Että instrumentaalia. Ilmeisesti Ennio Morriconet on tosiaan kuunneltu, löydän melodioista yhtymäkohtia kyseiseen veijariin. Tästä tulee mieleen myös Viikatteen instrumentaalit, sopivaa rokkaavuutta, mutta muuten rauhallisen keskitempoista melodisointia. Biisi on hyvä, kuten odottaa sopikin. Osat liittyvät toisiinsa luontevasti muodostaen kokonaisuuden eikä kappaleessa tapahdu yhtään liikaa vaan kaikki osat ovat perusteltuja ja kertaustakin tulee sopivasti. Mutta tämähän tarvitsee ehdottomasti kontekstin, muita kappaleita kaverikseen, kuten ilmeisesti seuraavalla julkaisulla onkin tulossa. Yksinäisenä sutena tämä on melkoinen kummajainen ja fiilis on aika erilainen kuin noissa aiemmissa biiseissä. Biisin nimi kolkuttelee tosiaan vähän twice-in-a-lifetime-luokituksen ovia, mutta ei se minusta kuitenkaan huono ole.