Flowers

The Zippy Wackos

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu

Mr Dimension 17.07.2018
Kommenttirinki: Jotenkin mitään sanomaton kappale.
0   +1 +2
 
8
enrich 25.07.2015
Omaperäinen lauluääni. kohtalaisen hyvin bändikin toimi. Ehkä selkeämpää kertsiä olisi vielä tuohon kaivannut.
0   +1 +2
 
8
Asamael 10.06.2014
Kappale lähtee leppoisasti keinuen, mutta laulu särähtää korvaan, johtuen sekä sen suuresta roolista miksauksessa, mutta myös heikosta lausumisesta ja pienestä epävireisyydestä. Kertsissä taas tuntuu että pellit hukuttavat kaiken alleen. Kertsi taitaa lopulta olla kuitenkin oma lempparikohta tässä, sellaista sopivaa grungemaisuutta siinä.
0   +1 +2
 
Toni Pandora 23.02.2014
Laulu pilaa biisin. Muilta osin toimiva. Toimisi instrumentaalina paremmin.
0   +1 +2
 
Nostradamus 15.09.2013
Laulu ainekin jää päälimmäisenä mieleen, sopivan kuullosta ja istuvaa. Kitarasaundit paksuhkot omaan mieleen mutta kukin tykkää mistäkin. kaikin puolin ihan hyvä kipale
0   +1 +2
 
8
vihaleipä 18.02.2013
Miksauksessa jokin on mennyt ainakin omaan korvaan hieman pieleen. Paremmat saundit ja tasot tekisivät tästä paljon paremman tuotoksen.
0   +1 +2
 
10
mariajammailee 27.12.2012
Todella hieno biisi. Hyvät vokaalit toimivat tässä, hienoa äänenkäyttöä ja vivahteita.
0   +1 +2
 
Osterifucker 28.08.2012
Ei aivan meikäläistä sytyttänyt, mutta tälle löytyy aivan varmasti paljon tykkääjiä.
0   +1 +2
 
Cecce 18.03.2012
Ihan kelpoa tekemistä. Osiot sopivat hyvin keskenään biisiin ja riitti yllätyksellisyyttäkin. Vielä ripaus asennetta kehiin niin hyvä tullee.
0   +1 +2
 
Ted Nugentti II 25.01.2012
särökitarassa hienot soundit, laulu on aika naukumista. hyvä sävellys
0   +1 +2
 
Kostiainen 19.09.2011
Laulajalla persoonallinen ääni, tulee James-nimisen bändin laulaja mieleen. Räimekitarasta diggaan. Kappale muuten jotenkin tasapaksuhko, Ite sävellys ei jää päähän soimaan...
0   +1 +2
 
9
DJ_JIIKOO 07.06.2011
Iha hyvän kuulosta settiä, kaikki rullaa niinku pitääki :P Kyllä tästä nyt sen ysin voi antaa! :) käy kattoo munki projekti ja nako kommenttia: http://www.mikseri.net...
0   +1 +2
 
8
milo05 22.04.2011
johan läks,mukava biisi,sanoitus toimii skepat riahuu homma etenee ja vie kuulijansa mennessään,jiah,
0   +1 +2
 
8
J.A.M.S. 16.03.2011
kappale on jotenkin epätasainen... laulajan ääni on hyvä. mutta englanti kangertelee. en osaa sanoa mistä johtuu, mutta pidän biisistä silti paljon.
0   +1 +2
 
lipoma 18.12.2010
Jotenkin hyvä biisi, vaikka aika yksitoikkoiselle pohjalle tehty.
0   +1 +2
 
argon 28.07.2010
Omalaatuinen lauluääni vokaaliherralla, kulkee siinä hilkulla että raastaako korvia vai kallistuuko diggailun puolelle. Mukavan kuuloinen biisi ja tuohon lauluunkin alkaa tottua hiljalleen biisin kuuntelun myötä, istuuhan se loppuviimeksi tähän!
0   +1 +2
 
walkaway 10.04.2010
-komm.rinki -yllätys yllätys odotin kuulevani rämäkkää rock musaa,vaan sieltähän tulikin rockballadi eipä hassumpaa...
0   +1 +2
 
watt 22.02.2010
ride hakkaa liian pinnassa tässä biisissä.sellasta perus jenkki rokkia.ihan kelpo kokonaisuus
0   +1 +2
 
7
Piru Kange 26.01.2010
Ei ihan täysin iske. Laulajan ääni on jotenkin alavireinen ja lausunta on vähän kökköä. Hyvääkin löytyy. Tässä on sellainen hyvällä tapaa hyytävä tunnelma ja laulaja vetää sellaisia kivalla tapaa ärsyttävästi kutkuttavia venytyksiä. Ne toisaalta ärsyttävät, mutta toisaalta toimivat hyvin. Soitossa on kivasti omaperäisyyttä. Ehkä soundit ovat hivenen tumppuiset?
0   +1 +2
 
Dexteri 07.01.2009
Erittäin omaperäsesti tuottettua musaa...en juurikaan välitä noin falskista laulusta ja lausumisesta.
Toki biisin vahvuus koostuiu muista seikoista.
0   +1 +2
 
Zoidberg 17.11.2007
Laulu liian pinnassa. Laulaja laulaa ihan hyvin, mutta englanti ei toimi. Kokeilkaa suomeksi. Aika tylsä biisi.
0   +1 +2
 
RattleMachine 31.05.2007
Laulu on miksattu turhan eteen. Laulajan ääni soi liikaa nenässä erityisesti korkealta laulettaessa, ja vireessä on todellakin korjaamisen varaa. Sinänsä biisissä on kiva laulumelodia, ja bändin saundit on kohtalaisen tasapainoiset...
0   +1 +2
 
9
Hmm mun mielestä tämä kuulosti melodisesti jotenkin Red Hot Chili pepperiltä... Mutta omaa tyyliä oli paljon joka on tosi hieno juttu! Kyllähän kukka biiseistä on pakko tykätä...!!!
0   +1 +2
 
7
raiwoband 29.03.2007
Soundit vähän ohuet, laulajan ääni jollain tavalla hassu (vaatinee totuttelua) ja lisää tarttumapintaa olisin halunnut. Soitto rullaa kuitenkin hyvin ja biisissä on ideaa.
0   +1 +2
 
8
Oih, soundit kunnossa, ovat muuten tosi jees. Laulajalla ääntämisessä petraamista, laulutaitoa kyllä löytyy. Tuota tuota, paikoitellen laulu säröttyy, onko ollut liian suuri inputgain vai mikäköhän, haitsukin jostain syystä kuulostaa ihan shitiltä. :O ehkä soundit eivät olekaan sitten tosi jees. Hämmentynyt ja vähän pettynyt fiilis jäi käteen. Kivaa seitkytluku musaa kyllä!
0   +1 +2
 
bize 11.03.2007
Aika hyvä nimi bändillä. Laulajan ääni toimi oikein hienosti ja tässä tapauksessa suomalaisaksentilla lausuttu englanninkieli kuulosti hyvältä.
0   +1 +2
 
6
Guitarwall 08.03.2007
Laulajan nenään laulaminen häiritsee tässä erittäin paljon. Tällaista U2:sta muistuttavaa menoahan tämä on erittäin paljon, mutta valitettavasti sävellyksellinen taito ei yllä esikuvien tasolle(toisaalta kuka sitä odottaakaan), ja sinänsä biisi jää tylsäksi.
0   +1 +2
 
zenri 17.02.2007
Soitto rullaa ihan kivasti ja mukavaa utua sekä ilmavuutta löytyy siltä saralta. Laulussa pitäisi panostaa lausumiseen, sillä se tekee tästä vähän kömpelön kuuloinen. Muuten laulajalla on ihan kiva ääni.
0   +1 +2
 
slvs 13.02.2007
Intron perusteella olisi, odottanut jotain enemmän. Se oli mainio. Kuten myös biisi itsessää, laulajasta en pahemmin välittänyt.
0   +1 +2
 
9
Lecus 09.02.2007
Oikein hyvä alku biisillä..Hyvät kitarat.Laulu miksattu vähäsen poskelleen.Vai onkos laulut vedetty livenä?
0   +1 +2
 
8
Jusa83 03.02.2007
Laulajan ääni on onnistuttu miksaamaan todella selkeäksi. Ihan leppoisa tunnelma tästä biisistä välittyi. Rakenteellisesti eheä kokonaisuus, mutta ei kuitenkaan iskenyt jostain syystä ihan täysillä. Ehkä pidän vain hieman rivakammasta tai värikkäämmästä kamasta. Mutta ihan hyvä paketti, joka on laadukkaasti tuotettu.
0   +1 +2
 
7
tuntematon_pelle 31.01.2007
SÄvellys on hyvä vaikka ei kovin omaperäinen... Laulusta en oikein pitänyt, kuulosti korvaanoi jotenkin oudolta... Rumpuja ottaisin vähän pintaan
Eipä oikein nyt iskenyt
0   +1 +2
 
Zebhyr 30.01.2007
Soittopuoli toimii jotenkuten, mutta laulu ei tee kunniaa sille. Itsekritiikki saattaisi pelastaa paljon tälle orkesterille.
0   +1 +2
 
esw 30.01.2007
Mielenkiintoinen äänimaailma, joka on kuitenkin hyvin tyypillisistä elementeistä rakennettu. Sangen omaperäinen vokaalityyli. Sävellyksenä ei erityisen mieleenpainuva - mielestäni sovitus ja soitanto on tässä parasta antia. Mukavaa kuunneltavaa.
0   +1 +2
 
Riku Rotten 29.01.2007
Hyvin tuottettua autotallia. On tää omallatavallaan raikas.
0   +1 +2
 
Begemot 28.01.2007
Alku oli erittäin lupaavan kuuloinen, heleää kitarointia, mutta laulajan mukaan tulo kurautti hieman menoa. Tuo ääntämys on vaan yksinkertaisesti melko hirveen kuuloista, ei edes "eksoottista".

Jos ei tuota laulua oteta huomioon, niin onhan tämä muuten hyvän kuuloinen biisi.
0   +1 +2
 
9
jazzdwarf 31.01.2007
Räheet kitarasaundit. Tässä ei koiteta soittaa ylitemmolla ja silti löytyy rokkimeininkiä. Omaperäisen kuulosta.
0   +1 +2
 
8
Kp-Kukka 18.10.2006
aivan hyvän kuulosta rockkia , jees musaa.
aivan hyvä laulu solisti tykkäsin sanoista.
ihan hyvä biisi
0   +1 +2
 
jounikka 15.10.2006
Se on ihan tyylikästä musaa. Miksaus ja kaikki on kohdallaan. Tekee mieli vetää lisää viinaa kun tätä kuuntelee.
0   +1 +2
 
6
Laulajan ääni häiritsee aika lailla... Aika perusmeinikiä, ei tää oikein tuo mitään uutta tähän genreen. Kitaralla tulee joitain hienoja juttuja, muuten ei kyllä iske muhun.
0   +1 +2
 
mpetteri 10.10.2006
ihan kiva biisi kyl... sanotuksissakin on onnistuttu... soundei kyl vois vielä hioa...
0   +1 +2
 
9
Eversincetheday 05.10.2006
Rauhallinen alku. Laulaja ois voinu olla hiukan alempana tossa alussa, nyt tuntui että vokalistin sylki lensi kuulokkeitten kautta korvakäytäviin... Kaikukitara oli hieno, ja sointukierto ei ollu perinteinen neljän soinnun kierto, siitä ehdottomasti lisäpisteitä. Toimiva biisi, soitto toimii hyvin, laulussa oli jossain kohtaa pientä epätarkkuutta vireen kanssa. Kohdassa 2:44 on varmaan miksauksessa tapahtunu joku vahinko, siinä yks kitara pysähtyy kuin seinään. Siinä pitäs varmaan olla fade tai sitte soittamalla tauko? Nyt kuulostaa siltä että se on vaan leikattu poikki. Lopun pitchshift oli aika jännä, mutta toimiva temppu.
0   +1 +2
 
pihlaja 27.09.2006
Jotenkin turhan ankea meiniki mun makuun, synkästä musiikista pidän, mutta tämä on jotenkin.. no ankeaa. Laulu on vähän irrallaan kaikesta muusta.
0   +1 +2
 
8
Rikhard Black 19.09.2006
Miksi suomalaiset ei laula suomeksi? Laulajalla on ainakin rohkeutta ottaen huomioon, että teknisesti kyseessä ei ole maailmoja räjäyttävä tekijä. Hyvät saundithan tässä on. Jos laulaja osaisi hommansa, tää olis 9. Sori, se vaan nyt sattuu olemaan mun mielipide. Toisaalta tällä laulajalla on takuuvarmasti loistava tulevaisuus laulajana, koska ääni on persoonallinen ja sitä myös käytetään persoonallisesti. Luulen että tää jätkä on just sillä rajalla, että kohta alkaa lähtemään.
0   +1 +2
 
