ModelFit Rebels











Tarina alkaa Pirkanmaalta, etupäässä

Tampereen seudulla vaikuttaneen

The INSIDE yhtyeen jälkimainingeista.

Yhtyeen siirryttyä

monien satojen, ellei tuhansien tai

miljoonien Undergroundyhtyeiden joukkoon,

viinin ja tupakan hapattamalle

hautuumaalle Lassi Viita ja Olavi Salko

päättivät perustaa uuden, vielä psykedeelisemmän

"pumpun" kuin mitä The INSIDE-yhtye oli koskaan ollut.





Tammikuussa 2005 ModelFit Rebels imaisi

keuhkonsa täyteen rock'n'rollin tupakantuoksuista ilmaa,

ja päästi ensimmäisen, varsin paljon elämää pursuavan

huudahduksensa Nokialla, yrittäjäkadun bänditiloilla.







ModelFit Rebels sai alkunsa juuri Viidan ja Salkon

halutessa tehdä musiikkia, joka sisältäisi

raskaan hardrockin, jazzin, bluesin ja klassisen

musiikin teemoja. Mallia haettiin Intialaisesta

sitarmusiikista, klassisista taideteoksista ja

mustan afrikan ja afroamerikkalaisen musiikin,

bluesin, hämärästä, eroottisesta virrasta.



Salko ja Viita olivat alkuun samassa pisteessä, kuin

the INSIDEN:kin uran alussa. Vain kosketinsoittaja

ja laulaja. He lähtivat etsimään jazzinsa osaavia ja

bluesinsa tuntevia muusikoita. Vapaita miehiä, joiden

musiikki olisi vapaata, aurinkoista, mutta samalla

kuitenkin jäätävän kylmää. Miehiä jotka osaisivat heittäytyä

improvisaation vuolaaseen vuokseen hymyillen. Väistellä

kanssasoittajien heittämät leikkimieliset karikot, ja vastata

näihin omillaan, aina vain vaikeammilla kuvioillaan.

Tällaisten miesten löytäminen osoittautui ongelmalliseksi.

Tyylikkäitä, hyviä ja ennenkaikkea älykkäitä muusikkoja

ei löytynyt. Kunnes eräänä sunnuntaiaamuyönä olavi Salko

sai oudon puhelun nopeasti ja epämääräisellä volyymilla

puhuvalta Lauri Saarelta. Lauri oli kuullut The INSIDEN raunioilta

luikerrelleen samettipintaisen

sulkakäärmeen laulun ja päätti ottaa yhtyeeseen

yhteyttä. Kolme soihtua oli sytytetty markkinatalouden

mädänkarvaaseen ja kostean rasistiseen yöhön. Nyt tarvittiin kitaristi

joka soittaisi kuin satyyri. Mies joka käkättäisi pirullisesti ja

osaisi kävellä asiallisesti Pukinsorkillaan Rock'n'rollin,

nyt jo varsin kesytetyssä sademetsässä. Mies, jonka tehtäväksi

tulisi myös Talloa rikki vauhtia ja hurmosta hidastava kannot

ja sienet. Ja rumpali, joka osaisi kantaa muun yhtyeen keskelle

samanistista riittiä vanhan lännen aavikoille. Navajo-poppamiehen

tai mustan voodoopapin luokse. Keskelle mustaa Afrikkaa.

Tom-rumpujen kantaessa tykinräjähdysten luokse, tai laahaavan jazzvirvelin

kautta tupakansavuiseen, pehmeillä valoilla ja punaisella sametilla

täytettyyn kulmakuppilaan.



Tehtävä näiden miesten löytämiseksi oli varsin vaikea, mutta musiikin

huumaamat nuoret miehet eivät eroa juuri rakastuneista nuorista

miehistä. He ovat valmiita mihin vain. Ja niin kävi kuin aina.

Ihmeitä tapahtuu kun niihin ei usko. Ja eräänä päivänä Kitaristi

Visa ja Rumpali Tuomas liittyivät kapinallisten läksynsä lukeneeseen

joukkoon.



Vuonna 2005 syntyi yhtyeen ensimmäinen Demo, joka sai nimensä

Jazzahtavan psykedeelisestä, latinalais- ja jazzmusiikin perimän

omaavasta kappaleesta "SOLITARY ROOM". Kyseinen kappale on Demon

viimeinen kappale. Demo nro.1 on kokeiluluontoinen, kuten yleensäkin

yhtyeiden ensimmäinen demo tapaa olla. Suuntaviivaa ollaan haettu ja

muokattu. Lopputulos on tislauksen ensitisle. Tyyliä haetaan vielä,

mutta vahva mielikuva musiikista kaikilla yhtyeen jäsenillä jo

kuitenkin on. Rock! Mustapintainen samettirock joka sisältää

seesteisen lämpimiä, auringossa kylpeviä suvantoja ja

jääkylmiä, kristallinkirkkaita puronorojen täyttämiä jäisiä

vuorenhuippuja. Yhtye jonka syvin, ja puhtain olemus, on kuitenkin

Rock'n'roll.