Maailma uinuu koiran untaan ikuisessa kohdussaan, itseltään piilossa pimeässä. Se mikä voi iäti maata ei kuollut oo ja tiedä vaikka kuolemakin voi vielä kuolla.

Auringon ensisäteiden aikaan leijona syö yksisarvisen, vietettyään yönsä sen kanssa. Mitään todellista ei ollutkaan ja illuusiokin kaikkoaa aikanaan. Viisi miekkaa iskeytyy alas korkeuksistaan, mitään voittoa ei ollutkaan. Perhoset lensivät kohti tietämystä, joka sai ne kummatkin palamaan.

Seitsemänpäinen käärme kohoaa yllä tämän kadotetun maan, katsoen miten ihminen vajoaa alas kuilunsa pohjalle. Herättäkää uinuva Kraken syvyyksistään nostattamaan myrsky, sillä ennen muutoksen alkua on kivisen tornin luhistuttava.

Vielä saapuu se päivä, kun Kolema tulee ja hävittää kaiken sen vanhan joka meidät tähän rappioon kahlitsee. Siihen asti meidät maahan poljetaan ja fariseusten sanat suuhun kaadetaan, eikä meistä kukaan totta olla saa.

Niin ihminen ihmisen ihmiselle uhraa ja jumalan kuvaksi itsensä muuttaa.

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu