Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 151 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Millennia - The Blind Eye 23.02.2008

Millennia - The Blind Eye
Tämähän on täysin kansainvälisen tasoista rypistystä!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Millennia - The Blind Eye 23.02.2008

Millennia - The Blind Eye
Tämähän on täysin kansainvälisen tasoista rypistystä!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Surfing Lucifers - Emmanuelle 09.03.2008

Surfing Lucifers - Emmanuelle
En ole ihan tällaista yhtyettä kyllä missään kuullut. Livenä täytyy nähdä. On aina hyvä merkki, kun kappale täytyy kuunnella heti uudestaan, kuten tässä tapauksessa. Kitaroissa taas hyvä soundi ja niiden soittotyyli on virkistävää, kun ei kuulijalle tule vaivaannuttavaa tunnetta itsekorostuksesta ja egotrippailusta. Lopun Pink Floyd (Barret-era) urkuilu oli mahtava. Mikään elementti ei kuitenkaan itsessään nouse yli muiden, vaan kaikki palvelevat samaa tarkoitusta, kappaletta itseään. Kunnioitan rohkeutta tällaisessa genressä(?) rikkoa perinteinen biisikaava. Tällaisten bändien takia täällä mikserissä jaksaa edelleen käydä!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cions - Strada Traversa 14.11.2007

Cions - Strada Traversa
Scion on löytänyt tyylinsä ja hallitsee sen jo suvereenisti. Olisi kiva joskus nähdä parhaat näistä kappaleista myös cd-formaatissa, sillä ne ovat ansainneet tulla julkaistuksi. Ray-Skan kitara maustaa keitosta mukavasti ja erittäin tyylitaitoisesti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele One Man - Klock Game 25.08.2007

One Man - Klock Game
Hyvin miellyttävä ja rauhallinen kappale, joka mukavasti kasvaa ja kehittyy koko ajan. Mielenkiintoinen ja hieman kansanlaulumainen melodia, loppuu kuitenkin ehkä hieman äkkinäisesti. Odotan mielenkiinnolla jatkoa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cions - Nigerian Express 21.09.2007

Cions - Nigerian Express
Hienoa tavaraa, todella tyylikkään eleetöntä fiilistelyä ja musiikillista matkantekoa. Koko ajan tapahtuu jotain uutta, mikä pitää kuuntelijan mielenkiinnon yllä. Miellyin erityisesti basso- ja pianosoundeihin. Itse olisin ehkä feidannut kappaleen loppumaan vähän aikaisemmin, mutta sehän on vain makuasia. Tosi hyvä esitys.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Surfing Lucifers - Lucifers last venus dinner 26.07.2007

Surfing Lucifers - Lucifers last venus dinner
Hienoa, hieman erilaista Surfing Lucifersia. Jännä intro, hakkaava rytmi ja päälle vielä punkahtavaa laulua. Ei tämä siltikään aivan hirveästi poikkea aikaisemmasta tyylistä. Yhtye kuuluu mielestäni Mikserin parhaimmistoon, eikä tämäkään biisi anna aihetta mielipiteen muutokseen. Missä viipyy levy? nimim. "Yksi monista"

Kommentti kappaleesta Kuuntele TOB - What If 10.06.2007

TOB - What If
Ammattimiehet asialla Hurriganes-hengessä, mikä on aina pelkästään positiivinen asia. Vaikutteet miellyttävät muutenkin meikäläistä kautta linjan. Hieman kevyttähän tämä on, mutta tarvitaanhan ohjelmistoon vähän sellaistakin. Miksausta en menisi kritisoimaan muuten, kuin ehkä virvelisoundin osalta. Hienoa jälkeä. Toimii varmasti livenä vieläkin paremmin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cions - Chauffeur du Dimanche 21.09.2007

Cions - Chauffeur du Dimanche
Suoraan sanoen tämä ylittää kaikki odotukseni. Aivan valmista tavaraa. Mitä tässä voi enää sanoa? No, ehkä biisi voisi olla aavistuksen lyhyempi, mutta hyvä näinkin. Oikein hyvää matskua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Flying Fishrooster Experiment - Moulinex 26.07.2007

The Flying Fishrooster Experiment - Moulinex
Taatun maukasta Lentävää kalakukkoa. Homma lähtee hyvin käyntiin ja paranee vain matkalla. Tärkein, eli sävellyskin, on jaksettu tehdä hyvin. Aivan erinomaista!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Croco Poks - Myrsky 22.02.2007

Croco Poks - Myrsky
Loistavasti tavoitettu myrskyn tunnelma!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Swords of Mars - Hunter Gatherer 30.12.2006

Swords of Mars - Hunter Gatherer
Yhdyn edelliseen. Useammankin kuuntelukerran jälkeen jaksaa viehättää. Melodisuus ja jyräävyys yhdistyvät hienosti.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Surfing Lucifers - Lady black 26.11.2006

Surfing Lucifers - Lady black
No niin, uusi versio paljastaa kappaleesta uusia sävyjä. Hauskalla tavalla nyrjähtänyt meininki. Tämmöisen tunnelman saavuttaminen ei kaikilta onnistukaan, vaikka tämä yhtye saakin sen kuulostamaan petollisen helpolta. Tämmöinen vaatii jo roppakaupalla tyylitajua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Surfing Lucifers - Another walking undead 26.11.2006

Surfing Lucifers - Another walking undead
Taas ovat soundit selkeytyneet huomattavasti. Nythän sanoistakin alkaa saada jo selvää. Kappale luikertelee edelleenkin eteenpäin kuin jättiläiskalmari, kylmät väreet vain kulkevat pitkin selkäpiitä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Surfing Lucifers - Hidden manna 26.11.2006

Surfing Lucifers - Hidden manna
Uusi versio toimii, svengaa ja puolustaa paikkaansa. Urkuja on käytetty hyvällä maulla ja laulussa on hauska soundi, jostain Troggsin ja Pistepirkkojen välimaastosta. Erittäin hyvä kappale, ehkäpä suosikkini SL:n tuotannosta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Helion - Devil's Tattoo 15.11.2006

Helion - Devil's Tattoo
Melodista metalliapa hyvinkin. Kaikki osatekijät ovat kohdallaan ja balanssissa, joten en näe mitään syytä, miksei tällä levytyssopimus irtoaisi. Etenkin rumpalointi miellytti minua kovasti. Taitoa ja tyylitajua löytyy kyllä muiltakin roppakaupalla. Sävellyksenänikin hyvä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Surfing Lucifers - Demonplay 14.11.2006

Surfing Lucifers - Demonplay
Nyrjähtänyttä ja ah, niin mielenkiintoista. Tämä poppoo osaa tehdä biisejä. Kappaleet eivät koskaan jää jauhamaan paikalleen, vaan aina löytyy joku koukku jolla päästään eteenpäin, eikä suomaastoon juutu tankit. Lisäpisteitä Bowie -kitarasta, joka toimii tässä ympäristössä hämmästyttävän hyvin. Myös miksaus on tässäkin aivan erinomainen. Itseäni tosin häiritsee hieman pahviset rumpusoundit, mutta täytyyhän sitä jostain vikistä, ettei nyt pelkäksi suitsutukseksi mene.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Surfing Lucifers - Z-rider 14.11.2006

Surfing Lucifers - Z-rider
Näin yksinkertaisista aineksista olisi helppo saada tosi väljähtänyt keitos, mutta tämähän maistuu aivan erinomaiselta, kiitos jälleen kerran onnistuneen miksauksen ja hienon yhteensoiton. Kerrankin yhtye, joka ei tunge urkuja pintaan, kuten 99% genren harrastajista tuntuu tekevän. Myös laulukin on rohkeasti jätetty hieman taustalle, niin että persoonallinen kitaristi saa kunnolla tilaa. Sen ansiosta näitä kappaleita jaksaa kuunnella kerta toisensa jälkeen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Surfing Lucifers - Planet of zombies 14.11.2006

Surfing Lucifers - Planet of zombies
Reippaan alun jälkeen homma muuttuu koko ajan kaoottisemmaksi ja kuulijaparan pää menee vallan pyörälle. Hämmästyttävän lyhyt kesto todistaa, ettei idea venyttämisestä parane. Kappale ei jää jumittamaan paikalleen, vaan tempaa vastustamatta mukaansa. Sana otherwordly tulee mieleen, sillä tämähän vie kirjaimellisesti aivan muihin maailmoihin, kuten loistavasta nimestä voikin päätellä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cions - Blind Luck 07.11.2006

Cions - Blind Luck
Haitarilla saadaan aikaan aivan omanlaisensa tunnelma. Synat täydentävät hienosti kokonaisuutta. Itse asiassa juuri noi synat ansaitsevatkin erikoismaininnan, niin hyviltä ne on saatu kuulostamaan. Erittäin omaperäistä ja toimivaa tunnelmointia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Flying Fishrooster Experiment - Passing The Same Cactus For The Third Time 25.10.2006

The Flying Fishrooster Experiment - Passing The Same Cactus For The Third Time
Kyllä, soundtrack on juuri oikea genre tälle kappaleelle. Tämähän suorastaan huutaa päästä jonkin sorakuopassa kengännauhabudjetilla kuvatun westernin taustalle (tämä on siis kehu). Hiekka narskuu hampaissa ja hiki valuu silmiin kun tätä kuuntelee. Huuliharppua käytetty juuri sopivan säästeliäästi, ja pituutta on juuri sen verran, että on pakko kuunnella uudestaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Adastra - Five Points 25.10.2006

Adastra - Five Points
Vanhan kaartin käpyynhän tämä junttaus uppoaa kuin mora keuhkoon. Mukavan retro ja konstailematon soundimaailma.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Piecemaker - Mental Fix 07.11.2006

Piecemaker - Mental Fix
Mitä tähän voi enää lisätä? Toimii kuin junan vessa. Paljon mieluummin minä tätä kuuntelen kun jotain Suurlähettiläitä. Hyvä!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Piecemaker - Creme Brulee 07.11.2006

Piecemaker - Creme Brulee
Aivan armotonta svengiä. On hienoa, että vaikka taitoa löytyy roppakaupalla, ei meininkiä ole onnistuttu silti hukkaamaan. Sanattomaksi vetää.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cions - Para Você 11.10.2006

Cions - Para Você
Hahaa, täydestä menee kuin väärä raha. Laulua pantataan ehkä aavistuksen liian pitkään mutta mikäs siinä, kyllä sitä kannattaakin odottaa. Mahtavat soundit. Hienoa, että mies menee eteenpäin päätähuimaavalla vauhdilla. Mitähän mahtaa tulla seuraavaksi?

Kommentti kappaleesta Kuuntele Hogfarm Hippies - Tiger on Loose 21.09.2006

Hogfarm Hippies - Tiger on Loose
Onpa harvinaisen visuaalinen ja mystinen tunnelma. Spontaani fiilis välittyy hyvistä soundeista huolimatta. Pituuttakin juuri sopivasti. Hyvä synasoundi kruunaa fiiliksen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celluloid Dmage - Pimee kuja 9.2 11.10.2006

Celluloid Dmage - Pimee kuja 9.2
Kitaramusiikin korruptoimanakin on välillä mukava kuulla musiikkia, jossa ihminen on selvästi tekniikan herra ja sydän on mukana vaikka kuinka olisi koneilla tehtyä tavaraa. Minun korvissani tämä ainakin kuulostaa mielenkiintoiselta ja tuoreelta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aeiouaih - Regression 11.10.2006

Aeiouaih - Regression
Hyvin toimii akustinenkin setti. Kappale kasvaa ja kehittyy säilyttäen näin mielenkiintoisuutensa. Miellyttävän pehmeä soundi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Distortions - What You Gonna Do? (demo) 10.10.2006

The Distortions - What You Gonna Do? (demo)
Tuli mieleen, että jos Stoogesit olivatkin aloittaneet pari vuotta aikaisemmin, niin se saattaisi kuulostaa hieman tältä. Ei siis hullumpaa ollenkaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Suburb Abyss - The Rain 10.10.2006

Suburb Abyss - The Rain
Tämä on todella mielenkiintoisen ja tajuntaa avartavan kuuloista. Olen aina pitänyt kappaleista, jotka etenevät ja kasvavat, ja tämähän on juuri sellainen, jos nyt on pakko jotenkin sanoilla yrittää lokeroida tämä teos. On se kumma, että Stoned Ghoul hallitsee tällaisenkin ilmaisutyylin näin suvereenisti. Lahjakkuutta, selvästikin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Voodoo John & The Flamin' Mojo - Hey Hey & That's The Way 11.10.2006

Voodoo John & The Flamin' Mojo - Hey Hey & That's The Way
Okei Cisse ja Albertti, ootteks te valmiit? Rock on voimissaan. Hyvin rullaa ja toimii ja uppoaa. Eikä yhtään liian pitkä rykäisy, vaikka tätä voisi kyllä kuunnella enemmänkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cions - Mikään ei oo kuin ennen 07.06.2006

Cions - Mikään ei oo kuin ennen
Iso-V räpäyttää muut lippalakkinykijät suohon tosta vaan. Tämähän toimii. Kenties tulevaisuudessa saamme lisääkin tätä?
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Karski Jarski & Älämölön Äyskärit - i hate you 07.06.2006

Karski Jarski & Älämölön Äyskärit - i hate you
Maukasta riffittelyä rock'n'roll -henkeen. Tykkäsin kovasti biisistä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Flying Fishrooster Experiment - Underwater Exotica 06.06.2006

The Flying Fishrooster Experiment - Underwater Exotica
Mahtava, rohkeasti hyödynnetty (vedenalainen) soundimaailma. Jään innolla odottamaan lisää!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Flying Fishrooster Experiment - Cat Woman Theme 06.06.2006

The Flying Fishrooster Experiment - Cat Woman Theme
Wau! todella tyylitajuista ja komeaa meininkiä. Olen aivan mykistynyt. Tällaista kaipaan lisää.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sähköinen kosketinsoitin - Kolerateral 23.05.2006

Sähköinen kosketinsoitin - Kolerateral
Eiköhän tätä nytki tanssilattialla 3 promillen kännissä lauantai-iltana siinä missä mitä tahansa muutakin, jossa jonkinlainen rytmi tunkeutuu sammumispisteessä olevaan tajuntaan. Pikkasen jäin kyllä kaipaamaan Tapani Ripatti -tyyliin kaiutettua ääntä biitin päällä muinaisen Ocsid -ohjelman tapaan.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rock Goes the Weasel - The Ultimate Bitch (of dreams) 23.05.2006

Rock Goes the Weasel - The Ultimate Bitch (of dreams)
Huomasin just, että hiiri lipsahti ja tuli kasi ysin sijasta. Korjataan asia laittamalla 10, niin keskiarvoksi saadaan se ysi.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rock Goes the Weasel - The Ultimate Bitch (of dreams) 23.05.2006

Rock Goes the Weasel - The Ultimate Bitch (of dreams)
Glam rock -tyylilajista tulee heti pisteitä. Pikkaisen liian purkkaa meikämandoliinon makuun, hieman tanakampaa otetta olisin kaipaillut, mutta kappaleena ei huono. Eikä ne sounditkaan nyt niin paskat ole.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Laava - Afrikan kuningatar 23.05.2006

Laava - Afrikan kuningatar
Ensin petyin hieman, kun odotin hitaampaa ja raskaampaa, mutta tämähän toimii kappaleena niin hyvin, etten hevimpää ilmaisua kaipaakaan. Hyvä kappale.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sähköinen kosketinsoitin - Vertikal 22.05.2006

Sähköinen kosketinsoitin - Vertikal
No eihän tämä hullummalta kuulostanut. Rutinat kun vielä saa pois niin tämähän menee aivan täydestä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cions - Fine 22.05.2006

Cions - Fine
Lordin henkihän tämän yllä leijailee, vaikkakin postuumisti. Tohdin tosin epäillä, olisiko viisuvoittoa näin rankalla kappaleella tuotu aivan yhtä suurella voittomarginaalilla Suomeen, mutta pannaan silti kuminaamari (ylä)päähän ja lähdetään munasilteen kadulle juoksemaan kertsiä karjuen.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celluloid Dmage - Etuvisio rmx 8.0 23.05.2006

Celluloid Dmage - Etuvisio rmx 8.0
Tällainen musiikki ei ole minulle varsinaisesti ennestään tuttua, mutta määritelmä "progressiivinen trance" tuntuisi näin maallikon korvaan ainakin osuvan nappiin. Valtavan idearikkaalta ja tyylikkäästi tehdyltähän tämä kuulostaa, eikä monotonisuuteen sorruta missään vaiheessa. Näissä kaikissa Aukikcon tekemisissä tuntuu olevan laatutakuu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Chloroform Creations - Necrofucker 18.05.2006

Chloroform Creations - Necrofucker
Ei jumalauta! Aargh! (nyt multa tulee...)
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele BULLET RIDE - Wavering & Violent 16.05.2006

BULLET RIDE - Wavering & Violent
Pitkästä aikaa kuulee biisin, jossa osatekijät loksahtelee paikoilleen niin kuin pitääkin. Valmista tavaraa!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele BULLET RIDE - Best I Can 16.05.2006

BULLET RIDE - Best I Can
Tämähän toimii komeasti. Mahtavaa soittoa ja sovitusta. Faniudun välittömästi!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aeiouaih - Cycles (luomudemo) 12.05.2006

Aeiouaih - Cycles (luomudemo)
Tykkään soundeista aika paljon, varsinkin toimivasti käytetystä kaiusta. Kappaleen rakenne on tarpeeksi valtavirrasta poikkeava pitääkseen mielenkiinnon yllä loppuun asti. Toimii oikeastaan paremmin useamman kuuntelukerran jälkeen. Hienoa työtä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Living Shadows - Stay Away 02.05.2006

Living Shadows - Stay Away
Möreä laulu loi mielenkiitoisen kontrastin rauhallisemmalle taustalle. Instrumentit olisivat voineet jytistä ehkä enemmänkin, mutta aika hyvä näinkin. Ei liian imelää, vaan varsin toimivaa. Jatkakaa ihmeessä samalla linjalla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cions - La Marcha En Punto Muerto 21.04.2006

Cions - La Marcha En Punto Muerto
Onpas harvinaisen visuaalinen ja haikea kappale. Sävellyksenä aivan erinomainen, mielestäni ehkä Scionin parhaita. Instrumentitkin sopivat hienosti tunnelmointiin. Kerrankin kappale tuntuu loppuvan kesken.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele My Dawn - One More Game 23.05.2006

My Dawn - One More Game
Kappale ja soundipolitiikkahan ovat käytännössä lähestulkoon virheettömiä. Hienoa työtä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kung-Fu Zombies - Pump The Living Dead Full Of Lead 14.11.2006

Kung-Fu Zombies - Pump The Living Dead Full Of Lead
Hyvä biisi ja tarvittavalla energialla vedetty. Esikuvat on kovat, muttei tällaisella esityksellä tarvitse lainkaan hävetä niiden seurassa. Pituuttakin on juuri sopivasti, nyt on pakko panna biisi soimaan uudelleen alusta. Lisää tällaista.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Perplexity - N.J.P.K.M. (part2) 16.04.2006

Perplexity - N.J.P.K.M. (part2)
Soundit siistiytyneet sitten viimekuulemani, eli mieleen tulee taas meikämandoliinolle väistämättä Tony Hillin ja kumppaneiden uudempi tuotanto. No, sitä parempi. Hauska tuo rumpusoolon jälkeen tuleva "How many more times" -bassokuvio.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Noose - No More Fear 15.05.2006

The Noose - No More Fear
Alkaa tosi hienosti. Kitaroissa on murea soundi ja syntikatkin kuuluu juuri sopivasti taustalla. Laulukin toimii melkein yhtä hyvin. Basari olisi voinut jytistä vähän kovemminkin, mutta aika hyvä näinkin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele AAE - Autumn Rain 12.06.2006

AAE - Autumn Rain
Kolahti heti. Tuli mieleen Popol Vuh. Kaunis melodia ja juuri sopivan tyylikkäästi ja hyvällä maulla sovitettu ja soitettu.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rectum Takatum - White Emotion: Circulation 10.05.2006

Rectum Takatum - White Emotion: Circulation
Toimii hienosti instrumentaalinakin. Kitaroissakin hyvä soundi. Tämä vaati muutaman kuuntelukerran, mutta kuulosti alusta asti heti mielenkiintoiselta. Itselleni tuli NEU mieleen. Tosi rauhoittava kappale.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Räähkä - Tuutulaulu 20.03.2006

