Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 50 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Free Soul - Game Over 10.08.2006

Free Soul - Game Over
Varsin groovaavaa. Ilahduttavaa löytää taas toimivaa settiä mikseristä. Biisi itsessään on miellyttävän porno ja tämä kestää monta kuuntelukertaa. Synasoundit on varsin korvaa rakastelevia, kuten myös kitarat. Sen sijaan ihmettelen latteaa alapäätä, sekä miksaukselta että soiton aggressiivisuudelta. Olisin preferoinut jotain massiivisempaa subbassoa lyömään välillä hiukset kohti kattoa. Toisaalta taas rhodesi (tai mikä se nyt sitten onkaan) tuntuu olevan liian esillä ja jotenkin toi rhodes+kuoro-yhdistelmä menee miksauksen osalta tukkoon. Kuorosta en muuten niin välittänyt. Ehkä sitä oli liikaa? Pahus, jatketaan vielä häiritsevillä asioilla: lyriikoiden semantiikasta en mainitse mitään mutta jotenkin olisin toivonut enemmän loppusointuja. Noh. Helvettiäkö sitä tässä taas takertuu pikkujuttuihin. Kokonaisuushan tässä on lopulta ratkaiseva ja se kuulostaa hyvältä. En valitettavasti saanut mitään järin suurta tunne-elämystä, mutta sitä tapahtuukin harvan biisin kohdalla. Odotan mielelläni lisää matskua täältä suunnalta. Niin, ja vaikka vokaalit ovatkin tämän projektin suola, kuulisin mielelläni myös tunteikkaita instrumentaaliosuuksia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ele vanhat - Missä Mennään feat. Vapaus (vanhaa) 02.02.2006

Ele vanhat - Missä Mennään feat. Vapaus (vanhaa)
Ainakaan tässä mielentilassa tämä biisi ei jaksa viehättää. Sanoituksista tulee fiilis 'paljon puhetta muttei juurikaan asiaa'. Ilmeisesti jokaisella nuorella rap-artistilla on tarve tehdä uhoavaa perustrendikästä matskua ja vääntää nauhoitusten ajaksi soundi semiöriseväksi. Teknisellä tasolla tätä ei oikein ollut mukava kuunnella. Biitti oli valmiiksi ylikompressoitu ja päälle oltiin nauhoitettu voksut melko suttuisesti. Mun mielestä miksaus saundaa liikaa siltä että oltaisiin tunkkaisessa huoneessa, kuuntelijalle ei niin kiva ratkaisu. Masteroijalla olisi kyllä työtä. Jep ei tämä kuitenkaan ihan turhaa tavaraa ole. Parempaa kuin keskitaso, mutta, kuten sanoin, ei oikein jaksa minua viihdyttää. Paremmalla miksauksella olisin voinut nauttia enemmänkin. Ensi kerralla jotain aitoa ja koskettavaa asiaa eikä biisiä biisin takia?

Kommentti kappaleesta Kuuntele UPS - Sateellakin nauramaan 28.08.2005

UPS - Sateellakin nauramaan
Pirteä biisi kyllä. Stemmalaulut on oikein kivat, mutta solistin soundi ei mun mielestä toimi ihan joka kohdassa säkeistön aikana, jotenkin perus-naapurinkuorotyttösoundi siinä välillä. Tosin kyllä kokonaisuutena laulukin toimii .. stemmalaulajat sopii tosiaan hyvin yhteen. Soittopuoli tuntuu olevan hyvin hallussa, läskibassosta pirusti plussaa! Miksauksesta ei pahemmin moitittavaa löydy, se on mukavan raikas ja kaikki elementit erottuu hyvin. Sanoista sen verran, gospelia tämä taitaa olla, jotenkin siinä mielessä mun makuun ylipositiivinen fiilis jumalasta, mutta se meneekin mun elämänkatsomuksen piikkiin ... Tässä on nyt vähän The Corrsia ja Ultra Brata, mutta omakin ote kuuluu selkeästi. Vaikka omalla tavallaan biisi ja yhtye tuntuu nuorelta ja ehkä pikkasen sinisilmäseltä tyttövaltaiselta kokoonpanolta, niin toisaalta ei siinä mitään vikaakaan ole, tämä on kyllä (etenkin mikserin mittakaavassa) helvetin piristävää tavaraa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Antti Kaukomaa - Kaikki OK? 25.07.2005

Antti Kaukomaa - Kaikki OK?
Nyt oot Antti viimein löytänyt sen grooven! Soundeistasi ajattelin joskus, että parempaan suuntaan on vaikea mennä, mutta tässä kyllä tämä tumma miksaus palvelee fiilistä kybällä. Kitarat kuulostaa jälleen oikein hyviltä, niiden soitossa on hyvä rento ote. Kiipparit on sulla aina kadehdittavan kuuloset. Kokonaismiksaus on muutenkin pätevä. Laulusta olin alussa sitä mieltä, että nyt vedetään liian vaisusti, mutta lopussa totuin siihenkin. Siinä on kyllä oma "cool"-tunnelma, tässä mennään jo vähän J Karjalaisen vaikuttein eteenpäin. Biisi oli aika peruspuuroa, mutta viihdytti mua paljon enemmän kuin pari aikaisempaa biisiäsi. Ehkä jonkun selkeästi erottuvan c-osan olisin sinne kaivannut, mutta biisin tunnelma olisi saattanut siinä vaiheessa murentua. Ei, kyllä tämä näin on juuri sellainen minkä sen pitää olla - suoraviivaista groovea alusta loppuun ilman kikkailuja. Ensimmäisen kerran muuten, kun laulat "onhan kaikki ouuuuukeiii", se sai kyllä hymyn huulille. Oikein piristävä biisi kyllä sinulta!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Katya - Katya- Your Only One 19.07.2005

Katya - Katya- Your Only One
Kahdenlaisia ajatuksia ... mukavaa kuuman iltapäivän urbaanifiilistelyä. Tietyllä tasolla pystyn kuuntelemaan tämän biisin juuri sellaisena kuin se on ilmeisesti tarkoitettu, puhdasta fiilistelyä eikä muulla oikein niin väliä. Perusidealtaan tykkään tällaisesta kovasti, eikä monotonisuus tällaisissa yleensä häiritse. Tässä biisissä se tosin häiritsee. Se ei johdu laulusta, vaan tuosta taustasta, joka mun korviin kuulostaa jotenkin aloittelijakamalta. Yleensäkin suosisin tällaisissa kappaleissa jotain muuta, kuin groovebiitin samplaamista. Siitä taustasta katoaa sielu kokonaan tällä tavalla loopattuna, paljon mielummin olisin kuunnellut kuinka tissuttelijalivebändi soittaisi mukana ja toisi oikeasti sitä pölyistä olohuonefiilistä mukaan. Vaikka laulaja tuokin omalta osaltaan tunnelmaa mukaan, niin nämä kaks elementtiä ei oikein sula yhteen. Laulu on perusidealtaan ihan jees, ehkä pientä ylifiilistelyä. Artikuloinnissa on välillä jotain ihmeellistä, oliskohan se aikaisemmin mainittu "pulla suussa"-ongelma :), koska suunnilleen siltä se välillä kuulostaa. Muuten tykkään soundistas kyllä. Miksaus on paikoin outo. Miksi laulussa on tollainen nopea delay-efekti? En keksinyt missään vaiheessa, mikä sen funktio oli, vai yritettiinkö sillä tuoda jotain stereotilaa? Nojoo se ei toiminut joka tapauksessa. Masteri on ilmeisesti vedetty turhan kovalle tasolle, kun biitti särkee. Vähän nopeasti hutastulta kamalta tämä vaikuttaa, en oikein syttynyt. Perusfiilis oli ok, mutta teknisellä tasolla tässä oli mun mielestä ongelmia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bastusection - Hämyvalssi 15.07.2005

Bastusection - Hämyvalssi
Perkule kun harmittaa, että ootte niin huonolla äänenlaadulla vetäneet sisään. Tää kun on perusmenoltaan hyvän kuulosta swingailua. Oikeestaan joka ikiselle elementille olis voinut tehdä miksausvaiheessa jotain piristävää, mutta unohdetaan nyt se. Ilmeisesti livenä soitettu, muuten tuon kuuloista yhteissoittoa olis vaikea saada sisään. Tässä on aitoa olohuonefiilistä. Ainakin pianisti ja rumpali tuntuu päteviltä soittajilta, basistista en oikein saa selkoa miksauksen takia. Itse biisi jää kyllä mun makuun hieman latteaksi, se tuntuu perustuvan vähän turhan paljon noihin kahteen sointuihin, jonka päällä tuo rento riffi useaan otteeseen soi, ja pariin filliosuuteen. Eipä silti, hyvän kuuloista perusjammailua, pianistin blueshenkinen sooloilu on mukavan kuulonen. Tällaisia trioja on kuitenkin tullut kuunneltua jo jonkin verran, jotenkin sitä toivoisi vähän rohkeampia ja kunnianhimosempia ratkaisuja, kuin mihin tässä biisissä on tyydytty. Ilmeisesti kuitenkin suht nopeasti nauhoitettua impromatskua, joten mikäpä siinä, mutta näissä on soittajilla yleensä hauskempaa kuin yleisöllä. Ensi kerralla kuitenkin ehkä jotain .. hmm mielenkiintoisempaa? Äh eipä nyt pitänyt niin kovasti moittia. Yleensä ottaen on oikein hyvä homma, että mikseriinkin on saatu perinteinen jazztrio (ainakaan muihin en ole vielä törmännyt) ja tämän saunasektion touhuja tullaan seuraamaan jatkossakin. Ens kerralla pöllitkää jostain hyvät mikit ja basistille kontrabasso! :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Love Ambassadeurs - Every day every night 06.06.2005

The Love Ambassadeurs - Every day every night
Niinkuin sanoin tossa pari päivää sitten, niin helvetin hyvä soundimaailma! Kuulostaa samalla tuoreelta ja vanhalta. Rummuissa on tosi raikas ote, ja kaveri vaikuttaa pirun taitavalta. Alussa mietin että tuleekohan rumpujen osalta soitettua vähän "liikaa", lähinnä noi välisnaret tossa alussa teki sen fiiliksen, mutta sitten lopussa mieli muuttui kun jäbä tykittää ridellä menemään yeeeeah. Muutenkin koko poppoo soittaa kivasti, basso groovaa ja skebat svengaa. Torvet tuntuu jäävän sillon tällöin miksauksen osalta turhan taustalle, etenkin soolon kohdalla, mutta ne tuo kyllä kivan piristyksen biisiin. Mulla meni vähän aikaa ennenkun pääsin biisiin paremmin sisälle, tää on vähän harmittomampi kuin shake it on cool, lähinnä siten että tää ei jää niinkään päähän soimaan. Voi olla, että se johtuu siitä kun shake it on soinu niin usein, että sitä odottaa vähän turhan paljon samanlaista hittiosastoa. Eipä silti, pirun hyvä jammailufunkkis tämä on. Oikeastaan AINOA miinus, oon nyt Souladelicin kanssa samoilla linjoilla, on Ollin laulu. Jotenkin sieltä ei nyt irtoa kaikkea, tuottajan olis ehdottomasti pitänyt potkia enemmän persuuksille, koska kyllä sieltä se soundi varmasti lähtee, mutta tässä otossa ei laulun fiilis pääse samalle tasolla soittajien kanssa, sääli.. Ens kerralla muuten stemmoja kehiin! Joka tapauksessa kiva kuunnella uutta tla:ta, eikä tää biisi loppupeleissä jättänyt kylmäksi. Mielenkiinnolla odotan etenkin tota toista uutta biisiä. Keikalle (jos sellasia on tulossa) tulen ehdottomasti kunhan suomeen palaan!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tric - Circles 10.01.2006

Tric - Circles
Mulla ei ole henkilökohtaisesti mitään mainstream-musiikkia vastaan ja pidänkin yleensä radiosoittokamasta tiettyyn pisteeseen asti. Tässä oli paljon hittiaineksia, soundit olivat puhtaat ja biisistä löytyy muhkeat kitaravallit, selkeä semiagressiivinen kertsi ja falsettilaulua. Sovituskin on kohdallaan ja biisin rullatessa eteenpäin vaihtelua tapahtuu sopivasti c-osaa unohtamatta. Jostain syystä se ei kuitenkaan riitä, tai ehkä tässä mennään sen veteen piirretyn rajan yli, minkä jälkeen kaikki ollaan tehty jo liian huolellisesti. Koko biisi tuntuu liian laskelmoidulta, soundit liian kliinisiltä, etenkin rumpujen osalta, jotka kuulostavat siltä, että ne olisi ainakin osittain tehty koneella(?). Kitaraa on käsitelty toisaalta ihan kivasti mutta siitäkin puuttuu se rosoisuus (lue aitous). Voi olla että soundien osalta ollaan sitten haettukin konemaisuutta, mutta mun makuun tässä olisi saanut olla edes jonkun verran hien hajua ja aitoutta lähes jokaisessa ääntä tuottavassa elementissä. Voksut on mun mielestä pirtein osa biisiä, jos ei oteta huomioon ongelmia lontoon lausumisessa. Säkeistön falsettistemma oli nice. Biisi on, nojoo, toimiva, "ihan kiva", mikä on toisaalta muusikolle kirosana, jos haetaan omaperäisyyttä. Tämän perusteella kuuntelen kyllä nuo muutkin biisit, mutta ei tämä silti ihan uponnut. Tsemppiä levyn tekoon!

Kommentti kappaleesta Kuuntele C-4 - San Diego (original promo) 24.05.2005

C-4 - San Diego (original promo)
Trancea kuuntelin enemmän kymmenisen vuotta sitten, enkä sen koommin ole tämän genren pariin palannut. Tämäkin biisi aluksi vähän vitutti, olisikohan se ollut toi lead mikä alkoi pidemmän päälle jo ensimmäisellä kerralla uuvuttamaan. Tässä kuitenkin kävi muutaman päivän aikana niin, että klikkailin tätä uudemman ja uudemman kerran maksalaatikosta, ja jostain syystä aloin jokaisen kuuntelun jälkeen tykkäämään tästä enemmän. Perkeleen mainonta! Eli siis tällä hetkellä pidän kovasti biisistä. Vaikka tässä on paljon peruselementtejä, niin tämä rullaa hyvin eteenpäin ja ennen kaikkea tuo häpeilemättä kivan fiiliksen. Aurinkosta matalaliitoa. Eikä tarvitse edes alkoholia. Biisin miksauksesta wannabe-jazzmuusikon kommentti: diskanttitaajuudet on liikaa esillä, vähän turhan hi-boost koko mix. Alhaalta puuttuu syvivimmät taajuudet - eipä silti, basari erottuu ja pumppaa kiitettävän selkeästi, mutta sitten heti mid-alue on jotenkin tukossa. Siellä on välillä matalia padeja ja tota rätinäbassoa sekasin, jotenkin tulee turhan ahdas ja epäselvä kerros sinne. Mutta kyllä tää kokonaisuus toimii varsin hyvin. Stereokuva on mun mielestä varsin onnistunut. Tietenkin mielenkiintonen valinta että bassosample vetää laajemmalla stereokuvalla kun toi mikä-lie-pimputus, mutta toimii siltikin. Soundeista tykkäsin kovasti, bassosoundi etenkin on mukavan harmiton ja hyvä kaveri basarille. Leadi tosiaan soundiltaankin ekalla kuuntelukerralla vähän oli vieraan kuulonen, mutta nyt se tuntuu sopivan terävältä ja pehmeältä samaan aikaan. Padit on mukavan hennot ja tuntuu olevan sopivan taustalla. Rumpufillit on sopivan maltillisia. Jep, tätä kun jaksaa vähän enemmän stereoissa runkata, niin kyllä tämä selkeästi aukee uuteen uskoonsa ja alkaa herättämään positiivisia mielikuvia, etenkin kesästä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Argon - Times of sorrow 04.04.2005

Argon - Times of sorrow
Alku ja se myöhemmin tuleva rauhallinen väliosa oli toisaalta ihan toimivia mutta siinä oli outoja efektivalintoja. Oliko siinä nyt sähkiksissä liikaa flangeria tai chorusta tai oli mitä oli, mutta mun mielestä se ei oikein palvellut sen rauhallisemman osuuden tunnelmaa. Perinteisellä akustisella kitaralla tuosta kohdasta olis voinut saada miellyttävämmän. Onkos bändin kitaristi muuten miksannut tämän biisin? :) Meinaan on särökitarat turhan pinnassa etenkin verrattuna vokaaleihin, jotka jää turhan pimentoon. Vokaalit toimii muuten ihan jees, mutta englannin ääntämisessä olisi vielä parantamisen varaa. Soitto tuntuu jokaisella sujuvan kivasti ja koko bändikin tuntuu soittavan hyvin yhteen ja siellä on silloin tällöin mielenkiintoisia bändin kimppafillejä (mitkä on aina mukavia kuunneltavia). Tämä on kyllä biisinä mun mielestä oikeastaan yllättävän lattea. Ainakaan näin metallin satunnaiskuuntelijalle tästä ei oikein jää mitään käteen, enemmän kontrastia olisin kaivannut koko soundimaailmaan, neljän minuutin kohdalla sentään meno rauhoittuu, mutta sen jälkeen se jatkuu taas latteana. Sävellyksenä siis mun makuun suhteellisen mielenkiinnoton. Biisinä tämän olisi voinut sovittaa ehkä minuutin lyhyemmäksi, nyt tämä on vähän liikaa minun makuuni pelkkää kitarariffittelyä. Hyvät perusainekset tällä bändillä tuntuu olevan, mutta joko sävellystyössä tai sovitustyössä pitäisi tehdä tälle biisille jotain, jotta tähän saisi lisää potkua. Uusi miksaus voisi myös lisätä biisin mielenkiintoa, kun nyt nuo kitarat pauhaavat niin lujaa. Hyvä meno tässä kyllä on, mutta mulle se ei vielä ole tarpeeksi, jotta tämä biisi jäisi paremmin mieleen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Olavi Takatalo - Naakat 14.03.2005

Olavi Takatalo - Naakat
Varsin mielenkiintoista tunnelmointia. Alun western-henkisten kitaroiden jälkeen ihastuin täysillä viuluun, sitä oli varsin haavoittuvaisesti soitettu. Ehkä mun makuun kesti turhan pitkään tosin toi viuluosuus, mutta varsin tyylikkään kuuloista.. Muutkin elementit biisissä on varsin mukavan kuuloiset, rauhalliset. Alataajuudet pömisee kivasti rumpujen tahdittamana, ehkä välillä menee tosin miksaus vähän epäselväksi ja suttuiseksi, kun biisissä soi monta elementtiä samaan aikaan - mun makuun turhan märkä miksaus. Toisaalta noiden tilaefektien käyttö tuo oman tunnelmansa joten enpä tiedä olisiko tämä yhtään paremmaksi muuttunut erilaisella miksauksella. Noh, vaikka tämä näin pitkä onkin, niin kyllä tämän mielellään uudestaankin kuuntelee. Loppu oli mun makuun tyylikäs. Vähän ahdistava tunnelma tässä paikoin on, mulle tuli syksyinen, yksinäinen kesämökkimaisema tästä mieleen. Siinä mielessä tämä teos on varsin onnistunut, kun se yleensäkin tällaisia mielikuvia herättää. Pidin oikein paljon kokonaisuudesta, tyylikäs äänimaisema tässä on ennen kaikkea, mikä lienee downtempossa tärkeää. Niin ja erityisesti se viulu, hienoa!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Minor Chill - Drifter 11.03.2005

Minor Chill - Drifter
Mielenkiintoisilla soundeilla lähdetään liikkeelle. Utuisia sampleja, rummut olivat mun makuun turhan tunkkaiset, ehkä johtuu siitä että basarissa on tilaefekti joka jotenkin täyttää biisin pohjan ja basso jää turhan varjoon. Sitten aloin toivomaan jotain kirkkaampaa samplea, joka onneksi sieltä tulikin. Itse asiassa tälle kirkkaammalle särösamplelle olisin toivonut enemmän dynamiikkaa siinä melodian soiton aikana. Tällaisenaan se on liian pimputusta - vika ei kuitenkaan oo mun mielestä hieman psykedeelisessä melodiassa vaan nimenomaan dynamiikan puutteessa. Rumpusettiä olisin levittänyt enemmän, nyt kaikki sen elementit tuntuu tulevan vähän oikealta. Se soundeista, tunnelmaltaan tää on varsin mukava, utuinen, jouset toimii kivasti lopussa ja vaikka yleensä pidänkin akustisia jousia parempina niin tähän sopii synasoundit oikein hyvin. Biisinä tämä on kuuntelijalle mukavan yksinkertainen, rakenne on looginen enkä ainakaan itse väsynyt missään vaiheessa, kun koko ajan tuli jotain uutta, mihin pystyi keskittymään. Loppu oli varsin hieno mutta ton sliden olisin jättänyt pois. Hienoa tunnelmointia kyllä, ne pari miksausseikkaa olisin muuttanut mutta tykkään kyllä näinkin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pedeque - Das ist Taxi, Keine WC 16.02.2005

Pedeque - Das ist Taxi, Keine WC
Jawohl die kerle sind echt besoffen gewesen aber völlig scheissegal! Ich verstehe ja gar nix was man da sagt, wahrscheinlich ihr versteht's auch net ;) - kann man diesen lied denn wirklich bewerten .. glaube nicht. Na aber so geht's los - ich sage noch nix mehr. WO SIND DIE RAKETEN?!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haava (ReMixit) - Se Nainen (MärkäPusuPoskelle ReMix) 10.03.2005

Haava (ReMixit) - Se Nainen (MärkäPusuPoskelle ReMix)
Jahas se lienee ensimmäinen kerta kun Haavan tuotantoa tulee kommentoitua. Alkuperäistä kappaletta en ole kuullut joten jaan fiilikseni ajatellen tätä omana biisinään. Särkeviä ääniä osasin oikeastaan alusta asti odottaa. Rummut kuulostaa varsin kivoilta parin ensimmäisen iskun ajan, mutta sitten tonne taustalle tulee joku ahdistava humina, joka jotenkin onnistuu minun mielestäni pilaamaan soundien selkeyttä. Percussiot olisin vetänyt enemmän pintaan, tai tehnyt niille yleensäkin jotain mikä olisi saanut ne enemmän pintaan, kun niistä niin kovasti pidin. Vokaalit ei kuulosta yhtään paskemmilta, mutta oudosti ne on miksattu vasemmalle. Akustisesta kitarasta pidän aina, mutta nyt se on mun makuun miksattu niin että siitäkin puuttuu se paras terävyys. Täytyy sanoa Haava, että yllätyin ainakin itse että pidin tästä kappaleesta, mutta minun makuun tämä nykyinen miksaus ei palvele biisiä tarpeeksi. Voi tietenkin olla että tarkoitus oli tehdä siitä näin tunkkainen ja saada sillä tavalla oma tunnelmansa aikaiseksi, mutta mun mielestä tämän tunnelma ei olisi liikaa kärsinyt jos tämän miksaus olisi ollut ns. kuuntelijalle helpompi. Biisistä tykkäsin sekä rakenteeltaan että tunnelmaltaan, mutta äänimaailma ei ollut niin mun makuun - säröstä kyllä pidän mutta tämä oli, kuten sanottu, liian tunkkainen.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Erotiikan - Rakkaus on leipää 11.03.2005

Erotiikan - Rakkaus on leipää
Jestas mikä tunnepläjäys. Tunteellisia miehiä asialla. :) Nojuu humoristinenhan tämä on. Kitara on vallan mainio, tykkään mielettömästi. Alussa puhe vähän vitutti - tuli mieleen b-luokan suominäytelmät, en oikein pidä yliartikuloivasta huohotusfiilistelystä, vaikka se mitä ilmeisimmin sarkastiseksi on tarkoitettukin. Synan käyttö on itse asiassa varsin mukavaa, ei yhtään paskemmin sovitettu. Mukava performanssi, tällaisia on kiva löytää kaiken vakavahenkisemmän musan seasta. Vitsi ei kuitenkaan muhun ihan täysillä uponnut - ehkä tämä oli enemmänkin hetken improvisaatio, osittain väkisin väännetty sen sijaan että olisi ollut täysin spontaania - mutta kyyyyllä se hymy kasvoille viimeistään lopussa tuli.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jamcracker - Fire (Club mix) 13.01.2005

Jamcracker - Fire (Club mix)
Jopas sitä tuli yllättävää matskua mikserissä vastaan. Varsin ammattitaitosen kuulosta, eikä kuulosta kyllä yhtään suomalaiselta. Miksaus on toimiva ja vokaalit erottuu hyvin. Vokaaleista muuten helvetin iso plussa lausumisesta sekä naiselle että äijälle, muutenkin molemmat tuntuu löytäneen sen oman soundinsa ja varmaan sen takia kuulostaa näin pätevältä. Kertsi on tarttuva, kaikinpuolin kiva biisi ... ... mut ehkä vähän tylsähkö. Tää tuntuu rakentuvan turhan paljon tohon kertsiin. En ole alkuperäistä kuullut, mutta ainakin tää mix jää jotenkin junnaamaan tohon biitin ja kertsin varaan eikä pääse siitä lopussakaan pois kun heitetään tökerö fade-out. Kun biisi loppuu niin mulle ei oikein jäänyt mitään kummempaa oloa. En tiedä mistä se mitäänsanomattomuus sit johtuu, teknisesti tämä on kuitenkin varsin onnistunut biisi. Ehkä se on sitä, et tässä ei tunnu olevan aitoutta mukana. Tää on sellasta munatonta mtv-matskua. It's holiday time to celebrate ja sit dj laittaa talon tuleen jes. Tanssibiisiksi tämä on kuitenkin ilmeisesti tarkotettu ja siinä varmaan toimii varsin hyvin. Tämä jakaa nyt mun mielipiteet niin ristiin että jätän numban antamatta, kun toisaalta biisi on varsin tyylikäs ja toimivan kuulonen, mut ei tämä silti mua pahemmin liikahtamaan saa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DIRTY CLUB - ..makes me horny 27.03.2005

DIRTY CLUB - ..makes me horny
Kyllä on sellanen balladitunnelma että oksat pois. Etenkin laulaja tuo just sen oikean tunnelman. ... Joo'o onhan siinä ilmeisesti yritetty vähintäänkin vokaalien osalta saada sellanen hauska kansainvälinen kliseimitaatio, mutta siipirikkoiselta korppikotkalta se enemmän kuulosti, enemmän toi soundi alkoi vituttamaan kuin hymyilyttämään. No mutta ei tämä nyt ihan suoraan suolesta ole, ihan menevää musaa. Biisinä aika tyypillistä kasarirokkista järkyttävillä synapadeilla. Miksaus on aika huono, vokaalit nyt on ihan kivasti erotettavissa mutta kaikki muu on tosi tunkkasta, pellit hyppää kasvoille ja basari on jossain ihan liian kaukana. Särökitara kertsissä on liian taustalla ja se jää pelkäksi huminaksi. Soitto tuntuu toimivan ihan ok. Niin no perkele en tiedä miten vakavasti tämä biisi pitäisi ottaa. Luulisin ettei kovinkaan vakavasti, mutta jostain syystä ei nämä hupibiisit jaksa viihdyttää kovinkaan kauaa. Ens kerralla vähemmän bisseä kun nauhotatte.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Formed - Hide & Seek 27.10.2004

Formed - Hide & Seek
Soundeista; alun soolo/teemaskebasoundi on vähän munaton, sitä olisi voinut vähän lisää boostaa. Lisäksi oikeastaan kaikki soolot olivat jollain tapaa mielikuvituksettomia. Muuten säröskebasoundit on mukavan voimakkaat ja hyvin tuotetut, wahipätkät ja cleanit soundit tuo hyvän kontrastin säkeistöjen ja kertsin väliin. Bassossa on mun mielestä turhan fingersoundi (ei kai kaveri soita sitä plekulla, eihän ;). Rumpusoundit on ihan ok, olisin tosin ite levittänyt stereokuvaa. Mut toisaalta kyllä tää kokonaisuus näin toimii, jokainen soittaja handlaa hyvin hommansa ja rumpaliltakin haamuiskut tulee luonnollisen tuntusesti eikä rytmi pahemmin kärsi. Ekan säkeistön laulusta en oikein digannut (osin englannin ääntämisen takia, osin äänenvärin takia) mut loppua kohti paranee, kertsissä on laulujenkin osalta ihan hyvä asenne messissä. Sit itse biisistä, kyllähän tässä huomaa mitä bändejä on kuunneltu. Aika tavanomaisesti sovitettu biisi, hyvin kuuntelijaystävällinen mun mielestä. Ehkä pikkaisen lyhyeksi jää, mut toisaalta levyn avausraitana toimii varmaan hyvin. Pikkasen tää biisi on kuitenkin sellanen, et ei tässä mulle ainakaan mitään fiilistä välity, jostain syystä tietty aitous puuttuu. Biisinä ihan kiva, kyllä mä tän muutaman kerran mielelläni läpi kuuntelin, mut toisaalta ei tässä mitään mullistavaa kuulijalle tarjota. Biisi varmaan palvelee kuitenkin levykokonaisuutta hyvin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Naapurin Pojat - Helmikuun kuudestoista 11.11.2004

Naapurin Pojat - Helmikuun kuudestoista
Tässä onkin jo parempi miksaus kun tossa "tunnen sinut paremmin" -kappaleessa. Rumpusoundit toimii paremmin. Akustinen kitara toimii kyl aina ja aito viulu tuo lisää fiilistä tähän biisiin. Laulukin toimii tässä paremmin vaikka siinä melko korni delay onkin. Välillä tuli Yö-yhtye mieleen.. Jotenkin musta tuntuu et tää olis voinut toimia paremmin pelkällä kitara+viulu+laulu -yhdistelmällä, nyt tää kuitenkin mun mielestä pikkasen kärsii rumpujen kliinisyydestä. Mut tykkäsin kyllä tästä biisinä, tunnelmaa ja nostalgiaa löytyy.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Verenn - Stars are out of Place 18.10.2004

Verenn - Stars are out of Place
Niinkuin toi toinenkin biisi, tää on hyvin sovitettu, tosin välillä on ylisovituksen makua, mut sellaisesta henkilökohtaisesti diggaan. Akustiset kitarat on ihan helmet. Sähköset rokkaa varsin hyvin ja laulukin on jälleen suht vakuuttavan kuuloista. Tosin kertsin melodia menee mun mielestä paikoin turhan matalalta laulajalle. Hyvä miksaus jälleen, ei pahemmin valittamista. Olikos kertsissä stemmoja? Jos oli niin en oikein huomannut, niitä voisi laittaa kovemmallekin. Biisinä tää on vähän monipuolisempi, mut toisaalta melko peruskamaa, kelpaa varmasti myös suurelle yleisölle. Taitavia soittajia teillä tuntuu olevan, tota rumpalia mä tosin edelleen silloin tällöin ihmettelen.. Kiitettävän arvoinen biisi.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Verenn - Soul 18.10.2004

Verenn - Soul
Rokkavaa riffirockia raskaalla kitarasoundilla, kuulostaa kyllä hyvältä. Säröbasso säkeistössä on kivan kuuloinen. Miksaus tuntuu olevan kohdallaan ja laulu (ainakin luureilla) erottuu kivasti. Lauluääni on mun mielestä varsin toimiva tähän musaan. Mites noi rummut, koneella tehty vai soittaako siellä joku tosissaan noin tarkasti (kuulostaa paikoin melko kliiniseltä)? Sovitus on mun mielestä melko ammattimaisen kuuloinen, varsinkin skebat tuntuu olevan huolella sovitettu, mutta loppua kohden itse biisi alkaa käymään vähän tylsäksi. Johtuuko sitten tosta matelevasta temmosta vai jostain muusta.. Vois toimia akustisenakin? Ehkä johonkin väliin / loppuun koko touhun olisikin voinut vaihtaa puhtaasti akustiseksi, saattaisi tuoda vielä uutta väriä biisiin. Noh, joka tapauksessa, muhun tää upposi.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Faro - Through 29.10.2004

Faro - Through
Ai kun sattui nyt hyvää tunnelmointia. Tässäkin biisissä noi rumpusoundit kalahtaa onttoudellaan korvaan, mut toisaalta tällanen aito soundi on mukava tähän biisiin. Vokaaleja olis voinut nostaa enemmän pintaan ja pianosoundi on tylsän synteettinen. Sit ton cleanin sähköskeban olis voinut vaihtaa akustiseen, mut toimii toki näinkin. Säröskeban kertsiin olisi voinut tuplata ja heittää sitä kautta enemmän pohjaa kertosäkeeseen. Soolossa oli ihan ideaakin mut liikaa säveliä mun mielestä.

Sävellyksenä ei tarjoa paljoakaan uutta, mut henkilökohtaisesti tykkään tästä. Kiva fiilis, sovitus on hyvän kuulonen, kun saisitte soundit vielä kohdalleen niin näistä biiseistä vois nauttia paljon enemmän.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Faro - Midnight Drive 28.10.2004

Faro - Midnight Drive
Alussa ajattelin että onpas kököt rumpusoundit ja blablabla, mut sitten kun toi laulaja tuli kehiin, niin mun asenne muuttui heti. Hyvä meininki laulajalla tosiaan, vois toisaalta pikkasen rohkeammin laulaa. Lisäksi tää miksaus ei oikein anna oikeutta tälle koko paketille. Skebat on jotenkin latteat ja rumpusoundit, varsinkin basari ja virveli jää hurjan latteaksi. Kyllä niistäkin olisi saanut miksaamalla pikkasen paremmat. Itse asiassa biisi on varsin mielenkiintoinen ja toimii sävellyksenä kivasti. Soundit on ainoo asia, mikä mun korvaan tässä kalskahtaa, vaikka ne sopivan kuivat mun mieleen ovatkin. Hyviä elementtejä koko biisi on täynnä, stemmalaulua olisin vielä toivonut messiin. Paremmalla miksauksella koko hoito olis kiitettävän arvoinen. Biisistä ysi - miksauksesta seiska..
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lame Duck - Antihero 29.10.2004

Lame Duck - Antihero
Varsin toimiva punk, tässä on mun mielestä kaikki sen musatyylin peruselementit heitetty tähän hyvin messiin. Bändillä on kivaa yhteissoittoa, rumpalilla on tosin silloin tällöin ongelmia rytmin kanssa, mut ei se varsinaisesti häiritse. Aika mielenkiintoinen miksaus, mä olisin jättänyt ton laulun ihan puhtaasti keskelle ilman stereokuvaa. Laulu muuten toimii pirun hyvin, jopa englantikin kuulostaa englannilta. Rummut on vähän tunkkaset, mut muuten soundit on kivat.. mut toi miksaus on kyl tosiaan pikkasen outo. Skebat kertsiin olis voinut tuplata että olis saanut enemmän pohjaa. Mut piristävän aidon kuuloista, pikkuvirheistä huolimatta varsin tyylikäs esitys, etenkin kun ottaa huomioon että ollaan suomessa!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Antti Kaukomaa - Ajetaan Jämsään 12.10.2004

Antti Kaukomaa - Ajetaan Jämsään
Hienoo Antti, tää toimii kyllä paremmin kun toi edellinen motowni. Kliseissä ei mun mielestä oo mitään pahaa, koska ne toimii. Muhun iski ekan kuuntelun aikana tosi hyvin toi dempattu basso ja tuplahihat/openhihat-komppi! Oikeella oleva kitara heittää hyviä fillejä, soittamisen ilo kuuluu kyllä kivasti läpi. Ja huomaa että tällä kertaa sä oot keskittynyt rumpujen duunamiseenkin enemmän. Tuolla välissä oli mukavaa kiipparisoolosoitantaa, jonkun skebafiilistelyn olisit myös voinut heittää, toi kitarasoundi kun on mukavan kuuloinen. Sit toinen idea mikä tuli mieleen, niin ehkä temmon olis jossain vaiheessa puolittaa ja heittää jonkun nautiskelevan fillin sen loppuun ja alottaa meno uudestaan. Nojoo, se nyt oli vain idea. Soundit sulla on kyllä aina hallussa, niinkun olen aikasemminkin sanonut. Tässä biisissä on sen lisäksi myös enemmän tarttumispintaa, mut ei tätä silti ihan heti loppuun kulutettu ole. Kyllä tässä vielä mielellään kolmannen, neljännen kerran play-nappulaa painaa!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lumous - Kosmetiikkaa 05.11.2004

Lumous - Kosmetiikkaa
Ammattitaitoa löytyy kyllä. Hyvää menoa, suomikaan ei kuulosta yhtään paskemmalta tässä biisissä. Bändillä tosi hyvä kimppasoitanto ja miksauksessa ei pahemmin ole moittimista. Bassosoundista en digannut, soitettiinko sitä plekulla? Sovitus tässä on ennen kaikkea hieno, biisissä on enemmänkin osioita ja riffejä, mut silti kokonaisuus pysyy kasassa. Loppufeidin olisin tämmösessä biisissä vaihtanut johonkin tyylikkäämpään ratkasuun. Laulaja käyttää hienosti soundiaan, selkeesti se oma tyyli ja itsevarmuus on löytynyt. Stemmat toimii hiton hyvin, "oottelin aikani" -osiossa etenkin. Bändille tosiaan iso plussa maltillisesta soitosta ja huolellisesta sovituksesta! Biisinä tää tosin ei ole sitä kaikkein omaperäisintä kamaa, mutta varsin piristävä paketti.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lumous - Viilto 05.11.2004

