Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 137 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele JPQ - Computer Music 01.01.2008

JPQ - Computer Music
Tästähän olenkin jo palautetta sinulle henk.koht. antanut! Jatka JPQ toki tämän harrastuksen parissa! Musiikkihan on, kuten me kaikki tiedämme; tie ihmisen sieluun ja syvimpään luontoon!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mosquito spray - Deadly Zoo 29.07.2006

Mosquito spray - Deadly Zoo
Bassokuvio alussa oli toimiva, joskin soundi olisi saanut olla mielestäni kenties hivenen sulavampi. Liki koko biisin ajan häiritsi lähinnä yksi seikka: virvelirumpu, jonka soundi ja soundin voimakkuus iski ärsyttävästi kaiken muun yli korvaan. Siirtyminen avausosasta toiseen osaan tuntui alussa siltä kuin biisi olisi vaihtunut likipitäen täysin, poikkeuksena virvelirumpu. Loppupuolella tulevassa osiossa, jossa alun ("basso-osa")ja toisen osan "motiivit" on yhdistettynä, tulee varsin erilaisiin osiin hieman tolkkua ja yhtenäisyyden tuntua. Parasta antia ehdottomasti tässä tuo basso ja siihen yhdistetyt pikkufillit huumeisine soundeineen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Trakkerterrorist - Trectrack (pahasti kesken) 29.07.2006

Trakkerterrorist - Trectrack (pahasti kesken)
Jep. Mielenkiintoisen sekava pätkä erinäisiä, hyvin paljon toisistaan poikkeavia musiikillisia ideoita, soundipuolen kuitenkin omalla oudolla tavallaan nivouttaen kokonaisuuden jossain määrin yhtenäiseksi. Musiikiksi tätä on vaikea sanoa, mutta taiteeksi kenties :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele U-benz - Ei Tuu Mieleen (I just can't remember) 30.07.2006

U-benz - Ei Tuu Mieleen (I just can't remember)
En halua haukkua, sanon vain, että musiikin suhteen olen kaikki ruokainen ja tätä en lue musiikiksi... makuasiahan se on. No ei tämä nyt sitä pahinta mahdollista ollut ja jotkin rauhaisammat pianon soinnut kuulostivat oikein mieltä virittäviltä ja tunnelmointi oli ihan jees.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Above Sanity - They 28.07.2006

Above Sanity - They
Erittäin hyvin toteutettu alkupuoli soundeineen kaikkineen. Puolen välin jälkeen tuleva osio olisi kaivannut ääneen enemmän ponnekkuutta (raivoa) eräänlaisena huippukohtana, josta se olisi siirtynyt hieman rikastuneimpiin riffeihin ja pehmeämpään loppuun. Laulajilla (?) hyvin yhteen sopivat äänet ja harmonia. Ainoastaan loppupuolella tulkinta tuntui hieman ontuvan ja suomalaisuus paistoi englannin takaa, mutta ei pahasti. Alkuun pelkäsin, että tämä on liian pitkä biisi, mutta todellisuudessa olisi voinut olla jopa pitempikin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele tosminen - Matlock is Evolving (Downtown pt.2) 30.07.2006

tosminen - Matlock is Evolving (Downtown pt.2)
Hyvää pehmeää klubi soundia -allasmusiikkia- , mutta tuo rytmittömyys ja sitä seuraava pätkivyys saivat tämän kuulostamaan enemmänkin epäonnistuneelta. Hyvä idea, mutta se toinen idea pilasi nyt ensimmäisen idean...

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sigil - Ghost 28.07.2006

Sigil - Ghost
Alku hyvä ja vaikuttava. Kitarat olisi kannattanut jakaa selkeämmin mielestäni vasempaan ja oikeaan kanavaan, nyt ne suttasivat toimivan, oikein tod. toimivan kuuloista laulua pahasti taka-alalle. Virvelissä huono soundi. Puolenvälin jälkeen kitaroiden lyhyt "soolo"-osio oli puolestaan jaoteltu hyvin ja selkeästi. Erittäin pätevän kuuloinen biisi, ei voi muuta sanoa. Miksaus vain ei oikein miellyttänyt.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Thego - Grandpas Rockingchair 30.07.2006

Thego - Grandpas Rockingchair
Miellyttävä, jotenkin alkuvoimainen, luonnollinen ja samalla sentimentaali sovitus kaikkinen suhinoineen ja leikkauksineen. Laulu oli hieman vaihtelevaa laudultaan mutta toimi hyvin ja sopi biisiin erinomaisesti. Hieno!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Metalshit - 225 28.07.2006

Metalshit - 225
:| sanatkin sen jo kerovat... Aivan mitäänsanomatonta ja ponnetonta kaikinpuolin. Raita oli täynnä piikkejä ja miksaus suttuinen ja esim. soolo-osa, joka oli "taidokkaasti" erotettu muusta biisistä muutaman sekunnin tauolla molemmista päistään, tuntui olevan täysin irrallaan muusta tavarasta... Vitsinä tämä menee hyvin, mutta vakavissaan ei voi missään määrin ottaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Teemu T - Flame Indigo (red mix) 01.08.2006

Teemu T - Flame Indigo (red mix)
Soundipuoli oli oikein hyvää ja sulavaa kokonaisuutena ja miksaus toimi, mutta olisi ilman muuta kaivannut vaihtelua, koska ei tälläisenään jaksanut kannatella itseään paria minuuttia pidempään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele RRP: Greatest Hits Vol 2 - Saa sanoa 28.07.2006

RRP: Greatest Hits Vol 2 - Saa sanoa
Eipä vaikuttanut, huumorista tämä menee, mutta se lienee tarkoituskin, vakavissaan tätä ei voi ottaa. No, olihan tässä kenties jossain määrin eppu normaalin alkuaikojen kapina henkeä jollain tasolla...

Kommentti kappaleesta Kuuntele Urban B2 - Voodoo Doll 30.07.2006

Urban B2 - Voodoo Doll
Tälläistä 90´s tavaraahan tämä oli niin soundeiltaan kuin myös muilta osa-alueiltaan. Mitään erityistä, huomiota herättävää ei noussut esiin missään vaiheessa, vaikka aihelmat muuttuivatkin, joten tämä jäi vähän tasapaksuksi ja vaisuksi. Välipätkiin olisi sopinut hyvin jokin oikein korkea ja repivä "aretha franklin" hoilaamaan jotain simppeliä ja mieleenpainuvaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele HOLY THE PAGAN POEMS - BULLET DRILL 30.07.2006

HOLY THE PAGAN POEMS - BULLET DRILL
Ihan kiva tunnelmointi biisi, mutta ehkä hieman vanhanaikainen sovitus minun makuuni, vaikka tälläisestä kitaroiden täyteisestä yleensä tykkään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Metalshit - R.F.S.L.B.D.A.D.C.W.B.E.F.I.H. 30.07.2006

Metalshit - R.F.S.L.B.D.A.D.C.W.B.E.F.I.H.
Soittimet eivät olleet aivan synkassa keskenään välillä ja soundit kuulosti suttuisilta jne. Huumoribiisihän tämä on ja sellaisenaan ihan toimivaa tavaraa!

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Secret - Wicked 30.06.2006

The Secret - Wicked
Hieno, pehmeä miksaus ja soundit sopi hyvin yhteen. Erinäiset rumpusoundit (hi-hat - shaker -asteikko..) olisi kyllä voinut miksata hivenen hiljaisemmalle ja pehmeämmiksi ja ehkä häivyttää välillä enemmän taka-alalle. Tämähän oli kuin olisin merenpohjalla soljunut..
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Virasto - Kaatopaikka - live 09.06.2006

Virasto - Kaatopaikka - live
Liveäänitykset on aina liveäänityksiä. Vähän kuulosti siltä kuin biisi olisi aina vaihtunut välillä, mutta mikäpä siinä, olipahan vaihtelua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aresti - Mikä sekaa mitä 30.07.2006

Aresti - Mikä sekaa mitä
Intron myötä olisin odottanut rumpujen sisääntulon myötä selkeämpää dynaamista muutosta ja raskaampaa otetta, nyt jäi turhan tasapaksu fiilis. Miksaus oli kuitenkin muuten ihan hyvää ja selkeää, vaikka säröt kitaroissa olivatkin aika suttuiset ja laulu kuului hyvänä ja selkeänä läpi biisin, vaikka kuulostikin välillä turhan "kapealta". Aivan kuin kitaroilla/rummuilla olisi tullut lopussa pientä rytmillistä virhettä, mutta ei mikään kuolettava virhe. Hyvä biisi.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aresti - Syyllisyyden tuolissa 28.07.2006

Aresti - Syyllisyyden tuolissa
Ensimmäisenä korviin pisti rumpujen kehnot soundit, jotka kuitenkin tulivat järkiperäisemmiksi laulun myötä. Kitarat (ja rummutkin) tuntuivat hieman ontuvan ja soundit kuulostivat harmittavan lytätyiltä (Saatoin sieluni korvin kuulla tämän ponnekkaampana ja mahtipontisempana, täyteläisempänä -instrumentaalisti-) ja olisivat kaivanneet myös enemmän dynaamista vaihtelua. Kenties terävöittämällä ja enemmän esiintuomalla bassoa, tästä olisi tullut ponnekkaampi, mutta mene ja tiedä. Vaisun vaikutelman jätti tälläisenään, vaikka musikaaliset ideat muuten olivatkin toimivan kuuloisia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Grosal - Elä enää 09.06.2006

Grosal - Elä enää
Huvittava vibrato tuossa laulussa :) Laulu kuulosti välillä tosi teennäiseltä, kertosäde oli toteutettu monipuolisesti, joskaan äänet ei ihan sopineet yhteen. Ehkä turhan perinteinen rock ballaadi itkuvirsi sepitys, lukuunottamatta mahtipontista kertsiä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Stab Happy - Medical Monkey 30.07.2006

Stab Happy - Medical Monkey
Laulaja erittäin hyvän kuuloinen, biisi vähän niin ja näin. Kertosäe hyvä ja iskevä, muut taas vähän turhan tasapaksuja ja innottoman kuuloisia. Miksauksen olisi voinut tehdä hivenen selkeämmäksi ja soundit olisivat voineet olla selkeämpiä jne. Uudelleen kuunneltuna tuli mieleen, että tätä olisi soitinten osalta voinut minimoida "hivenen" koska laulajattaren ja rumpujen yhteissoundi kuulosti erittäin hyvältä kun taas kertosäkeessä koko orkesteri toimi hyvin yhteen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Grosal - Kipinä 30.07.2006

Grosal - Kipinä
Naislaulaja toisena osapuolena oli positiivinen yllätys ja choruksessa/välisoitossa oli hienoa kuviointia kitaroiden ja muiden osalta, joita kuunteli mielellään ja soolo-osion olisi mielestäni voinut pyhittää samanlaiselle kuvioinnille, tuomalla niitä vain enemmän esiin taustasta. Vaikka ei minun suosikkigenreihini kuulukaan tälläinen missään määrin, niin kyllähän tämän mielellään kuunteli.

Kommentti kappaleesta Kuuntele teemu t vs human dextroid - epiloque I-II (ambient mix) 09.06.2006

teemu t vs human dextroid - epiloque I-II (ambient mix)
Tätä jaksoi kuunnella n. minuutin ja sen jälkeen meni usko ja piti alkaa kelailemaan. Enemmän kuulosti joltain kevyeltä noiselta kuin ambietilta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele RRP: Greatest Hits Vol 2 - Väkisuojaa 09.06.2006

RRP: Greatest Hits Vol 2 - Väkisuojaa
Eipä oikein vaikutusta tehnyt... Suttuiset soundit ja miksaus oli hieman kesken jääneen kuuloinen, mutta biisiä ei ainakaan ollut venytetty liian pitkäksi, vaan kaikki oleellinen tuntui mahtuvan vajaaseen puoleentoista minuuttiin, mikä oli ihan tarpeeksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Satakätinen - Hakija 30.07.2006

Satakätinen - Hakija
Alku oli ihan hyvän kuuloista ja persoonallista, mutta ensimmäisen kertosäkeen jälkeen laatu tippui palaten sitten kuitenkin osittain taas myöhemmin. Suttuiset soundit ja liian korville iskevä pikkurumpu ja miksauksessa olisi voinut käyttää panorointia kitaran osalta kenties hivenen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Satakätinen - Yksiöelämää 31.07.2006

Satakätinen - Yksiöelämää
Aika räikeitä muutoksia biisin rakenteessa, jotka olivat positiivisia piirteitä, muuten perinteisen rynkytyksen piristykseksi. Kitara kuulosti ihan hyvältä, joskin koko instrumentaaliosaa vaivasi kapeus ja tasapaksuus. Laulu taas oli perinteistä karjuntaa eikä sinänsä herättänyt juurikaan mielenkiintoa ja "melodia" oli aivan perushuttua joten se jäi paljon taka-alalle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele POLTE - Mä en usko (sanat helisee, versio b) 30.07.2006

POLTE - Mä en usko (sanat helisee, versio b)
Ihan jees viritelmä, mutta ei eronnut melodialtaan, sovitukseltaan tai rakenteeltaan mitenkään erityisesti valtavirran poppiksista, jotta nousisi mittaamattoman arvokkaaksi eepoksesksi. Varmaan kovan luokan tuotannon kautta tästä olisi ihan valtavirran radiosoittoon, koska musisointi tuntui onnistuvan ja oli pirteää ja ilmauksellista kuten laulukin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Loudrunner - Call My Name 09.06.2006

Loudrunner - Call My Name
Laulajalla hyvä ääni, mutta treeniä kaipaa vielä niin itse laulantaan kuin tuohon engelsmannien kieleenkin, älä vaan ala koskaan rääkymään niin kuin nämä nyky suomienglantirokkaajat, keuhkoja vaan muuten ääneen lisää. Kitara sotkeutui säröön välillä vähän liikaa. Hieman liian perinteinen kokonaisuus melodisesti, mutta kokemuksen kautta kaippa tässä bandissä potentiaalia on.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele POLTE - Lennetään taivaalla 31.07.2006

POLTE - Lennetään taivaalla
Ensimmäisenä pisti korvaan hyvä sovitus ja yleensäkin soitanta kaikinpuolin. Laulu oli selkeää ja laadukasta, mutta melodinen puoli ja riffittely (sekä laulun että instrumenttien osalta) ei oikein jäänyt mieleen, vaikka kertosäkeessä olikin hyvää kesäistä fiilistä, huolettomuutta ja lennokkuutta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele corevn - valtava 31.07.2006

corevn - valtava
Hyvin yhteensovitetut kaksi eri äänimattoa (lentokoneet, syntikat), mutta päätyy lopulta enemmän pelkäksi huminaksi taustalle ja loppuu harmittavasti kesken kun lopun pätkivä osa alkaa. Kannattaisi melkeinpä, jos ei muuten niin ihan harjoituksen vuoksi, pätkäistä alkuosaa lyhyemmäksi ja lisätä lopun pätkivää osaa ja kehitellä näitä molempia eteenpäin sekä erikseen että yhdessä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aresti - Käärmeenkieli 09.06.2006

Aresti - Käärmeenkieli
Rummuista puuttui nyt "muna" ihan kokonaan.. kauheaa pehmyttä hapuilua!! Perusriffejä niin monesti kuultuja => luovuutta pojat lisää ja soundeista vähän selkeämmät (turhan suttuisilta kuulostivat, ihan kuin soittajat olisivat pelänneet häiritsevänsä naapuria soitellessaan). Peruskamaa, kannattaisi melkeinpä äänittää uudelleen hieman kovemmalla touchilla ja miksata kunnolla, niin biisi olisi paljon enemmän.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Routaraja - Tämän kylän Elvikset 09.06.2006

Routaraja - Tämän kylän Elvikset
Ihan jees perusrenkutus. Ei kannattaisi väkisin laulaa noin matalalla äänellä, jos omat rajat ei siihen riitä, kun laulu hukkuu täysin tai sitten pitää kasvattaa isommat keuhkot. Kertsissä taustalaulajat ei oikein pysyneet nuotissa. Kitararevittelystä plussaa!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Me kaistapäät - Bass Crasher 01.08.2006

Me kaistapäät - Bass Crasher
Aivan mitäänsanomaton ja silkkaa roskaa. Ei tätä voi sanoa oikein miksikään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jürgen Vorhaut & Eisenstang - Lisko 28.07.2006

Jürgen Vorhaut & Eisenstang - Lisko
Tälläistä tekopersoonallista tavaraa tuntuu kuulevan nykyään joka puolella, perkeleen "kaupallistunut" yup!!! (6)!!! Laulu ei oikein kantanut kaikilla kohdin dynamiikan puolesta ja miksaus hieman tökki, kun kaikki tuntui olevan tasapaksuna mattona taustalla, minkään kohoamatta esiin instrumentaalisena innovaationa. Sanat taas puolestaan olivat aivan mahtavat ja huvittavat ja kun niitä hetken aikaa kuunteli, niin biisin nimi tuli selvyyteen ja nämä erinäiset oraaliset sekoilut saivat olemassololleen tarkoituksen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jürgen Vorhaut & Eisenstang - Lämpimästä lämpimään 09.06.2006

Jürgen Vorhaut & Eisenstang - Lämpimästä lämpimään
Laulu oli miksattu liian kovaksi ja siitä puuttui dynaaminen vaihtelu (treeniä lisää) ja nämä muut puhe sekoilut oli ihan perseestä. Ihan ok kitaratekstuurit oli miksattu liian pahasti taustalle ja rummut kuulosti turhan perus paukuttelulta. Kertsi oli hyvä (ideana), mutta jo edellämainitut seikat veivät siitä kaiken tunteen. Kehitystä ja treeniä niin alkaa toimimaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Money 09.06.2006

Kalkutan Konepaja - Money
Aika huvittava paukuttelu. Tuhran keskelle oli kitara miksattu, mikä peitteli laulua aika pahasti (kenties hyvä niin). Tämmöinen huumorimielellä ajankuluksi tehty (?) paukuttelu, eikä nyt niin paha kuin voisi luulla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele PALETTE PAiNTiNG DEPARTMENT - Picturesque 04.02.2006

PALETTE PAiNTiNG DEPARTMENT - Picturesque
Tässäpä olisi hyvä pohja johonkin laiskan leppoiseen biisiin! Hyvää sekavaa rytmittelyä, joka kuitenkin toimi. Hieman tosin alkoi loppua kohden puuduttamaan, mutta jos tässä olisi päällä ollut jotain leppoista laulantaa, niin olisi mennyt ihan kybällä!!

Kommentti kappaleesta Kuuntele RUJO - Beat 04.02.2006

RUJO - Beat
Basariin enemmän munaa ja tomit käyttöön tälläisessä tykityksessä, niin johan paranee ja haitsu puski minulla aivan liian lujaa esiin. Joitakin rumpujen osa-alueita lukuunottamatta hyvä biisi, joskin kaipaisi hieman vaihtelua ja kestoa lisää.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DIRTY CLUB - Shout Salute For Pussygram 03.02.2006

DIRTY CLUB - Shout Salute For Pussygram
Intro oli hieno ja lupaava, mutta varsinaisen toiminnan alkaessa pettymys oli melkoinen. Laulu kuulosti karmivalta ja musisointi oli perinteistä pimputtelua, mutta toimivaa sellaista kuitenkin, joskin välillä turhan laiskan kuuloista muuhun kokonaisuuteen verrattuna.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fonaatio - Valveunta (live) 03.02.2006

Fonaatio - Valveunta (live)
Ei tuo miksaus oikein meikäläisen vehkeissä toiminut, ei niin alkuunkaan, mutta biisissä itsessään oli hyvä sovitus kitaran-basso-rumpu -akselilla ja rap toimi paikoin hyvin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele RUJO - Trippin' 23.01.2006

RUJO - Trippin'
Mukavaa perus pieksäntää. Basari kaipaisi hieman lisää voimaa ja siinä väliosiossa rumut olisivat saaneet soittaa hieman monipuolisempaa kuviota, esim. tomeilla. Laulu toimi parhaiten niissä kohdissa, joissa se oli enemmän "örinää" ja sopi tuolloin hyvin yhteen soundien kanssa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Guyster - Revolt 22.01.2006

Guyster - Revolt
Hieno, pelkistetty kokonaisuus. Tosin lopun (piano + muut) osa olisi voinut mennä kerralla hieman jopa massivisemmaksi. Laulu toimi ihan hyvin ja sointui hyvin yhteen muiden soundien kanssa ja siitä plussaa.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalaforn - Drowning 22.01.2006

Kalaforn - Drowning
Hyvät padi soundit, mutta rumpupuoli ei toiminut minulle ollenkaan.. johtui varmaan osittain rumpujen "hajauttamisesta" vasemalle ja oikealle ja siihen väliin. Ja biisi oli myös varsin yllätyksetön eikä tarjonnut alun jälkeen juurikaan mitään uutta, mutta no, ambient on ambientia ja ainut mikä nyt ei toiminut oli ne rummut.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DJ ARRIVES - 160bpm 22.01.2006

DJ ARRIVES - 160bpm
Ei kehittynyt yhtään mihinkään ja soundit oli aika laimeat ja miksaus suosi päänsärkyä. Jospa se siitä runsaan harjoittelun myötä. Mutta vastasi jossain määrin biisi-infoa, joten tavoitteeseen olet pääsemässä ;)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Trio Karvanaamat - ?? 23.01.2006

Trio Karvanaamat - ??
Outo tapaus... Yllättävän monipuolinen tälläiseksi minuutin mittaiseksi ihmetykseksi ja kyllähän tästä huumoria repii.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Janoinen Kala - hiekkaa 19.01.2006

Janoinen Kala - hiekkaa
Tuomari Nurmio -tyyppistä kerrontaa, mutta ei oikein iskenyt. Laulu toimi kuitenkin suhkot hyvin ja olihan tämä ihan menevä ralli ja hienosti markkinoitu tuossa esittelyssä ;)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Janoinen Kala - Onnellisten tähtien alla 24.01.2006

Janoinen Kala - Onnellisten tähtien alla
Alku oli enemmän humpparock -tyylinen, mutta unohtui äkkiä, kun varsinainen "reggae" alkoi. Melodia oli turhan perinteinen, mutta kertsi toimi hyvin, tosin kuulosti instrumenttien osalta aika sekavalta, mutta toimi kuitenkin.. Kitaran sooloilu ja fillittely oli kivan kuuloista, joskin kuulosti välistä hieman tökkivältä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Her Wickedness - My Li'l Fantasyland 18.01.2006

Her Wickedness - My Li'l Fantasyland
Ihmisten erilaisuus on elämän rikkaus ;) Matalalta laulaessasi äänesi kuulostaa kovin väkinäiseltä, ei toimi oikeastaan ollenkaan, korkeammalla taas toimii ihan hyvin. Musiikillisesti vaikea sanoa mitään, kun en lajityyppiä juurikaan tunne, mutta toimi tulkintasi kanssa. "You Bitch!"
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kosminen - Joskus ei lopu milloinkaan 19.01.2006

Kosminen - Joskus ei lopu milloinkaan
Ihan kivaa tummaa tunnelmointia ja biisi kehittyi mukavasti loppua kohden, joskin pysyi kuitenkin hieman liian samanlaisena, joka nakerti hieman kiinnostusta. Soundit sopi hyvin yhteen, tosin huilu meinasi välillä soittaa vähän liian rankalla "legatolla".
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Janoinen Kala - Hii-o-Hoi! LIVE 19.01.2006

Janoinen Kala - Hii-o-Hoi! LIVE
Harvinaisen hyvä liveveto. Mukavaa perusrockia kaikilla osa-alueilla, tosin biisi vaikutti hieman yksipuoliselta ja jäi jollain tavalla vajaaksi tälläisenään, ehkä se olisi kaivannut vielä jonkinlaista revittelyä. Hyvää soitantaa ja tulkintaa kuitenkin. Drink up me yarties yo ho!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cold Shot - Sadman's cafe 03.02.2006

Cold Shot - Sadman's cafe
Soitanta oli hyvää perus bluesia oikein hyvin perusblues soundein, varsinkin kitaran riffittelyn osalta. Melodia ja muut toimivat hyvin yhteen, mutta laulu oli turhan haparoivaa. Kitara olisi saanut riffitellä/fillitellä hiukan enemmän verse -osassakin, niin olisi tullut tunnetta enemmän. Laulu kuntoon, niin alkaa toimimaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cold Shot - Evil Eyes 24.01.2006

Cold Shot - Evil Eyes
Riffittely aika perinteistä ja intron aikaan kuulosti pahasti "studiomuusikon" soittamalta, mutta tulkinta parani biisin myötä. Melodia oli hyvää perus bluessahtavaa kamaa, mutta laulu ei oikein toiminut biisin ensimmäisellä puolikkaalla, kuulosti jotenkin hengettömältä, mutta sekin loppua kohden parani ja tunnetta tuli hitunen lisää, mutta kehitettävää on. Kokonaisuutena ei oikein erottunut genrestään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Indyus - At the Shore 18.01.2006

Indyus - At the Shore
Soundit ei oikein iskeneet ei niin mitenkään.. Pakko oli ihan profiilista katsoa softa, jota olet käyttänyt ja arvasin ihan oikein. Ei, tämä ei ole "suoraan fruitystä" -kommentti, vaan taitaa johtua tuosta softan iästä (Fruityloops 2.71 demo) soundien taso. Aineksia kenties olisi ollut parempaan, jos fruity olisi ajantasalla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mankat Vastakkain Productions - Juhlaa! 21.01.2006

Mankat Vastakkain Productions - Juhlaa!
Tälläistä suomalaiseen mentaliteettiin sopivaa ilottelua :I Miksaus hieman turhan suhiseva ja panorointi suotavaa. Laulu oli apaattisen kuuloista ja melkein tuli itku silmään sitä kuunnellessa..

Kommentti kappaleesta Kuuntele King Kaxl (and the No Good Duo) - Your Boyfriend 28.07.2006

King Kaxl (and the No Good Duo) - Your Boyfriend
Olipas leppoisaa tunnelmointia. Tässähän melkein päätyi palmupuiden katveeseen kylmän drinkin ääreen kauniiden naisten seuraan viileän lämpimään kesäiltaan. Sanoista en saanut paljoa selvää, mutta ei ollut niin väliksikään, nyt kokonaistunnelma nousi selkeästi etusijalle. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kuin myös monipuolisuudessaan erittäin hieno biisi.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Hautausmaa (vanhaa Rikhard Blackia) - Joka päivä on tänään 19.01.2006

Hautausmaa (vanhaa Rikhard Blackia) - Joka päivä on tänään
Kertosäe toimi hyvin, niin laulun kuin soitannan osalta kun taas muissa laulu välillä hieman haparoi alussa. Mukava sovitus, tosin haitsu (tai mikä ollutkaan) hieman häiritsi, kun tuli mielestäni säkeistöjen aikana liikaa esiin. Biisi jäi kaipaamaan vielä jotakin pientä koukkua, joka olisi kantanut sen loppuun asti, vaikka kyllä tätä kuunnella saattoi ilmankin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Archaic - Rainforest 17.01.2006

Archaic - Rainforest
Olipas mahtavat, uniset padsoundit (tmvs.). Loppuakohden olisi voinut hieman tuoda niitä runsaammin esiin ja laajentaa ja jättää selkeästi elektronisemmat rummut ja muut rytmi-instrumentit enemmän taustalle ja keskittyä ambietimpaan "kerrontaan", mutta tämähän on minun näkemykseni, jos ajatellaan sanaa; "rainforest", se siitä. En itsekään tunne genreä, mutta tälläistä on mukava kuunnella kaiken räimeen ja modernin kiireen keskellä silloin tällöin. Minä pidin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Andy Livid - Final Pages 22.01.2006

Andy Livid - Final Pages
Soundit ja biisin runko aika peruskamaa ja perus voihkintaa, mutta hyvää sellaista. Laulussa pientä parantamista tuon perusenglannin kanssa, mutta niinpä aina (lähes-). Biisin outrossa oli kyllä jostain syystä aivan liian positiivinen fiilis ja pientä syntikoiden irroittelua loppupuolella lukuunottamatta, biisi oli hieman lattea, eli olisi kenties saanut uudistua loppua kohden hieman, mutta joka tapauksessa hyvää tavaraa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Undence - The Unknown Fear 17.01.2006

Undence - The Unknown Fear
Kitaroiden välillä oli kiva perinteinen harmonia. Temmon muutokset eivät oikein istuneet yhteen ja soundit olisi saanet olla paikoin hieman runsaammat. Viimeinen kolmannes kevyine sooloineen oli biisin parasta antia. Hieman viimeistellymmät soundit ja paketti hieman tiiviimmin kasaan ja laulupuolta hieman paremmaksi ja selkeämmin esiin, niin homma paranee. Ehkä.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Absorb your zines - Falling Leaves 19.01.2006

Absorb your zines - Falling Leaves
Hienoa akustista tunnelmointia, tosin välillä kitarat eivät kuulostaneet siltä kuin olisivat pysyneet "ajantasalla" tai sitten riffit vain menivät hieman liikaa päällekkäin ja kuulosti hieman sekavalta. Laulu kaipaisi pientä hiomista, mutta kuulostipa aivan Poets Of The Falin laulajalta hän. Kokonaisuus kuitenkin oikein hyvä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Janoinen Kala - tää hiljaisuus 18.01.2006

Janoinen Kala - tää hiljaisuus
Pirteää disco-pop-humppaa kansalle. Vaikka tälläinen tyylilaji ei kuulu suosikkeihin, meni tämä oikein hyvin kaiken death metal ja noise -tavaran välissä oikein mukavana poikkeuksena.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Janoinen Kala - saavista kaatamalla 21.01.2006

Janoinen Kala - saavista kaatamalla
Outo. Siinä ensimmäinen ajatus tästä. Mukava, simppeli biisi, jossa kuitenkin tuntui olevan pieniä yksityiskohtia, kuten se syntikalta (mikä sitten olikin, siinä se viehätys) kuulostanut, hyvin taustalle miksattu soundi. Persoonalliset sanat ja nopsaan etenevä kokonaisuus.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Janoinen Kala - Outo lintu 25.01.2006

Janoinen Kala - Outo lintu
Hyvät, monipuoliset kitarat ja mukavan "laiska" tunnelma ja tulkinta sekä instrumenttien, että laulun osalta ja miksaus toimi ihan hyvin. Olin kuulevani taustalta myös jouset, jotka kylläkin oli miksattu himpun verran liian hiljaiselle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Llama Inc. - Realigning 21.01.2006