Räähkä - Tuutulaulu
Aivan karmivaa matskua. Hieno kappale.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Räähkä - I will rape rock'n roll 20.03.2006

Räähkä - I will rape rock'n roll
Helvetin hyvä kappale. Sääli ettei laulavan rumpalin ääni kuulu paremmin.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Räähkä - Kavereitten kanssa mentiin saunomaan 20.03.2006

Räähkä - Kavereitten kanssa mentiin saunomaan
Heh, tämähän on aivan loistava.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Voodoo John & The Flamin' Mojo - Night Patrol Fever 20.03.2006

Voodoo John & The Flamin' Mojo - Night Patrol Fever
Tämmöinen juttu joko toimii tai ei, ja tässä tapauksessa toimii helvetin hyvin. Kadehdittavan tyylitajuista soittoa. VJ osaa ohjelmoida rumpukoneen niin kuin pitääkin, mikä vaatii varmasti jo jonkin verran oikeiden rumpujenkin hallintaa.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Voodoo John & The Flamin' Mojo - Texas Skirmish 20.03.2006

Voodoo John & The Flamin' Mojo - Texas Skirmish
Mitä helvettiä, panin vain biisin soimaan ja heräsin yht'äkkiä Texasissa parin meksikolaisen huoran välissä, tyhjä tequilapullo perseessä ja pistooli kourassani. Uskomattoman hienosti toimivaa tavaraa.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cions - Miles Behind 20.03.2006

Cions - Miles Behind
Hahaa, trumpettia olenkin odotellut pitkään näihin Scionin biiseihin ja sehän toimii kuin tauteja kihisevä junan vessa. Kosketinsoitinsoundit ovat kohdallaan. Tämäntyyppisissä kappaleissa on aina suuri kiusaus jatkaa loputtomiin ja sitten lopulta pakon edessä feidata pois, mutta on hienoa, että Scion pystyi teki tähän oikean lopun. Meitsiin uppoaa kuin veitsi vanhaan mummoon.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Surfing Lucifers - Attack of the spaceapes 10.10.2006

Surfing Lucifers - Attack of the spaceapes
Onhan tämä kyllä mannaa korville, ei voi taaskaan mitään. Rennon letkeää ja kierolla tavalla hauskaa, silti kuitenkin uskottavaa ja vaarallisenkin kuuloista B-elokuvahenkistä autotallirokkia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Malahide - Hide Away 25.05.2006

Malahide - Hide Away
Upea intro tässä biisissä. Kitarasoundeistakaan en löydä moitittavaa. Mahtavaa tunnelmanmaalailua. Tällaista kappaletta voisi kuunnella vaikka kuinka kauan putkeen, siksi loppu tulikin jotenkin töksähtäen. Sopisi hyvin jollekin soundtrackille.

Kommentti kappaleesta Kuuntele RekaStudiot - Kitara se vaan soi ja soi 15.11.2006

RekaStudiot - Kitara se vaan soi ja soi
Hienon vähäeleistä kitarointia, tällaista kuuntelee erittäin mielellään. Tyylitajuista ja hieman jamihenkistäkin. Alkaa kuin varkain ja menee suoraan asiaan. Hilpeän hyväntuulista ja kuulasta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Puuppa - Viittamies 18.05.2006

Puuppa - Viittamies
Nyt vähän alko naurattaa.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Her Wickedness - Lost Girl 14.02.2006

Her Wickedness - Lost Girl
Aika mielenkiinoista rytmiikkaa yhdistettynä gootahtavaan laulusoundiin. Vaikeaahan tämmöistä on lähteä kategorioimaan, mutta miksi pitäisikään. Hyvin tehtyä, persoonallista musiikkia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cions - Drapefruit 23.01.2006

Cions - Drapefruit
Tämähän kuulosti jo alusta asti todella maukkaalta jopa halvoista nappikuulokkeista kuunneltuna. Basso murisi hienosti taustalla. Itse en ole noiden jousisoundien suuri ystävä, mutta näin suht' säästeliäästi viljeltyinä ne puolustivat kyllä hyvin paikkaansa. Minustakin tämä on parasta Scionia tähän asti.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Psycho Monkey - Ghostrider 18.01.2006

