Lomani alku, kesän perjantai-ilta,
telttailemaan mä lähdin kanssa naisen.
Metsäisen lammen yllä kuunsilta,
syventää tahdoin suhteemme salaisen.

Pensaiden seasta oudon räsähdyksen kuulin,
valtasi pelko oitis meidän sydämemme.
Rakkaani miehen meitä seuranneen mä luulin,
mitenkään voisi tätä selittää emme.

Ei ollutkaan ukko, vaan pahempaa aivan!
Zombien joukko raahusti pensaikoista!
Kehonsa vääntyilleet, syy rappion vaivan
ja tyhjyys vain kylmä loisti silmistä noista.

Piiritti meitä hirviöitä kymmenkunta,
mölisi joukko epäinhimillisesti.
Kuvittelimme: kaikki on vain pahaa unta,
mutta vain hetken epäröimisemme kesti.

Ei joskus auta muu
kuin käydä zombietaisteluun,
Leathermanein ja retkikirvein syntyä voi jälki hirvein
kun rakkaas vuoksi kamppailet kuin ukkis puolesta maan
ja eläviä kuolleita käyt yössä suolestamaan.

Taistelu lakkasi, autollemme juosta
saatoimme nyt zombit lahdattuamme.
Naiseni kertoi retkipaikan lähisuosta,
tapahtumasta oudosta historiamme.

Legenda kertoi, suolla tuolla sodan aikaan
ammuttu oisi venäläinen vankijoukko.
Kukapa uskois rämeen huurujen taikaan,
herättäis kuolleetkin tuo hautaloukko?

Kotia kohti hiljaa ajettiin yössä,
maailman hulluksi tulleen mä luulin.
Pimeyden voimat nyt olivat työssä,
jostakin kaukaa mä sireenit kuulin.

Aamulla kämpillä uutiset katsoin,
palaset loksahti, kun kuuntelin hetken:
murskatuin kalloin ja viilletyin vatsoin
joku kehitysvammaisten päätti kesäretken.

Ei joskus auta muu
kuin käydä zombietaisteluun,
Leathermanein ja retkikirvein
syntyä voi jälki hirvein
kuin rakkaas vuoksi kamppailet kuin ukkis puolesta maan
ja keharit käyt epähuomiossa suolestamaan.

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu