Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

AudioOut:

Täs o musaa väännetty vuodesta 2003 lähtien konepohjalta Tammelan pimeimmässä siimeksessä. Homma lähti periaattessa aktiiviselle pohjalle siitä ku sisko sai casion multimediaihmekotisyntsan vanhemmilta joululahjaksi. Sitä sitten tuli rääkättyä aina väliin ku ehätti ja oli fiilistä. Sillä sitten kappaleen tapasia lähdin tavailemaan muttei siitä mitään tullut, varsinkaan ku sitä metronomiklikkiä ei löytynyt sen helvetinlaitteen digitaalisista, hämärästi nimetyistä valikoista ruuvimeisselilläkään. Vieläkään en nuoteista tajua juurikaan mitään muuta kun että ne on laitettu aakkosjärjestykseen ja useimmat niistä ovat pyöreitä. Se ei todellakaan ole ollut mikään este kunhan luovuutta ja pinnaa on riittänyt. Uusi ulottuvuus löytyi kaverin Fl Studio 3 kanssa kikkailusta joku sekava yö kesällä 2005. Homma on siitä lähtien ollut melko tietokonepohjaista.



AudioIn:

Elektronisen herätyksen koin tuossa nelisen vuotta sitten, jonka jälkeen sähköisiä ääniä on tullut ahmittua melko tasaiseen tahtiin. Matkan varrelle on sattunut tyylilajeja milloin mistäkin, paljon myös konemusiikin ulkopuolelta. Osa metallia ja kiveä tunkee tiensä sutjakasti läpi pään ääniporteista tuottaen yllättävän hyviä reaktioita. Massa on pahasta, räpäytykset ja popautukset saavat mennä muista merkittävistä porteista sisään, korvakäytävääni en niitä halua. Konepuolella sen oikean hakeminen jatkuu päivästä päivään, vaikkakaan yhtä ainoaa en ikinä tule löytymään, ehkä hyvä niin. Tällä hetkellä psykedelia ja hardcore vetää puoleensa niin kuuntelu kuin tuotantopuolella, myös ambient, mitä se sitten ikinä tarkoittaakin, antaa oikeisiin tunnelmiin korostusta. En tiedä mikä siinä on, mutta hiljaiset mekaaniset tehdaskoneiden äänet auttavat nukahtamaan.

Pikaviestit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: