Fading Embers

Dusty Riders | 11.08.2007 | Country
2:45

On tähtikirkas yö, ja preerian tuulet jo tyyntyneet,
kun cowboymme asettuu yöpuulle nuotionsa ääreen =)

9.57   963 kuuntelua

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

theplan 12.01.2008
Kas kummaa, tämä biisi on jäänyt aiemmin huomaamatta.

Hieno, seesteinen fiilis. Meininki kasvaa kivasti ja lähes huomaamatta. Jostain syystä oli kuitenkin vähän vaikeata saada kiinni tästä biisistä. Jäin vähän odottelemaan laulua, varsinkin kun kun tuntui, että soolomelodia ei oikein kunnolla noussut esille. Instrumentaalibiisiltä ehkä vois odottaa, että melodia ois ollut jotenkin... hiukan vahvempi. Niin tai näin, tunnelma kyllä kantaa!
+2   +1 +2
 
9
korpikorppi 14.08.2007
Kävin pari päivää sitten kuuntelemassa tämän ikään kuin hautumaan;
täytyy jälleen kerran todeta, että kauniin ja mieleenpainuvan toteutuksen
olet tähän kantriballadiisi saanut. En tohdi anlysoida rakennetta sen enempää kun se tuossa ylhäällä on jo perin juurin tehty ja suurin piirtein
herrojen mielipiteisiin yhdyn. Mutta sitä haluan painottaa että mielestäni
Sinä, Veli, olet ehdottomasti parhaimmillasi, aidoimmillasi ja eniten koti-
pereerialla juuri näiden skipaleiden parissa. Jiihaa ja muita senkaltaisia
asioita!
+4   +1 +2
 
9
Dusty Riderseilla jälleen kerran kaikki kohdallaan, takuuvarmaa laadukasta juureilua omaan mp3-soittimeen säestämään auringonpalvontaa ja pitkiä junamatkoja.
+2   +1 +2
 
10
jarpat 13.08.2007
Laiska-Jaakko kirjoitti paljon asiaa. Todella visuaalinen äänimaisema. Tällaistakin musiikkia todellakin tarvitaan. Viittaan taas kappaleeseen "ZZTop - Asleep at the desert", sama maisema. Odotin hartaasti huuliharppua loppumetreille ja nimenomaan feidausta horisonttiin. Harppua ei tullut -nou hätä- mutta lopetus tosiaan ei ollu ihan täysin munkaan mieleen, mutta tällaisen tunnelmapalan kuultuani on pakko veivata kassakoneeseen pisteet; n. 9,682428, eli kympin puolelle joutuu pyöristään. Mä oikeesti jopa pelkäsin, että Sä alat laulaa. Velihän on hitonmoinen kaveri sjungaamaan, mutta tää biisi jos mikä, on niin täysin perustelemattomasti instrumentaali että.. Ihmiset puhuu ja ihmiset ajattelee. Puhe on tarkoitettu muille ja ajatukset itselle. Tää biisi oli kuin nippu mun ajatuksia. (koittakaa nyt sitten ymmärtää, mitä mä tälläkin mahdan tarkoittaa.) Musta tässä oli kuitenkin tosiaan nimenomaan instrumentaalin ydin. Johan sen sanoo koko sanakin; Instru - eli soittimilla tehtyä, mentaali - ajatus??? Noniin, kaunista oli, hyvää yötä.
+4   +1 +2
 
10
Loistavan puhuva biisi. Tässä on sanat aivan kuin kuuntelijan huulilla. Musiikista voi lukea tarinan, jonka vain kirjoittaisi ja se olisi siinä, siis teksti.

Erittäin visuaalista kitarointia, kauniita maisemia, tuulahduksia vuoren rinteeltä, josta näkee lähes horisontin yli. Ajan määre katoaa, sama onko aamu, ilta, vai päivä, tämä biisi istuu maisemaan, jonka se luo itsestään.

Hyvin harmoninen teos, musiikillisesti rauhoittavan kaunis kertomus, sieltä jostain...
+2   +1 +2
 
10
BullHill mja 20.09.2007
Hienoa soitantaa. Leppoisa tunnelma jota hyvin kuvaa tuo esittelyteksti
+2   +1 +2
 
10
ipikka 03.09.2007
nätisti soi kitarat varsinki tuo slaidi,hyvä ku mikä!
+2   +1 +2
 
9
Pedro 22.10.2007
Nämä tunnelmalliset instrumentaalibiisit taittuu Veliltä niin taidokkaasti kuin vain voi. Dobrossa on jännä soundi. Onko siinä Wah välissä? Hyvin toimii kielisoittimet. Jos pientä säätöä voisi vielä tehdä, niin ehkä A-osan perkussiopuolen olis voinut vielä yrittää tehdä vähän luonnollisemman kuuloiseksi. Nyt siltä kohdalta paistaa synteettiset soundit tai samplet läpi. Mutta se on pieni juttu tässä kokonaisuudessa. Kaikkiaan oikein onnistunut veto!
+2   +1 +2