Hyvä analyysi Hornankattilalta :peukku:

Tämä eeppinen ja hieman ujostelevan hypnoottinen komppi vie meidät vertauskuvallisella höyryvoimaisella aikakoneella turbulenssien täyttämän (t)aikamatkan aina rakkauden kesään 1989 asti.
Tämän eepoksen kykenee sisäistämään pitkälti ongelmitta jo ensikuuntelukerralla. Biisin ns. genesis ei ujostele vaan häikäilemättömästi tekee tekotaiteenvastaista työtä korvarumpujen kautta hermostoihin.
Biisin komppia kuvailisin melankolis-energiseksi mystiseksi kokemukseksi joka ajoittaan vaappuu kuin naapurin mulkku katolla, mutta päättämättömänä , uljaanaa ja tyylipisteet takataskussa jatkaa määrätietoisesti kulkuaan.
Homeisin elitistikorva varmaankin jo ounasteli pienen progeilun saapumista biisin keskivaiheilla. Itse nimittäisin tämän ns. infernaalisen progekohdan tämän muutenkin jo korkea-arvoisen biisin kliimaksiksi. Pieni taidehomoilu virkisti soundeja säilyttäen silti koko pätkän alamaailmalaishenkisen ja psykoottisen agressiivisen äänimaailman.
Mutta ennen kuin progefanipojat ovat ehtineet veivätä kikkeliään rakoille, niin biisi jatkaa kunnialla loppuun sen mitä on aloittanutkin heittäen yhä uutta toimivaa ja ei-ihan-niin.toimivaa ulottuvuutta kehiin.
Tuotanto oli tuttuum Mörköroth-tyyliin kaihoisan kauniin nihilististä, mutta näiltä pojilta olen kuullut parempaakin tuotantoarnoa.