Lumous - Viilto
Aika mieletöntä vääntöä tässä. C-osassa varsinkin, huhhuh! "vielä kerran sinua viillän" -tuplaus tolla "henki loppuu kohta" -soundilla on mielenkiintonen, mut kuitenkin hyvän kuulonen. Tyylikkäitä soundeja jälleen tässä biisissä ja jälleen bändin kimppasoitto toimii. Plekubassosta tosin en taaskaan diggaa, mut tää on mun henk.koht. mielipide. Crasheja olis voinut tuoda enemmän pintaan, kun ne kertsissä hävii tonne taustalle. Laulaja käyttää taas kyllä ennakkoluulottomasti soundiaan, ekan säkeistön angstilaulu tosin vähän kalskahtaa korvaan. Mut huomaa kyllä et kokemusta löytyy. Sovitus on taas helvetin hieno ja biisi uppoaa muhun kyllä. Kysymys kuuluukin, mitä tää tekee mikserissä?
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Antti Kaukomaa - Aikakone -- Olisit Hiljempaa 27.09.2004

Antti Kaukomaa - Aikakone -- Olisit Hiljempaa
Kyllä susta huomaa että diggaat soittaa näitä biisejäsi, se kuuluu läpi ja se tuo hyvän fiiliksen kuulijalle. Varsinkin sun kiipparijutut iskee hyvin! Mun mielestä sä oisit voinut tehdä vähän vauhdikkaamman motown-biisin tyyliin "reach out, I'll be there" tms. Nyt tää on mun mielestä liian flequa menoa. Voi olla että mä olen väärässä mielentilassa, mutta muhun tää nyt kuitenkaan ei oikein sävellyksenä iske. Soundit sulla on ollut aina hyvät ja oon tykännyt sun rummuista (koneella vissiin ne teet?), tässäkin nää toimii. Lisäks tykkään siitä että jätät soundit näin kuiviksi. Pahemmin mitään muuta mulla ei ole niihin sanottavaa. Mutta en mä tiedä, jotain stevie wonder -menoa tässä on vissiin haettu, mutta tässä ei oikein ole sellasta hauskaa koukkua mitä sulla on joissain muissa biiseissä. Tästä ei parin kuuntelun jälkeen oikein jäänyt mitään mieleen, ihan niinkun olisi ollut inspiraation puutetta..? Sori mutta mun mielestä tää vain jotenkin jäi sävellyksenä turhan latteaksi -- peruskamaksi. Noh.. seuraavaa biisiä odotellen!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Birger Lindström - When (the saints go marchin in) 05.11.2004

Birger Lindström - When (the saints go marchin in)
Nyt löyty sitä aitoa swingiäkin mikseristä, loistavaa. Älyttömän hienot soundit, ja soolot, klarinetti, foni ja piano vetää upeesti. Tässä jos jossain on kunnon tunnelmaa, hienot karpelot. Nauhotus kusee mut ei se mitään kun fiilis on pääasia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Harja talonen & jenkkakahvat - Muikku valssi 26.03.2005

Harja talonen & jenkkakahvat - Muikku valssi
Röhröh. Artistin nimi nauratti mua eniten. Tämä jakaa varmaan mielipiteet 50-50, muhun ei oikein jaksanut iskeä. Olihan se tuollaista perushumppaa epävireisillä tikutaku-voksuilla, kuulosti lähinnä pikkutunneilla tehdyltä impromatskulta, ja silloin tämä varmaan eniten huvittaakin, mutta tällä kertaa ei kolahtanut. Soundit kuulostaa melko midiltä, vähän tuntuu olevan masteri liikaa boostattu kun alapää särkee. Niin, vaikea sanoa mitään rakentavaa, kun ei tätä niin vakavasti ilmeisesti oltu tehty. Ei vaan herättänyt mun nauruhermoja ja tämä jäi mun makuun jotenkin liian perussuomihuumori-sähellykseksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jenni - Yksin 12.11.2004

Jenni - Yksin
Hyvän kuulonen tuotanto, miksaus on selkee ja laulu on tosi hyvin miksattu. Laulusta tykkään ja en, tää menee toisaalta niin sellasen perus Maki/Risto -kaman puolelle että vähän ällöttää. Mutta tällainenhan se iskee suomalaisiin edelleenkin, niin mikäs siinä. Reipasta rokki-iskelmää kyllä, mut ei sytytä mussa mitään syvempiä fiiliksiä. Tällaista KaijaK - tyylistä osastoa kun en ole oikeen koskaan osannut ottaa vakavasti, mut toisaalta toi laulusoundi on sen verran mukavan kuuloinen, et kyllä tämän sen takia mielellään kuuntelee pariin kertaan. Ens kerralla rohkeempaa ja aidompaa sovitusta. Ja unohtakaa nää helvetin iskelmäkliseet!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele The none hit wonders - True love 06.08.2004

The none hit wonders - True love
Oih <3 True love =P Kyllä tää sai ainakin mulle aikaseks pienen virneen. Hahah olisi pitänyt kuunnella ensin loppuun asti. Tangomarkkinat Seinäjoella ok ok. Taisit soittaa "bassonkin" kitaralla? Herkkä biisihän tämä on. Elvis-wannabe-laulusoundi toimii kivasti. Olisit laittanut jotkut stemmat vielä tohon "true love" -hokemaan. En tiedä, mutta tämähän voisi jopa toimia jonkun c-osan ja kunnon bändin kanssa. Ei helvet.. mähän kuuntelen tätä jo kolmatta kertaa peräjälkeen.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Antti Kaukomaa - Eveliina (akustinen versio) 04.08.2004

Antti Kaukomaa - Eveliina (akustinen versio)
Täytyy sanoa että duunipäivän jälkeen tämä rauhoittaa oloa oikein hyvin, kiitos Antti. Rento suomicountry-tunnelma iskee aika hyvin, soitossa on tosi hyvä touche. Lisäksi soundit on oikein onnistuneet, sopivan lämpimät, mutta taitaa toi rhodes tms tosiaan pikkaisen särkeä paikoin =/. Tosin eipä minua häirinnyt. Kuten rawheadikin sanoi, slide ja huuliharppu tuo kivan värityksen äänimaailmaan. Mutta hei -- miksi se loppui noin äkkiä, just kun sormet alkoi napsumaan mukana? Jotain jamia olisit voinut tohon loppuun vielä laittaa. Mä olisin myös ottanut jotain kevyttä perccaa loppuun mukaan, vaikka shakerin. Tykkäsin tästä enemmän, kuin edellisestä versiosta. Sille annoin kasin, tää meneekin kiitettävän puolelle. (hyvä muuten kun jätit stevie-lainauksen tästä pois, ei olisi välttämättä toiminut toista kertaa:) Nice!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kiova - Beautifull 28.08.2004

Kiova - Beautifull
Mun mielestä tässä on parempi tunnelma kuin tossa Paradoxissa. Mutta nyt menee turhan epäpuhtaasti noissa säkeistöissä toi laulu, laulun sovitus on kuitenkin tyylikäs. Kertsi on hieno, todella hyvä fiilis, tosiaan tää biisi kuulostaa aika valmiilta. Hmm.. kokonaisuushan tässä on sovitettu aika lailla samalla tavalla kuin Paradoxissa, vaikkakin vähän monipuolisemmin, mä olisin kaivannut jotain erilaisempaa vielä mukaan. Joku muu c-osa kuin toi oktaavikitarasetti, esimerkiksi jotain uutta laulua siihen tms. Kitarat toimii taas kivasti. Rumpalilta olisin toivonut enemmän tarkkuutta. En nyt soundeja ala kommentoimaan, kun en näillä kamoilla sitä voisi kunnolla tehdä. Biisinä tää kuitenkin menee jo kiitettävän puolelle. Teknisesti laulajan vireessä ja rumpalin tarkkuudessa on hieman parantamista, lisää treeniä vain!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kiova - Paradox 28.08.2004

Kiova - Paradox
Mä en voi sille mitään että mua alkoi alussa heti häiritsemään että rumpali ei oikein saa pidettyä tota tuplahaikkakomppia tahdissa. No mutta unohdetaan se ja kuunnellaan loppuun.

Laulajalla on kieltämättä hieno ääni ja toi englantikin on parempaa kuin mitä yleensä kuulee. Välillä vire kuitenkin haparoi, mutta toisaalta se sopii tyyliin, en mä sitä oikeastaan heti tuomitsisi. Kitaristilta löytyy mun mielestä ihan hyviä ideoita ja efektejä on käytetty suht sopivasti. Soolo tosin olisi voinut olla monipuolisempi eikä tuota samantyylistä soittoa kuin mitä tulee kertsin taustalla.

Fiilis mun mielestä tässä on kohdallaan ja kokonaisuus toimii marinoista huolimatta mainiosti!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele fume - Castaway Times 24.10.2004

fume - Castaway Times
Toistan taas itteäni, mutta tässä jälleen bändin yhteissoitto on hyvää ja sovitus varsin mainio. Vähän modernimpaa rockia, uppoo kyllä muhun ihan kivasti. Nyt täytyy muuten sanoo tosta bassosta, että tässä biisissä toi plekusoundi häiritsee mua, mutta se on varmasti makuasia. Biisinä tää on mielenkiintoisempi kun noi kaks muuta. Voksut toimii mun mielestä tässä biisissä kaikkein parhaiten. Muutamia tahdissapysymisvirheitä lukuunottamatta oikein piristävä kappale, kiitos siitä!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele fume - Everything Alive 24.10.2004

fume - Everything Alive
Kuten see throughkin, on tääkin varsin ammattimaisen kuuloinen. Hyvä sovitus jälleen, vaikka pientä ylisovituksen makua. Tahdissa tuntuu olevan taas vähän ongelmia. Siinä missä edellisessä biisissä voksut tuntui hukkuvan kertsissä, tässä ne taas on jotenkin liian irrallisen kuuloiset. Bridge on kyllä tyylikkäintä antia tässä biisissä, diggaan siitä tosi paljon. Kitarasoolossa tuntui olevan sitten taas mielikuvituksen puutetta. Hmm, ei kai se basisti soita plekulla? :P Tässä oli kuitenkin sen verran mielenkiintosia elementtejä ja varsinkin toi bridge oli mun mieleen, et kiitettävä heruu.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele fume - See Through 24.10.2004

fume - See Through
Kivasti sovitettua rokkia, soundit on mukavan kirkkaat, mut jotenkin liikaa kamaa on mun mielestä tossa keskiäänialueella, kun yleissoundi menee suttuiseksi kertsissä ja laulu ei enää erotukaan niin hyvin. Pasari ja virveli on jätetty vähän turhan lättänäksi. Voksut kyllä pysyy kivasti vireessä mut joku niissä sarahtaa korvaan, en oikein tiedä mikä. Kitarasoolo oli mukavan kuuloinen ja muutenkin jokainen kaveri tuntuu tietävän mitä tekee.. tosin silloin tällöin etenkin rumpufilleissä tuntuu rytmi katoavan. Sinänsä biisinä tää ei heilauttanut mua, mutta muuten varsin kivan kuulosta meininkiä. Biisissä parasta mun mielestä on intro ja outro.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele helsinki blues driver - next train 29.08.2004

helsinki blues driver - next train
Tää sai mut pysähtymään -- se mitä mä juuri nyt tarvitsinkin. Tyylikästä fiilistelyä, mä tykkäsin hurjan paljon kompressoiduista rumpusoundeista ja maalailevasta laulusta. Nyt kun osas ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen asennoitua tähän biisiin niin toi alku kuulostaa hiton hyvältä. Yksikään elementti tässä biisissä ei lähde vetämään omiaan vaan kaikki menee saman tunnelman mukana.. Melankolinen junan odotus on juuri se mielikuva mikä tästä tulee. Kaikki on niinkun hidastetussa -- tai nopeutetussa filmissä. Kaikki muu mun ympärillä liikkuu ja mä istun tässä vaan yksin .. yksin. Ah, loistava tunnelma ei voi muuta sanoa. Kolahtaa myös tunnetasolla, mitä ei kovinkaan usein tapahdu - siitä myös kyseinen arvosana.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Saddam's Family - Harulf The Warulf 14.03.2005

Saddam's Family - Harulf The Warulf
Perkele sehän älähti korvaan samantien! Saddam's Familystä olen joskus mikserin forumeilla lukenut mutta ensimmäistä kertaa kuulen sitten bändiä itse teossa. Ja eipä muuten kuulosta yhtään paskemmalta. Kitarariffit toimii hyvin ja laulaja on löytänyt selkeästi oman tyylinsä. Miksauksessa on jotain omituisia juttuja, pikkaisen tuhnuinen etenkin rumpusoundien osalta. Soitto sujuu kuitenkin varsin mallikkaasti, kitaraosasto etenkin toimii erinomaisesti vaikka itse en aina tilutteluosastosta pidäkään - tässä se kuitenkin pysyy suht hillittynä, hyvä! Kertosäkeen hokema "harulf the warulf" (mitäköhän mahtaa tarkoittaa :) on aika jännä, se sävel tai pari mitkä meneekin eri asteikolla.. Tämä on kyllä mun korviini hauskaa musaa, vaikken raskaamman rokin suurkuluttaja olekaan. Kuulostaa muuten myös enemmän kansainväliseltä kuin suomalaiselta. Rumpusoundit kun saisi kuntoon, ja ehkä vokaalienkin miksaus kärsii osittain kirkkauden puutteesta, mut muuten tämä kyllä toimii pirun hyvin!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Delfoi Road - Memory Girl 11.05.2004

Delfoi Road - Memory Girl
Kelpoa rockia, ehkä hieman yllätyksetön. Rumpusoundissa olisi mielestäni voinut olla reilusti enemmän munaa, nyt se kuulostaa huonosti miksatulta. Laulu erottuu mukavasti ja diggaan kyllä solistin äänestä. Kuitenkin tosiaan vähän mitäänsanomaton paketti, vaikka bändi soittaakin mukavasti yhteen.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele happy-go-lucky - kind of red 03.11.2004

happy-go-lucky - kind of red
Kommentoin tän aikoinaan fiftyfootpenguinetheatren vbv-biisinä mut täytyy nyt vieläkin sanoa muutama sananen. Perkele kun en muista ihan tarkalleen mitä tein sillon, kun ekan kerran tämän kuulin, mutta pirun hyviä fiiliksiä tää tuo mieleen. Tää on yks niistä harvoista biiseistä mitä soitin nupit kaakossa opiskelijaboksissa iltasin ja aamusin -- kämppiksten iloksi. :) Tapion perccaohjelmoinnit toimii kyllä niin älyttömän hyvin tuolla ja sen huomaa et niiden teossa on nähty vaivaa, sen verran monipuoliset rytmiltään ja filleiltään ne on. Soitin Helillekin tän biisin ja ihastuttiin molemmat Stinan soundiin. Sitä on käytetty varsinkin tässä biisissä monipuolisesti. Kuulin Villeltä (da basist) et soundis toimii myös livenä, nice! Sovitus tässä biisissä on tosi ainutlaatuinen. Mun mielestä tää biisi on paikoin melodioiltaan ja kikkailujensa takia vähän haastava kuuntelijalle, mut silti tähän on tosi helppo päästä sisään.. Valloittava biisi, soundeiltaan ja tunnelmaltaan, tästä on vaikee päästä irti. Yksi harvoista kympeistä mikserissä mun osalta tipahtaa tälle biisille.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Alex Inc - Love&Lose 29.03.2004