AJKDiablo 18.09.2006
Hmm... Ensivaikutelma on varmasti poikkeava. Ensinnä tuli mieleen, että nyt on normalisoitu vähän liikaa. Jouduin näet pistämään kuulokkeita pienemmälle ja se tuntui vähän oudolta. Biisi etenee ihan luontevasti eikä varsinaisesti jäänyt mieleen mitään muuta kuin lopussa ollut ööö... miksikäs tuota sanotaan? Sellanen. Ja liian tiivis miksaus.
0   +1 +2
 
10
peterpan 16.09.2006
mahtavaa, tykkääntykkään. Laulu on menevää ja melodia hivelee korvia, tästä jäi kiva fiilinki.
0   +1 +2
 
9
Itapuoli 15.09.2006
Ihan hienot äänet. Laulajalla erikoinen ääni =)
ihan hienonkuulosta musiikkia. eritoten musiikkia !!
tykkäsin paljon tästä =)
0   +1 +2
 
8
Leka 15.09.2006
Nätti biisi sounditkin kunnossa hyvä kappale:)
0   +1 +2
 
8
Zagaar 15.09.2006
Makee kitarasoundi Psykedeliaa... Jännä laulaja. Tykkään. Kertsi on vähän heikompi, kun säkeistö on niin onnistunut.Tossa 2:45 kuulosti ihan kun olis särö vaihdettu pois liian myöhään vai kuulinko omiani. Hyvä biisi!!
0   +1 +2
 
A.S.H 13.09.2006
Perus soittoasiat harvinaisen hyvin hallussa tuohon mennessä. Mut sit tullaankin sille vaikeelle osalle eli biisin teko.
Ja varsinki tää rock ku kaikki alkaa olla jo ihan oikeesti sanottu...jo noin matemattisestikkin. Mut sit on aina se pieni jokin esim klassinen biisin hyytyminen lopussa jonka kieltämättä toteutitte tyylikkäästi se osoittaa haluanne koristella ja harkita loppuun asti . ja uusia päin.
0   +1 +2
 
Juhgu 12.09.2006
Melko laadukkaan kuuloista soundia! Mielestäni laulajan Englanti ei kuitenkaan ole riittävän luontevaa sopiakseen biisiin. Korjautuuhan se varmaan treenaamalla, mutta entä miten olisi laulaa ja sanoittaa suomeksi?
0   +1 +2
 
10
Tommy Loose 10.09.2006
Nättiä ja mukavan rauhaisaa fiilistely musaa. Biisi laahaa silleen mukavasti ja herkästi!!
0   +1 +2
 
8
tilkka 10.09.2006
Mukavan apaattinen tunnelma alussa. Varsin toimivat soundit tähän biisiin. Vähän ehkä livahtaa grungen puolelle, mutta rokkia joka tapauksessa!!
0   +1 +2
 
7
psg 09.09.2006
Biisi ok. Laulusta en hirveästi pitänyt.
0   +1 +2
 
MindMatters 08.09.2006
Tykkäsin kyllä bassosta. Ehkä muuten hieman tasainen biisi. Kitara toimi loistavasti ja soundi oli hyvä. Laulajalla on hieman parantamisen varaa.
0   +1 +2
 
Carpenter 08.09.2006
Kaunis biisi. Kitarat olivat mukavan rockaavat. Bassokin erottui mukavan selkeästi. Laulaja oli myös ihan kova. Näin progen ystävänä olisin tosin hieman kaivannut lisäkoukkuja.
0   +1 +2
 
tep 08.09.2006
Biisin kelluva tunnelma oli tosi kiva. Sitä kelluvaa tunnelmaa sitten ronkittiin maukkailla kitarahyökkäyksillä, jotka kumarsivat lienee jonnekin Radioheadin 90-luvun tuotannon suuntaan. Hienosti toimi dynamiikanmuutos siihen kertsiin (?) mentäessä, yleensä vuorottelu raskaan ja kevyen välillä nykii aika monilla bändeillä (täällä mikserissä), mutta tässä se toimi ainakin minun korviini vallan mainiosti.

