Mitä ne tajuu? (näyte)

New Magincia | 30.04.2007 | Indie
1:36

Tehty 30.7.2006

Julkaisenpa tämänkin, kun miusta tuntuu etten tätä koskaan tuu tekemään valmiiksi tästä versiosta, mahdollisesti joskus sitten ihan kokonaan re-maken.

Tän tarina on sellainen että oli Q-Stock 2006, jonka toisena päivänä olin niin kipeä että meinasi lähteä taju, mutta tietysti sinnittelin festarin loppuun. Kotiin sitten laahusteltuani en tietenkään käynyt lepäämään kuumetta pois, vaan tietenkin tekemään biisiä.

Laulutkin piti vetää heti, vaikka ääntä ei lähtenyt sen vertaa että olisi pystynyt puhumaan - jotenkin kuitenkin keksin jonkun omituisen tavan hönkiä sitä ääntä niin että "laulaminen" onnistui :)

Ai niin! Ja sellainen trivia, että sekä tuo sointukitarointi, melodinen kitarointi että basso on kaikki soitettu akustisella nylonkielisellä. Miusta ne kuulostaa efektien jälkeen enemmänkin akustiselta metallikieliseltä, sähkökitaralta sekä bassolta, eikä akustiselta nylonkieliseltä, akustiselta nylonkieliseltä ja akustiselta nylonkieliseltä. Hassua!

10.00   395 kuuntelua

Kappaleen sanat

Tällasia sanoja olin tähän ekaksi ajatellut, tiedä sit mitä ne tulis olemaan mahdollisessa lopullisessa versiossa:

--

Laulussa sanottiin et taas täytyy mennä
minä en usko, minä jään tähän istuun
voin istuu vaik muurahaiskeon päällä
tuntikaudet ilman että mun täytys liikkua

Sä sanot mulle että sä et tahtois mennä
se ei minua haittaa, sä voit tähänkin jäädä
sä voit jäädä halutessas huomisaamuun asti
tai ikuisesti



Mitä ne tietää joiden täytyy aina liikkuu
mitä voi tajuu jossei ehdi jäädä kattoon
mä olen nähnyt niitä niin paljon enemmän
mä olen nähnyt niiden tulevan ja menevän

Sanovat moottoritien olevan kuuma
sen varmasti uskon, siksi pysyn siltä poissa
muistan epätoivon jonka näen aina noissa..



Sä menetät lisää kun pyrit aina enempään
menetät lisää kun pyrit aina enempään
menetät lisää kun pyrit aina enempään
sä menetät lisää etkä kohta jaksa enempää

Sä menetät lisää kun pyrit aina enempään
menetät lisää kun pyrit aina enempään
menetät lisää kun pyrit aina enempään

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Viimeisimmät kuuntelijat