa samalla voimalla loppuun kun alku lupailee ja miten edelliset biisisi on toimineet. Hyvää menoa tässä on ja kyllä mä tätä tulen soittelemaan varmasti, mutta ei tässä aivan Testimoniumille haastajaa löydy. En tiedä haettiinko sitä edes, mutta kuitenkin se on edelleen paras biisisi mielestäni. Tässä on silti erittäin laadukkaasti tuotettu ja loppuun asti hiottu hyvä biisi siitä ei pääse sitten yli eikä ympäri.

Hiukan rinnasta riipasee laittaa ysiä tälle, kun jo pelkästään laadun puolesta erittäin suuri osa mikseritrancesta ottaa pataan ihan helposti. Silti olet hinannut oman rimasi jo niin korkealle, että mä nyt en sitä kymppiä tällä kertaa pistä, kun tiettävästi parempaankin vielä pystyt. Todella vahva ja kiitettävä suoritus. Kaivataan ehdottomasti lisää vaan kehiin, kunhan kiireiltäsi taas joskus ehdit säätämään. Kyllä meikäläiselle tämmönen maistuu aina! :)
0   +1 +2
 
8
Phyton 21.09.2006
Intro loi hyvän ja odottavan tunnelman, mutta kun kick alkoi niin robert miles rävähti heti ekana mieleen.. se oli ehkä liian "jyrkkä" vaihto, tai sitten se olisi pitäny olla vielä rajumpi.. Suvanto toimii ja piano toimii TODELLA hyvin, aivan lpostavan kuuloinen.. Syna nousee hyvän kuuloisesti taustalta, mutta sitten alkaa mun korvassa tökkimään, tuntuu kun teos jäisi paikoilleen junnaamaan.. Tulee mieleen että motivaatio/ideat loppuivat kesken ja biisi on tehty loppuun tyylillä "kunhan nyt saan hieman pituutta tälle" Eli trancen ihanin periaate nostatus uupuu. No ei ihan kokonaan, eli suvannon jälkeen nostatus kuullostaa ja tuntuu lupaavalta mutta tunne on samaa kuin auto jossa on vain yksi vaihde, eli aluksi tuntuu kylläpä lähtee mutta meno tyssää alkuvauhdi jälkeen.. Kaunis teos jos olisit saanut suvanto jälkeisen osion toimimaan.. Mutta kaiken kaikkiaan laadukkaan kuuloinen ja lisää tuoantoa jään odottelemaan..
0   +1 +2
 
9
m1ze 20.09.2006
Jees mukava kuulla jäbältä uutta matskua....:DD On tätä jo ootettukin.

Hieman yllätyin tuossa intron jälkee ku tuo bd linja ja bassot yms alko... hieman "´kaupalliselta" meiningiltä kuulosti omalta mielestäni ja ei siinä mitn, tykkään kyllä mutta omaperäisyyttä oli menetetty tuossa verrattuna esim. Testimonium biisiin jossa olit omasta mielestäni tavoittanut erinomaisesti omaperäisen soundin ja siitä edelleen rispektit.

Voin kuvitella miten porukka joraa baarissa tämän biisin tahdissa, iskee ainakin meikäläiseen erinomaisesti mutta pientä paraneltavaa löytyy aina.

Pakko silti sanoa että nuo padi breakit nosti lähes kyyneleet silmiin ;D Mahtavaa menoa niiltä osin mutta muuten ei yltänyt aivan edellisten biisiesi tasolle, sori :( MUTTA tämä on vaan meikäläisen mielipide.

ja PS: olin humalassa tätä kirjoittaessani. 9
0   +1 +2
 
9
ArrestKulak 22.09.2006
Hän on laari. Laari se jaksaa reisöniä hakata.
Elikäsi.

Taas kaikenlaisten äänien täyttämä efektipommi. Hieno homma, ei tule tylsää kohtaa. Ehkäpä tuo piano häiritsee, sillä olen itse renkuttanut sitä pienen tovin ;) Tai sitten se olis voinu olla monimutkasempi.

00:53 kohdalla hyvin ikävä piano jankkaus. Oikein nättiä suvantoa, joka on kuin karkkia korvalle, eikä siitä tule reikiä korviin.
Pitemmän aikaa kohdassa jossa leadi soi, menee homma välillä jotenkin sekavaksi ja jos sinne olisi saanut lisäiltyä jotain kaunista pädiä tai jotain muuta herkkua, niin ei olisi laimentunut loppua kohden. Asiaan on kuitenkin paneuduttu taas ajan kanssa. Siitä hyvästä yhdeksikköä, vaikka loppu jäi vähän arveluttamaan. happyhappyjoyjoy.
0   +1 +2
 
-Juha- 18.09.2006
Larizza come back! Eipä herraa ole näkynyt pitkiin aikoihin - hienoa että et kuitenkaan katoamistemppua tehnyt :) Oli kyllä mukava ja samalla ilkeä yllätys tämä biisisi kun aamulla aukaisin koneen ja bussiin tuli kiire kun jäin kuuntelemaan tätä.

Biisistä sitten:

Upeaa, laadukasta soundia pukkaa jälleen, jouset ja piano erittäin hienon kuuloiset. En kyllä miten noin eläväisen pianon voi luoda. Miksaus ja äänen laatu on ehkä parempaa kuin koskaan aikaisemmin sulla. Hyvän kuuloinen kick - iskevä ja pehmeä. Bassolinja vähän pettymys ja soundikin olisi voinut olla vähän erilainen. Muuten tosiaan kaikki soundit erittäin hyviä valintoja.
Melodiat ovat tuttua Larizza laatua eli kaunista, melankolista ja syvällistä. Ei pahemmin valittamista siis. Nuo lapsen ilakointi äänet tuolla suvannossa oli kyllä mahtava lisä. Aivan kuin katkeran ihmisen muistelmista. Muuta juttua ei tässä kyllä keksikään enää. Mahtavaa työtä jälleen, tosin basso rokottaa hiukan pisteitä, mutta ei paljon.
0   +1 +2
 
7
Seburban 18.09.2006
Ei nyt muute oikee napannu... Pianon pimputust oli liikaa ja melodiat aika yksinkertaisii...
En kyl jaksais kunnella uudestaa.
Mut hyvät soundit!
0   +1 +2
 
9
Valandir 18.09.2006
Jippii, vihdoinkin uutta trancea Larizza -projektille. Tätä onkin odotettu jo iät ja ajat, joten voit arvata minkälaiset odotukset biisille on kertynyt omalla kohdallani. Noniin, mutta itse biisiin..

.. Tutun kuuloista Larizza -efektointia alussa, pianon napautukset kuulostavat myös hyviltä, ja ovat myös jotenkin Larizzamaiset. Jouset ovat kerrassaan mahtavat, elikkä niistä kyllä erikoismaininta. Hyvää linjaa vetävät tuossa tarpeeksi edessä. Lähtee kyllä vähän erikoisesti liikkeelle tossa 40 sekunnin kohdilla, ja kuulostaa offbeat bassolinjan kanssa myös ehkä turhankin juustoiselta. Piano kyllä kuulostaa hyvältä, mutta jotenkin kovemman luokan trancea kuin yleensä sulta on tullut. Ei ole sellaista samanlaista pehmeyden ja tunteen otetta kuin ennen, joten olen hyvinkin yllättynyt. Tuossa suunnilleen 1:45 lähteekin sitten hyvän kuuloinen breikki liikenteeseen, ja ai jumalauta kun tuo piano ja nuo jouset kuulostavat hyvältä. Erittäin hyvin sävelletty, eli melodialinja kyllä pistää ihokarvat pystyyn. Tämähän on melkein suoraan kuin soundtrack -musiikkia tässä breikissa, ja kyllä kuulostaa hyvältä. Erittäin hyviä sointukuvioita. Nouseva syna 3 minuutin jälkeen on hyvinkin nostattava, hienosti tulee tuohon eteen ja taas menee taakse. 4 minuutin jälkeen nostatusastetta nostetaan entistä enemmän ja kyllähän tässä pää tekee ihan kivasti tuota tuttua eteen - taakse -liikettä hyvän tahdin säestämänä. Tanssijalkakin tässä taitaa vipattaa oikein mukavasti. Bassorumpu on jotenkin pehmeä, mutta silti kova, ja pumppaa kivasti omaperäisten filtteri leikittelyjen kanssa. Perkussiopuoli naputtaa myös kivasti korvaan, eikä ole liian edessä, vaan sopivasti taka-alalla jätettynä. Ennen seitsemää minuuttia jätetäänkin sitten kaikki elementit pois ja kauniin kauniit jouset tulevat pianon säestämänä taas mukaan. Lopetus loistava.

Kokonaisuutena ei ihan sitä mitä olisin odottanut. Tosin pitkän tauon jälkeen biisille kertyneet paineet ovat luultavasti suurusluokassa jotain mittaamatonta, hehe. Intro oli ehkä vähän yllätyksenä jätetty lyhyehköksi, tai siis ainakin bassorumpuun asti. Pieniä vivahduksia tuli ennen ensimmäistä breikkiä, jonka voisin laskea kyllä myöskin siihen introon. Elikkä kokonaisuudessaan intro (tai miksi sitä nyt ikinä sitten kutsunkin) oli laadukasta työtä. Jousityöstä tulee selvä kymppi, koska se nyt vain on mitä on, eli helvetin hyvää ja laadukasta. Pianostakin edelleenkin erikoismaininta, kuulostipa nimittäin maukkaalta. Rakenne toimii kaikessa taiteellisuudessaan erittäin hyvin, vaikka voikin jättää hieman sekavan kuvan kuuntelijalle, joka ei paneudu sata prosenttisesti biisin kuuntelemiseen. Sävellyksenä aivan kerrassaan loistavaa työtä ja lyyrinen korva saa olla kyllä koko ajan erittäin tarkkana, koska niin paljon tässä jätetään paikoittain asioita auki, ettei tosiaan tiedä mitä seuraavaksi tulee nurkan takana vastaan. Kaikeksi harmikseni biisistä jää menokohdissa turhankin juustoinen ja karski kuva, mistä tulee miinusta minulta. Bassolinjan olisi voinut sovittaa mielestäni paljon paremmin biisiin, koska nyt se ei vain toimi niin hyvin biisin kokonaisteeman kannalta, ja siihen olisi suoraan sanoen kaivannut sinunlaiselta artistilta enemmän omaperäisyyttä ja sitä kuuluisaa taiteellisuutta. Nyt se vaan jää tuollaiseksi turhankin tönköksi ja simppeliksi, mikä jää harmittamaan. Kaikesta tästä negatiivisuudestakin huolimatta biisi on kokonaisuudessaan kerrassaan loistava ja aivan mahtavaa työtä, muttei yllä aikaisempien töittesi tasolle. Äänenlaadusta on varmaan turha mitään mainita, koska niin puhdasta ja raikkaan kuuloistahan se taas on, mikä olikin odotettavissa kaltaiseltasi herralta. Tämä on hyvä, ei voi muuta sanoa. Hyvä nähdä mies taas jälleen mukana trance-touhussa. Nämä kappaleet kuin vain koskettavat jostain tuolta sydämestä ja sitä ei tule niin usein koettua. On aina enemmän kuin ilo kuunnella näin koskettavaa ja ennenkaikkea aistikasta musiikkia! Mahtavaa.
0   +1 +2
 
10
Noison 18.09.2006
Mieletöntä!
Musiikillinen suuntauksesi menee huomattavasti kokoajan vain Trancempaan suuntaan. Mutta tämä, tämä on sitä jotain mitä olen sinulta odottanut. Melodista kiksua jossa mukana kermaisen hellät ja sulavat melodiat. Kädenjälkesi näkyy päällepäin aivan selvästi. Se tietty tarkkuus ja huolellisuus joka kaikissa biiseissäsi on, on tässä jotain aivan yliluonnollista ja huumaavaa.

Basso on vetäytynyt aivan uudelle linjalle. Nopea tempoinen ja tasaisen yksinkertainen jumputus sopii hyvin yhteen Electromaisten soundien ja kirkkaan puhtaiden trancemelodioiden kanssa. Perinteiset pianomelodiat ovat kyllä tämän biisin suola. Ne antavat sen tietyn kuvan, että tässä on sitä jotain hyvää, jota ei pysty sanoin kuvailemaan. Kappaleen taustalla soiva viulu on kuin huumetta korville. Se nostattaa tunnelman taivaisiin ja saa kuuntelijan nauttimaan tuotoksesta täysin siemauksin. 1:43 min kohdalla tuleva nopea ja kirkas iskuefekti saa minut kyllä aivan kananlihalle ja pitämään tästä kappaleesta vain entistä enemmän. Biisin lopetus on osattu kyllä lopettaa oikealla tyylillä oikeaan aikaan. Biisi loppuu kauniisiin ja herkkiin pianon iskuihin, kevyen utuiseen viuluun ja lapsen hiljaisiin riemun kiljahduksiin. Jotain aivan ylitse pursuavan kaunista.

Tästä biisistä ei löydy muuta kuin vain hyvää sanottavaa. Kaikki on niin täydellistä. Yksinkertaisesti mikään ei ole mennyt pieleen. Olet musiikillisesti ja kirjotuaalisesti lahjakas ihminen. Tunnelmointisi kertovatkin aina tarkalleen kappaleen sisällön ja sisältö meneekin täysin käsikirjoituksen mukaan. Ei voi muuta kuin vain kehua. Niin transista ja hypnotisoivaa maateriaalia, ettei edes 1000 sanaa riitä sitä kuvailemaan ja kertomaan.
0   +1 +2
 
9
apollo0100 18.09.2006
No vihdoinkin uutta matskua, tätä on odotettu! :D Taattua Larizza-soudia taas kerran, tuttu huiluevekti soi taas ja se synkkyys tulee kylläkin tällä kertaa vain puoliksi esiin... Siitä syystä kun biitti on jotekin "kirkastunut" eli tarkemmin "valoisampi". 5:16: hiemasen kyllä alkaa kyllästyttää sama biitti, vaihtelua kehiin! ;) Kyllä tämä nyt ansaiseen 9:sin (voi olla että mieli vaihtuu kuitenkin ja nousee 10:iin ;)
0   +1 +2
 
Vespe 18.09.2006
Upea alku. Todella kaunis ja tunnelmallinen, vangitseva suorastaan. Tossa 40 sekunnin kohdalla havahduin unesta ja huomasin "Ainiin, tämä oli tosiaan trancea" :D

Soundit toimii hyvin, paljon paremman kuuloista kuin sun aiemmissa biiseissä. Rummut ja kaikki on miksattu hyvin ja haitsut sun muut toimii.

Pianoihin oon aina ollut heikkona. Yks helppo keino saada multa helposti pisteitä on käyttämällä pianoa, olettaen tietenkin että se kuulostaa edes suht hyvältä. Ja yleensä niitä pisteitä heruu taustalla olevista täyte-pianoista... Mutta tässä piano on paljon isommassa roolissa, piano on se asia mikä mulle jää mieleen tästä biisistä. Todella upea piano. (kun puhun pianosta niin tarkoitan sillä tota sävellystä ja pianon soundia, kaikki toimii)

Noh, tämä biisi osoittaa taas kerran että miten Larizza eroaa Distrancesta ja muista perus-kiksuista, tämä on hemmetin persoonallista ja tunteikasta. Todella upea biisi.
0   +1 +2
 
10
Protush 18.09.2006
No jopas on äijä parantanu musiikkiaan joka oli jo ennestään loistavaa :D Pitkästä aikaa uutta matskua! Jeah tätä kyllä kannatti odottaa. Miksaus ja masterointi kokonaisuudessaan puhdasta pro kamaa! Saundit ovat mahtavat ja nyt rummutkin ovat sen kuuloiset että Meikälle maittaa lukuun ottamatta vähän tunnelmaan sopimatonta kuivahkoa clappia mitä ei kyllä meinaa kuuluakkaan kuin parissa koldassa. Genressä tämä luo jotain aivan uutta.. Kunnon nopea tempo mutta kuitenkin hyvin tunteikkaat melodiat jotka liitelevät klassiseen tyyliin jälleen jättämättä rumpuja ollenkaan yksin. Tausta taustat ovat kaikin puolin vallan maukkaat ja tunnelmalliset. Tämä on sulta hieman tavallista menevämpää musiikkia mutta hyvin onnistuneesti kasattua sellaista. Pidemmän kuuntelun jälkeen kiinnittää joissain kohdissa hitusen ehkä kuivahkoihin saundeihin tai jotka muuten vaan eivät jostain syystä tykkää sulautua korvissaní muuhun musiikkiin. Tällaisia ovat Bass saundi sekä jo edellä mainittu clap. Mutta turha jauhaa pikku asioista kun biisi on muuten näin loistava! Kyllä nyt Larille kymppiä irtoaa! :)
0   +1 +2
 
10
Dj Papa 18.09.2006
Alku rauhallinen niinkuin Larizzamaisesti aina, mutta sitten alkaa jotain ihan uutta, nimittäin tempo on nopea ja muutenkin hieman rajumpi ote kuin yleensä teikäläisen biiseissä. Se ei todellakaan ole huono asia!! Rauhallisuus saa vastapainoksi hieman rajumpaa meininkiä; Aika erikoinen kuunteluelämys jotenkin, kun padit sun muut ovat nin rauhallisia, mutta sitten kick/basso ovat rankempaa osastoa.

Suvantovaihe on todella kaunis ja rauhoittava. Biisin melodiakin on ihan hyvä, semmonen mukavan pomppiva linja. Alaspäin menevä "väkäväkä-ääni" on mielestäni todella herkullinen! Kick:llä/bassolla on yksinkertainen linja, joka on mielestäni hyvä ja sopii tähän!
Soundipuolessa nyt ei ole taaskaan mitään vikaa eikä miksauksessa.

Kokonaisuutena padien ja melodian osalta tuttua ja turvallista Larizza meininkiä, mutta nyt myös uutta mukana! Uutta biisiä olikin todella odotettu ja se iskeekin nyt 9½ arvoisesti! Hieno paluu jos paluusta voisi puhua! =)
0   +1 +2
 
10
Itapuoli 18.09.2006
ihan mukava alku. rauhallinen intro. =)
mukavan tasapainoinen alku.
hyvin on käytetty efectointia. miksaus on hyvää luokkaa.
äänimaailman on hyvin melodikas ja vaihteleva joka on hyväksi.
basso potkii tiukasti ja vaihtelevuutta on mukana sopivasti.
vaihtuu näppärästi soundi maailma.luo mukavasti rakennetta lisää.
kirkkaita ja puhtaita ääniä käyttämällä luodaan kauneutta biisiin.
kesto on sopiva saa kuultua teoksen kokonaisuutena ei hoppuilemalla.
piisi jatkuu 3:12 mukavasti hyvin efectoinnein.
hyvää matzkuu. basso jytää kunnolla.
hyvin miksattu loppuun asti.
lopetus on tyylikäs.
hieno kokonaisuus =)

10
0   +1 +2
 
Aurisgale 18.09.2006
Pahoittelen, että olen ollut hiukan poissa kiireiltäni. Toivottavasti tämä toimii hyvityksenä. Kesästä saakka tätä on kasailtu pikkuisen kerrallaan, milloin sattunut vain kerkeämään. Kone oli sitä mieltä, että tämä on valmis, kun alko jo savut tulla pihalle... ja ehkä höyryt myös allekirjoittaneestakin...
0   +1 +2