Llama Inc. - Realigning
Hieno alku, siitä heti plussaa. Hyvin miksattu kokonaisuus ja laulu kuulosti hyvältä. Biisissä oli myös mukavaa vaihtelua verrattuna siihen mitä yleensä genressä kuulee, vaikka eihän tämä niin 100% punk ollutkaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lezzie Twist - Dance With The Devil (live version) 18.01.2006

Lezzie Twist - Dance With The Devil (live version)
Joo tuon mikityksen takia laatu kärsii. Ihan jees perusräimettä kivoilla riffeillä maustettuna. Soitanta oli ihan hyvää, joskin pientä heilahtelua havaittavissa ja biisi loppui hieman yllättäen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sonicmind - Reflections 04.02.2006

Sonicmind - Reflections
Verseosa oli toimiva, mutta kertosäkeen pieksäntä oli sitten vähemmän toimivaa paskan kompin takia. Laulu oli kokonaisuutena ihan OK, mutta kaipasi välillä, näissä raskaammissa kohdissa, enemmän voimaa, ts. karjuntaa ja asennetta. Soitantapuoli oli toimivaa. Kokonaisuutena hieman ailahteleva.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Faro - Compromizing 03.02.2006

Faro - Compromizing
Ensimmäinen siirto vauhdikkaamman ja rauhallisemman osion välillä ei oikein tuntunut toimivan, mutta jostain syystä jatkossa siirrot olivat paljon sulavampia. Aika runsaasti vaihtelua ja menoa vajaa kolmeminuuttiseen pätkään. Välillä laulu tuntui kaipaavan hieman enemmän ääntä (kertosäe), mutta pääsääntöisesti toimi ihan hyvin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Faro - Totally Indifferent 23.01.2006

Faro - Totally Indifferent
Kertsi oli toimiva kokonaisuus ja soolo toimi, mutta muuten ei oikein iskenyt (instrumentalipuoli). Laulu toimi läpi biisin ihan hyvin, joskin ääni oli varsin perinteinen ja ei toiminut matalilla melodian osa-alueilla oikein kunnolla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Faro - About 19.01.2006

Faro - About
Ehkä jopa liian lattarivaikutteinen (minun makuuni), mutta soitanta jälleen kerran hyvää ja kertosäde tarttuva, myös sooloilu (piano, rummut) oli toimivaa ja sitä olisi voinut sisältää biisiin kenties jopa enemmän. Menevä biisi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nocturna - Hard in the club 03.02.2006

Nocturna - Hard in the club
Alun sahaääni (vai mikä olikaan) trioleineen ei oikein iskenyt ja meno oli muutenkin aivan turhan "tuhat kertaa kuultua" -tyyppistä. Siinä ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, kun musiikilliset ideat hieman kasvavat, tulee biisiin aivan erilaista nostetta ja se alkaa toimia huomattavasti paremmin. Olisi kaivannut kuitenkin jotain muutakin musiikillista, kuin sen yhden osan tai sitten enemmän efekteillä kikkailua ja runsaampia soundeja kautta linjan, koska tälläisenään jäi hieman sellainen maku, niinkuin tässä olisi vain kehitelty niitä ideoita ja jätetty soundi puoli mietittäväksi tuonemmaksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Her Wickedness - So Sweet 17.01.2006

Her Wickedness - So Sweet
Todellakin. Minun korviini tästä huokui myös joitain viitteitä Massive Attackiin melodian ja tulkinnan kautta (ei. en tunne em. poppoon tuotantoa, tuli vaan sellainen "tunne"). Lyriikoista en saanut paikoin oikein selvää, mutta muuten tämä menee oikein hyvin minun listauksessani kokeellisesta ja valtavirrasta poikkeavana materiaalina. Ehkä tämä on juuri sitä musiikkia mikä syrjäyttää Suomi-iskelmän itsemurhatilastojen syy/seuraus -listauksesta tulevina vuosina... jos luoja suo ;)
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Diffusion - Dreamside 18.01.2006

Diffusion - Dreamside
Helvetin hienoa soitantaa ja paketti pysyi hyvin kasassa alusta loppuun, tosin jossain vaiheessa kitarat pisti pahasti korvaan. Laulussa oli mukavaa särmää niissä rauhallisemmissa kohdissa ja se toimi sellaisenaan paljon paremmin kuin "örinänä".

Kommentti kappaleesta Kuuntele Stupor Mundi - Ahven 19.01.2006

Stupor Mundi - Ahven
Ihan perusballaadia, tosin sanoitukset meni hieman ohi.. Väliosa iski hieman yllättäen ja siirtymä olisi voinut olla sulavampi, tosin lähdettyään kulkemaan, toimi hyvin ja oli hyvää jatkumoa alkuosalle, ilman että olisi heilahtanut aivan toiseen suuntaan. Laulu erottui hyvin, tosin välillä se meinasi hukkua kaiken muun alle niin, että siitä ei oikein saanut selvää, mutta loppujen lopuksi ihan OK balladi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Faro - Helsinki Exile 18.01.2006

Faro - Helsinki Exile
Hienoa ja letkeää meininkiä. Piano toimi erittäin hyvin, kun taas kitara tuli "verse" -osien aikana mielestäni liikaa esille paikoin, ehkä hieman erilaisella miksauksella korvani tyydyttäytyisivät paremmin. Hienoa soitantaa ja laulu oli hyvää, joskin suomalaiselle tyypilliset ääntämis ongelmat (ei pahat) havaittavissa siellä täällä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Trio Karvanaamat - Dementiahumppa 19.01.2006

Trio Karvanaamat - Dementiahumppa
:) Hienot lyriikat!! Ja kuulihan sen jo lopun aplodivyörystä, että täpötäyteen ahtautunut Hartwal-areena tai vastaava piti kuulemastaan ;)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dr.Groove - Dragons Are Gone 22.01.2006

Dr.Groove - Dragons Are Gone
Aika persoonallinen yhdistelmä tarinaa ja musiikkia.. Laulussa oli sellaista rätisevää ja julistavaa tunnetta, mutta kokonaisuudesta jäi puuttumaan jotakin, vaikkakin kitarointi ym. oli varsin yksityiskohtaista temppuilua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Chaology - To Haunt 20.01.2006

Chaology - To Haunt
Ensimmäinen kolmannes toimi oikein hyvin elokuvamaisine teemoineen, joskin matalat jouset olisivat voineet "syttyä" välillä hieman pehmeämmin. Toinen osa junnasi paikoillaan mukavasti, mutta siirtyi mielestäni jotenkin töksähtäen takaisin ensimmäisen osan teemaan, mutta teema toimi taas hyvin leijailevana muun, matalamman materiaalin yllä. Loppu meni hyvin alun tunnelmissa, joskin se lopun virveli filli olisi toiminut paremmin patarummuin. Kestossa ei mitään vikaa, meni nopsaan tälläisenä. Hyvä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ghost Trio - Dare Go On 19.01.2006

Ghost Trio - Dare Go On
Aika pirun hyvää tunnelmointia kaikinpuolin ja oikein kunnon vuodatusta. Laulu oli vain paikoin tuon tyylin takia hieman epäselvää, mutta sopi biisiin oikein hyvin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Vicious Minds - Backseatlover 19.01.2006

Vicious Minds - Backseatlover
Ihan passelit oli soundit tälläiseen tavaraan.. oikein rock. Laulussa, tai oikeastaan tuossa englannin lausunnassa ne perus ongelmat, mitä me suomipoijat aina koemme, mutta kertsi toimi ihan hyvin, myös musiikin osalta, ja parani loppua kohden huomattavasti. Hyvää peruskamaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Neon Cowboys - The Last Time as the Innocent Walk Free 19.01.2006

The Neon Cowboys - The Last Time as the Innocent Walk Free
U2 -linja jatkuu. Hieno, pehmeä kokonaisuus ja musiikki tuki biisin teemaa upeasti. Laulu toimi kohtuu hyvin ja kuului riittävän selkeästi halki teoksen. Välillä soundit ajautui hieman suttuisiksi, mutta ei häiritsevästi. Tästä näki, tai siis kuuli, että musiikin tuottamiseen on panostettu. Se on hienoa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Neon Cowboys - I'm by Your Side 19.01.2006

The Neon Cowboys - I'm by Your Side
Mukavaa riffittelyä U2:n hengessä, mutta biisi jäi kuitenkin hieman latteaksi ja olisi mielestäni kaivannut jonkinlaista räjähtävämpää kohtaa, jotta mielenkiinto olisi säilynyt loppuun asti. Laulajan ääni ihan ok, mutta ne perinteiset härmäläiset ääntämisongelmat jne jne. ja hieman vahvempaa olisi tulkinta saanut välillä olla. Mutta kuitenkin ihan hyvä ja potentiaalinen tuotos.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Roomful of Emptiness - Royal Flush 31.07.2006

Roomful of Emptiness - Royal Flush
Melkomoista pehmopornomusaa, halpaa sellaista eikä oikein säväyttänyt. Kevyttä improvisaatiota ilman minkäänlaista "kohoumaa". Hyvänä puolena erinäiset GTA-fiilikset utuisesta sointupohjasta/sovituksesta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electrorate - Nuproduction 19.01.2006

Electrorate - Nuproduction
Soundit oli toimivat ja sopivat hyvin yhteen, vain jouset olisivat voineet olla hieman sulavammat/pehmeämmät. Miksaus toimi hyvin ja biisi pysyi selkeänä, vaikka äänipohja olikin varsin täynnä. Kaikesta huolimatta hieman yksipuolinen biisi ja olisi kaivannut selkeämpää vaihtelua, varsinkin jos olisi ollut pitempi.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Nimettömät - Insane Connections 19.01.2006

The Nimettömät - Insane Connections
Mielenkiintoinen kokeilu kieltämättä. Heittelehti tyylilajista toiseen ja takaisin, joten sinänsä hyvinkin sekava kokonaisuus ja jätti hieman tyhjäksi, mutta tälläistä "pioneerityötä" tarvitaan aina :) Varsinkin funk tyyliset jammailujaksot oli mielestäni toimivia, kun taas siirtymiset lajityyppien välillä olisivat voineet olla hieman sulavampia kokonaisuuden kannalta.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nobelskaja Priz - Milisi vTbilisi 22.01.2006

Nobelskaja Priz - Milisi vTbilisi
Tämähän oli aivan täyttä paskaa, mutta meni hyvin ihan huumorilla :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electronic Reality - Timeless-space 19.01.2006

Electronic Reality - Timeless-space
Hyvää peruskamaa. Jäi kaipaamaan lisää musiikillista ideaa, nyt tämä jatkui pohjaltaan samanlaisena alusta loppuun. Soundit oli perinteiset, mutta toimivat ja miksaus oli siinä mielessä hyvä, että mikään ei noussut räikeästi esiin muista, vaan kaikki sulautui hyvin yhteen sekä miksaus-, että soundipuolella.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele ROUTA/ AIKA - helvetin sepät. 19.01.2006

ROUTA/ AIKA - helvetin sepät.
Tässä oli lähes kansanlaulun tuntua ja kun se siitä purkautui sitten kitara-rumpu-basso -akselille olisi soundit saanet olla mielestäni hieman täyteläisemmät. Laulu toimi hyvin ja kuului selkeästi koko biisin ajan. Rummut kuulostivat hieman "halvoilta", varsinkin virvelisoundi. Kitarasoolon lisäksi olisi kannattanut äänittää kunnon komppikitarat, niin se olisi nivoitunut kokonaisuuden kanssa paremmin yhteen. Hyvää, hieman nykylinjasta poikkeavaa metallia sekä lyyrisesti, että jossain määrin musiikillisesti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Badger Milk - Our Drummer Got A Roly-Poly Kind Of Girl 21.01.2006

Badger Milk - Our Drummer Got A Roly-Poly Kind Of Girl
Kaikki miksattu pahasti siihen keskelle, jolloin kitara peitti laulua pahasti. Lisäksi taustalta kuului jokin metronomin kaltainen, joka ei sitä ilmeisesti kuitenkaan ollut.

Kommentti kappaleesta Kuuntele RRP: Greatest Hits Vol 2 - Ennustus 19.01.2006

RRP: Greatest Hits Vol 2 - Ennustus
Laiskanpulskeat fiilikset kautta linjan ja kitarat oli miksattu ihan hyvin, mutta rumpujen pellit ymvs. puskivat minun korvaani vähän liian selkeästi ja suttuisina. Vähän tavanomaisesta poikkeava biisi jonka kyllä kuuntelee, mutta jotain tästä tuntui puuttuvan. Hienot lyriikat :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - New Dawn 30.07.2006

Celestial Aeon Project - New Dawn
Ensi vaikutelma oli kuin jostain Nintendon pelistä, jossa jälleen kerran on yritetty hoitaa asiat MIDIllä ja kun musiikkikin on tälläistä perushuttua, on vaikea keksiä suurempaa sanottavaa. Soundtrack kategoriaan tämä sopii kyllä oikein hyvin jo ihan noiden Nintendo (The Legend Of Zelda) -fiilisten myötä. Yksittäinen tekninen idea, joka nousi esiin oli käyrätorvien laskeva aihe, johon pasuunat (ja kenties tuuba) alempaa yhtyivät, se oli hyvä ja sopi näihin Nintendo mielikuviin kuten muukin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele THE END - More God 19.01.2006

THE END - More God
Varsin harmoninen kokonaisuus ja monipuolinen kappale musiikillisesti. Laulu paikoin toimi ja paikoin taas ei. Rumpujen soundit oli helvetin hyvät. Kenties miksauksen olisi voinnut tehdä hieman selkeämmäksi, koska soundit puuroutui välillä hieman sekavaksi mössöksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Diabolus Maximum Orchestra - The Anthem Of Fantasium 18.11.2005

Diabolus Maximum Orchestra - The Anthem Of Fantasium
Olipas viimeisen päälle mahtava raita!! Liekö johtunut siitä mainitsemastasi käsittelemättömyydestä, kun kokonaisuus oli varsin ilmavan tuntuinen, mutta mielestäni toimi parhaiten juuri niin ja pieni säröily lopussa ei häirinnyt. Näitä lisää!! Joutuu faniutumaan.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bitch So Sweet - Burn Alive 22.01.2006

Bitch So Sweet - Burn Alive
Hieno intro ja hyvää perus mättöä. Biisi oli miksattu hyvin, koska laulusta sai hyvin selvaa, mikä tosin johtui myös hyvästä ja selkeästä laulannasta, lisäksi laulun dynamiikka toimi. Lisäksi biisissä oli riittävää vaihtelua, joka oli hyvää myös siltä kannalta, että sitä ei ollut toteutettu turhan kikkailun keinoin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bitch So Sweet - The Reasons 17.01.2006

Bitch So Sweet - The Reasons
OK perus rokkibiisi alun perusteella. Laulu ei lähtenyt oikein käyntiin ennenkuin ensimmäisen kertosäkeen (tai oikeastaan sen prech:n kautta..) myötä Rumpalille isot plussat, kun ei ole sortunut mäiskimään vain peruskomppia perusfillein. Toisen kertsin myötä biisi sai oikein positiivisen käänteen ja kuulosti siltä kuin kaikki palaset instrumentaalien osalta olisivat loksahtaneet kohdalleen ja bridge-osa oli osittain mukava, kevyt vastine muuten menevämmälle ja raskaammalle soundille. Viimeisen kertsin alkuun laitettu "filli" oli mahtava. Musiikillisesti se intro/outro riffi (tai soolo) oli heikointa antia ja loi mielestäni hieman vääränlaisen kontrastin kokonaisuudelle, se muistutti enemmän jotain tyrävyöteinixpaskaastna! mutta jos se jätetään huomioimatta, on tässä oikein mainio ralli. Miksaus oli mielestäni hyvä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Randomtalks - The Day Above Me 18.01.2006

Randomtalks - The Day Above Me
Oikein hienoa tunnelmointia ja toimi muuten oikein hyvin. Kitarasoolo sopi tähän kuin nyrkki silmään ja kruunasi kokonaisuuden. Minä pidin, muuta en voi sanoa.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cancel - Fluid 13.12.2005

Cancel - Fluid
Nice ;)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dandruff bändi - Left to say 19.01.2006

Dandruff bändi - Left to say
Miksaus tökki minulla pahasti. Ensinnäkin syntikka/urku (jos oli..), joka oli panoroitu vasempaan kanavaan puski hieman liikaa esille ja kitara oli puolestaan miksattu liian hiljaiseksi. Rummut toimi ihan OK ja basso myös. Kitarassa oli havaittavissa myös pientä haparointia välillä, mutta eipä pahaa. Letkeän rento idea, mutta vaatinee vielä työtä, jotta toimii kunnolla. Laulu oli muuten suhkot selkeää, vaikkakin tulkinta olisi saanut olla välillä vahvempaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele POLTE - kohti aurinkoa 21.01.2006

POLTE - kohti aurinkoa
Rentoa perusrockia, jota kuunteli ihan mielellään. Laulussa oli pientä virhettä siellä täällä havaittavissa, mutta eipä häiritsevästi. Basari olisi saanut olla hieman vahvempi ja terävämpi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele POLTE - niin niin 03.02.2006

POLTE - niin niin
Eipä kuulostanut liveltä ollenkaan, joten epäilys heräsi, tai voi olla laadukasta soitantaakin kaikinpuolin. Vauhdikas kokonaisuus ja hyvää revittelyä alusta loppuun ilman minkäänlaista laiskistumista millään osa-alueella, missään vaiheessa. Laulussa olisi saanut olla hieman enemmän "raivoa" niin olisi sopinut sovitukseen (siihen verse -osan tykytykseen) paremmin. Tämä oli hyvä!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Too Ugly LTD 22.11.2005

Kalkutan Konepaja - Too Ugly LTD
Jaa taas hyvä raita teiltä. Tämän teoksen laulutyyli sopii Lucalle (tai kuka lauloikaan). Soundit olisi saanut olla ehkä hivenen raskaammat, mutta voi olla että biisi olisi sen myötä menettänyt teille ominaisen tyylinsä, joten unohdetaan se. Kokeilkaapa tätä joskus sellaisella tom -voittoisella jytä kompilla, voisi toimia... Hyvä!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele TDI (The Divisional Island) - Out of Context 23.01.2006

TDI (The Divisional Island) - Out of Context
Rennon kuuloista rockia ja olipa varsin persoonallinen ääni laulajalla (hyvässä mielessä), tosin perinteistä englannin lausunta ongelmaa esiintyi. Biisissä oli hyvää vaihtelua ja soundit sopivat hyvin yhteen ja riffittely toimi oikein hyvin!
8

Sivu: 1 2