Paperinauhaa

7:03

Itseni värkkäämä biisi..
Kai tämä jonkun sortin iskelmää on. Taustat tehnyt henkilö tosin teki pohjasta liian "konserttimaisen", joten biisin alkuperäisidea kärsii aika lailla.
Kipale on äänitetty jo monta monituista vuotta sitten ja laulukin on aika paljon amatöörimäismpää tähän päivään nähden, mutta enpä ole uudempaakaan saanut aikaiseksi...joten antaa mennä vaan -minä kun muutkin! :)

8.80   731 kuuntelua

Kappaleen sanat

PAPERINAUHAA

Oli huhtikuu jo lopuillaan, kun silmiis erehdyin katsomaan,
oli vaihtumassa juuri toukokuu.
Sinä sait mut itsees kiintymään, ei mikään ollut ennallaan,
sillä unohtui kai multa kaikki muu.
Se oli elämäni vappuaatto, paperinauhaa kaulassa,
se sinulta puuttui kokonaan.
Mä sitä sinulle raskin antaa, siitä kiitit kauniisti.
Sitä serpentiiniksi kutsutaan.

CH: Sua muistan taas, sen illan kun me kohdattiin,
kun paperinauha meitä yhdisti.
Sua kaipaan vaan, ja yötä jolloin tunnettiin,
että paperinauha meidät yhteen niittasi.

Minä täysin kiinni sinuun jäin, nyt ymmärrä en itseäin,
mutta toiselle mä kuulun, tiedän sen.
Miksi mulle täytyi käydä näin? Sä käänsit kaiken toisinpäin,
kun katsoit silmilläsi hymyillen.
Meidän ilta kului loppuun asti, paperinauhaa kaulassa,
ja nekin viimein yhteen me sidottiin.
Mut aika kulki liian nopeasti, eron hetken tois se tullessaan,
toukokuuksi huhtikuu vaihtui niin.

CH: Sua muistan taas...

Sua ajattelen yksikseen, on päivät verkkaan kuluneet,
mutta kohta huomaan vuoden vaihtuneen.
Minä muistoissani aina saan, sen vapun kanssas milloin vaan,
vaikka toisen kanssa kaiken muun mä jään.
Missä olet tänä yönä, onko paperinauhaa jäljellä?
Mua muistatko viel' ollenkaan?
Kunnes sulta viestin sain, tiesin ettei voida unohtaa,
pakkoi ois se on suunta parempaan.

CH: Sinun luotas saa, mua tuuli pois päin kuljettaa,
kuin paperinauhaa hennon hataraa.
Pakko unhoittaa, vaikka on se vaikeaa,
näin paperinauha silloin katkeaa.

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

9
rlo 20.04.2006
Raikas ääni ja olettaisin että olet ottanut laulutuntejakin. Joissakin paikoissa pientä arastelua tunnistin varsinkin pitkissä äänissä. Kaikua voisi lisätä lauluun. Sovitus ihan jees minustakin, viulut ja huolu sopivat tähän hyvin. Stemmalaulu ei oikein kaikissa paikoissa toimi ja säröllä se on tosiaan.
0   +1 +2
 
8
Alessio 03.03.2006
Hyvät laulut, ja olen sama mieltä kuin Cloom - en yleensä tykkää ollenkaan iskelmämusiikista muttä tämä biisinne on jostakin syystä hieman erilainen. Hieno huilumelodiakin ja erittäin hyvä miksaus. Jatkakaa näin!

Yksi pieni juttu vielä - mielestäni lauluraidoilla on osittain säröytynyt ääni - en tiedä onko kyse äänityksestä/mikkistä tai miksauksesta. Sen kannattaisi korjata ja samalla myös vähän epätasoiset lauluraitojen äänenvoimakkuudet. Mutta nämä ovat vain pienasiat.
0   +1 +2
 
8
Cloom 12.02.2006
Hyvähän tämä oli. Ehkä tausta on tehty sit suurelle yleisölle isoon konserttisaliin kun se aika koittaa... Mut muuten kappale oli oman tyylinsä hyvä edustaja vaikka en tämmöistä yleensä kuuntelekaan.
0   +1 +2
 

Viimeisimmät kuuntelijat

Löytyy soittolistoilta