ITSEMURHA

5:27

Biisistä huolimatta en ole sitä tekemässä. Älkää tehkö sitä jumalauta! Jos harkitset itsemurhaa, mietihän vielä kerran, joohan?

10.00   57 kuuntelua

Kappaleen sanat

Itsemurhaa ei ole keksitty minua varten, eikä minua murhaamaan itseäni

On aivan naurettavaa tappaa itsensä, sillä elämä on arvokas asia ainakin minulle. Vaikka sairastan niin vittumaista sairautta, ei silti tee mieli tuhota elämääni omakätisesti

Saatan joskus vihapäissäni sanoa tappavani itseni, mutta en todellakaan käytännössä sitä tee. Minä en kärsi syvästä masennuksesta, mutta tiedän, että elämä voi olla pelkkää helvettiä joillekin ihmisille, eivätkä he vain yksinkertaisesti jaksa elää.

Itsemurha, joka aiheuttaa myös muiden kuoleman kuin tekijän itsensä, ei ole oikein. Nämä muut ihmiset eivät ole tahtoneet kuolla. Itsemurhassa on tietysti hyvät ja huonot puolensa, mutta kaikkihan on kiinni ihmisen henkisestä hyvinvoinnista.

Jos harkitset itsemurhaa, mietihän vielä kerran, joohan? Hyvä juttu jos et tehnyt sitä, mutta enpä minä voi ketään estää sitä tekemästä. Itsemurhasta minun turha puhua, sillä en ole oikeasti niin masentunut yksilö

Kuolla voi monella tapaa, mutta minä en itseäni tapa, elämä on tällaisenaankin liian arvokas tärveltäväksi. On vain yksi elämä täällä, pitäkää siitä kiinni kynsin ja hampain, hyvät ihmiset!

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään