Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 210 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Takomo - Basics 29.10.2004

Takomo - Basics
biisi ei tarjonnut mitään uutta tai niinkään mielenkiintoista, mutta kun biisin nimikin on basics niin olikohan sitten tarkoituskaan, taisaista perusvääntöä, vähän samankuuloista kun oli 90-luvun puolivälin acid, paitsi ei ihan niin nasevilla soundeilla, biittikin oli kuin suoraan vanhoilta acid-kokoelmilta. Ei oikein uponnut tälläkertaa kun analogiatkin oli niin pehmeitä ja vähän puuttui energiaa, innostuin nimittäin äsken kaivamaan vanhoja acid-levyjä esiin tuolta ja ah tuli niin muistoja mieleen. Energiapulasta kärsivä perusvääntö, sorry, ei oikein potkinut.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Moon In June (ex-Endless) - Soft Candles Sparkle In Their Sleep 20.09.2004

Moon In June (ex-Endless) - Soft Candles Sparkle In Their Sleep
Power Noise olikin minulle ihan uusi tuttavuus, noin genren nimenä, mikähän sen määritelmä on. Todella kuumeinen fiilis tästä kyllä välittyi, minimaalista soundimaailmaa ja paljon kaikua, sekä reverbiä että delayta, käytetty. Mun mielikuva tästä oli kahdella sanalla: sikiöt uimahallissa, en tiedä mistä moinen kuva tuli mieleeni, jotenkin sellasta sikiöleijumista ja reverbi on vähän uimahallimainen. Kerrassaan eteerinen olo
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Moon In June (ex-Endless) - Enter The Bright Green Temple 20.09.2004

Moon In June (ex-Endless) - Enter The Bright Green Temple
Tämäpä oli varsin mielenkiintoinen teos, varsin kun alkoi tuo tabla ja sitar soimaan tuon kaiken sekamelskan keskellä kooten biisin pulppuilut ja surinat ihmeelliseen looppiin, mutta silti vaikka tuo on hauska, ja looppimiminenkin on tavallaan hauskaa, olisi ollut huisin hauskaa kuulla vähän pidempi sample tai jotain variaatioita siihen, tosin se ei ehkä ole mahdollista jos ei omista sitaria ja tablaa. Tuosta nimestä tuli jotenkin hassu mielikuva, kun kirkkaan vihreästä tuli mieleen vahingossa neonvihreä ja kuvittelin neonvihreä temppelin mikä näytti kuin pahimmalta painajaiselta 80-luvulta. ei mutta asiaan, leijuvaa eteenpäinvaluvaa tajunnanvirtaa, nam.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Vanha Tukkoinen Roina - Tau Ceti 11.08.2004

Vanha Tukkoinen Roina - Tau Ceti
Vähän kuullosti tukkoiselta tosiaan tämä teos, ääni oli suht samea. Vaikka ylämaatunnelmasta yleensä pidänkin jotenkin tästä puuttui jotain, nuo rummut sen ehkä tekee, ne vetää sellasta perusbiittiä vaikka mielestäni tähän ehkä sopisi ehkä sellanen irlantilaisille tyypillinen rytmi, se toisi vähän enemmän ryhtiä tähän, nyt tämä jäi jotenkin löysäksi, teknisesti ihan kiva mutta tunnelma jäi johonkin vaikka vähän tollanen tuhnunen nauhotus tähän sopiikin.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Thego - Loneliness 05.10.2005

Thego - Loneliness
Hitto, huomasin odottavani kokoajan sitä klarinettisooloa, kun tuossa luki "ei ikävä kyllä voi poistaa" että mitäköhän kauheeta sieltä tulee. Vähän humalaisen kuuloista musiikkia... ai stna sieltä se tuli, jooo-o olis nyt ehkä vähän voinu samassa skaalassa ees vetää muiden kaa. Kaunis biisi, mutta klarinetisti oli kyllä todella humalassa, mutta eipä se nyt biisiä pahemmin häirinnyt.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Oreia - Plans For Bullets 29.10.2004

Oreia - Plans For Bullets
Vähän lähti tylsästi biisi käyntiin mutta heti kun tuli noi matalat analogiat niin sai biisi aivan uutta nostetta, tohtori sykerö teknoa. anteeksi mielikuva. Biisi kehittyy hitaasti mutta tasasesti. Yksinkertaista äänimaailmaa vahvalla sanomalla, taustassa on hauskoja pikku koukkuja mutta biisi jää helposti vähän unettavaksi, tai sitten johtuu että on vielä aamupäivä. Mutta jo ihan sanoman takia pitää ysi napsauttaa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Damake - Alone 04.08.2004

Damake - Alone
Reilusti filttereitä käytetty joka aina kuullostaa hyvältä, alku oli vaan hiukan pitkä ja aloin jo pelätä että koko biisi jää sen yhen soinnun varaan ja lähtihän se sieltä käyntiin kuitenkin, myös alkunostatus sai alkuun vähän huonon maun suuhun, mutta onneksi ei mennyt överiksi. Mutta hitto näitä laskuja tulee ihan liikaa, mieti nyt biisi bileisiin, jos joka biisissä on 5 nostatusta nostofiilis ei voi ikuisesti jatkua, lisäksi nostatukset olivat melkein identtisiä keskenään tosin olen kuullut niitä nostauksia jo melkein 10 vuotta että ei mikään ihmekään että alkaa ja maistua paskalta. Lisäksi olisin toivonut että toi välihaitsu olis ollu vähän jämäkämpi, se kuullosti vähän löysältä ja jotenkin toi sitä löysää myös biisiin. Muuten ihan mukiinmenevää musiikkia, ei mennyt niin kiksuiluksi kuin tollanen poppi-trance yleensä. Vähän sellanen 90-luvun soundi tässä oli mutta ei siis pahassa mielessä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele BROKENBLISS - Dareality 02.08.2005

BROKENBLISS - Dareality
On kyllä aika motoristirokkajaan lauluääni, varsin äijän kuulosta soitantaa. tähän kyllä saisi hienon musiikkivideon, varsin levykelpoista materiaalia, tässä toimii soundissa se mikä 69eyesissä ei toimi, minusta niiden laulajan ääni vain kuullostaa teennäiseltä, tässä se ei ole sitä, tai ainakaan ei kuullosta siltä

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fillip - Peter Pan 11.08.2004

Fillip - Peter Pan
Tuo alkusyna oli hauska. Tulee jollain tasolla mieleen joku sellanen 80-luvun punk enemmänkin kuin rock, silti kyllä tuotannollisesti ihan hyvä omassa lajissaan. Ei ehkä sytytä minua, koska 80-luku ei herätä mitään nostalgisia muistoja niinkään, vaikka ensimmäinen kasetti minkä ostin oli pelle miljoonan tule kotiin johnny, olin yheksän, vuos 87. siis eka kasetti jonka ite halusin ostaa. Ehkä tässä oli jotain samoja vivahteita, ja sanat oli hyvät ainakin ideana. Hyvä biisi mutta kuitenkin jokin minussa ei pidä tästä biisistä, sori vaan, mutta ehkä mulla on jotain 80-lukua vastaan alitajuisesti :D

Kommentti kappaleesta Kuuntele aluminiumblade - Tyler Durden 06.08.2004

aluminiumblade - Tyler Durden
Joo rupes vähän naurattaan tuo biisin nimi, että mitäköhän hakkausta täältä tuli. Vähän soundimaailmaa vaivas sellanen osittain sellanen lelumaisuus, basso ei ollut kauhean läskin kuuloinen mielestäni, tosin ihan hauskoja analogioita löytyi ja tuo biitin alasajo vähän laski tunnelmaa, kun kuitenkin energistä soundia oli, ehkä se yhden kerran oli ihan hauska mutta toinen oli jo vähän tylsää. Tuo "sumutorvi" toimi ihan hyvin vaikka olikin ehkä vähän kliseinen :) No kuitenkin biisi toimii suht hyvin. pieni kaiku ei kuitenkaan tekisi pahaa. Hyvin sopisi fightclubiin tämä biisi.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Olavi Takatalo - Kuuletko 29.07.2004

Olavi Takatalo - Kuuletko
Onpas hento lauluääni, mutta ihan hieno, tulee vanhat 70-luvun lastenlaulut mieleen. En nyt ihan rakastunut tähän biisiin mutta tykkäsin kuitenkin. Sanat oli hyvät ja väliosat oli hauskoja säröjuttuja. plussaa siitä että on kunnolla soitettu kovaa kunnon säröllä, usein mikserissä törmää selliseen vaisuilu-tautiin
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Averell - Fabian's Theme 30.07.2004

Averell - Fabian's Theme
ah olipas nautinto kuunnella tätä. Nauhotuksessa oli vähän tunkkainen soundi mikä tavallaan lisäsi siihen vähän tunnelmaa ja kitarointi oli loistavaa. kiitos ja kumarrus tästä hienosta musiikki-hetkestä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Moondust - I don't want your life 04.08.2004

Moondust - I don't want your life
En tätä kauhean synkkänä kokenut ja enemmänkin trancena kuin housena. Tulee vähän vanhat hyvät ajat mieleen kun joskus 90-luvun puolivälissä tuli bilettäminen aloitettua. Filttereitä on hienosti osattu käyttää ja synat vetää suht koukuttavaa melodiaa. Tuo naisääni oli suht hämärä tuossa välissä. Mutta muuten biisi kasvaa loppua kohden hitaasti mutta varmasti eikä ole sorruttu mihinkään kiksuvedätysnostatus meininkiin mikä on hyvä asia.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Averell - Morse Code 29.07.2004

Averell - Morse Code
Aika reilusti taitaa olla chorusta tossa kitarasta. Ei ehkä sitä musiikkia mitä itse kuuntelen, tulee joku kauhee 80-luvun takaa-ajoleffa fiilis mis on paljon rekkamiehiä. En mätiiä... mut plussaa tulee jo tosta neliraiturista. hirvee meno, sooloilut on hauskoja kyllä ja kyllähän tämä omaan genreensä ihan hauskalta kuuluu. Jos ei muuta niin omituisesti tästä tuli aika hyvälle tuulelle.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Taxi 01.10.2005

Kalkutan Konepaja - Taxi
Ajelit sitten koko kesän ilman jarruja. Tämä oli vähän sen tyylistä musiikkia että tämä meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei oikein sytyttänyt mitään minussa. Toisto oli päivän sana tässä biisissä, mitään muuta ei tosiaan jäänyt mieleen kuin jarrut... ja tais pyyhkimetkin prakaa vähän. Soundin puolesta biisi jäi vähän vaisuksi, mutta ehkä tämä onkin suunniteltu soitettavaksi sellasesta diskanttivoittoisesta matkaradiosta. Vähän elokuvamainen tunnelma tästä todella tuli, sopisi johonkin törmäilykomediaan vallan mainiosti :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele WaurionVanhat - Unet 02.07.2004

WaurionVanhat - Unet
Juuri sellasta melankoliaa mikä iskee muhun, sanat on hyvät ja niistä saa selvää ekalla kerralla. Soundeja ehkä vielä vaivaa vähän sellanen laimeus, tai hyvinkin vika saattaa olla mun äänentoistossa. Tuo kertsi toimii kyllä aivan loistavasti, se vähän tuo energiaa tähän biisiin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele WaurionVanhat - WaurioValssi 05.07.2004

WaurionVanhat - WaurioValssi
Ei ehkä nyt ollut kaikki kohdallaan, soundi olisi voinut olla vähän raskaampi vaikka nyt balladista oli kyse, jotenkin jäi todella kevyeksi tämä maailma. Sanatkaan eivät ehkä olleet sitä parasta osastoa, en tiedä mikä niissä mättää, ja hyvin todennäköisesti niissä ei mätä mikään, vaan ne eivät ole vaan minun makuun. Mutta todellakin biisii voisi olla vähän täydemmän kuuloinen, tuntuu että tuo bassopuoli jäi vähän pois ja siten kokonaisuus jäi vähän vaisuksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tappi eli Käyttäjä 1537 - BWV 645 02.07.2004

Tappi eli Käyttäjä 1537 - BWV 645
ihan tuon Chrustalin kommenttia lainaten niin oli varsin helposti lähestyttävä biisi. Erittäin hauskaa kuulla vaihteeksi tällaistakin mikserissä. Erittäin mieltä nostattava kappale
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Saddam's Family - Desert War 14.03.2005

Saddam's Family - Desert War
Biisin alku oli aivan loistava äänimaailmoineen sekä myös kun itse biisi lähti käyntiin. Laulu tosin jäi vähän kaukaiseksi kaikuneen. Ehkä vähän kovemmalle olisin sen tuonut joka olisi jo sanojen kuuntelemisen kannalta olllut hienoa, myös kertsi jäi todella syvälle. Muuten biisissä ei ole mitään vikaa, niin instrumentaaliselta ja sanoituksen puoleltakin. Vaikka eikö irakin sotaa käydä enemmänkin kaupungeissa, kuin aavikoilla.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kapula rattaissa - Vastusta 16.07.2004

Kapula rattaissa - Vastusta
Hyvät sanat, kovin vähän on tiedostavaa lyriikkaa mikserissä, ja yleensä. Musiikkityyli ei ehkä ole niitä lempityylejäni, mutta hyvin oli tehty, vähän ehkä sellanen ratm meininki tuli mieleen, sinänsä hyvä että biisi alkaa useammalla kuuntelukerralla miellyttämään yhä enemmän. Hitto tossä on niin hyvät sanat että pitää jo ihan niiden takia fanittaa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jouni T & Kummitusprojekti - Tyttö rannalla 17.07.2004

Jouni T & Kummitusprojekti - Tyttö rannalla
Aika perus suomipoppisanotusta, mutta soundimaailma oli vähintäänkin nautittava. Todella hienoja delaysoundeja tossa perusosassa, jotka kuitenkin ehkä vähän toistaa itseään rasittavasti ilman mitään variaatioita. Kauniita melodioita ja hyvä kertsi. Keskivertoa parempaa suomipoppia, tätähän kuunteli mielellään.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Quaint - You Are(all over) 04.06.2004

Quaint - You Are(all over)
Tämä biisi ei kyllä tuonut minkäänlaisia viboja. Todella tavanomaista ja tylsähköä kamaa, ei todellakaan mikään helmi verrattuna muuhun tuotantoosi. Tuotannollisesti soundit on kunnossa ja mikään ei niinkään ärsytä äänimaailman puolella, mutta toisaalta biisi vaan valuu korvasta ulos kun siinä ei ole oikein minkäänlaista koukkua eikä tarttumapintaa. Biisi loppui 20 sekuntia sitten enkä enää muista koko biisistä mitään, en edes saa sitä melodiaa päähäni vaikka kuinka yritän. Kuunnellessa biisi ehkä vähän ärsytti ollessaan niin tavanomainen, mutta ei kuitenkaan ärsyttänyt niin paljon että olisi edes päähän jäänyt soimaan. Ei ne tuottajat niin herkkiä ole ettei siinä kielessä voisi jotain särmää olla kun niitä nuoleskelee. Laitat kunnon koukun siihen kieleen kiinni niin jää varmasti tuottajan poskeen kiinni
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Suuri Illusioni - --- --- --- 05.07.2004

Suuri Illusioni - --- --- ---
Vähän tulee sellainen kansanmusiikkimainen fiilis tästä teoksesta. Ehkä vähän pituutta olisi voinut olla lisää biisillä. Miksaukset ovan kuitenkin suht täydellisesti hoidettu ja kaikki on juuri sielä missä pitääkin, kerrassaan nautittava pläjäys kun random hifi nappulaa kolkeilin :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Karri Heiskanen - Samallainen 04.08.2004

Karri Heiskanen - Samallainen
vähän rupes pelottamaan et nyt tulee jotain anssi kela tyyppistä tavaraa, mutta olikin ihan hyvä biisi. Todella minimaalista toi perusosa, mutta toimii hiton hyvin ja se tuo kertsiin ihan erilaisen energisen soundin kun se kasvaa. Tremolokitara kuullostaa hyvältä ja sopii täydellisesti tohon soundimaailmaan. oven väliin pääni sain :D mahtoi sattua.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Karri Heiskanen - Stations 01.08.2004

Karri Heiskanen - Stations
Alku oli delayefekteinen ehkä hieman karmiva ja todella nollasi odotukset että mitä sieltä tulee. Mutta ah kun biisi lähti käyntiin niin muuttui mieli. Hieno ääni laulajalla, tällaista kilttien poikien musiikkia. varsin nautittavaa sellaista.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Karri Heiskanen - On Your Own 04.08.2004

Karri Heiskanen - On Your Own
Hauska tomien hakkausbiitti alussa. Kaunista rauhallista musiikkia, vähän ehkä noi taustalaulut kuullosti alkuun hassuilta mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen ne kuullostikin ihan hyviltä, varsinkin sen takia että ne kuullostaa tulevan laulajan takaa aivan fyysisesti eri paikasta kuin leadi. Tällaista harvoin kuulee mikserissä, varsin omaperäinen soundi jollain asteella, tavallaan se kuullosti alkuun hyvinkin tavalliseslta mutta jo toisesta kuuntelukerrasta kuullosti ihan erilaiselta kuin mikään muu, ihmettelempä vaan mitä tämmöinenkin bändi bielä tekee mikserissä eikä levykaupanhyllyllä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele D Six Minuz - Takes No One To Tango (demo) 05.07.2004

D Six Minuz - Takes No One To Tango (demo)
Hahaha, repesin ihan täysin kun kommenttiringissä tuo biisin nimi pomppasi silmille. Tuo viemärisoundi on ihan syvältä, ehkä "aavistuksen" verran liikaa kaikua tossa laulussa, että kuinka iso teidän treenikämppä nyt sitten olikaan? Etenkin tuo kaiku vähän puurouttaa sanoja ja niistä on vaikea saada selvää. Muuten biisissä ei tuon "80-lukudemomaisuuden" lisäksi, mikä ilmeisemmin menee nyt tuon miksauksen piikkiin ei juurikaan ole huomauttamista. Alusta tuli ehkä vähän queens of the stoneage mieleen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jarkko Kuoppamäki Band - Pikakelaan 29.07.2004

Jarkko Kuoppamäki Band - Pikakelaan
Perus suomirokkia eikä kuitenkaan, ehkä keskiluokkaa parempaa sellaista. Hyvät sanat, ehkä olen niin kyllästynyt niihin älä jätä minua ja tule takaisin sanoituksiin. Ja nuo väliosat on hauskoja vaikka jollaintapaa voisivat olla kurinalaisempia. hyviä detaljeita :D
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Heavenly Sessions - Reaching 03.08.2005

Heavenly Sessions - Reaching
Jätkät oli kyl ihan tripillä, vähän jäi utuiseksi ja kevyeksi tämä tuotos, tässä oli jotain kaunista, mutta kaiuttelu ja muu sai tuntumaan sen niin etäiseltä ja ohi menevältä, tulee sellasen 70-luvun huumerokki etäisesti mieleen. Laulu oli vähän epätasapainossa taustan kanssa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Linko - Two Gentlemen 16.07.2004

Linko - Two Gentlemen
Tässä biisissä oli ideaa, biisi vain lipui eteenpäin, ihankuin olisi vain liukunut jossain putkessa(suolessa?) eteenpäin tarttumatta mihinkään. sori vaan tuo mielikuva. Liukasta musiikkia. Sinänsä tuo biisin nimi ja mielikuvani tästä biisistä ei oikein kohdanneet. Sitä vaan liukuu eteenpäin. Tämmöinen biisi saattaisi jäädä looppina soimaan ja itse jäisi jumittamaan paikalleen. vaarallista.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele MbS - Vihdoinkin 09.04.2004

MbS - Vihdoinkin
No olipa saarnaa ;) Tollanen, mietintähetki kauheella miditaustalla. Tämä jos joku oli puhemusiikkia :)
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele G.O.R.E. - Twisted Society 15.07.2004

G.O.R.E. - Twisted Society
Joo! Alusta tuli vähän mieleen joku metallican biisi mutta sit kun biisi lähti käyntiin niin tuli ehkä vähän pantera mieleen. En tiedä sitten onko se hyvä vai huono, mutta biisi toimii ja se toimii hyvin. Monilla mikseri artisteilla olen havainnut sellasen soundin latistumisefektin tai puuroutumisen mutta tässä ei ollut sitä vaan potkii ihan kunnolla päähän, paitsi kun toi nopee kohta alkoi niin se ei oikeen vetänyt imuun mukaan alkuun. Tätä voisin mennä kyllä livenä kattomaan.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele G.O.R.E. - Pleasure In Hate 04.08.2004

G.O.R.E. - Pleasure In Hate
Tuli ihan pantera mieleen, ehkä tosta kitarasoundista ja laulajan äänestä. Pakkohan se on vanhana panterafanina myöntää että olihan tämä hyvä biisi ja nuo kirkunat oli hauskan hauskoja ja kunnolla reverbiä. En sitten tiedä oliko se kauhean hyvä asia että näin vahvasti tuli pantera mieleen, paskat siitä, hyvä biisi ja sillä siisti

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Greatest Hits DJ Fisherman Project - Africa 17.06.2004

The Greatest Hits DJ Fisherman Project - Africa
Milläköhän tapaa tämä nyt otti kantaa kun noista muminoista ei saanut mitään selvää. Jos yritetään tehdä kantaa ottavaa musiikkia niin pidetään nyt huoli edes siitä että sanoma tulee selväksi. Biisi on todella tavallisen kuuloinen, siinä ei ole mitään yllättävää, vaikka sinänsä se on huomattavasti paremmankuuloinen kuin aikaisemmat tuotoksesi niin silti se on kohtalaisen rasittavan kuuloista mössöä.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Greatest Hits DJ Fisherman Project - In haled 02.04.2004

The Greatest Hits DJ Fisherman Project - In haled
Enpä tästä hirveesti sitä dnb:tä löytänyt, vaan kuullosti aika pahasti joltain ejay tekeleeltä. Tuo vuosi 92 tosin vähän hämää.... Itse biisin rakeentessa ei ollut mitään ihmeellistä, basso oli puuduttava ja tylsä, ehkä tämä olisi tosiaan 92 soundiensa puolesta mennyt, mutta ei tätä nykyään jaksa enää kuunnella
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Greatest Hits DJ Fisherman Project - Drop O´zone 02.04.2004

The Greatest Hits DJ Fisherman Project - Drop O´zone
No tietysti jos tämä on tehty vuonna 91 niin se huomioonottaen ihan kohtalainen biisi. Ehkä teille tässä on jotain nostalgiaa. Niin joo ja kun kävin tossa teidän sivuillakin kommenttiringin ohessa, kun profiilissa luki ikänä n.23 niin siitä pois n. 13 vuotta vuoteen 91... erittäin hyvä biisi 10 vuotiaan tekemäksi! :D

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Greatest Hits DJ Fisherman Project - Circle of Lust 01.04.2004

The Greatest Hits DJ Fisherman Project - Circle of Lust
Kunnon saksameininkiä, perus eurohumppaa :) Tuotannollisesti ihan ok biisi, vähän ehkä soundit olis voinu olla "isommat", loppuu ehkä vähän töksähtäen ja on muutenkin vähän tyypillinen tusinavedätys. Trance genreen en olisi kyllä itse tätä laittanut, mutta eipä se kai ole niin tarkkaa
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Greatest Hits DJ Fisherman Project - Ten Days - Live in Newcastle 31.03.2004

The Greatest Hits DJ Fisherman Project - Ten Days - Live in Newcastle
Nuo kansa hurraa feidaukset oli aivan syvältä ja ei biisi muutenkaan säväyttänyt. Vähän sellanen "1995 assembly mun eka fasttrackerbiisi" fiilis. soundimaailman kun saisi kuntoon ja jos biisissä tapahtuisikin muuta kuin tota samaa melodiakulkua ja noita kauheita ihmiset huutaa kohtia vois... hmm ottaa kokonaan pois. No jos tämä tosiaan on jo aika vanha fasttrackerilla, screamtrackerilla tai vastaavalla tehty biisi niin onhan se kai ihan jees...

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lime - Thoughts 16.04.2004

Lime - Thoughts
Toooodellaa juumittavaaaaaaa... :) Vähän kun olis viel saanu syvemmän äänimaailman ja noista soundeista vähän tota kliinisyyttä pois niin nam! Yksinkertaista mutta niin tän pitääkin olla. kaunista.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele FEL - Goottihumppa 15.09.2005

FEL - Goottihumppa
Menin aivan sanattomaksi. Tuo kyrpäily nyt oli aika varhaisteineilyä ja jo kuitenkin teiniiän reilusti ohittaneena en jaksa tuhmien sanojen toistamisesta oikein nauruja repiä. Biisistä kuuluu aika selvästi sellainen tietynlainan trackerimäisyys vaikkein nyt tiedäkään millä tämä on tehty. Ilmeisesti kuitenkin tätä tehdessä lapsilla on ollut kivaa ja sehän on tietysti pääasia. Voin kuvitella kuinka teidän ala-asteikäiset luokkakaverinne nauravat tälle naama punaisena, mutta itseltäni ei nyt irronnut kuin vähän huvittunut "voi teitä lapsia"-ilme.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Trees - Tuuli 01.04.2004

Trees - Tuuli
Hyvää rentoutumismusiikkia, bassoa lisää, ja tuo säätiedotus soi vähän ehkä liikaa tuola. Biitti on ihan hieno yksinkertanen. ehkä vähän jäi vaisuksi kuitenkin
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Spiritual Silence - Contact 01.04.2004

Spiritual Silence - Contact
Oli joo kaunista kaunista, vähän ehkä tavanomainen biisi, mutta mikäs sitä tässä aamulla oli kuunnellessa. Tulee vähän astral projection mieleen. Vähän ehkä liian kesy biisi, olisin kaivannut sitä psykeä sinne vähän enemmän. Ihan nautittava kappale kuitenkin
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Marccus - If I Could 31.03.2004

Marccus - If I Could
Vähän mietittytti että mikäköhän panhuiluryhmä Perusta sieltä tulee, mutta tulikin sitten sellasta peruspoppia. Ihan hienon kuulonen kappale, ja kaikki kohdillaan. Vähän tuntuu että loppuu jossain kohtia ääni kesken tai ei oikeen pääse nuottiin mutta ehkä se tuo vaan vähän eloa siihen biisiin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jupiter 2 - Meren rannassa 31.03.2004

Jupiter 2 - Meren rannassa
Täytyy tunnustaa että tämä ei ehkä ollut minun tyylistä musiikkia. Mutta sinänsä biisissä ei kai ole mitään vikaa, äänet on hyvin balanssissa. Ehkä tuo midisyntikkakompitus vähän kävi puuduttamaan. Varsin hyvin tuotettua musiikkia. Kitarasoolokohta oli ehkä mun lempikohta tästä biisistä

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haava - 9. Taantuma takaisin todellisuuteen 18.03.2004

Haava - 9. Taantuma takaisin todellisuuteen
En tiedä johtuuko jo valmiiksi huvittuneesta mielentilasta mutta tästä oli kyllä kauhu kaukana... siis olihan tuo "pelottava" musiikki tuola mutta mua vaan oikeesti rupes naurattaan noi jokeltelut siinä. Ehkä se olis korjaantunu jos ne taustamelodiat olis tullu vähän painostavammin sieltä takaa. tai sit noi jokeltelut olis vähän "kauempana" ei ihan siivä vieressä mutta ehkä jos ne olis jossain toisessa huoneessa, tai siis kuullostais siltä. Hienosti kyllä tosin loppua kohden jotenkin tuo tunnelma nousee pelottavammaksi mutta ei ehkä kuitenkaan tarpeeksi pelottavaksi.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele SILVERINE - Change 15.04.2004

SILVERINE - Change
Kaikinpuolin tyylillä tehty biisi. Paremmalla miksauksella ja kaiulla olis ehkä saanu vähän lisää energiaa tohon biisiin, nyt se ei ruvennu hypittämään kauheesti. Vähän pää rypes nyökkäilemään mutta ei ihan moshaukseen asti ylletty. Lämmittää silti kovasti ja tuo muistoja siitä ajasta kun enemmänkin kuuntelin tällaista.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Formed - Daily Circumstances 03.08.2004

Formed - Daily Circumstances
Vähän tollasia intiaskaaloja vedelty. Ehkä nautittavin biisi minkä ilmeisesti olen bändiltä kuullut, ellen nyt sekoita johonkin toiseen bändiin. Miksaukset kunnossa, idea kunnossa. Hyvä biisi vaikken nu-metallista pahemmin perusta.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Formed - Without (Seconborn-mix) 30.07.2004

Formed - Without (Seconborn-mix)
En ehkä niitä suurimpia nu-metallin ystäviä ole, mutta hienosti oli biisi tehty ja miksaus on hyvää työtä. Soundillisesti hyvin saatu energiaa biisiin eikä muutenkaan mitään valittamista.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Formed - The Easiest Moments 27.07.2004

Formed - The Easiest Moments
Laulajalla on ainakin hyvä ääni, vähän ponnettomasti lähti biisi käyntiin ja jotenkin tuo vaihto tohon rankempaan osioon ei oikeen räjäyttänyt mun tajuntaa. Biisi on ihan kiva mutta jokin nyt on vähän pielessä tossa soundissa, jotenkin jää vähän vaisuksi, vähän helpotti kun väänsin nupit kakkoon mutta kitarat on aika diskanttivoittoisia ja osa rumpusoundiesta on aika reilusti vedetty oikeelle mikä vähän häiritsi.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele DiversAeon - Cultivating The Attractor 31.03.2004

DiversAeon - Cultivating The Attractor
Okei tämä piti tulla kuuntelemaan jo ihan sen takia että sininen lahna kirjoitti että vammaset itkee ilmanvaihtokanavassa. Että tsemppiä vaan sinne ilmanvaihtokanavaan... Jollaintapaa aika unenomainen biisi. Loppuu ehkä vähän yllättäen mutta toisaalta se on aika hyvä, kun yhtäkkiä kaikki pysähtyy, ihankuin olis heränny jostain painajaisesta. Itselleni ei tosin ehkä tullut ilmanvaihtokanava(tosin en ole koskaan viettänyt aikaa ilmanvaihtokanavassa) mieleen vaan joku jumalattoman iso avaruuslaiva joka meinaa kohta ratketa liitoksistaan. Hienoa tunnelmointia
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Quaint - Jerky Movements 19.02.2004

Quaint - Jerky Movements
Loppujenlopuksi biisi oli hieno tuotos, tykkäsin äänimaailmasta ja rytmistä, ainut mistä en pitänyt oli alku... lähti vähän niinkuin olis tullut jazzia mutta sitten vaihtui ihan humpaksi ja sitten kun biisi alkoi saada sellaisen kevyen poppirokkisoundinsa kuntoon niin loppu olikisn sitten nautintoa
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haava - 7. Vaiettujen valtakunta 09.02.2004

Haava - 7. Vaiettujen valtakunta
Emmä saanu noista sanoista mitään selvää ;) No ehkä ei ollut tarkotuskaan... Hienolta kuullostaa nuo huutelut ja taustoissakin sopivasti tuota reverbiä, tulee kunnoon tehdashalli tunnelma. Toimi ainakin kuulokkeissa ihan loistavasti. Yhessä kohdassa tuli tohon päälle sellanen kovalla sellanen joku älämölö joka vähän rikkoi tunnelmaa, vai kuulukohan se mun päästä. Ei ollu ehkä aamumusiikkia, ja vähän liian pitkä että olisi aamulla jaksanut siihen upota. Laadukasta on soundi, kovin laadukasta...
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele berestez - vendox 10.02.2004

berestez - vendox
Tuo sointujen irrallisuus sopi minuusta aivan loistavasti tähän leijuvaan biisiin. Tulee sellainen avaruusfiilis tästä... Jos jostain biisissä erityisesti tykkkään niin se on tämä äänimaisema... hienoa maalailua. Biitti on myös varsin tyylikäs mutta ehkä olisin vielä pitänyt vieläkin vähän kokeilevammasta biitistä...
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Popinski - always welcome [featuring hot sensation] 06.02.2004

Popinski - always welcome [featuring hot sensation]
En tiedä meneekö sitten noitten miksausten piikkiin mutta jotenkin tultuu joltain tietokoneparty musacompolta. Vähän ehkä aavistuksen kliininen soundi, varsinkin kun siinä noita kitaroita on niin pitäisin ehkä vähän rikkonaisemmasta soundista. Tosin jo vähän kaikua toisi tunnelmaa tähän biisiin. En ainakaan kokenut mitään uutta ja mullistavaa... tosin ehkä aamulla sitä on vähän kriittisempi arvostelija yleensäkin. Olihan tämä ihan kiva....
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jady - Summertime (feat. Nitro D) 16.02.2004

Jady - Summertime (feat. Nitro D)
Aika tusinatavaraa tämä on.. mutta hyvä fiilis tästä silti tuli. hienosti on tausta tehty ja laulajan ääni sopii hyvin sinne sekaan. Aika tuotetun soundin ootte saanu aikaan, kaikki kohallaan, ei mitään valittamista...
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Body By JAYk - Math Class 30.03.2004

Body By JAYk - Math Class
No ihan alkuun pitää sanoa että biisi kun alkoi, en ollut lukenut biisin esittelyä vielä enkä täten huomannut että tämä on instrumentaali kappale, pelästyin jo että sieltä tulee jotain teinipunkkia ;) biisi olisi toiminut ilmankin tuota kellonpäristystä alussa. Olisipa minullakin ollut noin hauskaa matematiikantunnilla. Vähän tällaista sankarirokkia, kivoja kikkoja löytyy biisistä ja soundimaailma on ihan kohdillaan, kaikinpuolin toimiva kokonaisuus.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jake in the box - Lopullisuus 05.02.2004

Jake in the box - Lopullisuus
Tästä tykkäsin ehkä enemmän kuin siitä edellisestä kommenttiringissä olleesta biisistä. Sanat oli erittäin hyvät ja sellanen loistava aamubiisi. Äänimaailma on sopivan hillitty mutta ei kuitenkaan liian hillitty mikään viihdeorkesteri tyyppinen. Tykkäsin kovasti
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele thenuke - Aom Ra 03.02.2004

thenuke - Aom Ra
Jos olisin psykebileissä niin kyllä tämä ehkä vähän laskis fiilistä (omalta kohdalta) noiden melodioiden takia just. Ja biisi elää aika vähän, kaipaisin analogiaa lisää. Melkein toimisi paremmin ilman tota syntikkaa mikä suurimman osan ajasta tuntuu olevan tossa päälimmäisenä. ja se kiinasoolo siinä välissä ei oikein myöskään iskeny. Mutta pisteitä nostaa kuitenkin nuo biitit ja tausta, jotka miellyttävät korvaa mitä suurimmassa määrin
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Entraz - Side Effects 04.02.2004

Entraz - Side Effects
Analogiat jäivät vähän vaisuiksi, puolessavälissä jo vähän toivoin että tuo tasainen syntikka mikä kuuluu tossa päällä loppuisi ja teema vähän vaihtuisi mutta sieltähän se taas tuli takaisin. Muuta valittamista en sitten keksikkään. Äänet kuuluivat olevan hyvin balanssissa, suht minimaalisesti soundeja käytetty mutta liika käyttö olisi pilannut fiiliksen. Antaisin ysin mutta tuo synajuttu oli sen verran puuduttava että pudotan kasiin... silti kyllä tää bileissä menis :)
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haava - 1. Paholaisen parjattu piano 22.01.2004

Haava - 1. Paholaisen parjattu piano
Jopas sitä on ruvettu pehmoilemaan kun melodioita pukkaa ;) Tässä biisissä kuulee kyllä sen miltä hyvä särö kuullostaa, kuinka särö voi olla noin nautinnollisen kuulosta. biisi on aika minimalistinen mutta mitäpä se lisää kaipaisi, ei ehkä niin ahdistavan kuuloinen kuin aikaisemmat tuotoksesi yleensä, tavallaan siinä on vähän sellainen pelottava soundi mutta minulle tuli lähinnä hyvin rauhallinen olo tätä kuunnellessa... sopii hyvin kuulokkeisiin vaikka toimii kaiuttimissakin. kuulokkeissa voi nauttia niistä säröistä vieläkin enemmän. tykkäsin kuin home aukijääneestä hillopurkista :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Oreia - Gasoline For Space Vikings (no vocals) 15.01.2004

Oreia - Gasoline For Space Vikings (no vocals)
No biisin nimi on hassu..no vocals? onkos tästä olemassa vokaaliversiokin? analogiat toimii hienosti ja tuo biitti tuolla taustalla aika minimaalinen mutta tukee juuri siksi tän biisin fiilistä aivan loistavasti. Tulee vähän mieleen joku vanha tietokonepeli mieleen... summergames tai joku sellanen ;)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Oreia - Silver Forest 13.01.2004

Oreia - Silver Forest
Kovin on kaunis biisi. Ja tuo kontrabasso sopii tuohon aivan loistavasti, ehkä pikkuisen vedenalaisen kuuloinen äänimaailma. Tulee mieleen joku hylje.... ?! käsittämättömiä mielleyhtymiä... no kuitenkin, pidin kovasti noista nopeista nopeista pianoista sun muista, kun niitä ei ole turhaan ruvettu revittelemään, vaan ne on kuin pieniä kaloja järven pohjassa mitkä ilmestyy kiven takaa ja katoaa seuraavan kiven taakse... ja hassua kuitenkin vaikka nimi on metsäinen edes se ei estänyt minua kuvittelemasta omiani... vaikka otin sellaisen asenteen että mennään metsään niin silti minut vedettiin vedenalaisiin kemuihin... Mutta sehän on vain minun kieroutunut mieleni, ei se kuintenkaan vähentänyt nautintoa tästä biisistä. Tätä pitää vielä kuunnella uudestaan kun on sellanen metsä fiilis.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Quaint - Obsession 13.01.2004

Quaint - Obsession
Kaunis biisi, tosiaan nuo väliosat on aika mahtipontisia, mutta haitanneeko tuo... Varsin hyvin tuotetun kuuloista musiikkia ja hienoja melodioita... En oikeastaan keksi muuta sanottavaa....
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Row - Today 29.07.2004

Row - Today
Ei nyt oikeen kolahtanu, soundi on vähän köyhä, mutta ehkä se menee tuon "vanhempaa tuotantoa" piikkiin. itse biisi on ihan hyvä, mutta soundipuoli kusee vaikkakin tuo matala kitarasoundi on oudolla tavalla aika hauska. vähän kömpelön olosta menoa
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Walls Of Vanity - Earth 16.04.2004

Walls Of Vanity - Earth
Alku lähti jotenkin vähän ontuen ja muutenkin biisi on jotenkin vähän ponneton. Energiaa puuttuu. Sen lisäksi biisi loppuu tollasella pikafeidauksella vähän yllättäen. Vähän ehkä bassoa lisää ja kunnolla säröä että sais jotain jytinää aikaseks, elävöittäis biisiä jo huomattavasti. Silti ihan kiva rallatushan tämä on, vähän vain tunnelma uupuu mutta kyllä se siitä
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele DiversAeon - References 02.02.2004

DiversAeon - References
Ai hitto tykkäsin kun biisi alkoi, mutta jotenkin kokonaisuus jäi vähän ponnettomaksi. olisin kaivannut enemmän potkua... säröä en tiedä mitä, jotain tuntui puuttuvan tai sitten mielentilani oli liian energinen. ehkä pitäisi kokeilla tätä biisiä uudestaan illalla :) hyvä biisi kuitenkin
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Quaint - Perfect Day 05.01.2004

Quaint - Perfect Day
Kaunis ääni tosiaan, hyvin lähtee tälläsellä maanantaiaamu käyntiin, toisaalta kuitenkin ehkä vähän tavanomaista soundia, siis minun makuun. Tosin jo pelkästään tuon äänen takia voin ysin antaa. Taustat oli hienosti tehty vaikkakin olisin kaivannut niihin vähän enemmän syvyyttä. Lisää tuotantoa odotellessa :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mark Vera - Control the Stars 30.12.2003

Mark Vera - Control the Stars
Kaikinpuolin nautittavaa musiikkia, toi biitti on hieno ja äänimaailmassa ei ole valittamista, ainut miinuspointti oli se ette biisi tuntui loppuvan kesken.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele _essi levanto - supersoul 05.07.2004

_essi levanto - supersoul
ihan helmi biisi, Todella hyvää kevyttä housea, nuo suht yksinkertaiset kitara riffit sopii tuonne aivan loistavasti. Tietysti biisistä voi sanoa että se on ehkä hivenen tavanomainen, mutta sepä ei oikeastaa hirveästi haittaa kun biisi kuitenkin toimii aivan loistavasti
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Teknomyssy - Armageddon 13.01.2004

Teknomyssy - Armageddon
Namnam hyvää psykeä. Varsin tyylikäs kokonaisuus ja laittaa jalan jo heti alusta vaistomaisesti tamppaamaan. Alussa se haitsu oli vähän ehkä liiankin tavanomaisen kuulonen ja varsin kovalla, mutta biisin jatkuessa se sukeltaa sulavasti biisiin eikä enää osu häiritsevästi korvaan. Neljän minuutin kohdalla todella tyylikäs lasku mutta nousu ei ehkä enää saanut minua syttymään, olen ehkä itse sellaisten lyhyiden lähes ylättävien nousujen ystävä kun silloin 90-luvulla sellaset nostatuskiksuvedätysbiisit ehkä kyllästytti minut, mutta ei se nostatus siellä nyt varsinaisesti haittaa. mutta joo kyllä tämä kestää useankin kuuntelun.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Intelligent B - Tinkling 31.03.2004

Intelligent B - Tinkling
Kohtalaisen hidas biisi vaikka genrenä oli happy rave, odotin että koska se kauhee hakkaus alkaa mut ei alkanutkaan, toisaalta se oli ihan hyvä koska tuon genren perusteella ennakko-odotukseni olivat että sieltä tulee jotain ihan kauheeta, joten biisi oli nautittavampi kuin mitä odotin, mutta silti mielestäni tämä on tylsähköä peruskamaa eikä oikeni sellaista jota itse kuuntelisin, mutta.... no... ihan kiva... vähän olisin vaihtelua biisiin kaivannut
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Stocco - untraceable - Choose now 28.04.2004

Stocco - untraceable - Choose now
No oli ainakin kaikua käytetty. Ihan hauskoja elementtejä biisissä, mutta kaiku teki sen jotenkin etäiseksi, olisin ehkä kaivannut vähän intiimimpää tunnelmaa. Nuo pimputtelut ehkä vähän saavat hermoja raastavia ominaisuuksia. Kikkailuja oli ehkä vähän liian vähän tai ne toistuivat liian monta kertaa.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Blizzie - I Was There 25.11.2003

Blizzie - I Was There
Noi kuiskailut on hienoja vaikkakin vähän tavanomaisia tuossa alussa... mut ne toimii ja se on pääasia. Kun tää biisi alkaa siinä 2:30 jälkeen se vähän rikkoo tunnelman, Se tulee niin kovaa. Koska alku on niin pitkä, mikä on hyvä, siinä vajoaa sellaiseen pieneen koomaan ja sit se alkaa sieltä kun lekalla päähän niin että varmaan herää vaikkei välttämättä haluaisi, se on niin kovalla, pitää vielä kokeilla että kuuntelee hiljemmalla. Muuten en keksi mitään valittamista. hieno biisi, jään innolla odottamaan lisää tuotantoa.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haava - 8. Antakaa sydämmettömänkin levätä 25.11.2003

Haava - 8. Antakaa sydämmettömänkin levätä
Niin no minustakin kuullstaa että siinä laulaa joku, vai laulaako meidän vaatehuoneessa joku aina kun kuuntelen tätä biisiä. Vai mikä tuo soundi on tuossa, se vähän korkeampi laulumainen? :) kun se ihme pörinä alkaa niin kuullostaa siltä kun olis menny hermot tän biisinteon kanssa ja tehny jonkun kauheen oikosulun johonkin. :) kerrassaan leppoisa ralli.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Julzinka - time for the machines to work in sotkamo 06.02.2004

Julzinka - time for the machines to work in sotkamo
Aika ponnetonta tavaraa ja se alun vinkuna ei oikein iskenyt. Tulee vanhat tiettokonepelit mieleen, ehkä olisin vähän läskimpiä soundeja kaivannut. bassoraitakin olisi jo pelastanut paljon... aika diskanttivoittoineen biisi. Nuo puhesamplet kyllä lämmitti mieltä.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Marccus - Rejected 02.04.2004

Marccus - Rejected
Vähän tuo laulu falskaa muutamassa kohdassa, enkä oikein tajunnut tuota vaikutteita tohon klassiseen, mutta ihan hyvä perus popitus, en ehkä kuulu kohderyhmään, mutta varmasti moni tykkää. Tulee mieleen sellanen 90-luvun alun poppi, ei sinänsä että tämä kuullostaisi kuluneelta vaan jotenkin vaan mielleyhtymät johtaa sinne ajalle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Raztaman - Novatusbuditus 19.02.2004

Raztaman - Novatusbuditus
Hieno biisi... ehkä vähän turhan puhdas sointinen... olisin kaivannut, etenkin siihen sooloiluanalogisoundiin mikä veti sellasta soolontapaista sielä, se oli ehkä vähän kesy, mutta muuten kovin oli nautittavaa musaakkia
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haava - 3. Turhautuneiden tunteiden tehdas 04.11.2003

Haava - 3. Turhautuneiden tunteiden tehdas
Joo tästä ei kyllä välittynyt sellainen nykyinen tuotantotehokkuuden mielikuva. noi puheet sopi siihen tunnelmaan hyvin, mutta se moottorisaha(?) siinä öö kahden minuutin kohdalla oli aika yllättävä veto. Ihan hauskaa tunnelmointia, en tunne genreä kauhean hyvin mutta ihan fiiliksellä arvostelen silti.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haava - 3. Turhautuneiden tunteiden tehdas 04.11.2003

Haava - 3. Turhautuneiden tunteiden tehdas
Joo tästä ei kyllä välittynyt sellainen nykyinen tuotantotehokkuuden mielikuva. noi puheet sopi siihen tunnelmaan hyvin, mutta se moottorisaha(?) siinä öö kahden minuutin kohdalla oli aika yllättävä veto. Ihan hauskaa tunnelmointia, en tunne genreä kauhean hyvin mutta ihan fiiliksellä arvostelen silti.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele iNFRATUNA - An Exvidnial 31.03.2004

iNFRATUNA - An Exvidnial
Tautisen tyylikäs alku, varsinkin kun tuo leadi falskaa vähän, tuo vähän hypnoottista tunnelmaa. Biisissä ei ole yhtään liikaa soundeja ja vaikka biisin soundit voisivat olla vähän läskimpiä niin silti kokonaisuus toimii aivan loistavasti. Tätä vois kunnella vähän ennen kun nukahtaa. Ei tästä oikein mitään pahaa voi sanoa... hitto tuo leadi kyl kruunaa koko biisin, kaunista ah niin kaunista
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Olio - Chihuahuas Moonlight (Hexogen Remix) 28.10.2003

Olio - Chihuahuas Moonlight (Hexogen Remix)
Aivan sairasta :) hyvää musaakkia. se alku oli vähän hassu, kuullosti kun on ois istunu vessassa ja se musiikki olis soinu viereises huonees.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele MDE Experiment - Der Matulock 16.04.2004

MDE Experiment - Der Matulock
Hauska ralli oli, basso oli jotenkin vähän häiritsevä, se oli jotenkin kokonaan irti tosta muusta biisistä, ehkä sen sais miksauksella kuntoon. Tulee mieleen tästä biisistä vähän jotkut vanhat tietokonepelit. Vähän rosoisempaa soundia olisin myös kaivannut, jäi aika kliininen soundi.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele electrichaos - YEAH! 16.09.2005

electrichaos - YEAH!
Biisin nimi, vähän madalsi ennakkoasenteita tästä biisitä, se oli jotenkin niin ... eh. niin yeah! että olin jo vähän tuleeko täälä kommenttiringissä vähän aikaa sitten arvostelemani "nice song" tyylinen vääntö. Mutta sinänsä hauskaa oli yllättyä positiivisesti. Näiin poppia industrialia en olekaan kuullut vielä, ja älkää nyt käsittäkö väärin, usein vain törmään industrialiin joka on niin käsittämätöntä ja niin vaikeaa päästä sisään. Mutta nyt mennäänkin ilmeisesti rockin kautta industrialiin eikä elektronisen musiikin kautta, joka yleensä on vain kolinaa eikä muuta. Soundimaailmaltaan biisi on harvinaisen onnistunutta herkkua, joutui ottamaan kolmannella kuuntelukerralla kuulokkeet päähän kun en saanut sanoista selvää. Mielenkiintoinen ääntämys laulajalla, olisin voinut vannoa että tää biisi oli laulettu saksaksi, mutta engantiahan se sitten olikin, englanninääntäminen ei missään nimessä ole huonoa, se on vaan vähän saksalaisvaikutteista. Ja, sehr gut!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haava - 2. Jäähyväiset kuolleelle kivelle 29.10.2003

Haava - 2. Jäähyväiset kuolleelle kivelle
Julmaa musiikkia. aa, juuri tätä taidankin äänittää md:lle niitä aamuja varten kun kävelen töihin pakkasessa aamuneljältä. Tämä on aivan loistavaa musiikkia, pelottavan loistavaa, sopis hyvin johonkin kummalliseen animaatioelokuvaan, (ei ehkä disney ;) )
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Blueborn - Shame on You 07.11.2003

Blueborn - Shame on You
Noi rummut sopii hyvin, tollanen vähän sutisamba meininki. muutenkin hieno fiilistelybiisi. Jalkakylpyä en valitettavasti nyt tässä samalla saanu mutta toimi se ilmankin
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Blueborn - Feelin' Fine 07.11.2003

