Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Lähetä pikaviesti
Lisää kaveriksi
LadataanLähetetyt biisikommentit
Yhteensä 66 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Kuka palaa kotiin – ja millä mielin? Jossain kaukana, kaukana taistellut sotilas kävelee ikivanhojen tammien reunustamaa pihatietä kohti kotitorppaa. Ilma tuoksuu sireenille ja maailma on alkukesän huumassa, mutta sitä ei sotilas noteeraa. Hän ei ole enää sama kuin joskus värväydyttään, vaan sisäisesti kaikesta kauniista riisuttu – yhtälailla tuo pihatie ei hänen hengettömissä silmissään ole sama kuin muinoin. Siellä odottaa vain lohduton kodin illuusio. En löytänyt kappaleesta varsinaista huipennusta. "Kotiinpaluu" siis on jonkin sellaisen hakemista ja etsimistä, jota ei ole olemassakaan: kuin kuuta tavoittelisi taivaalta? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Pääasiallinen tunnelmallinen vaikutelma on jollain tasolla haikea, samalla ikään kuin toivoa enteilevä. Sekä musiikilliset ratkaisut että pianon kanssa keskusteleva kirkas leadisoundi tuovat mieleen meren syvyyksiä luotaavan tutkan tai vastaavasti avaruuden syvyyksiä kartoittavan luotaimen. Toki biisin nimelläkin VOI ehkä kenties olla assosiaatioita ohjaavaa vaikutusta... Toisaalta avaruutta tai muita suuria, tuntemattomia syvyyksiä vastaan kilpailee äänimaailman ohuus. Kauaskatsovaa, arjesta irtaantuvaa otetta (jota ainakin harmonia ja melodiat tukevat) olisi palvellut vahvempi kaikujen käyttö, ehkä joku syvä ja massiivinen padi, ehkä myös vähän hitaampi tempo. Rummut kuulostavat irrallisilta, jotenkin liian teräviltä ja läpitunkevilta. Estradi ei tässä kappaleessa kuuluisi rytmeille! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tietoisuuteeni poraa heti alusta massiivinen, sähkönsininen äänivalli – olotila karaistuu, kuin juoksisi juuri herättyään hankeen pyörimään. Ehkä vaikutelma on sellainen kuin, pupillit terävöityneenä, paahtaisi jossain tiedon valtatiellä (aina tämä sama assosiaatio) valon nopeudella. Biisi tukeutuu kautaaltaan mukaansatempaavaan rytmiin, en ainakaan havainnut mitään melodisia tai harmonisia elementtejä. Mutta rytmi tuntuu olevan juuri kohdallaan – sellainen neonvaloissa epileptisesti välkkyvä syke, magneettinen myrsky, metropolin voimakkaasti varautunut atmosfääri. Kipinät iskevät ja hiki virtaa. Tämä on auditiivinen Korkkari: iskee kuin miljoona volttia. Adrenaliini kuohuu suupielissä asti, mutta rautainen jälkimaku ei tule tappamisen ja sotimisen merkeissä, vaan silkasta kilpailuvietistä – ja euforisesta vauhdista. Katukaahailua futuristisissa maisemissa, aina punaisten lyhtyjen alta monumentaalisimpien pilvenpiirtäjien varjoon. Mutta loppua kohden alkaa puuduttaa... Viimeinen kolmannes pistää jo kysymään, missä nyanssit? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Minulle välittyy synkkä ja kylmä vaikutelma – ennen kaikkea metallisen synkkä ja kylmä, kuin artifakti joka ei millään tapaa kieli tekijästään. Metallisen synkkä ja kylmä myös siinä mielessä, että mieltä ei ole – teräksinen, melkein eroottisen siloitellusti muotoiltu apparatus joka on perusteellisesti riisuttu kaikesta inhimillisestä. Ikiliikkuja, joka systemaattisesti pysyy mitään tarkoitusta palvelemattomassa liikkeessään, vaikka sen luojaa ja liikkeestä hyötyjää ei enää yksinkertaisesti ole olemassa. Metallisen kylmyyden ohella jokin poraa päähäni tiettyä apokalyptista, uhkaavaa vivahdetta. Ehkä se tulee tuosta taustalla vaikuttavasta pitkäveteisestä, kellomaisesta soundista, kuin kaiku helvetin esikartanon keskiyötä lyövästä kaappikellosta. Jos mekaniikasta voi loihtia jotain pahansuopia mielikuvia, tämä tunnelma ei ainakaan vaimenna niitä. Näen verkkokalvoillani jonkin sairaan koneen, jolla on tietoisuus, kuitenkin täysin epäinhimillinen sellainen – se on vain rautainen tahto, joka keskittää kaikki sen resurssit tekemään jotakin perustavanlaatuisesti vääristynyttä ja pahaa. Mikä pahinta, kone TOIMII juuri niin kylmän täsmällisesti, idiootinvarmasti ja kustannustehokkaasti kuin odottaa saattaa. Se on viimeistä piirtoa myöten suunniteltu ja rakennettu nimenomaan siihen tehtävään, jossa se on niin... no... konemaisen pettämätön. Ja tuo metallinen uhka nielee inhimillisen, hiilipohjaisen vastavoimansa – liha rutisee rattaiden välissä, joita ei mikään kiilaa. Jälkeen jää orgaanista puuroa, jonka aiempien olomuotojen armonhuudot eivät saaneet häviävintäkään vastakaikua riettaan lihamyllyn rautaisessa tietoisuudessa. Hm. Osa noista synasoundeista on jotenkin munattomia... Ja Sienet jäivät ilmestymättä alati nälkäisen opiskelijan mielipahaksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Onpa likainen soundi, positiivisessa mielessä. Rosoinen asfaltti raapii kasvoja, petrolinkatku kovertaa sieraimissa, vain kylmettävä betoni patjana. Nyt tekee mieli juoda viskiä – bourbonia, tarkkaan ottaen – suoraan pullosta niin että sitä valuu noroina kauluksesta sisään. Ja jos osaisin tapella, tekisi mieli siinä oikein syyläisessä jimbeamkännissä haastaa riitaa baarijakkara kourassa. Hetkittäin kävi mielessä että "Lemmy tulee, Lemmy tappaa"... Kuinkas nyt niin? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Olen jo useamman kerran viettänyt jokusen tovin artistisivuillasi lievässä hekumassa, mutta patalaiskana käyttäjänä en ole jättänyt itsestäni mitään myskisiä hajumerkkejä tai riipustanut edes puolikasta sanaa. Nyt, aina yhtä alipainoisena ja kalpeana nintendo-rimpulana, olen niin otettu että en voi pitää aknenrunnomaa pärstääni ummessa. Kuulee, että eräs joku on uhrannut aikaansa nimeä Megaman tottelevan jumalaisuuden parissa; vielä jumalaisemmin tämä kasibittinen tilutus haukkaa nostalgiahermoon ja saa muistelosoosit valumaan lahkeessa. Etenkin kaksi ensimmäistä rallia herättelee mielikuvia tuosta androidinpoikasesta räikeänsinisissä trikoissaan. Jälkipuoli menee pikemminkin geneerisen nintendopilipalin piikkiin, johtuneeko tietystä vauhdikkuuden puutteesta. Mutta miksi näin lyhyt? Repeatilla pyörittäminen alkaa ikävä kyllä pidemmän päälle puuduttamaan ja vääristyneiden lapsuusmuistojen hurmos kytee pois. |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Vähäeleisen rauhoittavaa, samalla yllättävän omintakeista ja ajatuksia herättelevää. Syvänsininen soundi luo mielikuvan maanalaisesta joesta, jossa tippukivien häilyvät varjot leikkivät eteerisessä, seisahtuneessa valossa. Näen itseni manalan lautturin kyydissä, kuitenkin olo on seesteinen, sillä kumpikaan ei pidä kiirettä – minne ikinä ollaankaan matkalla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Katujen karaisema Lööbe herää tynnyristä kostean keväiseen varhaisaamuun. Väistyvä yöhalla saa vielä hengen höyryämään. Lööbe rullailee jopolla pitkin mukulakivikatuja, jopon korissa tähystää kujalta adoptoitu helmipöllö. Parsankatkuinen parivaljakko tankkaa mielihyvää juuri ja juuri horisontin tasalta paistavan auringon paljastavasta valosta, joka piirtää nuutuneeseen maisemaan tavattoman jyrkän kontrastin. Puistossa Lööbe kerää resuiseen pellavalaukkuun menneen yön jättämän pullojen ja tölkkien kirjon; kylmä pistelee tuhkaisissa sormenpäissä, mutta asiaa ei voi auttaa, kynsikkäät kuuluvat niin olennaisesti tämän kadun miehen imagoon. Kesypöllö herättää puiston penkille väsähtäneen juhlijan, joka jo potee keuhkokuumeen ensiasteita. Tätä kuunnellessa haluaisin palata kirpeisiin alkukevään aamuihin, jolloin mikään ei vielä ole herännyt talven jäljiltä, mutta hanget ovat sulaneet, kadut rumat ja paskaiset. Silti se on niin hienoa, elävöittävää aikaa! "Pyhäpäivä" kuultaa juuri sitä armotonta, matalassa kulmassa maanpintaa tavoittavaa, valikoimatta kaikki kulahtaneimmatkin detaljit paljastavaa valoa, jonka vuoksi voi herätä ennen kukonlaulua ja mennä ulos kadulle värisemään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Yksioikoisuudestaan huolimatta yllättävän mukaansatempaavaa; johtunee tiukasta, onnistuneesta skeban käsittelystä. Nimenomaan nuo niskalihaksia stimuloivat, juuri sopivan junnaavat riffit pitävät otteessaan. Kokonaisuutta tarkastellessa kaipaisi kuitenkin jonkinlaista kliimaksia (soolon lisäksi), ja järeämpää äänenkäyttöä solistille. Vokaalipuoli jätti vaisuudessaan kylmäksi, lisää nyansseja! Estradi häränkeuhkoiselle keksimonsterille ja tiukempaa myllytystä rumpuosastolta, ja laulaisin silmät loistaen hallelujaa kuin suntionraiskaama kuoripoika. (Tämä on kaikkea muuta kuin asiantuntijan tai genreen perehtyneen kommentti.) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Biisissä on joku ovela koukuntapainen, mutta en oikein saa hahmotettua, mikä se on. Se ei ole mikään erityisen toimiva riffi tai osuva melodia, vaan jokin rytmillinen ratkaisu. Kuullakseni läpi biisin tahtilajina palveli perus 4/4 poljento, mutta (lähinnä kertosäkeessä) vaikutelmaa rikkoo joku rytmillinen leikki/ratkaisu, olisiko aksenttien ei-konventionaalinen jakaminen? Toimii oikein hyvin monotoniseen, "paasaavaan" lausuntaan laulun sijaan. Biisi ei myöskään ole liian junnaava, vaikka variaatiota ei paljoa ole. Jonkinlainen kliimaksi vaan jää uupumaan... Lyriikat puolestaan piristivät päivää kummasti. Joku voisi luonnehtia tällaisia sanoituksia makaabereiksi, mutta mitäpä muuta on Setä Samulin ajama "demokratisoiva", "kansainvälisen yhteisön" legitimoima, itseoikeutettu maailmanpolitiikka kuin makaaberia. Milloin näennäisesti kollektiivista turvallisuutta palveleva, milloin "humanitaarisiksi interventioiksi" verhoiltu talousintressien ajaminen sanoista ainakin viestittyy selkeästi. "On juntta lähtenyt..." tästä tuli jostain syystä mieleen 70-luvun alun Chile, kun eräs supervalta onnistui tukahduttamaan paikallisen sosialistisen vallankumouksen "toisen Kuuban pelossa". |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ensimmäiseksi huomio kiinnittyy äänimaailmaltaan hurjan selkeään ja puhtaaseen kokonaisuuteen, jossa eri elementit ovat vaivatta erotettavissa toisistaan. En tiedä pohjaako tämä sample-/vast.valintoihin vai/sekä siihen Suureen Tuntemattomaan, jota itse en harrasta, mutta joka tapahtuu viime vaiheilla kun lopputulossa hiotaan. Miksaus/masterointi? :D ? Kuinka pihalla mä oon. Jotenkin vaisun alun jälkeen biisi lähtee potkimaan pelimusiikillisissa sfääreissä. Ajatukset karkaavat cyberpunkahtaviin mechaindustriaalisiin (?!) maisemiin, jossa vauhti on tajunnanylittävä, kuolemanvaarojen spektri leveä kuin taivaanranta ja, kaiken maailman nahkatakkisalaliittojen vainon alla, hengissä selviäminen hiuksenhienoa. Vaikka mitään musiikillista mullistusta ei biisin aikana tapahdu, on rytmeissä ja mm. noissa hurmaavissa pilpattavissa soundeissa (nyt tuli sanavaraston seinämät vastaan) sopivasti eloa tuovia nyansseja. Joidenkin arvioijien valittelema lievähkö dissonanssi ei ole mikään hidaste, vaan tehokeino, joka entuudestaan auttaa biisiä erottumaan edukseen. Ja sanoiksi puettavat ajatukset tyrehtyivät siihen, joten kuuntelen tämän vielä kerran ja tapitan futuristista silhuettia kuparinpunaista horisonttia vasten. Ilmapiiri on metallisen tukahduttava ja valvova, vainoava silmä jokaisen kulman takana. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Menevää myllytystä, josta kuulee, että tekijät nauttivat – tuo fiilis välittyy, ja kuulijakin nauttii. Jalka vispaa rytmiin ja suupielet kohoavat ylöspäin – hyvän mielen biisi. Jos minulla olisi vielä kuontaloni tallessa, se heiluisi tahdissa hilse pöllyten. Biisissä yhdistyy onnistuneesti klassisia rock-elementtejä ja joitakin omaperäisiä (?) oivalluksia. Variaatiota on osien välillä sen verran, että kyllästyminen ei pääse iskemään. Muuten tasaista ja miellyttävää kokonaisuutta naarmuttaa pari notkoa: astetta rauhallisemmasta keskiosasta tuntuu puuttuvan tietynlaista särmää, ja aivan loppumetreillä kiekaisut korkealta ja kovaa menevät jo koomisuuden puolelle. Rock ei ole erityisen edustettuna soittolistoillani, joten olen epäpätevä sitä arvioimaan. Voin vain sanoa, että tämä pitkälettilaukka on vetoava ja päivää piristävä kuuntelukokemus. Skål! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Kyllä! Tämä kelpaisi jo minkä tahansa RPG:n pakolliseen orientaalisilla clichéillä verhoiltuun skenaarioon. Tosin ainoat viitteet tuohon mattojen ja mausteiden sekamelskaan ovat kerrassaan ansiokas perkussioviidakko ja biisin kovin viitteellinen nimi. Koska melodiat eivät pyöri itämaisilla asteikoilla, ei olla aivan basaarikulttuurin sydämessä. En pääse RPG-mielikuvista: ehkäpä nyt liikuttaisiin niillä pelin vaiheilla, kun maailma on tuhottu ensimmäistä tai toista kertaa, ja kukoistaneen quasi-persialaisen sivilisaation jäänteet pitelevät kiinni traditioistaan pakolaisleirillä jossain lumisilla lakeuksilla. Arvioin kappaletta loopattavana taustamusiikkina, esim. nimenomaan jonkin pelin raameissa, jolloin tasapaksun rakenteen ja nyanssien vähäisyyden voi antaa anteeksi. Oletettavasti näin on tarkoituskin. Kappale putoaa hyvin taka-alalle ja palvelee tunnelmaa taianomaisesti. Näitä biisejäsi pitäisi tyrkyttää aktiivisesti johonkin, jossa ne saisivat kontekstin, jota palvella! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Kuin putoaisi pohjatonta kuilua maan uumeniin, kuin painajaisessa – on vain painottomuuden tunne, kokonaisvaltainen pimeys lukuunottamatta satunnaista peruskallion vilahdusta näkökentän laidoilla. Uumenista kaikuvan huokailun ohella peruuttamaton hiljaisuus, kognitiivinen hukkumiskuolema, henkinen rigor mortis, identiteetti purkautuu säie säikeeltä. Kaoottisia, jäsentymättömiä muistonretaleen välähdyksiä. Hallusinaatioiden perunateatteri, kosmisen kaliiberin ylittävä tyhjyyden ja unohduksen tunne, vajoaminen alimman tajunnantason ohi sensoriseen deprivaatioon. Kuvioita, valoja, vihoviimeisiä, keinotekoisia havaintoja vailla tulkintaa. Kuolemanmusta aavikko, jossa ei ole valoa, ei silhuettia horisontissa, ei erotettavaa rajaa taivaan ja maan välillä, ei käsitystä suunnasta. Murheellisen kylmä ja karkea tuntemuksen häivähdys jalkapohjissa, luitasyleilevä viima, nonverbaalisten kuiskausten valtameri, kaikenkattava pysähtyneisyys. Pakokauhun rääkynä, joka ei löydä ulospääsyä, vaan jää risteilemään pään onteloihin päättymättömään kierteeseen. Psyyken viimeinen kipinä nielaisee itsensä, vaipuminen prenataaliseen regressioon, sikiö ilman kohtua. Kahlitseva ja kiehtova... "post-tonaalinen äänikollaasi", jonka herättelemiä ajatuksia minun on vaikea tavoittaa sanoin – ylläoleva näennäisen kuvaileva paskamyllytys jää heikoksi yritykseksi. Todella, todella hienoa! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tuosta glockenspielistä on jo näköjään ylempänä vähän valiteltu: minua siinä häiritsee lähinnä dynaaminen latteus, joka saa sen kuulostamaan turhan keinotekoiselta. Iskut saisivat vaihdella äänenvoimakkuudeltaan reippaasti, se toisi paljon autenttisemman vaikutelman. Ensimmäinen puolisko, jota luonnehtivat juuri tuo kellopeli ja pizzicatojouset, palauttaa mieleen FF6:n Opera House -vaiheet. Sointukuviot maalailevat (ehkä virheellisesti sanottuna) slaavilaista folkloremagiaa tai jotain... Kuinka sen nyt sanoisi. Jälkimmäisessä osassa, jossa soi piano, hypätäänkin Vangeliksen maailmaan; tai niin minä perstuntumalta kuvittelen, kun en ole ko. artistiin ikinä pahemmin tutustunut. Oikeastaan ainoa minua häiritsevö seikka on lattea poljento. Valssiin kuuluu tahdin ensimmäisen iskun voimakas korostaminen, se toisi tähänkin massiivisuutta. Ilman tuota aksenttia lopputulos on jotenkin laahaava. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Erityismaininta alun kellomaisille kaiuille: todella tyylikkästä äänillä maalailua! Tällaiselle quasi-fenno-otakunraadolle tietysti tulee mieleen joku zen-buddhalaisen temppelin prototyyppi. Minun oli aivan pakko polttaa suitsukkeita – ensimmäistä kertaa vuosiin, ei ole tapa. Tämä tunnelma vaatii himmeän valaistuksen ja syvää hengitystä. Kuvailevia virkkeitä, jotka lähinnä stimuloivat oksennusrefleksiä: olen lakeudella, jota verhoaa kultaisena tuulenpuuskassa helmuava vehnäpelto, jonka korsien välissä parveilee valtameri puhurin nostattamia voikukan pumpulisia itiöitä. Viima tavoittaa myös väkkäröiden ja tuulikellojen armeijan, jotka jostakin siirappisesta syystä ovat päätyneet viljapeltoon. Jos pitää valittaa – olisin kaivannut jousilta saumattomampaa... mitälie. Soinnun vaihtuessa sellainen "töks" pisti toisinaan korvaan. Voi tätä sepostukseni epämääräisyyttä... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Varsin visuaalista musiikkia; luomet suppuun ja virtuaaliverkkokalvolle heijastuu äreästi vilahtelevia mielikuvasarjoja. Yhden horisontin cumulus-pilvilinnojen muodonmuutos silmänräpäyksessä, taigasta kohoavia usvalauttoja, takaa-ajoja aluskasvillisuudessa. Kaikkea tätä leimaa jonkin sortin alkuvoimaisuus, joka johtunee – yllätys – mukaansatempaavasta äänimaailmasta, rytmikkyydestä ja voimakkaasta laulusta. Ote kappaleessa ainakin vaikuttaa minimalistiselta, mutta biisi ei tunnukaan kaipaavan mitään ylimääräisiä röyhelöitä. Äänimaisema huokuu nimenomaan edellämainittua alkuvoimaisuutta, kuten napapiirin pohjoispuolen luonnon karu profiili. Tämä vie mukanaan ja nappaa mielenkiinnon niin tehokkaasti, että voisin kuvitella tämän ikään kuin johdannoksi; EP:n introksi, esipuheeksi eepokseen. Kontekstista irrallisena kokemus jääkin jotenkin ontoksi, kuin leijumaan tyhjän päälle, kun kakkosraita ei pärähdäkään käyntiin, tai ei voikaan kääntää sivua. Kirjoittaminen ei syystä tai toisesta juuri nyt luonnistu, en kykene antamaan ihan ominaisinta palautettani. Mutta sanottakoon, että sain sellaisen kihelmöivän vaikutelman, että nyt löytyi jotain poikkeuksellista pitkästä aikaa. Jalat lähtivät vipattamaan, vaikka eilisilta hapottaa vieläkin. Kaikenkaikkiaan hienoa! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Kun nyt biisin esittelyssä mainitsit – terve kesä! Johtuneeko nyt tuosta alustuksen johdattelusta, mutta kesäisiin, paahteessa huojuvan horsman ja heinikon tuoksuisiin assosiaatioihin tämä uutukaisenne minut vie. Tulin juuri sataman kaljaterassilta hytisemästä ja, kah vain, sain jatkaa verkkokalvoja rei'ittävän kirkkaan auringonlaskun ihailua naurulokkien ruuhkauttamaa aallonmurtajaa vasten – sieluni silmin, siis. Ja sieluni suussa maistuvat yhä se sataman hana-Foster's ja tumma Velko, mokoma mämmiolut. Sanaan "kesähitti" liittyy päänupissani paskaisen karvas sivuaromi, koska radion chihuahua-ruisrääkkärenkutuksen kaltaiset listakuormittajat saavat minut vain oksentamaan sappea ja mustaa limaa. Mutta, tässä on ainesta henkilökohtaiseksi kesähitikseni. Joudun pistämään mentaalisen sanakirjani remonttiin! Voisin kuvitella kuuntelevani tätä ajaessani Savon taivasta vanhempia, villisti mutkittelevia maanteitä kohti mökinrotiskoa; ja vielä mökilläkin illan hämärtyessä sääskien syötävänä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Alun suihkumoottoria muistuttavat soundit "tukahdutetun" kickin tukemana loivat etäisen painostavaa fiilistä, joka muuttui tonaalisten elementtien myötä jonkinlaiseksi covert op -skenaarioksi laittomassa ydinsiilossa Siperiassa. Rosoinen äänimaailma ja rouheva, mukavan simppelinä pidetty komppi suorastaan huokuivat jamesbondimaista, kylmillä hermoilla ja rannekellokokoon sovitetulla nippeliteknologialla briljeeraavaa agenttikuvaa. Kappaleesta erottui jo tutuksi muodostuttunut, ilahduttava musiikillinen ominaispiirteesi: tempaava, osittain vahvojen delay-efektien varaan rakentuva rytmiikka. Pidin myös tunnelman, ei analyysin ehdoin rakentuvasta variaatiosta. Intron toistaminen lopussa sitoi biisin rakenteellisesti onnistuneeksi paketiksi, ikään kuin kirjallisuusesseen – jos alku ja loppu pelaavat, väliin voi jäädäkin vähän "huttua". Periaatteessa tätä voisi loopata jonkin agentti-platform-pelin taustamusiikkina. Erityisesti tämä palvelisi jotakin sukellusveneeseen sijoittuvaa hiippailutehtävää. Ajatukset ovat tänään pyörineet jostain syystä 007-nostalgiamehuissa, joten palaute saattoi jäädä vähän yksipuoliseksi... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Minulla ei ole varaa sanoa halaistua sanaa soundeista, joten jätän äänimaailman analysoinnin tarkkakorvaisemmille. Tällaisen perus puolisukeltajan korvaan se kuulosti varsin miellyttävältä, en keksi mitään napinan aihetta. Eli ainakin minusta soundipuoli on toteutettu ihailtavan huolellisesti. En voi taitamattomuudessani tarjota muuta kuin kappaleen herättämien assosiaatioiden, läpikäymäni mielikuvamatkan kuvailua... Mieleen tulee clichémäisesti jokin pakanallinen rituaali pimeässä, elävän tulen tai kylmän täysikuun raa'assa valossa. Äänimaailmasta olen havaitsevinani orientaaleja piirteitä, joten pois laskuista jäävät ainakin huppupäiset keltit nummilla, ja tundran shamanistiheimot. Kyllä se nuotion loimu on läsnä diabolisiin muotoihin vääntyviä varjoja tanssittamassa... Kappaleen edetessä pönkittyvät mielikuvat joko afrikkalaisten tai indo-aasialaisten animististen, luonnossa elävien heimoyhteisöjen uskonnollisista menoista. Häiritsevän aggressiiviset sääsket inisevät korvieni juuressa, väreilevä ilma on pakahduttavan kuuma ja kostea, päihdyttävien esanssien värjäämä. Piileskelen joen äyräällä nenääni myöten sameassa vedessä, tarkkailen rannalla loikkivia hiippareita. Varjoista irvistelevät epämääräiset hahmot: näköaistiärsytystä, joka ei ikinä saa aivojen tulkintaa, ja jää pelkäksi aistimukseksi. Paikkakin on hahmottunut – köynnösten peittämät temppelirauniot jossain Borneon sademetsissä... vähän niinkuin Ilmestyskirja Nyt -elokuvan loppukohtauksessa. Loppua kohden kuitenkin alkavat mielikuvat ehtyä, ja viehätys laantua. Ehkä vika on minussa, mutta tämä ei tahdo riittää ruokkimaan mielikuvitustani pidemmän päälle. Joko minulla on jonkinlainen keskittymishäiriö, tai kappale on vähän liian tasapaksu kantaakseen täydet kuusi minuuttia. Puuduttavaksi kuuntelu ei kuitenkaan käy – tämä auditiivinen maisema kestää useammankin tutustumiskerran. Pikemminkin olo jää hieman tyhjäksi... hölmistyneeksi, kuin jokin, mitä koko kappaleen ajan odottaa, jäisi tulematta. Äh, tällainen nurina on perustelematonta, jos itkemäänsä puutetta ei edes osaa pukea sanoiksi. Ehkä se on tuo enteilevä atmosfääri, joka ikään kuin lupailee suoraan karvankohottajalihaksiin käyvää kliimaksia. Sen verran vanhanaikainen olen, että kaipaan aina jonkinlaista huippukohtaa. Tulen äärellä tanssivat, kuin jostakin äärimmäisen kaukaisesta ajasta revityt ihmishahmot lietsovat itseään oudoille, hämärille tajunnan tasoille. Huuma tarttuu minuunkin, realiteetintestaus alkaa rakoilla, tanssijat saavat käsittämättömiä muotoja – kuin he muuttuisivat puoliksi eläimiksi, tai sulautuisivat ympäristöön. Ja sitten he yht'äkkiä havahtuvat, ja pistävät pillit pussiin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tässä miellytti erityisesti rouheva, tempoltaan pään nyökyttelyyn optimaalinen rytmi, kuin neonvaloisen yöelämän syke suurkaupungissa. Nuo messevät delayt taasen veivät minut suoraan metropoliin asfalttikuorrutuksen alle, loputtomaan pääviemäriputkistoon kumiveneellä soutelemaan. Jonnekin ylle jääneen betonihelvetin vilinä elää vielä aikansa kaikuna ja saa uusia muotoja pois hiipuessaan. Sivutasanteilla yhteiskuntaa pakenevat hiipparit ja erakot jamittelevat palavien roskapönttöjen äärellä. Erilaiset elementit muodostavat täyteläisen kokonaissoundin, eikä oikein mitään jää kaipaamaan. Erityismaininta juoppohulluista "vokaaleista". Variaatiota on niin paljon, että kolme minuuttia vain sujahtaa ohi, jättäen biisin melkeinpä liian lyhyen tuntuiseksi. Rakenne pysyy hienosti kasassa, tosin ihan viimeinen osuus tuntuu irralliselta ja jotenkin viimeistelemättömältä, joka lyö ikävän lommon muuten niin eheään kokonaisuuteen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jepjep... viimeistään tässä vaiheessa vuotta kaikkien luulis olevan aika syksyfiiliksissä, ja just tällainen haikea maisemanmaalailu ruokkii marraskuisia assosiaatioita. Kadut on liukkaat kuolleista lehdistä, raaka ilma kuljettaa kaukaisetkin äänet kristallinkirkkaina, kaamos painaa hartiat lysyyn. Ja rötkötetään Oldissa boheemisti kaulaliina kaulassa, viskipaukku kourassa, huulet mutrussa, kun taustalla soi jukeboxista "rakkaus on lumivalkoinen". On siinä jotain kummallista, etäisen romanttista, jotain melankoliaa mitä ei voi pukea sanoiksi. Sitten takaisin raiteille ja itse biisi syynin alle. Minimalistinen piano on biisin tukipilari ja vetävä voima. Jotenkin koko syksyyden olemus tuntuu tiivistyvän nimenomaan pianon ylärekisteriin. Pianoa tukevat jousisovitukset vain vahvistavat tunnelmaa. Biisin nimenkin huomioonottaen instrumenttivalinnat ovat funktionaalisia, todella tuovat mieleen syksyn – väittäisin varmaankin näin, vaikka mitään temaattista osviittaa ei olisi annettu... Tossa jo aiemmin mainittiinkin että toimii hyvin ilman räpäytystä... Itseasiassa mun mielestä tää toimii takuulla paremmin tällaisena instrumentaalina kuin että jos tossa päällä joku räppäis ihan fiilareis siitä miten elämä voi joskus koetella. Pelkkä ajatus on korni. Elikkä mitään muuta tähän ei mielenkiinnon ylläpitämiseksi tarvita, sen verran on kaikennäköistä tavaraa, varsinkin tuolla taustalla ikään kuin näkymättömissä. Plussaa tulee tuosta – en tiedä, mikä soitin tai efekti on kyseessä – ajoittaisesta kaukaisesta äänestä, joka muistuttaa etäisesti kuikan kutsua. Niinjoo, millonkas me tehään jotain yhteistyöprojektia...? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tällaisissa äänikollaaseissa – en tiedä osuiko tämä termi nyt edes oikeaan suuntaan – äänimaailma on luonnollisesti tärkeässä osassa, ja kehno toteutus romuttaa nokkelankin idean. Tulipa lauottua aikamoinen itsestäänselvyys. Tässä tapauksessa, kuten odottaa saattoi, soundin eteen on jälleen nähty vaivaa, ja lopputulos on kiitettävä, toimiva kokonaisuus. Ainakaan missään vaiheessa mikään ei pistänyt korvaan, mikä kielii siitä, että äänimaailma on niin huolella viilattu, että se "vajoaa taka-alalle" ja päästää irti itse kappaleen täyden potentiaalin. Musiikki virtaa häiriöttä suoraan tajuntaan ja puhdas soundi antaa mielikuvitukselle vapaat kädet. Kappaleesta välittyy eräänlainen "turvallinen" painajaismainen tunnelma. Toisin sanoen, ahdistuksentapaisesta voi rauhassa nauttia ilman todellista syytä paniikkiin. Sama ilmiö kuin jotain psykologisesti painostavaa kauhuelokuvaa katsoessa: pelko on nautittava tunne, kun mitään realistista syytä pelkoon ei ole – pelon aiheuttaja pysyy ruudun takana erossa todellisuudesta, oma henki ei oikeasti ole uhattuna. Samoin tätä kappaletta voi kuunnella pilkkopimeässä ja antaa ajatusten lentää, säpsähdellä pienten näkökentän reunamilla vilahtelevien hahmojen tahtiin; tutkiskella irrationaalista ahdistusta ilman mitään autonomisen hermoston sätkyjä. Minusta kappaleen vahvin elementti on ehdottomasti tuo sekä kaukaisuudesta että läheltä kaikuva metallinen kolkutus. Joka puolelta vyöryvät kilahdukset ja kuminat vaativat herpaantumattoman tarkkaavaisuuteni, tuoden mieleeni etäisesti kirkon kellojen soinnin. Mutta äänessä on jotakin painostavaa ja luotaantyöntävää, kuin ne kantautuisivat kärjellään seisovasta, syvälle maankuoren valottomaan syvyyteen vajonneesta, raiskatusta, jumalan hylkäämästä (entisestä) herran huoneesta. Toisaalta mieleeni tulee myös outoihin mittasuhteisiin vääristynyt kartanon eteishalli, joka on väärällään antiikkisia kaappikelloja. Pikimustien, raskaiden verhojen raoista tunkeutuu syvänsinistä valoa, josta ei voi päätellä, onko päivä vai yö. Vaikka kellot käyvät hitaasti tikittäen ja kumahdellen, tuntuu aika pysähtyneen. Paikassa on jotakin aavemaisen surrealistista, aivan kuin unessa, joka enteilee muuttuvansa painajaiseksi hetkenä minä hyvänsä. Kaappikellot liikkuvat hitaasti aina kun käännän katseeni niistä pois. Vaikka voisin kuunnella tuota kolahtelua ja kuminaa tuntitokulla yhtä soittoa, tuo keskiosan dynaamisesti nouseva ja laskeva älämölö tervetullutta variaatiota. Jonkin vitsauksen riivaama väkijoukko virtaa ohi kelmeä kiilto silmissään. Kliimaksin kohdalla ihan juoksi kylmät väreet selkäpiitä pitkin, kun ihmisraunioiden houre tuntuu valtaavan koko huoneen. Kokonaisuutena tämä on vetoava, "herkullinen" mielikuvamatka jonnekin pimeään syöveriin, jossa vaanivat kaikki ne epämuodostuneet, epäinhimilliset mieleen juolahtaneet ajatuksenretaleet, jotka haluaa vain mahdollisimman pian painaa pois tietoisuudesta. Simppeli yhden huippukohdan kiihtyy-laantuu -rakennekin toimii täyteläisen soundin ansiosta. Tosin minua häiritsivät nuo etäisesti melodisen elementin muodostavat plim-plam -äänet (esim. 00:52), jotka korniudessaan lähinnä löivät ikäviä lommoja muuten niin painostavaan kokonaisuuteen. Onneksi niille ei pahemmin sijaa estradilla annettu. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tämäpä oli piristysruiske henkisesti vaarallisen neutraalin, arkisen päivän päätteeksi. Rummuissa on munaa, pianon sointukuvio vie minut – tätä mielleyhtymää en tosin ymmärrä – Miami Vicen koksuhöyryisille huvipursille, kaiuttimista virtaavat bassolinjat melkein tiivistyvät jonkinlaiseksi grooven substanssiksi hengittämääni ilmaan. Tämä saa pääni nyökyttämään tahdissa huomattavasti "aidommin" kuin mikään klubikiksuttelu. Minulle tästä välittyy ilahduttava fiilisten sillisalaatti: sekä savuinen, samettiverhoiltu lounge-, että strobovälkkeinen discotunnelma. Surrealistisen soljuvin liikkein tanssivia, metropoliksen neonvärisen yöelämän sykettä palvovia bilettäjiä levenevine lahkeineen. Ilmapiiri tuoksuu rommipohjaisille drinkeille, ja tihkuu hikistä avokauluspornoa – hyvässä mielessä siis. Äänimaailmasta en keksi napinan aihetta (ei niin, että minulla siihen olisi varaa). Mikään ei häiritsevästi korvaan pistä, päinvastoin, soundi on lämmin, ja välittää positiivisia tuntemuksia. Rakenteellisesti biisi etenee loogisia polkuja, välillä rutistetaan, ja vastapainoksi vedetään vähän henkeä: toimivaksi todettu ratkaisu, joka palvelee kappaletta, ei mitään uutta auringon alla. Tietysti variaatio olisi aina tervetullut lisä, mutta tuo "ongelma" korjaantuu helposti volyyminuppia kääntämällä. Kaiken kaikkiaan varsin toimiva kokonaisuus, joka lähti juuri soittolistalle ja kestänee vielä monia kuuntelukertoja. Jostain pitää kuitenkin aina kitistä: minua häiritsi eräänlainen leadisoittimen tyhjiö, olisin kaivannut esim. jotakin tiukkasoundista vaskea pitämään mielenkiintoa varauksetta yllä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Eristäytyneisyys korkealla jossakin Pohjois-Kiinan vuoristossa, autio temppeli syksyisen usvaisessa ja raa'assa ilmassa. Hetki on painostava, kuin koko kivimassa ympärillä huokuisi jotakin kytevää uhkaa. Ja sitten ollaankin kylpylässä muinaisessa Roomassa – mikäli kyseinen kohtaus sattuisi olemaan Kubrickin käsialaa. Tehokkaasti yllättäviäkin assosiaatioita stimuloiva matka mielikuvien maailmaan, joka melko kokeellisesta otteesta huolimatta pysyy hienosti kasassa. Olet onnistunut luomaan ilahduttavan omintakeisen soundin. Äänimaailma on kiitettävän monipuolinen. Kuuntelukertojen määrä ei jää yhteen, tuonne taustalle katoaa useita kerroksia, jotka varmasti pitävät mielenkiinnon yllä ja antavat uutta näkökulmaa joka kuuntelulle. Kokonaisuus muodostuu pikkuhiljaa kuuntelijan omasta sisäisestä maailmasta kumpuavien mielleyhtymien varaan, jotka kappale houkuttelee esiin. Soundit ovat pääasiassa tilavan tuntuisia ja ajoittain jopa freesejä, varsinkin nuo etäällä pyörivät huminat ja kohinat. Noista "kökömmistä" soundeista tosin ei voi otsaansa kurtistaa, niissä on jotakin ihanan retromaista. Kaiken kaikkiaan koko soundien skaala palvelee tarkoitusta. Tosin nuo ihan alussa kajahtelevat korkeataajuuksiset äänet (en osaa tarkemmin kuvailla tähän hätään) tuntuivat jotenkin latteilta... Ja jonkinlainen kliimaksi jäi uupumaan, vai oliko dynaaminen tasapaksuisuus kenties tietoinen ratkaisu? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Heh... Olettaisin, että tässä on tarkoituksella kasattu clichéistä jonkinlainen parodinen vääntö. Sanat ainakin saivat naaman vääntymään hangonkeksiksi. Angstisuus melkein tiivistyi pisaroiksi näytölle, tosin varsinkin laulajan suorituksessa sitä olisi saanut olla sietämättömyyteen asti. Voin kuvitella sieluni silmin tälle musiikkivideon, johon muun muassa liittyy tomuinen mausoleumi ja joistain rakosista tulvivien kuunvalon säikeiden valossa räpytteleviä korppeja. Vaikka kyseessä (toivottavasti) on huumorilla tehty biisi, on musiikilliseen puoleen jaksettu panostaa. Varsinkin kitarasolo oli jälleen vakuuttava. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ajatus on vähän katkonaista, sanainen arkku ei ota auetakseen, mutta yritetään nyt kuitenkin jotain kommentintynkää pakottaa... Kypsää kauraa radiosoitantaan ja kaupan hyllyille. Ja ehkä seuraavan "uusrikkaillakin nuorilla IT-leijonilla voi olla vastoinkäymisiä"-suomileffaan. Anteeksi, tuon otan takaisin, ettei vahingossakaan tule loukkattua ketään. Useammankin hatunnoston arvoinen suoritus, etenkin musiikillisilta ansioiltaan, jota – ainakin tavallisen tyräeeron harjaantumattomaan korvaan virheettömän oloiselta kalahtavat – miksaus ja masterointi vain pönkittävät entisestään. Eli kiteytettynä: kaikin puolin upea, edukseen harmaasta massasta erottuva, monia (etenkin soinnutuspuolella) poikkeavia, suoraan karvankohottajalihaksiin kolahtavia ratkaisuja – josta vielä revitään kaikki potentiaali irti huolellisella toteutuksella. Laulaja uskaltaa käytellä ääntään kiitettävän omaperäisesti. Ihan korva lepää, kun on jo niin turtunut vähän joka ilmansuunnasta tursuavaan "siveellisen" sieluttomaan, tasapaksuun laulantaan. Harvoin kiinnitän sanoihin huomiota, mutta nyt en voinut tarkkaavaisuuttani pois suunnata: sanoituspuolikin kuuluu olevan hallinnassa. Lyriikat ovat kornit, mutta ehdottomasti hyvässä mielessä. Minulla ei ole varaa takertua pikkuseikkoihin, jotka armotta hautautuvat muuten niin pirun toimivan kokonaisuuden alle. Tosin on pakko mainita tuosta fade outista lopussa... suoraan sanottuna aika kehno ratkaisu. Joku clichéinenkin loppurutistus tai nälkävuotta pidempi, hiipuva sointu olisi toiminut paremmin. Mutta, nyt tyrkyttämään tätä aktiivisesti, tämä ansaitsisi paikan sivuston listan kärkisijoilta! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Yleissoundissa ei sinänsä mitään valittamista, mutta muuten biisi kuulostaa kaikin puolin keskeneräiseltä. Äänimaailma tuntuu puutteelliselta, jotenki ontolta. Tässä ei ole mitään kantavaa ideaa, ikään kuin loiminlankaa – rakenteesta puhumattakaan. Kappaleessa ei ole mitään, mikä nappaisi mukaansa... Tutun, turvallisen tradition ja uutta luovan nerouden välissä on vaarallinen mitäänsanomattomuuden autiomaa, jonne tämä ainakin nykyisessä muodossaan valitettavasti on jämähtänyt. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Okei, en edes sano mitään Aki Sirkesaloon liittyvää, saat varmaan kuulla siitä ihan tarpeeksi. Siis, tämä ei ollut mitenkään loukkauksena, ihan positiivinen assosiaatio. 70-luvun popsoundia tässä on kieltämättä havaittavassa, eli ainakin biisin esittelyn perusteella onnistunut veto – tosin tuosta genrestä en olisi ollenkaan varma. Äänimaailma on kiitettävän pehmeä, samanlaista samettia sähköpianosta rumpuihin kuin laulajan pehmeä äänikin. Melodiat ovat kauniita ja ihanan yksinkertaisia, yhdistettynä noihin simppeleihin komppeihin muutenkin jotenkin minimalistisella otteella lähtee pää nyökyttelemään mukana. Ennen kaikkea tähän on onnistuttu vangitsemaan todella rauhoittava fiilis. Voisin kuvitella kuuntelevani tällaista samalla kun katselisin keväistä auringonnousua kerrostalon katolta (tätä mielikuvaa ne osaa perustella). Ja jotenkin mieleen tuli myös vanhat kunnon Kummelit – huom! tämäkään ei missään nimessä ollut loukkaus. Pitänee jostain nuristakin: mielestäni rakenteeltaan biisissä olisi saanut olla enemmän vaihtelua. Tällaisenaan kolme minuuttia olisi "helpompi" kuunneltava. Jotakin "särmää" tuntuu myös puuttuvan. Valitettavasti en osaa pahemmin perustella, että mitä se voisi olla – tämä lienee todennäköisimmin kiinni vain minun musiikkimaustani... |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ah, mieleen tuli viime kesän naurettavan nuorekas, sentimentaalinen vapauden tunne, kun ajelin öitä läpeensä auringonnousuun saakka Groove FM'n soidessa taustalla – melkein uunituore ajokortti taskussa. Tunnustan samalla sellaisen synnin, että ratissa tuli kuunneltua myös tuntitolkulla japanilaista poppia, välillä jopa mukana laulaen ihan fiiliksissä, joskin nuotin vierestä... "Tobira no mukou he..." Takaisin aiheeseen: syystä tai toisesta rakastan tällaista hiukan kaihomielistä musiikkia. Tuo tekninen kikkailu antaa mahtavasti lisäväriä, jakelen ilomielin lisäpisteitä taitavasta soitosta. Lievää Gary Moore -otetta, mikä ei minun kirjoissani ole mikään miinus. Teknisyys ei tosin – varsinkaan bluesissa (vaikka tämä ehkä ennemmin kallistuisi jazzin puolelle) – saisi mennä tunnelman edelle, tässä biisissä ei muodostu ongelmaa sen suhteen, nokturnaalinen fiilis huokuu mukavasti alusta loppuun. Jostain syystä mieleen tuli Dream Theater, en osaa nyt heti sanoa tarkkoja yhtymäkohtia... Samoin parissa kohdassa sointukäännöksistä tuli mieleen vahvasti Diablo 2:sen taustamusiikit (pelifriikin houretta, älkää ihmetelkö). Tämä muistuttaa myös kovin erästä biisiä Saishuuheiki Kanojon soundtrackilta (animefriikin vielä pahempaa houretta). |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Mukavan proge-henkistä kikkailua 'tilavalla' soundilla. Biisin vahvinta antia on ensimmäinen puolikas, jossa variaatiota on instrumentaalisuuden huomioonottaen tarpeeksi. Sointukulut erottuvat kiitettävästi perusratkaisuista tuonne 2 minuutin paikkeille asti. Paikoittain mieleen tuli Tool (toivottavasti et ota tätä loukkauksena, se on tarkoitettu kohteliaisuudeksi)... Rummut ovat onnistuneet - synteettisyys ei kuulla, piti ihan keskittyä että erotti aidoista. Tuo loppu jättää biisin tyhjän päälle, olisin odottanut jotain loppurytistystä, tunnelma nimittäin rakentui siihen malliin, että joku tavanomainenkin kliimaksi olisi nostanut karvat pystyyn. Biisissä on kaikin puolin särmää, mutta tuntuu siltä, että kaikkea potentiaalia ei revitä irti. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Oho! Tämähän oli positiivinen yllätys kommenttirinkiaamuun. Todella mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa mielikuvamaisemien maalailua. Joidenkin mielestä seuraava väite on täyttä paskaa: soundit ovat upeat - jos ei muuta niin upean yhteensopivat ja asiaansa ajavat. Ote on onnistuneen minimalistinen, sillä kappale ei tunnu kaipaavaan yhtään mitään, eikä jää vaisuksi, vaikka mitään suurta huipentumaa ei loppuun kyhätäkään. Jälleenkuunteluarvoa tällä näköjään myös on, sillä joka kuuntelukerralla löysin jotain uutta. Ikään kuin outo, muodoton idea, jolle jokaisen pitää etsiä raamit itse. Sitten seuraa aina ikävä mutta välttämätön vaihe, nimittäin vertailu tunnettuihin artisteihin: mieleen tulivat etenkin Sigur Ros ja Radioheadin Kid A:n aikainen tuotanto. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tää oli ihanan räkäistä myllytystä, riffit pärisivät kuin rikkinäinen moottorisaha. Menevää, mieleen juolahti joukko vanhoja road movie -leffoja. Tuo minimaalinen 'tahdin ohi' soittaminen kuuluu olennaisesti genreen (en tosin menisi nu-metaliksi sanomaan), ja antoi mukavan live-säväyksen. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Yksinkertaisesti sanottuna laadukasta joka osa-alueella. Soundi on kuin levyhyllyltä poimitulta kaupalliselta levyltä: selkeä, erotteleva, tilavan tuntuinen. Miksaus- ja masterointivaiheessa on ilmeisesti jaksettu vääntää joka nuppi kohdalleen – onko tämä kenties tehty studiossa, kuulostaa nimittäin sen verran hyvältä? Tosin pelkkä äänimaailman viilaaminen ei paljoa pelasta, jos itse biisi ei ole mistään kotoisin – mitä tässä tapauksessa ei voi mennä sanomaan. Menin heti ensimmäiseksi jauhamaan soundin hienoudesta (johtunee siitä, että omat tekeleeni ovat yhtä muovia) vaikka kappaleen suurimmat ansiot ovat puhtaasti musiikillisia. Ei välttämättä mitään uutta ja ihmeellistä auringon alla, mutta kyllä tämä edukseen erottuu valtavirrasta. Sointuratkaisuissa ja melodioissa on omaperäisyyttä, ja kertosäkeen koukku jää kiitettävästi päähän junnaamaan. Ajoittain mieleen tuli Garbage, lähinnä soinnutuksista ja laulumelodioista, jopa laulajan äänenkäytöstä – toivottavasti ette ota tätä vertausta loukkauksena, se ainakin on tarkoitettu kohteliaisuudeksi. Laulajasta puheenollen, mistä hitosta olette löytäneet tällaisen helmen? Kumarran sielukkaalle ja taitavalle solistille, jonka ääni sopii biisin tyyliin ja yleisilmeeseen kuin mummo uuniin. Muukin bändi ansaitsee hatunnoston, vaikka teknistä kikkailua ei mukaan ole mahdutettu, palvelee soitto kappaletta erinomaisesti. Jos jostain pitää nurista, niin tuo alun "tukahdutettu" ääni erottui liikaa muusta äänimaailmasta. Ehkä minä kärsin ADHD:sta, mutta olisin kaivannut enemmän variaatiota – introbiisiksi tämä on rakenteeltaan ehkä turhan suoraviivainen, tosin pituus on ykkösraidalle ihanteellinen. Mutta mutta, kokonaisuutena kiitettävä tuotos, joka pitäisi äkkiä saada tuonne listoille näkyviin kaiken maailman huumorihumpan tilalle. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
...joku mersu varastettu, joka ostettu ihan omilla rahoilla... (?) Huutelua tämä oli, mutta tuosta yöllisestä en tiedä. Kaskasin siritystä ja/tai pöllöjen huhuilua taustalle niin olisi paljon nokturnaalisempi fiilis. Vai säikäyttikö huuto kaikki metsäneläimet? ...ryöstellä toisten merRrRrsun, vittu... !? No lopusta ainakin tuli joku aggressiivinen huutaja kännipäissään mieleen. ...mersusta lähtee!!! Ei lähde ainakaan ääntä... Ajaahan tämä asiaansa rimannostattajana. |
4
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Tässä on samoja vahvuuksia kuin muissakin biiseissänne: hyvässä mielessä perinteikästä, laadukkaasti toteutettua suomirokkia, jossa on äänimaailma kohdallaan utuisine kaikuineen. Kuitenkin tämä ei iske ihan yhtälailla kuin esim. "Huume". Hatunnosto syntikkaosuuksille. Laulaja vetää osuutensa asiallisesti, mutta välillä laulu meinaa kääntyä enempi huudon puolelle. Kertosäkeessä on koukuntapainen, joka jää soimaan päähän biisin loputtuakin, mutta itse kertosäkeessä ei tunnu olevan tarpeeksi särmää, joka erottaisi osat selkeämmin toisistaan. Kappaleen parhaaksi hetkeksi jää kitarasolo, joka tuntuu kohoavan muun yläpuolelle – jo pelkästään erottumalla niin selkeästi taustalta. Tosin tuo vasemmalle panorointi – vai onko minulla häikkää kuulokkeissa – häiritsi hieman. Tai ehkä vika on minussa, vasen korvani sattuu olemaan "heikompi". |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Todella menevää pop-rockia! Tämän voisi kuvitella kuulevansa radion soittolistalla, jossain Tehosekoittimen ja Neljän Ruusun (anteeksi, jos loukkasin, tarkoitus ei ole verrata tyyliänne) välimaastossa. Ilmeisesti tämä on äänitetty studiolla...? Ainakin äänenlaatu viittaisi siihen. Musiikillisesti nappaava, jää päähän junnaamaan. Noudattelee ilahduttalla tavalla traditionomaisiksi muodostuneita suomirock/popin piirteitä. Laulajan ääni on kiitettävän puhdas, eikä pettänyt, kun piti laulaa vähän korkeammalta. Tuo intro oli mielenkiintoinen veto, hetken jo ehdin epäröidä, että tuleeko sieltä rockia vai kiksua. Tuo samainen teema pysyi mukana alusta loppuun ja toimi biisin punaisena lankana, mikä lisäsi rakenteellista eheyttä. Hyvän ko. genren biisin tunnusmerkkeihin kuuluu (jos minulta kysytään) se, että ne reilut 3 minuuttia lentävät kuin siivillä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Biisinä toimiva – ilman solistiakin – tuo kitaran kepittely miellyttää korvaa. Ja sointupohjat toimivat mainiosti, tavallisesti tämäntapaisia sointukulkuja tapaa jossain siirappisten spooky-piirrettyjen taustalla (se ei ole loukkaus – minun suustani!) näköjään sopivat progehtavaan kitarointiinkin. Mutta rummut olisi hyvä pistää uusiksi... Aika vaisut ovat. Toisaalta tämä antaa koko estradin kitaralle, joka kyllä vetää kaiken keskittymiskyvyn itseensä. Kommenttiringissä on vähän paha hypätä biisien yli, joten – anteeksi vain – mainitsen tuosta tunkkaisesta äänestä. Tässä tapauksessa se nimittäin on jo häiriöksi, ikään kuin kuuntelisi naapurin poikien soitantaa seinän läpi. Laitteistokysymyshän tämä on, ja on harmi, jos kirkkaamman kuuloisen version äänittäminen on mahdotonta. Biisissä nimittäin on ehdottomasti potentiaalia vähintään 9:iin, mutta nuhjuinen soundi latistaa liikaa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ai helvetti, tässä oli sellainen tosi tyylikäs road trip-/kesäöisten lavatanssi-fiilisten sekasikiökudos. Polkkatahti myllytti menevästi alusta loppuun, yksinkertaisuudessaan melodiapuoli iskostui päähän junnaamaan. Kappale oli juuri sopivan pituinen ja rakenne oli muutenkin kohdallaan. Voisin melkein kuvitella tämän johonkin Tarantino-leffan takaa-ajokohtaukseen... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tästä huokuu samanlainen melankolia kuin tietystä osasta CMX:n tuotantoa, joka kiteytyy varsinkin hienoissa sanoissa (joista tulee ehdottomasti plussaa), että melodioissa ja sointukuvioissa. Jotenkin mieleen tulevat myös YUP ja Viikate... Tuntuu tylsältä verrata, mutta siitähän kaikki lähtee: ensin verrataan toisiin, sitten kun kaikki tuntevat, ei enää tarvitse etsiä vertailukohtia. Laulaja käyttää ääntään rohkeasti ja 'tunteella'. Soitanta on mukavan laahaavaa, ilmeisesti kuuluu asiaan (?), samoin vähän suhjuinen, kuitenkin ilmava äänimaailma. Rakenteellisesti kappale on mukavan kompakti: ei turhaa venyttelyä, kolmen minuutin aikana ei kyllästys ehdi iskeä. Mutta nuo rummut häiritsevät, eivät kuulosta aidoilta - jotenkin liian mekaanisilta. Kakkoskitara jää muuten tilavan soundin alle, tosin se jää muutenkin vähän särmättömäksi. Mutta hattua pitää nostaa, jos tekisin suomirokkia, pyrkisin varmaan juuri tällaiseen. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Todellakin illan viimeinen kappale – mieleen tuli joku Pistohiekan tanssilava, sellaista vähän karuhkoa "lande suviyössä"-romantiikkaa. Liekö se tuo kertosäkeen laahaava kitara, vai nuo sointukulut, joista kumpuaa sellainen onnistuneen perusmelankolinen säväys että oksat pois. Minut valtasi sellainen ristiriitainen tunne, että ihan kuin olisi samanaikaisesti sekä huvittunut että haikea. Tässä nimittäin kuulostaisi olevan vähän parodisiakin aineksia. Äänimaailmasta ei nuristavaa, mikään ei pistänyt korvaan liikaa tai liian vähän. Biisi soljui nätisti eteenpäin – kerrankin 3/4 tahtilajissa! |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ihan näppärä biisi, sopivan pituinen, pysyi rakenteellisesti hyvin kasassa. Aluks kertosäe ei oikein napannu, mut äkkiäkös se jäi päähän soimaan. Rytmillisesti olis kaivannu vähän vaihtelua, vaikka pari filliä rikkomaan tasaista 'puksutusta'. Ehkä mä oon vähän kummallinen, mut mun mielestä tää sopis erinomaisesti alkukesän pyöräilymusaks. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
No, aina ei voi onnistua, vähän ihmetytti nuo Robin Hood/Zorro -mielikuvat; tässä oli haettu pikemminkin sellaista hiippahattu-/haltiameininkiä vähän LotR:n tapaan... Ja ymmärrän hyvin, että MIDI pistää korvaan, varsinkin jos vertailukohtana pitää ihan aitoja, autenttisia soittimia. MIDI on niin kaukana aidosta soundista, samplejen metsästys tällaiseen 'orkestraaliseen' biisin on ainakin minun mittakaavallani liian vaivalloista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Joistain MIDIn puutteista ei tunnu koskaan pääsevän eroon. Pitkät sävelet ja soinnut tuntuvat varsinkin paljastavan MIDIn kirouksia, ja niitähän tässä kappaleessa riittää. Mutta (crashia lukuunottamatta) häiriötekijät peittyvät elokuvassa mukavasti muun äänimaailman alle. Periaatteessa kappale pitäisi kuulla leffan yhteydessä, mutta en tiedä, miten hanakasti kyseistä tuotosta jaetaan: http://www.streetfilms... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ihan toimiva kokonaisuus, mukavan minimalistinen ote. Jotenkin vain tuntui siltä, että biisistä olisi puuttunut jotain olennaista. Mieleen ei tule oikein mitään mainitsemisen arvoista napinan aihetta, tosin ei myöskään ylistyksen. Minun korviini tämä oli niin neutraali kappale, että tarkempi arviointi tuntuu liian haastavalta, varsinkin juuri heränneenä. Arvosana annettava fiilis-, ei analyysipohjalta. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tällaiset kappaleet muistuttavat yksinkertaisuuden kauneudesta. Kyky riisua kappale kaikesta ylimääräisestä siten, että vain oleellinen jää jäljelle, on upea lahja. Fiilistelyä parhaimmillaan, pysäytti ainakin minut ja kesti useammankin kuuntelukerran. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Aika perinteikäs suomipop/fiilistely-balladi. Tää on just sellanen biisi jota laulais (nuotin vierestä) ihan mehuissaan aamuneljältä auton takapenkillä kaverin kyydissä matkalla baarista himaan. Olis kaivannu enemmän pontta laulajan ääneen: vaikka laulu meni muuten nappiin, ääni oli ehkä vähän liian hempeä. Kitarasoundit oli mukavan utuisen kaiutettuja, ei kuitenkaan mennyt ihan Brian Enoksi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Eteeristä tunnelmaa huokuva padi nappaa mukaansa heti alusta, ja pitää otteessaan kappaleen kehittyessä. Äänimaailmassa on lämmintä omaperäisyyttä: minua miellyttävät erityisesti onnistuneen minimalistinen ote, ja monipuolinen, ehkä rohkeakin soundien yhdistely. Kursailemattomia, originaaleja ratkaisuja tukee tuttuja, turvallisiksi todettuja polkuja seuraileva rakenne. Kokonaisuus toimii kiitettävästi. Uskoisin kappaleen pääpainon kääntyvän tunnelmointiin, tanssijalan vipatuttamisen sijaan. Minä ainakin onnistuin rentoutumaan mielikuvien parissa – karuja ylänköjä kääpiökasvuisine havupuineen ja äkkijyrkkiä, paljaita kallioseinämiä, joita vasten suolaiset vesimassat pieksävät, raikas, korvissa suhiseva viima. Tavallaan rummuissa voisi olla vähän enemmän munaa... toisaalta, kun kyseessä ei ole mikään klubittelubiisi, niin ehkä on jopa parempi, ettei basari potki persuksille, vaan että rummut sulautuvat osaksi äänimaisemaa. Johtuukohan se sitten skandinaavisen karuista vuonomaisemista, että etenkin loppupuolen koto(?)melodioissa on jotakin Röyksopp'ahtavaa, ja jotkut kellopelimäiset soundit muistuttavat Björkistä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Huumorihumppa ei oikein uppoa, mutta tällainen... "aito" soitanta on piristävää vastapainoa trancen ja suomihiphopin suurelle määrälle. Välillä hymyilytti, mutta ei kestä kovin montaa kuuntelukertaa. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tein niinkuin uhkailin, satuin heräämään yöllä kolmen aikoihin ja yritin parhaani mukaan tilkitä ikkunoita jotta saisi huoneen kunnolla pimeäksi (kesäyöt...), kuuntelin tämän pariin otteeseen ja hitto kun lähti mielikuvitus lentämään. Pitää korottaa arvosanaa, nyt ihan kaduttaa että menin haukkumaan tätä "musiikillisesta näkökulmasta". Tämä tarjosi aika häiritseviä unia, pitää ottaa tavoitteeksi kuunnella nämä kaikki läpi yön pikkutunneilla. Nyt kyllä pitää jo faniutua, aika harvoin löytää tällaisia tapauksia mikseristä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Hahaa, tämä todella erottuu keskivertomikserimassasta! Musiikillisestihan tämä on korviasärkevää, mutta ainakin minuun vetosi vahvan tunnelman puolesta. Herätti varsin mielenkiintoisia mielikuvia, piti ihan pistää repeatille. Kokeellisuudesta ja omaperäisyydestä pitää aina antaa plussaa. En oikein osaa sanoa, mikä tästä teki positiivisen kokemuksen... varmaan se, että joka kuuntelukerralla löytää jotain uutta, pitää joskus kokeilla herätä keskellä yötä kuuntelemaan tätä pilkkopimeään. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![Ethical Yawn - Lyhyesti Virsi Kaunis[Poison RMX]](http://files.mikseri.net/m/06b/120000361975.jpg "Ethical Yawn - Lyhyesti Virsi Kaunis[Poison RMX]") |
Siis, reverbiä ei ollut missään nimessä liikaa, mun mielestä toi "ylipitkä" kaiutus on oleellinen osa tunnelmaa. Todella omaperäinen soundi ja soinnutus, välillä ihan tuli väreitä. Pitää kyllä nostaa hattua varsinkin tuosta taustalla kulkevasta reverse(?) 'vokaalista', hieno idea vielä hienommin toteutettuna. Ehkä ite olisin pistänyt vielä ihan kipeen särön tohon bassoon... |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Olet jälleen saanut kyhättyä mielenkiintoisen soundin mielenkiintoisine ratkaisuineen. Ja homma kuitenkin pelaa, vaikka pohjalla ei ole tradition tuomaa turvaa. Tässäkin äänimaailma on kaikkine särinöineen ja ujelluksineen niin monitasoinen, että kuuntelukertojen määrää ei tohdi jättää vain yhteen – taustalta löytyy paljon "uusia ulottuvuuksia". Näin sieluni silmin kelttejä Skotlannin utuisilla nummilla kekkuloimassa burmalaisten serkkujen lahjoittamien sitarien kera. Nuo sumutorvimaiset äänet kaikuineen toivat mieleen ikään kuin uuden aamun vähän scifihtävän teollisuuskaupungin siluettia vasten. Minun tapauksessani etäisesti mieleen juolahti Furi Kuri (FLCL)... Mukaansatempaava, yllättäviä assosiaatioita herättelevää auditiivista maalailua – jälleen kerran. Tosin kokonaisuutta ehkä vaivaa liika toisto, varsinkin loppua kohden variaatio olisi ollut tervetullutta. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Vanhojen tunnarien uusiokäytössä piilee aina tietty raiskausriski, joka tässä on onnistuttu välttämään. Päinvastoin, kyseessä on hieno kunnianosoitus muinaiselle pelikokemukselle, plussaa tulee jo pelkästä nostalgia-arvosta. Hardcore Megaman-fanille tuli ihan tippa linssiin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Asennenuppi oli taas väännettynä kaakkoon. Varsinkin alun - ja muidenkin hitaampien kohtien - leijaileva tunnelma jätti hyvän maun suuhun, eikä Slayerista muistuttava myllytyskään jättänyt kylmäksi. Variaatiota oli juuri sopivasti vähän pidemmälle biisille: rakenne oli hallussa, sillä nuo 6:23 meni aika huomaamatta, ei tarvinnut jäädä 'odottelemaan' loppua. Riffit olivat aika kertakäyttöisiä ja useaan otteeseen kuultuja, eniten korvaan pisti hiukan lattea äänimaailma. Paremmalla masteroinnilla biisi olisi helposti rouhinut tiensä kiitettävään. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Nyt kyllä lämmitti mieltä: varsinkin introssa tuosta kitarien raa'an moottorisahamaisesta rahinasta tulee heti mieleen Queens of the Stone Age. Riffit ovat muutenkin hyvin QotSA'maisia, sekä tuo... hmm... "pääriffi", että välillä tulevat palm mute(?) -nakuttelut. Laulajan äänestä oli aina silloin tällöin havaittavissa vähän Josh Hommea tai Chris Cornellia. Vaikka vaikutteet paistavat läpi, on biisissä silti omaperäistä otetta. Ilmavasta soundista tulee tietysti plussaa – hengittävällä äänimaailmalla saa revittyä paljon enemmän irti. Vaikka onhan niissä autotalliäänityksissä jotain omaa viehätystä, nostalgiaa, jos ei muuta. Rakennekin on hallussa, perinteiseen ratkaisuun turvautuen kolme minuuttia vain sujahtaa ohi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
*Huoh* toiset ne vaan osaa... En oikein tiedä että pitäisikö itkeä kateudesta... Oli taas sellainen elämys. Tästä tuli kyllä tosi vahva Vangelis-fiilis. Pitää sanoa samaa kuin tuosta Walking to the Oceanista: kun ei yksinkertaisesti ole mitään napisemisen aihetta, ei arvosana oikein voi kallistua kuin kiitettävään. Äänimaailma on huikaiseva, rumpu ehkä oli vähän lattea, toisaalta vaikea sanoa miten joku jykevä bassorumpu olisi biisiin sopinut. Harvoin mikserissä törmää tällaisiin jalokiviin. Jään tappelemaan MIDI:n kanssa uutta henkeäsalpaavaa materiaalia odotellessa... Tahtoo lisää! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Joo, soundimaailma oli hiukan eri tasoa kuin mitä ite oon MIDI:llä yrittäny räpeltää. Tätä vois ihan huoletta käyttää jossain suuremman kokoluokan leffassa. Huikean hieno teos, kymppi on hellinnyt heppoisemminkin perustein niin ei tälle voi muuta antaa. Oikein mistään ei voi nurista, tuntuu että jokainen nuotti oli kohdallaan. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jalka lähti heti vipattamaan tahtiin, kuin jotain klubiremixiä kuunnellessa. Pari synaa ei oikein sulautunut joukkoon, ne pistivät korvaan, mutta muuten tunnelma oli mainio. Tuli ihan jotkut lavatanssit mieleen. Pientä miinusta toistosta, muuten mukava piristysruiske kiksukyllästeiseen aamuun. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Noissa 103 aikaisemmassa kommentissa (paria älypäätä lukuunottamatta) on kai tullut jo kaikki oleellinen sanottua... Itse haluaisin vielä lisätä, että vaikka ei tästä genrestä perustaisikaan niin ei tälle jumalauta voi muuta kuin kiitettävän antaa, ja mielellään sen kaksinumeroisen (!) kun kerran ysejäkin jaellaan niin avokätisesti. Joku taisi haukkua biisin vaihtelevuutta, pelkäsin että homma ei pysy rakenteellisesti koossa, mutta eihän tässä ole mitään hajanaisuutta. Eikä tästä tasan puutu sitä "koukkua", kun kerran jää näin päähän junnaamaan! Harva mikseribiisi kestää näin kovaa kulutusta, taitaa olla jo viides kuuntelukerta yhden päivän aikana. Tuota vilkkuvaa 'Greatest Bits'ia katsellessa pitää myöntää, että biisi on löytänyt tiensä oikeaan osoitteseen - ja saa minun ääneni. Nostan hattua ja kumarrun niin että selkänikamat paukkuvat. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Kun ei löydä mitään, mistä voisi valittaa, on parempi vain olla hiljaa ja kuunnella. Ärsyttää kun en keksi yhtään "rakentavaa palautetta" (lue: jotain nenäkästä mainintaa että vähän olis tässä parantamisen varaa). Tuli tuossa kuunnellessa mieleen että - tämä voi olla aika kaukaa haettua - onko Rachmaninovin d-molli etydi Op.39 No.8 tuttu? |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jalka lähti vispaamaan siitä huolimatta, että kuuntelin Justerin standardeilla (kamalat muoviläpyskät, bassotaajuuksista tietoakaan). Kyllä tätä soittais missä tahansa klubilla. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Piti kuunnella pari kertaa... Ensikuulemalta olisin ollut antamassa seiskaa, mutta vasta kun tajusin kappaleen idean (tai no, luulin tajunneeni) pitänee kallistua numeroa korkeammalle. Vielä vähän mietityttää tosin, kappale oli aika yksioikoinen ja lattea. Mutta palvelee tarkoitustaan, ainakin artistin esittelyyn nojauduttaessa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ei tarvitse olla androidi pyöräilläkseen tämän tahtiin... tämä meni ensikuulemalta omalle pyöräilymusalistalle. Varmaan muutama kilsaa tulee poljettua tätä kuunnellessa. Todella piristävä soundi, äänimaailma luo kyllä ihan androidimaisia mielikuvia. Eipä tule mieleen mitään häiritseviä tekijöitä, mutta ei myöskään mitään suuren hehkutuksen aiheita. Yksinkertaisesti: miellyttävä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Mykistyin. Tää on ihan kipeen hyvä biisi, mä yleensä kyllästyn tän tyylisissä biiseissä kesken kaiken niiden pituuden vuoksi, mutta kun tää loppu niin ihan tuli suru puseroon, "joko se p*rkele loppu?" Piti sitten vaan kuunnella uusiks ja uusiks. En osaa sanoa, että mikä tässä viehätti niin paljon, yksinkertaisesti kokonaisuus on niin eheä, ettei oikein mistään voi nurista. Mä jauhan aina jostain "pyöräilymusasta" (eli musasta mitä kuuntelen pyöräillessä...), ja tää pitää laittaa korvan taa, poljen vielä jonku henkilökohtaisen ennätyksen. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tää on näitä biisejä jotka pääsee kunniaan vasta klubilla... Huimaava soundi, jota ei pelkällä Reasonilla heti saa aikaan - onhan kaverilla ihan kunnon laitteisto. Vähän miinusta yksioikoisuudesta, kyllä tästä ois minuutin saanu typistettyä. |
9
|
|