Psycho Monkey - Ghostrider
Oikea rumputus on mannaa purppurakypärän korville.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Psycho Monkey - Dr. Evil 18.01.2006

Psycho Monkey - Dr. Evil
Hyvä kappale muuttui juuri paremmaksi. Valitettavasti skaala ei riitä.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Social Pressure - Love Potion 18.01.2006

Social Pressure - Love Potion
Toimii kuin tauti.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Perplexity - Tarpasen Käppäjä Möhmätti 21.12.2005

Perplexity - Tarpasen Käppäjä Möhmätti
Mielenkiintoista, vaikkakin tuskin tulee välttämättä päivittäin kuunneltua. Hyvä tämä on silti.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Perplexity - Turvat 21.12.2005

Perplexity - Turvat
Hauska lo-fi progesoundi. Massojen liikutteluun tätä tuskin on tarkoitettukaan. Eri osistahan tämä näyttää tosiaan koostuvan, joten nehän voisi nimetä erikseen, vaikka Turpa part 1: march of the elgs jne. No joo... Vanha kunnon High Tide edelleen tulee mieleen. Tykkään kyllä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Deadly Maids - Run To The Light 14.12.2005

Deadly Maids - Run To The Light
Pätevän melodista goottimetallikasarijytää. Aluksi laulajan ääni hieman arvelutti, mutta hetken kuunneltuani tajusin, että sehän tämän muista erottaakin. Soittoonkin on jätetty mukavasti rosoa, eikä hiottu kaikkea pois. Jään odottelemaan mielenkiinnolla lisää.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rabble At Therapist - The Bassplayer 06.02.2006

Rabble At Therapist - The Bassplayer
Laulajalla hyvä ääni, voisi olla enemmänkin pinnassa. Asenne kohdillaan. Tyyli on hauskasti punkin ja metallin välimaastossa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rabble At Therapist - Sex, Booze & Rock 'n Roll 06.02.2006

Rabble At Therapist - Sex, Booze & Rock 'n Roll
Hieno alku ja hyvä kappale, mutta itse esityksestä ehkä puuttuu viimeinen rypistys josta antaisin sen kympin. Livenä sekin asia varmaan korjautuu.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele The August - Puzzle 09.05.2006

The August - Puzzle
Hienolta kuulostaa. Kaikki palaset loksahtavat kohdalleen mukavasti. Laulajan ääni on hyvä ja toimii melodian kanssa loistavasti. Erittäin miellyttävää tavaraa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bitch So Sweet - Burn Alive 14.02.2006

Bitch So Sweet - Burn Alive
Heviähän tämä ja hyvin tehtyä. Hetken jo pelkäsin tämän jäävän aika kasvottomaksi tekeleeksi, mutta olihan siellä kertsissä sitten kivaa "kuorolaulua" ja myöhemmin sitten koskettimiakin juuri sopivan hiljaiselle miksattuna. Ennakkoluuloistani huolimatta tämähän on ihan vitun hyvä!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Frenesis - 03 - Päätös 17.05.2006

Frenesis - 03 - Päätös
Ohhoh.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Frenesis - 02 - Vainottu 17.05.2006

Frenesis - 02 - Vainottu
Näinhän sen pitää mennäkin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Frenesis - 01 - For Myself 17.05.2006

Frenesis - 01 - For Myself
Hyvähyvä. Prässätkää seiskatuumaiseksi. Ostan välittömästi.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haikaus - Kaunii 11.11.2005

Haikaus - Kaunii
Komealta kuulostaa. Loppu varsinkin. Minusta tämä oli hieno kappale.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Öga - Sväva mellan liv och död 07.11.2005

Öga - Sväva mellan liv och död
Mörjens.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Öga - Plats där själen antas renas efter döden 07.11.2005

Öga - Plats där själen antas renas efter döden
Det låter ganska bra.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Öga - Odjuret 07.11.2005

Öga - Odjuret
Hier spricht die Nadel.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Öga - Början av helvete 07.11.2005

Öga - Början av helvete
Jahas, jahas...
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Räähkä - Ruumiinsyöjä 04.11.2005

Räähkä - Ruumiinsyöjä
Misfits kohtaa Klamydian (tai Maho Neitsyen).
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Räähkä - Räähkä 03.11.2005