Blueborn - Feelin' Fine
Varsin hieno biisi. Tuo hammond iskee kyl ihan kybäl, vaik ehkä olisin ite nostanu sitä viel enemmän ylös sieltä ja rummuista puttuu jotain, sen rumpalin kun sieltä herättelis niin tää pysyis vähän paremmin kasassa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haava - 5. Messu sieluttoman muistolle 29.10.2003

Haava - 5. Messu sieluttoman muistolle
Tuo urkusoundi on hieno. Kiasmaan tämä todellakin sopisi, jonkin installaation taustalle. mäkin haluan päästä soittamaan kirkkourkuja, en oo vaan ikinä uskaltanu mennä kirkossa urkujen luokse ja soittaa. Täs on sellanen jännä fiilis. kun menee vanhaan kirkkoon jossa on ihan hiljasta niin niistä uruista vois kuulua jotain tällaista jos ne osais itse soittaa itseään. sen melkein kuulee kun istuu sielä. tai sit ne on vaan ne äänet mun päässä
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Caamos - Techspression 22.10.2003

Caamos - Techspression
Ihan hienoa tällaista peruskamaa. Huilu oli jees, ei siihen ehkä noin paljoa kaikua toki olis tarvinnu laittaa, vähän sekavaks meni ;) Perkussiot olisin ehkä nähny vähän erilailla, niihin olis voinu saada vähän eloa, varsinkin siitä alusta olis voinu saada vähän mielenkiintosemman sillai.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Olio - Chihuahuas Moonlight 22.10.2003

Olio - Chihuahuas Moonlight
Loistava biisi. Bd vois olla vähän korkeempi sellanen kunnon napsuva goa rumpu, vaikka se ehkä on vähän kliseistä kai(?) niin se sais kyl nostettua tän biisin energian ihan toiselle tasolle :) odotan innolla lisää oliotuotantoa :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele He-Q-Ma - Neil Armstrong moonmix-03 15.10.2003

He-Q-Ma - Neil Armstrong moonmix-03
Hyvää tollast peruskamaa. Kyl tää kestää useemman kuuntelunkin. En mitään kauheen erikoisia ratkaisuja biisin rakeenteesta löytänyt (viitaten tohon biisikuvaukseen). Täst sais tehtyy myös hienon triphop remixin :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele broken control - 9q4nlove (momentum mix) 27.11.2003

broken control - 9q4nlove (momentum mix)
hahaa reilusti kaikua :) Kivan monotoonisia looppeja, hallitunnelma. En osaa muuta sanoa, jotain olisin kaivannut tähän lisää, mutta ei siis lisää soundeja, vaan jonkun koukun, tää vaan leijuu hatarasti eteenpäin jossain sielä sun reverbihallissas ;) . Hieno biisi kuitenkin
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Forehard (Dark Series) - Dark Series (Part2) 09.10.2003

Forehard   (Dark Series) - Dark Series (Part2)
Mukavan melankolinen, vähän itseääntoistava, mutta se toisaalta sopii hyvin. Se mikä on loistavinta täs biisissä on ettei täs oo nousuja eikä laskuja. Hyvä bilebiisi, mikään ei oo ärsyttävämpää kun on bileis ja sit tulee sellasia biisejä jos on sata laskuu ja nousuu eikä pääse kunnon biletysfiiliksiin. ehkä siksi että ne kiksunostatukset on kuultu jo tuhat kertaa tolla menneellä yheskytluvulla :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Casual Street Band - Come Good 18.10.2003

Casual Street Band - Come Good
Erittäin menevä biisi, tällästä discofunk meininkiä, vähän varauksella suhtauduin kun genressä luki dance, mutta yllätyin positiivisesti kun kuuntelin tämän
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Teknomyssy - Lost In The Jungle 13.01.2004

Teknomyssy - Lost In The Jungle
Hieno alku... aluksi kuuntelin lofillä ja tuli aika hieno säröääni alkuun tosta sirkansirityksestä. Tämä ei ehkä iskenyt niin voimalla kuin tuo armageddon vaikka varsin nautittava biisi onkin, mutta junnaa vähän paikoillaan jotenkin sitä odottaa jotain, jos sen laskun jälkeen olis lähtenyt erilainen teema olisi ehkä vähän tuonut pontta biisiin
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele pikku E - Pikku E 19.11.2003

pikku E - Pikku E
Ehkä yks vuoden parhaita biisejä. Ja sanomaa tässä oli enemmän kuin yleensäottaen nykypäivän "sexybeibehotjea"-artisteilla. Ja tunnelma mikä biisissä on on huomattavasti parempi kuin monilla levyttävillä huippumuusikoilla.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele cocoxquï records - Natural Pimpsten EP - 02 - .monøphonik - ural 27.11.2003

cocoxquï records - Natural Pimpsten EP - 02 - .monøphonik - ural
Aika rujolla äänimaailmalla varustettu biisi, alkaa lupaavasti, mutta tuo välibasso pilaa tunnelman, ehkä se on vähän tavallinen mun makuuni, koska vähän kikkailevammalla groovebassolla sais nostettua tän biisin ihan toiselle energiatasolle joka sais mun jalat tamppaamaan lattiaa niin että alakerrassa tärisee.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele cocoxquï records - Natural Pimpsten EP - 01 - forehard - nat 27.11.2003

cocoxquï records - Natural Pimpsten EP - 01 - forehard - nat
Noniin nyt päästiin asiaan, tämä miellyttää minun korvaani jo vähän enemmän ja saa jalan liikkumaan. Sopivan monotoonista ja minimaalista soundimaailmaa. Vähän ehkä liian pitkä lasku tossa yhessä vaiheessa, jos ajattelet itsesi kunnon monobileisiin ja oot bilettäny jo 2-12 tuntia putkeen niin ei sitä tollai katkasta sitä biittiä, tietysti hyvä dj, miksaa siihen väliin seuraavaa biisiä niin ei biitti katkee.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tappi eli Käyttäjä 1537 - Naima 19.11.2003

Tappi eli Käyttäjä 1537 - Naima
Hämärää musiikkia... mutta hyvää sellaista. Tulee joulu mieleen(tietäisinkin miksi), mutta sellainen kummallinen joulu milloin lumi muuttui siniseksi. En oikeasti keksi muuta sanottavaa, aika tyhjentävä biisi. Tykkäsin tavallaan ja tavallaan se oli aika ahdistavaa, mutta ahdistavan hyvää(?), ota siitä nyt sitten selvää. Joutuu kuuntelemaan vielä pari kertaa lisää
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jupiter 2 - Tyhjyys 11.04.2004

Jupiter 2 - Tyhjyys
meinasin jo sulkea kommenttiringin mutta tuo urkusoundi naulasi mut tuoliin. Lauluun jos olisi saanut sellasen vanhankuulosen vähän diskanttivoittosemman soundin niin olis tullut kymppi. Ja urku soolossa olis voinut vähän revitellä viel enemmän, mut se ei nyt kauheesti haitannut. Hieno biisi jal loistava tunnelma, alku oli aavistuksen verran pitkä tosin, mietin jo että olikohan tämä nyt instrumentaalibiisi kokonaan.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Roz - Biskitz 15.10.2003

Roz - Biskitz
Kunnon filtteröintiä :) Äsköseen hiukan eriävä mielipide, musta ei kaipaa mitään melodioita tohon päälle, toimii näin todella hyvin... voisin ihan hyvin bilettää tällaista musiikkia.
9

Sivu: 1 2 3