Ihan mallikkaasti tehty kokonaisuus, vikoja ei pahemmin löydy. Mukava kulku ja toimiva rakenne, erittäin hyvä ellei täydellinen. Tästä hyvä jatkaa \,,/

Filosofit, jotka ovat kiistäneet hyvyyden ja pahuuden olemassaolon vedoten siihen, että kaikki ihmiset pohjiltaan pyrkivät tekemään tekoja, jotka itse katsovat hyviksi ja ihmisen arvot hyväksytään alitajuisesti ympäristöstä, ovat aivan täysin VÄÄRÄSSÄ.
Nämä kyseiset pseudofilosofit eivät ole varmastikaan törmänneet Mörkörothin tuotantoon ja jos ovat, niin eivät ainakaan ymmärtäneet sitä. Mörköroth on sikäli mielenkiintoinen tapaus taidemaailmassa, koska vastoin kaikkea muuta, mitä kaltaiseni intellektuelli taiteena voi pitää, Mörkörothin eräs aspekti on erittäin yksiulotteinen... se on nimittäin PURE EVIL!!
"Wind Casts no shadow" luo kuunneltaessa ympärille illuusion pimeästä energiasta, joka on niin intensiivinen, että se vastaa niitä infernaalisia sekunnin murto-osia, kun kiveksesi lojuvat kuolonkylmän metallisen alasimen päällä massiivisen vasaran paiskautuessa niitä päin. Biisi absoluuttisesti dominoi kuuloreseptoreitani ja koukutti kuuntelemaan transsinomaisessa tilassa biisin alusta loppuun. Biisin verkkainen progressio luo kumulatiivisesti mitä erilaisempia aistinautintoja (osasta, joiden olemassaolosta en edes MINÄ ollut tietoinen) ja kun edellä mainitut nautinnot ovat tarpeeksi kasautuneet, hyperintellektuelli kokee psykoosin, jonka yhteydessä kokee voimakkaita euforisia kokemuksia, jopa reinkarnaation, mutta perusälykölle tämä voi olla liikaa ja johtaa jopa järjen menettämiseen. Biisin loppu vertauskuvallisesti oli kuin astumista takaisin reaaliulottuvuuteen Shangri La'sta.
Tämä sävellys on hyvä jopa Mörkörothin standardeilla. Eräs musiikkihistorian kliimakseista on jälleen saavutettu Mörkörtohin kynästä/kitarasta/mp3mikistä. Kiitos Mörköroth (pause) Kiitos.