Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 522 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Multi Climex - Waiting 17.07.2007

Multi Climex - Waiting
Biisissä on hyviä elementtejä, kuten laulajan suoritus, hyvä kertosäe, slap basso sekä toimivat stemmat. Myös soitto on hyvin kasassa. Biisin intron sekä A-osan sointurakenne kuulostaa ehkä hieman kuluneelta.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kuoleva Luonto - Vuori 13.12.2008

Kuoleva Luonto - Vuori
Alkuun tuntui, että tästä alkaa jotain hienoa ja mullistavaa. Minuutin kohdalla efektillä rakennuttu tuplakitara alkoi jo tympiä. Teoksesta puuttui melodialinja tms elementti, mihin kuulija olisi voinut takertua. Tämä oli ehkä lähempänä satunnaista raiturijammailua, kuin varsinaista biisiä.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Teemujazz - The Other Woman 29.06.2007

Teemujazz - The Other Woman
Biisinä Teemun taattua laatua. Laulu vaan pitäisi olla paljon rohkeampi. Laulun jyrkempi kompressointi sekä alapään leikkaus olisi myös paikallaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lepakkotiimi - Kantapään kautta 17.07.2007

Lepakkotiimi - Kantapään kautta
"Kantapään kautta" laulajan soundi on ehkä hieman nasaali ja lopputulos olisi ehkä parempi, jos muut lead laulajat ottaisivat tämän osuuden haltuun. Muuten biisissä on sopivan ajankohtaista pohdintaa hölmöilystä ja se onkin esittetty oivassa muodossa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electrical Shaman - Heavy inkkari 02.07.2007

Electrical Shaman - Heavy inkkari
Taidekitarointia koko rahan edestä. Tästäkin biisistä löytyy taiteilijan perinteiset elementit ja kottikärryllinen abstrakteja ilmaisun elementtejä. Tämä teos on kuitenkin puettu enemmän suurta yleisöä palvelevaan muotoon sisältäen staattisen rumpukompin ja vähemmän sfääreissä liikkuvia linjoja. Loppuhuipennuksessa taisi tulla ratsuväki paikalle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Van der Phunck - Almost Human 26.06.2007

Van der Phunck - Almost Human
This piece has combined quite nicely speech, beat and sound elements. Arrangement and sounds are nice and it's hard to give any suggestions, how this could be done better. Spooky... one

Kommentti kappaleesta Kuuntele DuO KäSäMä - Kountry vesa 29.12.2007

DuO KäSäMä - Kountry vesa
Jihaaooouu... vain teksashattu, heinänkorsi ja Jon Veine puuttuu. Täydet pinnat toteutuksesta. Tämä on hyvä tälläisenä.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Minimirangaistus - Trollit hyppii silmille! 26.06.2007

Minimirangaistus - Trollit hyppii silmille!
Tämä genre on päässyt pahasti katoamaan lähes sukupuuttoon. Asenne on soitossa kohdallaan, tosin laulaja voisi ehkä nostaa kaikki 11 keskisormea pystyyn ja antaa palaa niin, että kitarisat ovat solmussa mikkiständin ympärillä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Routaraja - Yö on kaunis kasvoillasi 26.06.2007

Routaraja - Yö on kaunis kasvoillasi
Hyvä tasapainoinen kokonaisuus. Muutamissa kohdissa oli havaittavissa kitaran lievää kiilaamista, muuten rytmisesti toimiva hyvä biisi.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electrical Shaman - Ulostautuminen metsästä 26.06.2007

Electrical Shaman - Ulostautuminen metsästä
Jos metsästä pääseminen on näin kulmikkaan oloista, niin mahtaa kyseessä olla varsinainen hobittimetsä. Taideteos on juuri sellainen kun tekijä on sen tarkoittanut olevan. Kieltämättä en ole juurikaan kuullut kitarasta taiottavan tälläisiä ääniä, joten siinä suhteessa tämä on hatunnoston arvoinen suoritus.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Microtheft - Tamy - Que Pena / Tanto Faz (Microtheft remix) 26.06.2007

Microtheft - Tamy - Que Pena / Tanto Faz (Microtheft remix)
Mielyttävän pehmeää ja soljuvaa soundimaailmaa. Laulujen väliin voisi sopia pieni yksinkertainen melodia.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Out of Tune - Technocracy 05.06.2008

Out of Tune - Technocracy
Vaikea tätä on punkiksi mieltää, kun biisi on niin tarkasti ja hyvin soitettu. Riffit ovat aivan loistavat. Hieman erillaisella laululla tämä olisi ollut aivan miljuunabiisi. Loppulaskussa rumpalilta hieman ote herpaantuu.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Out of Tune - Copyleft Notice 25.05.2008

Out of Tune - Copyleft Notice
Riffeistä tuli mieleen melkein Rushin vanha tuotato. Biisi on pullollaa energiaa ja mikä positiivisinta, punkistakin löytyy hyvää soittotaitoa kuten tässä biisissä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electrical Shaman - Rising africa... 12.06.2007

Electrical Shaman - Rising africa...
Tämäkin teos edustaa sitä samaa taidetta, jota on aikasemminkin tullut vastaan. Tälläiseen biisiin kävisi ehkä hyvin simppeli melodia, joka toistuu tasaisin väliajoin ja tekisi biisiin hieman rakennetta. Tosin taide on taidetta eikä sitä pidä ronkkia, jos se tietynlaiseksi tarjkoitettu. Mielenkiintoinen toi efekti, joka muistuttaa porisevaa rokkapataa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Re-Pulse - Moment In Ecstasy 05.06.2007

Re-Pulse - Moment In Ecstasy
Tämä biisi on täyttä levy/radio-kamaa. Ammattimaisesti tehty, sovitettu ja soitettu. Hieno biisi kaikkine nyasseineen, riffeineen ja muine lisukkeine. Ei kaipaa mitään muuta, ettei mene pilalle! Hyvä, hyvä!!!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Turingin poppikone - Veikko (akateeminen versio) 19.07.2007

Turingin poppikone - Veikko (akateeminen versio)
Biisin sähkökitara voisi ehkä tyytyä taustalla hieman hillitympään sooloiluun. Kokoonpano on kieltämättä mielenkiintoinen, mutta ehkä yksinkertainen, soinnun pohjaääniä soittava basso voisi kuitenkin tuoda lisää ryhtiä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Turingin poppikone - Kaappihetero (akateeminen versio) 26.06.2007

Turingin poppikone - Kaappihetero (akateeminen versio)
Laulun melodia on silloin tällöin hieman hukassa ja paikoin hieman epävireistä. Melodisempi linja laululle tekisi varmaan hyvän säväyksen. Loppu olisi ehkä voinut olla hieman tiivistetympi.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Somnam - Satellight 30.05.2007

Somnam - Satellight
Äänimaisema on hyvä ja pianon "kuulaus" sopii hyvin tunnelmaan. Rumpujen aksentoinnin olisi ehkä voinut ennemmin toteuttaa yhdistelmällä basari+crash kuin virveli+crash.

Kommentti kappaleesta Kuuntele TOB - Therapy Office Blues 24.05.2008

TOB - Therapy Office Blues
Hieman tuntuu, että alkuun on miksattu osat kahdesta biisistä päällekkäin (laulajan yksinäinen virke). Slap-back delay laulussa on myös aika sotkeva. Bändin yhteensoitossa ongelma on basistin sekä rumpalin epäsynkkassa. Basisti on paikoin pahoin etukenossa, mikä tekee biisistä levottoman oloisen eikä biisi "lepää". Myös basson rytmitysta voisi paikoin muuttaa sensijaan että jyrätään tasaisesti alusta loppun. Laulu on jäänyt biisissä hieman velipuolen asemaan kitaran soittaessa puolet teemakierroista. Tälläinen rakenne tekee biisistä tasapaksun oloisen, koska mitään loppua kohti nousevaa fiilistä ei pääse nousemaan. Yksi kunnon soolo biisiin riittää. Kolmen soinnun perusrokissa voisi tuoda lisää väriä myös sointurakenteen rikkominen toisenlaisella 12 tahdin blues kierrolla (am7|dm7|am7|am7 jne) tai lisäämällä esim F7 kierron loppuun (sikäli kun biisi olisi mennyt A-mollissa)
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Hittegods - All for Rock'n'Roll 25.05.2007

Hittegods - All for Rock'n'Roll
Stemmoista plussaa. A-osan melodia olisi voinut erota kitarariffistä, koska hyvä riffi menee vähän liikaa alleviivauksen puolelle. Kertosäe toimii hyvin. Laulajalle Papukaija-merkki ja rumpalille Lokki-pinssi!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Marccus - So Bizarre 26.06.2007

Marccus - So Bizarre
Alku on jännittävän kuuloinen. Kertosäe olisi ehkä saanut jatkua rullaavana. Muutenkin rytminen pohja voisi olla osien sisällä hieman staattisempi. Kertosäkeessä on hyvä melodia ja biisissä muutenkin mukavia koukkuja.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rattle Machine - Give It a Rest 26.06.2007

Rattle Machine - Give It a Rest
Piristävä kitaraintro laittaa biisin hienosti käyntiin. Kun kertosäkeeseen saisi vielä laulustemman, niin paketti olisi taydellinen. Hyvä biisi.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Extracorporeal Shock Wave - Melua-03 (Part 1 of 1) 20.07.2007

Extracorporeal Shock Wave - Melua-03 (Part 1 of 1)
Tästä genrestä on vaikea sanoa juurikaan mitään. Kyllähän tämä olisi erinomainen teos vaikka Kiasman taideteosten audiotehosteeksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sound Purification - Flèches D'amour 17.07.2007

Sound Purification - Flèches D'amour
Biisin rakenne on hyvin toteutettu ja rytmiikka on toimivaa. Kun biisi on hyvä tälläisenä, niin siihen on vaikea löytää mitään parannettavaa.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dreamcase - Crazy Sliding On The Ice 06.06.2009

Dreamcase - Crazy Sliding On The Ice
Basso kulkee omia polkuja ja riitelee väliin pahasti sointumaton kanssa. Biisi on aivan liian pitkä ja sitä pitäisikin lyhentää tai sitten keksiä jotain uutta.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Hailmix - Essential Oil 26.06.2007

Hailmix - Essential Oil
Rumpukompin basarin kompista voisi ehkä hieman välillä karsia pu-pu-puputusta. Biisi kaipaa selkeästi voimakasta johtomelodiaa, joka kantaa biisin alusta loppuun.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Muistikuva - Matkalla 05.06.2007

Muistikuva - Matkalla
Sovitus ja soitto on toimivaa ja laulajalla erittäin mielyttävä ääni!!. Biisin intron sointukulkuun olisi voinut ehkä laittaa hieman koukkua. Väliosan varovainen ote olisi saattanut kaivata päinvastaisen toteutuksen raskaammalla kädellä, koska osa kuitenkin päättyy suvantoon. Kokonaisuutena toimiva biisi.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Radio Pohmelye - The Spaghettification of Dr Vostok 05.06.2007

Radio Pohmelye - The Spaghettification of Dr Vostok
Alussa basson ja rumpujen välillä on ikävästi synkronointiongelmia lähinnä basistin kiilatessa eteenpäin. Väliosan sointukierto on hienosti toteutettu, joka on biisin toimivin osa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Juha Hytönen - Parempi 23.03.2007

Juha Hytönen - Parempi
Biisissä on tekstiä, kuin Mertarannan jääkiekkoselostuksessa, joka tekee biisi oli todella rauhatoman. Myös tekstin sovituksen tarkistus olisi paikallaan, koska suomen kieli ei taida tuntea "raakastuminen" -verbiä tunneilmaisun välineenä. Tämä biisi on selkeäsi ylitekstitetty ja sanat on pakotettu liian ahtaaseen tilaan. Samat asiat voisi sanoa paljon väljemmin. Kertosäe ei oikeastaan erottunut millään lailla muista osista, paitsi että sama teksti kertautui useammin kuin kerran. Soiton ja laulun taso onkin jo mainittu esittelytekstissä, mutta ne ovat lähinnä marginaalisia muiden huomioiden rinnalla.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele DISTRACT RESORT - Every Breath Chokes(destroy-version) 03.04.2007

DISTRACT RESORT - Every Breath Chokes(destroy-version)
Biisi tuntuu toimivan muuten hienosti, mutta laulaja vaan ei oikein yllä muun bändin tasolle. Ei lasten laulu sovi kunnon mättöön, jossa pitää olla testosteronit kohdallaan. Pisteet ainoastaan biisistä sekä bändistä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Dead Musicians Society - The way we breed 28.03.2007

The Dead Musicians Society - The way we breed
Hieno tunnelmallinen alku. Laulajien työskentely on nautittavaa kuultavaa ja soitto on hyvin kasassa sekä groovy toimiva. Hyvä biisi, joka jatkaa nostetta loppuun asti. Erityismaininta loistavasta kertosäkeestä.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Dead Musicians Society - My anxiety 27.03.2007

The Dead Musicians Society - My anxiety
Sovitus on hyvä ja vokalisti(t) hoitaa tontin hienosti. Ehkä biisi voisi olla hieman vähemmän vuoristoratamainen, eli lopussa voisi antaa mennä kun biisi lähtee vauhtiin. Erityisplussat "tehosteista"
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Joylove - Sunset 28.03.2007

Joylove - Sunset
Tässä biisissä ei periaatteessa ole mitään häiritsevää, muttei toisaalta myös mitään sellaista omaperäistä, joka erityisesti kiinnittäisi huomiota. Beat alkaa ja voisi jatkua vaikka loputtomiin. Ehkäpä biisin lievä tiivistäminen voisi olla paikallaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Disco-Elvis - Move 13.03.2007

Disco-Elvis - Move
Tämän biisin tahtiin Ookke Plunkvistin sukatkin pyörisivät jalassa kuin Jambo-mainoksessa konsanaan. Rytmikään menonsa puolesta tämä biisi voisi soida aivan mainiosti esim, VR:n seuraavan mainoksen taustalla, jossa kivipäät istuvat ravitsemusvaunussa. Kyllä tätä voi tanssia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sad Circus - Halo 13.03.2007

Sad Circus - Halo
Miellytävän kuuloinen tunnelma. Sovituksena erittäin hyvä kaikkine soitinvalintoineen ja vispilöiden käyttö rummuissa tuo oman säväyksensä. Laulu voisi ehkä olla hieman rohkeampi. Hyvä biisi!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sad Circus - The Old Water Rat 07.03.2007

Sad Circus - The Old Water Rat
Biisissä on kieltämättä omaperäinen tunnelma. Sudit sopii hyvin biisin hiipivään fiilikseen. Kertosäkeessä olisi ehkä voinut jättää synttyjen taustakohinoita vähemmälle sekä tehdä tilalle leveämmän stemmasovituksen, jolla olisi voinut saada lisää nostatusta. Jotenkin biisi ehkä kaipaisi myös jotain melodista instrumentaaliväliosaa, joka ajaisi soolon virkaa. Sovitus on muuten hyvä ja omaperäinen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Teemujazz (Vanhempi tuotanto) - The Stone 02.03.2007

Teemujazz (Vanhempi tuotanto) - The Stone
Hyvä biisi ja toimiva sointutoteutus. Biisiin olisi ehkä saanut vähän enemmän selkeyttä käyttämällä lyhyempää kaikuaikaa osassa instrumentteja sekä maltillisemmalla synttymattojen käytöllä. Nyt tuli hieman vaikutelma, että biisi oli "liian" täynnä.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Teemujazz (Vanhempi tuotanto) - The Stone 02.03.2007

Teemujazz (Vanhempi tuotanto) - The Stone
Hyvä biisi ja toimiva sointutoteutus. Biisiin olisi ehkä saanut vähän enemmän selkeyttä käyttämällä lyhyempää kaikuaikaa osassa instrumentteja sekä maltillisemmalla synttymattojen käytöllä. Nyt tuli hieman vaikutelma, että biisi oli "liian" täynnä.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele psykoosi - Ethnic 18.05.2007

psykoosi - Ethnic
Hienoissa äänimaisemissa liikkuva utuinen tausta ei ehkä kaipaa kaveriksi kirkkaita pirinöitä, vaan efekti olisi ehkä paras toteuttaa jollain muulla tavalla. Biisinä ehdottamasti liian pitkä, koska puolivälin jälkeen biisissä ei enää tapahdu mitään oleellista.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Malvo - Valheet 12.07.2007

Malvo - Valheet
Laulujan ote on juuri sitä, mitä sen pitää tälläisessä musassa olla. Riffiosuudet olisi hyvä soittaa soittajien kesken synkassa ja muutenkin voisi maltti olla paikoin paikalla, koska muutamissa soittimissa on lievää rytmistä eteenpäin nojaamista.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nbc - Poika 01.03.2007

Nbc - Poika
Biisissä on hyvä beat. Särökitaran soundi on varsin maukas. Ehkä joku pieni väliosa, jonka soinnut ovat erillaiset, voisi tuoda vielä lisää tasoa tähän biisin. Muuten kyllä aivan toimiva pläjäys.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mustaruhtinas - Kunnialla Kohti Kuolemaa 28.03.2007

Mustaruhtinas - Kunnialla Kohti Kuolemaa
Beatin tuplauksen sijaan voisi käyttää jotain muuta omaperäisempää tehokeinoa, kuten riffin vaihtamista. Basso soitteli väliosassa hieman pöpelikön puolelta. Laulun kieli oli ilmeisesti suomi. Ehkä voisi miettiä tarkemmin kannattaisko laulutyylin pieni siloittaminen tuoda myös tekstin ymmärrettävään muotoon. Nyt se kuulosti enemmänkin häiritsevältä huonosoundiselta syntikalta. Yhteensoittoa voisi hieman myös hioa basistin ja rumpalin osalta. Biisissä on kuitenkin hyvä reipas ote ja rutkasti energiaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Carbon Sounds - Suspense 19.02.2007

Carbon Sounds - Suspense
Kyllä tämä pätkä kävisi myös "Settings" osaston taustaksi. Tunnelma on alussa hyvinkin kuvauksen mukainen. Toimiva kokonaisuus.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Division XIX - Synti 26.06.2007

Division XIX - Synti
Soittopuoli toimii mallikaasti ja biisi on hyvä. Varsinkin valssiosuus on mielenkiintoinen oivallus. Laulusta voi tietysti olla monta mieltä ja tälläisessä genressä se on tietysti osa bändin perussoundia. Clean olisi ehkä toiminut tässä biisissä paremmin ja tuonut täydet pinnat.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Insani Dei - Ikuisuuden varjo 12.02.2007

Insani Dei - Ikuisuuden varjo
Epäkesko 7/8 on kiva oivallus. Samantyylisiä rytmi-iloitteluja eri tahtilajeissa tai niiden yhdistelimissä olisi ehkä kaivannut lisää. Yhteensoitossa on hieman tarkentamisen varaa, jotta kaikki olisivat ykkösellä samaan aikaan.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Denyall - Random Victims 12.02.2007

Denyall - Random Victims
Tuplakitara-aloitus on hyvä. Soitto on hyvin kasassa. Hento naisääni luo kontrastin muuhun tunnelmaan verrattuna. Rohkeampi laulu toimisi ehkä kuitenkin paremmin. Kertosäkeen kitarassa hyvä riffi.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sonicmind - Face Off 19.02.2007

Sonicmind - Face Off
Reippasti lähtee biisi liikkeelle ja hyvin pysyy kasassa. A-osan basso voisi ehkä uhrata teknisen esittelyn sijaan hieman energiaa soittotarkkuuteen. Muuten biisi toimii hyvin ja laulajalla on hyvä ääni.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele RRP: Greatest Hits Vol 2 - Päiväunihiekkaa 05.02.2007

RRP: Greatest Hits Vol 2 - Päiväunihiekkaa
Biisissä on hyvä maaginen ote ja hyvin dynamiikkaa. Loppupuolelle olisi kaivannut vielä yhden erillaisen osan, joka olisi tuonu lopullisen nostatuksen.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Radio Pohmelye - (Dr Vostok Goes to) Sugarcandy Mountain 19.02.2007

Radio Pohmelye - (Dr Vostok Goes to) Sugarcandy Mountain
Biisissä on hyvä rullaava ote. Hieman pohjasoitannollista osuutta voisi ehkä tiivistää ennen hidasta soolo-osuuttaa. Laulumelodia voisi ottaa ehkä enemmän omaa melodia linjaa, joka ei orjallisesti seuraisi kitaraa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Control Banned - No Place Like Home 21.01.2007

Control Banned - No Place Like Home
Oivallinen alku. Rhodesit rulaa hienosti. Biisissä on oivallisesti dynamiikkaa. Kertosäkeessä on ehkä liikaa rytmistä alleviivausta kaikilla soittimilla, ehkä rumpuosasto voisi hieman tasoittaa. Hieno biisi!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Akustudio - RöhRöh 13.01.2007

Akustudio - RöhRöh
Tässäpä oiva kitarasoiton oppitunti, josta löytyi myös paikoitellen oiva fuusio-jazz osuus.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jürgen Vorhaut & Eisenstang - Mitä ikinä 12.02.2007

Jürgen Vorhaut & Eisenstang - Mitä ikinä
Tasapainoista soitantaa. Ennen kertosäettä olevan osan sanoituksen rytmistä toimivuutta voisi ehkä hieman tarkistaa. Toimiva biisi!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Takalo & Turunen - Huuto, silta hiljainen 02.07.2007

Takalo & Turunen - Huuto, silta hiljainen
Laulun ymmärrettävyys jää taltioinnissa pahasti taka-alalle. Biisin yleisfiilin on ehkä liian staattinen ja bassoelentin puuttuminen jättää vähän valjun tunnelman.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mustaruhtinas - The fall of heavenly kingdom 21.02.2007

Mustaruhtinas - The fall of heavenly kingdom
Biisissä on periaatteessa paljon hyviä elementtejä niin soinnutuksien, rakenteen ja kitarariffien osalta, mutta "mesojan" tyyli sotkee tyystin hyvän idean. Myös yhteensoitto kaipaisi tarkistusta, varsinkin rumpalin osalta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Takalo & Turunen - Syysretki seurassa ystäväin 05.02.2007

Takalo & Turunen - Syysretki seurassa ystäväin
Tämä varsinainen sudeetti-intilainen taidepaukku. Edustaa varmasti omalla sarallaan omintakeista alansa huippua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Takalo & Turunen - Jumalallinen henkäys alttarisyvänteessä 19.02.2007

Takalo & Turunen - Jumalallinen henkäys alttarisyvänteessä
Jotenkin biisi tuntui liian pitkältä, vaikka biisi oli ajalllisesti lyhyt. Ehkä syy on tietyssä staattisessa fiiliksessä. Ehkä tämä biisi kaipaisi jotain vaihtelevuutta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Routaraja - Sydänmaa 21.01.2007

Routaraja - Sydänmaa
Rumpujen suorempi beat voisi alussa toimia paremmin ja tuoda biisin sopivan jyräävää sykettä. Laulu voisi tulla hieman rohkeammin. Kuulaat kitarat ovat hienot. Pisteet vaaka-kanteleille!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Malvo - Rangaistuslaukaus 21.02.2007

Malvo - Rangaistuslaukaus
Biisi pysyy hyvin kasassa ja bändi soittaa oivallisesti. Tässä on kaikki tyylille ominaiset elementit kohdallaan!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lepakkotiimi - Lehmipoika 12.02.2007

Lepakkotiimi - Lehmipoika
Beat loop on toimiva. Biisin rakenne on sopivan dynaaminen ja kertosäkeen särökitara tuo hyvää vaihtelua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DuO KäSäMä - Kalevan joulu 21.12.2007

DuO KäSäMä - Kalevan joulu
Biisissä on hieno toteutus, sovitus ja "aito sanoma". Laulu vaan olisi kaivannut hieman tarkistusta vireen suhteen. Kertosäkeeseen joku sointuvaihdos olisi voinut tuoda lisää piristystä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ghost Trio - Voces intimae 17.07.2007

Ghost Trio - Voces intimae
Laulajan alku lähtee vaivalloisesti liikkeelle ja kuulostaa suorastaan aneemiselta. Alun jälkeen odotti, että nyt lähtee jotain järjellistä, mutta valitettavasti melodia maalailee ja seikkailee omissa sfääreissä ja lopputulos on enemmänkin pään ja hännän väliltä. Biisissä olisi aineksia paljon parempaan lopputulokseen, jos sen lauluun rakennettaisiin selkeä linja.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ghost Trio - Air Out 13.02.2007

Ghost Trio - Air Out
Biisissä on hyviä aineksia ja lievästi omaperäisyysttä. Rakenteesta puuttui melodinen tai rytminen elementti, joka olisi jäänyt jotenkin mieleen. Tästä syystä biisi ehkä tuntui hieman paikallaan pysyvältä ja maalailevalta. Melodinen kertosäe vaikka edes parilla äänellä olisi tuonut varmaan tuonut lisää ryhtiä. Laulajan veltto laulutyyli vaan ei ehkä tee oikeutta biisille ja kitara oli aavituksen epävireessä biisin alkupuolen soinnuissa.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tyylisekous - New Chill 17.12.2006

Tyylisekous - New Chill
Beat on varsin toimiva ja varsinkin väliin iskevä virvelisoundi on hyvä oivallus. Biisi olisi ehkä kaivannut jonkun simppelin melodian, joka koostuu pitkistä äänistä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele SOULTRAY - My name on your stone 17.12.2006

SOULTRAY - My name on your stone
Biisissä on hyvin energiaa ja tekemisen meininki. Selvä "koukkuosa" tekisi terää, joka rikkoisi reilusti perusrakennetta. Nyt biisi jäi hieman yllätyksettömäksi.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Red Light Fever - It Isn´t Any Wonder 21.01.2007

Red Light Fever - It Isn´t Any Wonder
Akustisen tuplaus särökitaran kanssa olisi ehkä voinut jättää myöhäisempään vaiheeseen tehokeinoksi. Soinnutukseltaan biisi on aika tavanomainen, joten joku koukku voisi tehdä terää. Laulajan ääni on hyvä ja persoonallinen.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Metal Age - Metal and Honour 20.07.2007

Metal Age - Metal and Honour
Rummuissa hieman epätarkkuutta ja kompastelua. Ehkäpä pallilla ei istu kannuja leipätyökseen ansaitseva lyömäsoittaja. Laulun fraaseraus voisi olla hieman vähemmän dramaattinen sekä melodia vaihtelevampi. Riffi on biisissä toimiva.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalashnikov - Pyhäpäivä 05.03.2007

Kalashnikov - Pyhäpäivä
Akustinen tuo alkuun hienon tunnelman. Biisissä on käytetty mielenkiintoisia ja erottuvia soinukiertoja. Kertosäkeen särösyntty voisi ehkä olla jopa puhtailla soundeilla.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Carbon Sounds - Orchestral (toiminta) 07.03.2007

Carbon Sounds - Orchestral (toiminta)
Hyvä on biisin tunnelma. Loppupuolella huomio kiinnittyi basso-äänten valintaan sekä muutamiin sointuhajotuksiin. Basso voisi kulkea melodiaan nähden vastakkaiseen suuntaan ja siirtymäsoinnun olisi ehkä voinut hajoittaa 1:19 paikkeilla. Alku on erinomainen.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tyylisekous - IntoHimo 05.02.2007

Tyylisekous - IntoHimo
Biisissä oli aika oiva tunnelma, mutta kuitenkin olisi voinut ideaa vähän kasvattaa. Nyt biisi pyöri ehkä liikaa yhden pienen huiluteeman ympärillä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pyromaniac - LÄPI 05.02.2007

Pyromaniac - LÄPI
Tässä on vauhtia niin että lumi pöllyää ja liekit leimuaa. Biisi pysyy temposta huolimatta hyvin kasassa. Ehkä lisää mystisyyttä ja psykedelisyyttä veisi lisää eteenpäin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Faro - Paint You to Pieces 20.07.2007

Faro - Paint You to Pieces
Alussa on aika jännä sointu sointuhässäkkä. A-osan jälkimmäisen puolen rytmiikan olisi voinut jättää toteuttamatta ja jatkaa alkupuolen kompilla, koska se toimii paremmin. Myös seuraava osa toimisi paremmin. Kertosäe voisi jossain kohdin lähteä esim. pienen tauon jälkeen, jolloin siihen tulisi enemmän dynamiikkaa.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Metaplasm 646a - The Chicagoans 17.12.2006

Metaplasm 646a - The Chicagoans
Beat toimii tyylilleen uskollisesti ja soundit ovat niinikään myös toimivat.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Metaplasm 646a - Monsters Of Korovia 19.02.2007

Metaplasm 646a - Monsters Of Korovia
Bassoriffi on ainakin makee ja muutenkin groovy toimii. Vaihteluvuutta voisi ehkä kuitenkin hakea esim pienellä melodian pätkällä tai uusilla soitinkerroilla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Honey Mober - Uzbeck re-tool 17.10.2006

Honey Mober - Uzbeck re-tool
Vaikka tämä genre ei varsinaisesti vastaa kuuntelutottumuksia, niin biisi toimii hyvin ja kuulostaa hyvältä. Kokonaisuus on soundillisesti hienosti harmoniassa. Biisiin ei ole laitettu mitään yliampuvia pörinöitä, joita niin valitettavan usein kuulee. Biisiin on saatu hyvin vaihtelevia osia sekä punaisena lankana toistuva melodia.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rasta Psygedelia - Rasta Vs babylon 28.10.2006

Rasta Psygedelia - Rasta Vs babylon
Soundimaailma on mukavan kuulas. Hieman olisi ehkä kaivannut keskivälille jotain vaihtelua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Akustudio - Instrujams 26.09.2006

Akustudio - Instrujams
Hommahan toimii kuin väärä raha bulvanialaisessa alan mestassa. Hyvä hyvä. Nautittavaa kitarointia!!!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dokumentia - Ole sinä! 25.09.2006

Dokumentia - Ole sinä!
Yhteensoitto on hitaissa osissa pahasti hukassa. Kitarat kiilaavat ja rumpali laahaa. Laulajan huuto-osuudet ovat myös epävireisiä. Kummastuttaa, että miksi räminäosuudet pysyy kuitenkin hyvin kasassa. Soolossa on ehkä liikaa tavaraa ja kompastuu myös pahaan kiilaukseen ja asteikon edestakaisin kelaamiseen. Biisissä oli kuitenkin oma ideansa ja paikoitellen hyvää energiaa. Tässä kaivattaisiin ennenkaikkea malttia soittaa rauhallisesti ja yhdenaikaisuuteen keskittyen virettä unohtamatta. Sooloissa vähän on joskus enemmän.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Revolution monkeys - 30710035 25.09.2006

Revolution monkeys - 30710035
Tästä on kyllä vaikea keksiä mitään sanottavaa, kun genre ei kolahda millään tavalla. Ehkä tätä voisi olla vaikea tanssia...

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ever Since The Day - Falling to Pieces 17.10.2006

Ever Since The Day - Falling to Pieces
Laulajalla on miellyttävä ääni. Rumpalin haitsun soitto A-osassa voisi olla hieman hillytympää, jolloin se olisi muun bändin kanssa samanlaisessa "tunnelmassa". Taustalaulut toimii kertosäkeessä hyvin, mutta toinen kitara voisi mahdollisesti tuplata basson rytmistä kuviota tehden kertosäkeestä hieman rytmisesti iskevämmän.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ever Since The Day - Crash 06.10.2006

Ever Since The Day - Crash
Stemman käyttö kertosäkeessä toimii hyvin. Ehkä kitarasoolon alkupuolelle olisi ehkä voinut miettiä hieman linjakkuuttaa, kun loppu toimi hyvin. Hyvä ja kuunneltava biisi.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele She-Goat - Pyrrhic Crown 25.09.2006

She-Goat - Pyrrhic Crown
Biisissä on hieno alku ja soundit toimii aina kitaraan asti. Jos haluaa käyttää säröä tälläisen biisiin, niin ehkä tumma särökitara sopisi paremmin. Nyt kitaran soundi oli jotenkin liian terävä ja päällekäyvä vieden biisistä ehdottmasti terän ja peittäen alleen kaiken oleellisen. Muuten biisi oli oivallinen. Plussat perkussioista.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lepakkotiimi - Kohti Sydäntä 21.01.2007

Lepakkotiimi - Kohti Sydäntä
Biisin soinnutus muistuttaa joitan 80-luvun diskohittiä, jonka nimi ei tule mieleen. Biisi sisältää hyvin dynamiikkaa, eikä mene puuduttavaksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele LeijonaHarja - Maailman Meno 18.09.2006

LeijonaHarja - Maailman Meno
Biisin alku on lupaava, mutta sitten meno hyytyy junnaavaksi. Biisiä pitäisi joko rankasti tiivistää tai sitten tuoda heti alkuun jotain uuttaa joka kierroksella, jotta se kantaisi loppuun asti. Inkkari-huilun riffi toimii paremmin basson ja pianon kanssa samassa sävellajissa. Lopussa olisi saanut tulla joku yllätys..

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mind's Pressures - Winter & Us 25.09.2006

Mind's Pressures - Winter & Us
Soitto kulkee erittäin hyvin ja laulaja hoitaa tonttinsa mallikaasti. Miksaus sorsii hieman rumpalia (virveli&basari), joka jää paikoitellen massiivisten kitaravuorien taakse.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele CORA - Pilvilinna 17.09.2006

CORA - Pilvilinna
Tämän biisin soinnutus/melodia kertosäkeessä on nannaa korville. Hyvä biisi tämäkin..
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele CORA - Perhosnainen 17.09.2006

CORA - Perhosnainen
Biisissä on hieno ja toimiva kertosäe, joka jää mieleen. Hyvä biisi, jossa on mukavasti dynamiikkaa.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aresti - Tartutaan 27.09.2006

Aresti - Tartutaan
Laulumelodia on ehkä hieman liian korkea, koska alku menee hieman haparoivaksi. Biisi lähtee alun jälkeen liikkeelle hyvällä asenteella ja toimii hyvin. Biisissä on myös roppakaupalla hyviä melodioita ja toimiva kertosäe. Kitarasoundit on nannaa ja sokerina pohjalla on muutama välähdys tupla-äänisillä kitaroilla.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Urban B2 - Tahdotko? 17.09.2006

Urban B2 - Tahdotko?
Biisissä on mielenkiintoinen toteutus laulusta, joka on lähellä kuiskaamista. Sointuympäristö on lähellä perinteisiä hard/heavy rock soinnutuksia, joten muutama murtosointu voisi tehdä terää ja rikkoa tuttua ja turvallista, mutta ehkä kulunutta sointurakennetta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dokumentia - DQ 16.09.2006

Dokumentia - DQ
Hieman tuntuu kitarat sekä laulu kiilaavan eteenpäin. Tämä rikkoo biisin svengin. Lisää rauhallisuutta ja malttia soittoon niin tämäkin biisi saattaisi toimia aivan toisella tavalla. Kertosäkeeseen olisi hyvä ehkä muuttaa jotain sointua, jotta tulisi eroa A-osaan.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Turingin poppikone - Lihapulla 25.09.2006

Turingin poppikone - Lihapulla
Soitanta pysyy hyvin kasassa ja rummut, basso & akustinen toimii hyvin. Paikoittain laulajan vire on hieman hakusessa. Onkohan Atria sponsoroinut jo tätä biisiä :-)
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Microtheft - I Wanna Be Like a Glacier 18.09.2006

Microtheft - I Wanna Be Like a Glacier
Tässä biisissä on kaikki hyvin balanssissa. Soittimia tulee ja menee hyvässä harmoniassa osien välillä ja kaikki toimii luonnollisella sykkeellä. Ehkä biisiä olisi voinut hieman tiivistää loppupuolella.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Dark DADAism - Twisted Tale 18.09.2006

The Dark DADAism - Twisted Tale
Akustinen alku lupaili hyvää biisiä, mutta valitettavasti rauhallinen tarinointi ja säröosuudet eivät mahdu mitenkään samaan biisiin ja tuloksena oli aika poukkoileva kyhäelmä. Tästäkin ideasirkuksesta olisi voinut tehdä helposti 4-5 toimivaa biisiä. Biisissä oli paikoitellen kuitenkin toimivaa ideaa.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele SpeedHawk vs. Riktronik - High Velocity Champions 17.07.2007

SpeedHawk vs. Riktronik - High Velocity Champions
Biisiin on ahdettu ehkä vähän liikaa tavaraa, jolloin tunnelma jää tasapaksuksi ja melodia ei jaksa kantaa. Myös melodian kaari on on aika täynnä, ettei ilmavuudelle jäänyt tilaa kuten esim Jan Hammerin biiseissä. Tavaraa reilusti pois kompista ja melodiasta, niin biisi saa aivan uuden ulottuvuuden. Rumpu ja basso akseli toimi kuitenkin aivan hyvin. Toisaalta kun kysessä on ilmeisesti ollut live, niin kaikkea ei ehdi eikä pidäkkään miettiä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kylmän Raudan Sepät - Setä Samulin öljyinen käsi 21.01.2007

Kylmän Raudan Sepät - Setä Samulin öljyinen käsi
Soitto kulkee mallikkaasti ja kertosäe on erittäin toimiva lauluineen. A-osa laulu jää jotenkin hieman ohuen kuuloiseksi. Hyvä biisi kuitenkin!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bad Monk\'s Hill - All the way 25.09.2006

Bad Monk\'s Hill - All the way
Biisi rullaa hyvin. Alkuriffi tosin tuo mieleen erään Etelä-Amerikkalaisen hittipopparin. Stemmat ehdottamasti plussaa, tosin äänien sovitusta voisi ehkä hieman tarkistaa, jotta kertosäkeen saisi soimaan paremmin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Love Factory - Burgerfusion - Burning Stranger 18.09.2006

Love Factory - Burgerfusion - Burning Stranger
Taka-ta-ta riffi on kitaroilla paikoittain lievästi etukenossa. Basson "yhtä sointua" soiva pedaaliääni toimii hyvin kauttta biisin muiden soittaessa sointuosastoa. Tuplakitaroista plussat. Biisi olisi ehkä kaivannut kasarihenkisen iskevän kertosäkeen.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele DuO KäSäMä - Manteli 28.01.2008

DuO KäSäMä - Manteli
Alkumetrien stemmat olisi voinut jättää pois. Laulun epävireisyyden olisi voinut ehkäpä laittaa kuntoon. Riffikitara olisi myös voinut paikoitellen hieman tarkistaa myös käytettyjä asteikoita. Basistin glissandomainen soittotyyli viimeisessä osassa särähti myös korvaan. Pisteet biisistä keräävät toimivat rumpali sekä komppikitara. Myös B-osan soinnutus oli mielenkiintoinen.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Apiskuko - Walk away 19.02.2007

Apiskuko - Walk away
Falsetilaulu voisi olla hieman rohkeampaa biisin alkupuolella. Stemmalaulun fraseerauksen voisi tarkistaa, siten että molemmat laulut loppuu yhtäaikaa. Kertosäe voisi olla hieman enemmän muusta biisistä erottuva ja ehkä suoraviivaisempi. Biisissä oli havaittavissa hieman myös rytmistä epätarkkuutta. Akustinen kitara toimii hyvin ja sopii hienosti biisiin. Stemmat on hyvin sovitettu ja biisissä on hyvä tunnelma.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Apiskuko - Devil's heart 13.02.2007

Apiskuko - Devil's heart
Viulualku on nättiä kuunneltavaa ja soitin soi muutenkin hienosti läpi biisiin. Kertosäkeen stemmat olisi voinut ehkä sovittaa useammalle äänelle. Kolmen minuutin kohdalla olisi ehkä myöskin kaivannut soinnutukseltaan poikkeavan väliosan tai muun sellaisen koukun. Kuitenkin hieno biisi, viulusta plussat ja papukaijamerkki!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Apiskuko - The man who made it real 05.03.2007

Apiskuko - The man who made it real
Biisissä on hyvä tunnelma. Ehkä kertosäkeen nostatukseen voisi sopia hieman räväkämpi soundi esim. hammondeista. Myös myös sointusovituksen bassoäänet menevät basson kanssa hieman päällekkäin, jolloin kertsi menee vähän tukkoon. Biisi on hyvä ja muutenkin toimiva.
9

Sivu: 1 2 3 4 5 6