Räähkä - Räähkä
Ramonesin, Sabbathin ja Whon yhteinen nimittäjä on löytynyt!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Räähkä - Olen karhu 03.11.2005

Räähkä - Olen karhu
Mielenkiintoinen konsepti. Aika jylhää on meininki.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Giwi Bilding - Peace Syltty Peace 24.10.2005

Giwi Bilding - Peace Syltty Peace
No niin...
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rubber Hammer - Oh no she´s coming again 24.10.2005

Rubber Hammer - Oh no she´s coming again
Tässä on kyllä laulusoundi kohdallaan ja aivan ainutlaatuinen tunnelma. Onneksi sanoista ei saa juuri selvää... Hyvä kappale edelleen, johon sopivat tällaiset vähän tuhruiset soundit.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rubber Hammer - PinHead 24.10.2005

Rubber Hammer - PinHead
Hyvä kun näitä nauhoja saadaan tänne Mikseriin, sillä teknisistä puutteistaan huolimatta niistä välittyy soittamisen energia ja ilo.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Giwi Bilding - Acquiring the ability 24.10.2005

Giwi Bilding - Acquiring the ability
Tämän kokoonpanon seurassa ei aika käynyt koskaan pitkäksi.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aeiouaih - Maybe 24.10.2005

Aeiouaih - Maybe
Erittäin mukava kuunnella vaihteeksi tällaista periaatteessa yksinkertaista, mutta silti persoonallista ja hyvin tehtyä musiikkia. Miksaus oli erittäin onnistunut ja laulukin hyvä. Tästä huokui sellainen omanlaisensa tinkimätön suhde musiikkiin, mikä oli kuitenkin minulle ehkä kaikkein tärkeintä tässä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Speed Moses - Daye 24.10.2005

Speed Moses - Daye
Hyvää kamaahan tämä on ja olisi vielä parempaakin vähän tylymmin miksattuna. Laulussakaan ei ole muuta vikaa kuin että se pitäisi saada jotenkin röyhkeämmin vielä esiin. Biisissä on ideaa vaikka muille jakaa. Mielelläänhän tätä kuuntelee uudestaankin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Speed Moses - Red Eye Apocalypse 24.10.2005

Speed Moses - Red Eye Apocalypse
Hyvin soitettu ja laulettu hyvä kappale. Olisi kiva kuulla livenä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Magic & Mayhem - Punishment 11.11.2005

Magic & Mayhem - Punishment
Kuunneltuani kappaletta hieman enemmän on pakko korjata arvosanaa piirun verran ylöspäin. On meinaan niin tyylikkäitä kitarajuttuja siroteltu väliin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Magic & Mayhem - Punishment 09.11.2005

Magic & Mayhem - Punishment
Kappale on hyvä. Se on miksattu jotenkin brutaalisti (jopa hevibiisiksi), mutta ideaa löytyy kuitenkin. Onkohan tähän tarkoitettu laulu vielä päälle? Ei se kyllä välttämättä sitä kaipaa. Kuuntelen toistekin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele John Chili & The Red Shoe - Nano Metros 21.10.2005

John Chili & The Red Shoe - Nano Metros
Oikein maukkaan kuuloista jamittelua. Ray-Ska on parhaimmillaan todella kosminen kitaristi. Tässäkin kuullaan välähdyksiä siitä. Meiningistä täysi kymppi.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bream - Southern Destruction 02.11.2005

Bream - Southern Destruction
Mukavan yksinkertainen ja hötkyilemätön kappale, jossa on silti tarpeeksi koukkua. Sounditkin ovat onnistuneet. Puuttuu vain se laulu...
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele La Balance - Uhkaus 20.10.2005

La Balance - Uhkaus
Paremmaltahan tämä kuulosti kuin muistinkaan... Biisissä on ideaa ja soittokin menee letkeän improvisoiden. Ei lainkaan hullumpaa.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cions - Falling Leaves 19.10.2005

Cions - Falling Leaves
Syksyinen tunnelma on tavoitettu erittäin hyvin. Bassottelu kuulosti niin hyvältä, että sen olisi minun puolestani voinut miksata kovemmallekin. Melodia kasvoi ja kehittyi koko kappaleen ajan, mikä oli erittäin hyvä asia.

Sivu: 1 2