Tuotantopuolesta täytyy kehua äänimaailmaa, joka oli pikkasen repivä ja raastava, menemättä silti pelkäksi rutinaksi. Sellainen sana kuin "rapsakka" voisi kuvata soundia oikein hyvin. Tykkäsin. Erikoisesta lopetuksesta voi sen sijaan olla monta mieltä, vaikea sanoa että miten siihen alkaa suhtautua useamman kuuntelun myötä (tottuuko korva siihen, vai alkaako se puuduttaa toden teolla).

Kappale oli hyvistä lähtökohdista ponnistavaa rokkia, josta minä aina tykkään, ja hitunen omaakin ilmettä oli. Teksti jäi tosin hienoiseksi "makeelta kuulostavien englanninkielisten sanojen helinäksi", ja substanssi jäi ainakin tällä kertaa tavoittamatta - siitä pahin miinus. Kaikenkaikkiaan silti erittäin ok biisi, pistänpä bändin nimen mieleen jatkoa ajatellen.
0   +1 +2
 
9
sppp 07.09.2006
Ihanan rento viisu kyllä, tai no ainaki cleani-osuudet.
Laulajan englannin lausunta kaipais harjotusta vielä.
Kertsi ei kuulosta nii hyvältä, mutta kyllä tää multa ysin saa :)
0   +1 +2
 
A.A. 07.09.2006
Mukavan koukuttavaa kitarointia ja muutenkin soittelu- ja sävellyspuoli on kunnossa. Laulu on hieman haparoivaa mielestäni eikä osu aina ihan nuotilleen. Vähän tarkemmalla laululla tästä tulisi erittäin kuuma tapaus.
0   +1 +2
 
7
TJA 07.09.2006
red hot chilipeppers tulee mieleen ..siis ihan vähän vaan...
0   +1 +2
 
the stair 06.09.2006
ihanaa zippaavat sekopäät!!! ootte saanu laulajallenne kasvamaan munan! ihanaa, mutta vielä ku enklanti tulis paremmin haltuun niin mikäs siinä!
soitto kohentunut pirusti.
ripaus tarttuvuutta piiseihin ja se on kuulkaas siinä!
0   +1 +2
 
6
dixi 06.09.2006
Laulu venyttelee vähän liikaa ja englanninlausuminenkin on vähän niin ja näin. Aika kivaa kitarointia kuitenkin ja biisikin suhkot jees muuten.
0   +1 +2
 
RaunoP 05.09.2006
Hyvää perusrokin kuuloista musiikkia, mukavat soundit ja laulussa sitä "oikeaa" särmää ja tunnetta! Korvat suuhun!
0   +1 +2
 
Eisenstang 04.09.2006
Hyvä meininki ja otollinen alkuintro, laulu ei aivan yllä samalle levelille, lisää treenausta laulupuolelle! Muuten ihan kelpo zipale!
0   +1 +2
 
SirKeke 04.09.2006
Melko hapuileva laulusuoritus tästä päällimmäiseksi jää mieleen. Itse biisikään ei oikeen iske millään tavalla. Mitäänsanomatonta mielestäni.
0   +1 +2
 
8
Demotion 03.09.2006
Onpas omituista mikserirokkia, biisissä on kiva sävellys, laulaja osaa laulaa ja muutenkin meininki kuulostaa ei-niin-kauhean suomalaiselta. Oikein hyvä.
0   +1 +2
 
Veiled 03.09.2006
Ok kamaa. Laulaja on ihan hyvä, mutta biisi kaipaisi jonkin sortin koukkua. Alkumelodia on "turvallisen" hyvä.
0   +1 +2
 
7
jaskak 03.09.2006
kyllä tämä oli ihan kiva. ei ihmeemmin säväyttänyt vaikkakin osaavasti tehty oli tämä. saundeista 11 pistettä.
0   +1 +2
 
cheez 03.09.2006
Jotenkin tulee mieleen 60-luvun rock, jokseenkin taasen yllättäen ehkä Nirvana. Toimii mallikkaasti.
0   +1 +2
 
jMoon 03.09.2006
Soundit on ihan hyvät ja biisi on mukavan monipuolinen, mutta laulu ei oikein asetu ainakaan minun korvaan..
0   +1 +2
 
Ronnie James 03.09.2006
Laulajan lauluääni ja lausuntatyyli on aika omintakeinen. Biisi oli ihan toimivaa rockia, muttei suurempia tuntemuksia herättänyt. Ihan kelpo tuotos joka tapauksessa.
0   +1 +2
 
tos 02.09.2006
Kyllä on makeat soundit, ei voi muuta sanoa. Laulaja kuulostaa jotenkin raakileelta, mutta se seikka varmasti korjautuu treenin ja kokemuksen myötä. Mukavan seesteinen rokkiviisu tämä joka tapauksessa on.
0   +1 +2
 
ArseAssassin 02.09.2006
Ohoh, tämähän on ihan teknisestikin tyylikkäästi toteutettu. Kertosäkeessä hommat jokseenkin leviää käsiin, mutta muuten kuulostaa aikas hyvältä.

Oikein mukavan seesteistä rockia. Hieno riffi alussa, jonka ympärille biisi rakentuu. Hyvä ratkaisu, toimii. Laulajan äänessä olisi potentiaalia, mutta nyt suoritus kaatuu epätarkkuuksiin ja heikohkoon lausuntaan. Muutenkin kuulostaa jotenkin oudolta, ihan kuin olisi vedetty liian raskaan kompressoinnin läpi. Tuli mieleen keskivaiheilla, että tässä voisi toimia joku Chris Corner -tyyppinen kuiskauskin. Vaan mua ei varmaan kannata kuunnella, en ole laulaja. :)

Mutta kyllä, tästä saisi oikein kelvollisen biisin. Laulajalle vaan treeniä ja siitä eteenpäin, niin varmasti tulee hyviä tuloksia.
0   +1 +2
 
Jaahas. musapuli toimii laulu ei. Ja jos biisin paras koukku on loppu outro niin .... mietitäänpäs sitä hetken.
0   +1 +2
 
Modnar 02.09.2006
Loistavat saundit tässä kappaleessa. Melodioissakin on potkua. Hyvää vaihtelua luodaan vuorottelemalla puhtaita ja särjettyjä kitaroita. Letkeää soitantaa.
0   +1 +2
 
8
Meddi 02.09.2006
makea aloitus. hieno melodia - kertsiin asti. laulu on jotenkin ristiriitainen. persoonallinen ja mieleenkiintoinen ääni mutta joskus kuullostaa siltä että se on hajoamassa... hieman ääntämistä voisi viilata - mutta ei se minusta ole niin tärkeä juttu. ei kertsikään huono ole, ensimmäisen kerran se tulee vaan liian raa'asti päälle. plussat vinyyliä kunniottavasta lopusta. eli hyvä sävellys mutta vähän kankeat saumat osien välissä.
0   +1 +2
 
Jules Varjola 02.09.2006
Olipas kuulasta ja rauhaisaa rockkia... Laulaja on vähän liian pinnassa tuossa alussa ainakin minun makuuni, ärsyttää vähän tätä muuten niin rauhaisaa tunnelmaa... Laulajan ääni vieläpä on vähän arasteleva, eikä se tilannetta ainakaan paranna.

Mutta soittajat sensijaan suoriutuvat tehtävistään mitä mallikkaimmin, ja sitä kyllä kuuntelee mielellään. Hauska vedätys, ja lopun laskusta extrapisteet... :D
0   +1 +2
 
9
circusfolk 11.10.2006
Ihan mukavia ideoita ja toteutuksia tässä. Laulajan äänessä ehkä liikaa nuoruutta, mutta sehän korjaantuu kun kokemusta karttuu. Sävellys kantaa hyvin ja hienoa että bändillä on uskallusta kokeilla, vaikka soitto ei ihan priimaa joka kohdassa olekkaan. Loppu on myös hieno.
0   +1 +2
 
Beetlejuice 06.02.2007
taustat makosat,laulu tuntuu hakevan välillä ja lepsuilee,lausuntaki kuulostaa vähän joltain,mutta en mene arvostelemaan kö en osaa
0   +1 +2
 
9
Fillari 21.04.2009
Ihan hyvää perusrokkia, ok veto, kuitenkin jotenkin tutnui rutiininomaiselta suoritukselta, mutta ei huono.
0   +1 +2
 
9
Fillari 21.04.2009
Ihan hyvää perusrokkia, ok veto, kuitenkin jotenkin tutnui rutiininomaiselta suoritukselta, mutta ei huono.
0   +1 +2
 
repulse 18.04.2007
Hyvän kuuloista rokkia oletta väsänneet...tässä oli paljon omaperäisyttä, joka nosti tämän keskinkertaisuuden suosta ylemmälle tasolle...hyvä biisi ei valittamista
0   +1 +2