Alex Inc - Love&Lose
Mjaah. En oikein tiedä, ei tämä minuun niin iskenyt. Tuo englannin ääntäminen sattui korviin. Lisäksi kuulostaa siltä kuin laulussa olisi enemmänkin käytetty autotuneria. Kertsi on tosi pop, mutta mun mielestä biisissä ei sitten muuta olekaan, säkeistö on enemmänkin mitäänsanomaton. Kitarasoolossa oli ja ei ollut järkeä, vähän vaikea sanoa. Eiköhän se parin kuuntelukerran jälkeen aukea. :) Soundit tässä olivat kyllä kohdallaan, pisteet siitä.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Antti Kaukomaa - Eveliina 20.02.2004

Antti Kaukomaa - Eveliina
"Isn't she lovely.." Hehe, joku olikin jo huomannut tuon Stevie Wonder -lainauksen. Noh, itse biisistä, kokemusta tosiaan tuntuu löytyvän. Tunnelma oli letkeä, tämä toi mulle ainakin hyvän fiiliksen. En pelästynyt laulusoundia, vaan enemmänkin pidin siitä. Tuotantopuoli on hallussa, mutta biisi jäi kokonaisuutena kuitenkin hieman latteaksi. Anyway, jään kyllä odottamaan lisää matskua sinulta.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tappi 1987-1999 featuring Salonen Bro's - Some of these days 05.11.2004

Tappi 1987-1999 featuring Salonen Bro's - Some of these days
Ai helvetti mikä fiilis tässä veisussa! Ootkos sä noi rummut lisänny jälkeenpäin? Kuulosti meinaan sen verran omituiselta verrattuna muuhun soundimaailmaan.. Tietty muutenkin nää soundit on tässä omaa luokkaansa ettei tätä uskalla mitenkään lähteä niiden kannalta arvostelemaan. Pikkasen sulla tuntuis olevan ton saxin kanssa inspiraatio-ongelmia, välillä vähän mielikuvituksetonta sooloa. Mut ei se mitään sit tulee laulu kehiin ja diipadaapa, jos siis joku ei ymmärrä mistä tässä biisissä on kyse niin se on se tunnelma eikä mikään muu. Mut kuitenkin biisinä aika tylsä, ei voi mitään.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Erotiikan - Silmäpelikaani 11.03.2005

Erotiikan - Silmäpelikaani
Loistavaa toinen Erotiikan biisi ensimmäisen perään. Hah "kalastivat järvellä kaloja jotka olivat .... kaloja". Itse asiassa ikävintä näissä teidän performansseissa on (mikäli nyt oikein olen ymmärtänyt, että nämä on ihan puhdasta improvisointia), että ne nimenomaan kuulostavat vähän turhan väkisin väännetyiltä. "Nyt pojat improvisoidaan perkele". Sanotukset näissä on kaikkein ikävimmät kun niissä ei ole sen enempää nerokasta ideaa kuin "banaanin päällä on kukka" - heitetään vaan tarinaa sen mitä päähän tulee. Bändiä se varmaan viihdyttää nauhoitettaessa, mutta yleisö joutuu vaan toteamaan että "noh olipas se .. outoa". Soitosta ja soundeista päätellen siellä on kuitenkin ihan osaavia jannuja tekemässä näitä. Kuuntelisin paljon mielummin jotain vakavahenkisempää, tai sitten jotain tasokkaampaa huumoria - tällainen huumori ei kahta biisiä kauemmin jaksa viihdyttää. Itse "biisistä" vielä, meni vähän psykedeeliseksi tuon "kaloja jotka olivat kaloja" -kohdan jälkeen. En pitänyt tästä niin paljon kuin "rakkaus on leipää" -esityksestä. Siinä oli enemmän ideaa, tämä jää yhtä mystiseksi kuin teoksen nimi - silmäpelikaani. ... Voi olla että toisessa mielentilassa olisin enemmän huvittunut.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Marccus - Beauty of the bride 14.09.2003

Marccus - Beauty of the bride
Pikkaisen tasapaksu ja itseään toistava biisi. Soundimaailma on ehkä turhan kasarihenkinen, olisi hyvä jos saisit soitettua perkussiot ainakin osittain itse, ettei tämä kuulostaisi liian synavoittoiselta. (toisaalta varmaan makuasia) Laulajan englannin ääntäminen ja tulkinta kuulostaa hieman kornilta =) ja laulussa tuntuu 's'-kirjaimet hyppivän korville.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Open Hands - Smooche 24.10.2004

Open Hands - Smooche
Rummuissa on haettu näköjään vähän savusempaa tunnelmaa, mut mun mielestä dynaamisemmat akustiset rummut olis toiminut hiton hyvin tähän. Vähän lyhythän tää on, ja yhen idean ympärillä tässä pyöritään. Välillä mua häiritsi se, et akustisella lähetään vetään liikaa tiluttelua, mut taidokasta soittoa, ei voi muuta sanoa! Leftissä toi piano tulee vähän turhan päälle ja vastaavasti toisella puolella torvet hyppää paikoin liian pintaan. Rummut, vaikka nyt vähän kököt soundit niissä onkin, olisit voinut nostaa enemmän pintaan. Ja mun mielestä tässäkin olis voinut melkeen olla kuivemmat soundit. No mut makuasia vissiin.. Tyylikäs groove tää on kuitenkin, kyllä tätä ihan ilokseen kuuntelee. Toimii kyl varmasti paremmin bändin kanssa, vois saada silloin vähän aidomman fiiliksen vielä siihen soittamiseen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Naapurin Pojat - Tunnen sinut paremmin 11.11.2004

Naapurin Pojat - Tunnen sinut paremmin
Nojuu mukavan letkeä biisihän tämä on. Rullaa eteenpäin koko ajan hyvin ja tästä tulee ihan kiva fiilis. Soundeista vaan en oikein tykännyt. Kitaroista puuttui jotenkin sielu, muutenkin perussoundi oli vähän munaton ja rumpusoundit liian kliiniset mun makuun. Bassokitaraa olis etenkin voinut tuoda paremmin esiin. Laulu kuulosti välillä jotenkin iralliselta koko pakettiin verrattuna, mut muuten laulu oli ihan mukavan kuuloista, vaikka toki siinäkin olis voinut olla voimaa enemmän. Soolossa tosta sähkiksestä olis voinut heittää ton oudon efektin pois.. Mut biisi on tosiaan aika kiva, vaikkei tää mitenkään kummempia tunteita herätä, niin tätä on silti mukava kuunnella.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Open Hands - Blue Chicken 24.10.2004

Open Hands - Blue Chicken
Helvetin hyvä, chilli meininki. Huomaa et tyylitajua löytyy jokaisen soittimen suhteen. Tietty harmi että tässä jouduit ohjelmoimaan rummut ja basson, mut mun mielestä etenkin basso groovaa kivasti. Rumpusoundit taas on melkosen latteat ja suppeat äänimaailmaltaan, mut ootkin jo aikasemmin niistä jotain tonne kommentoinut. Skebasoundit on aika mielettömät. Olisin tosin itse pitänyt ehkä tilaefektien suhteen kuivempana, niinkun koko yleissoundinkin, mut hyvältä tää kuulostaa näinkin. Tyylikkäitä sooloja tässä on, niitä on mukava kuunnella. Yleensä en jaksa innostua instrumentaaleista, mut tää ei kyllä voksuja kaipaa.