Mikseri.net

#42 kirjoitettu 10.02.2011 20:48 Muok:10.02.2011 20:49

Your ass, your face, whats the difference?

Klaus H muokkasi viestiä 20:48 10.02.2011

Siis Duke Nukem lausahdus...

#43 kirjoitettu 10.02.2011 21:02

Saminoidi kirjoitti:
MKDELTA kirjoitti:
Mistä tiedät onko tämä kovinkaan etuoikeutettua loppupeleissä? On aivan mahdollista että universumi on verrattain täynnä tietoista elämää, siinä puitteissa kun siellä elämää voi ylipäätään syntyä.
Niin pitkään kun suurin osa maailmankaikkeuden aineesta ei elä, tuo on etuoikeutettua. Suurin osa sen spermasatsin siittiöistä, joita isäsi ampui äitisi toosaan, ei selvinnyt. Ejakuloiminen emättimeen on melko yleistä mutta silti suurin osa niistä siittiöistä vain kuolee. Onneksi olkoon, osa sinusta on voittanut ainakin yhden kilpailun. Jos ejakuloiminen olisi tapahtunut eri aikaan, olisi eri satsi siittiöitä uinut kohti eri munasolua ja sinua ei silloinkaan olisi olemassa. WOW! Aika etuoikeutettua että kaikki natsasi juuri oikein kohdalleen laskettuna alkuräjähdyksestä äitisi munasolun hedelmöittymisajankohtaan että sinä olet siinä puolustamassa perusteetonta itsensä alentamista.

Toisaalta tuossa kiteytyy elämän vähäpätyisyys. Sattuma vastoin kaikkia odotuksia, ja siitä sitten synnytään.

Jos vielä oletetaan kuten tuossa sanoit, että sinä et olisi sinä jos jokin siitä sattumasta olisi muuttunut, niin mitä ne muut sitten ovat? Ne, jotka eivät onnistuneet syntymään?
No, eihän ne varmaan mitään ole. Kysymys jää, mitä me sitten olemme? Kasa massaa jossa tapahtuu kemiallisia reaktioita? Jotain hirmu hienoa?

#44 kirjoitettu 10.02.2011 21:41

Saminoidi kirjoitti:
Tusina Immonen kirjoitti:
Toisaalta tuossa kiteytyy elämän vähäpätyisyys. Sattuma vastoin kaikkia odotuksia, ja siitä sitten synnytään.
Miten tuo tekee elämästä vähäpätöistä?

Mun mielestä se on vähäpätöistä verrattuna tilanteeseen, jossa syntymiselle on syy ja tarkoitus.
Ihminen on lähtenyt siitä syntymisen ja olemisen olemassaolosta liikkeelle, ja vasta sitä kautta yrittää keksiä jotain syitä niille.

Kysymys jää, mitä me sitten olemme? Kasa massaa jossa tapahtuu kemiallisia reaktioita? Jotain hirmu hienoa?
Olennaisempaa tässä yhteydessä on mielestäni se, miten sen olemisen kokee. En minä pysty keksimään elämälle mitään tarkoitusta.. ..en usko että sillä edes varsinaisesti on mitään tarkoitusta, se vain on. Hirmu hienoa se on mielestäni kylläkin.. ..ja jos ei ole tarkoitusta, ei ole myöskään mitään varsinaista velvoitetta pyrkiä mihinkään sen kummoisempaan päämäärään ja se taas on kovin vapauttava ajatus.

Joo, ei sillä että mun mielestä ihmisen pitäisi olemassaolollaan pyrkiä vaikuttamaan johonkin vastoin tahtoaan tai jonkun ennaltamäärätyn pillin tahtiin.

Ihmisellä voi silti olla olemassa tarkoitus. Siis koko tällä sirkuksella. Ei se välttämättä ole millään tavalla riippuvainen siitä, mitä me teemme tai keitä me olemme. Edes yhtenä eläinlajina.

#45 kirjoitettu 11.02.2011 09:42

Saminoidi kirjoitti:
Niin pitkään kun suurin osa maailmankaikkeuden aineesta ei elä, tuo on etuoikeutettua.

Tusina Immonen kirjoitti:
Toisaalta tuossa kiteytyy elämän vähäpätyisyys. Sattuma vastoin kaikkia odotuksia, ja siitä sitten synnytään.


Ainoa ARVO millekkään on se arvo mikä jollekkin joku antaa. En itse ainakaan osaa nähdä mitään eniversaalia arvoa tai arvottomuutta missään objektiivisesti.

#46 kirjoitettu 11.02.2011 10:09 Muok:11.02.2011 10:11

MKDELTA kirjoitti:

Mistä tiedät onko tämä kovinkaan etuoikeutettua loppupeleissä? On aivan mahdollista että universumi on verrattain täynnä tietoista elämää, siinä puitteissa kun siellä elämää voi ylipäätään syntyä. Oikeastaan tämä on kohtuu hyvä esimerkki ns. itsetuntoon kuuluvasta perspektiivin puutteesta. Otetaan joku mielivaltainen asia joka koetaan erikoiseksi ilman että siihen on välttämättä syytä ja sitten vellotaan omassa "erinomaisuudessa" sen suhteen.


Kyllä. On totalisen irrelevanttia SINUN onko universumissa muuta elämää vai ei.

Koko psykologia tieteenalana ja sen sovellukset ovat lähinnä korvike yhteiskunnan muuttamiselle. On niin paljon helpompaa vain ajatella että noi ei jaksa kun ne on hulluja ja paskoja


Ihan tosissasi olet? Psykologia lähtee siis sinusta siitä, että noi ei jaksa kun ne on hulluja ja paskoja? Just.

ne vaan tarttee laittaa tommosee kategoriaa ja sit ehkä pillereitä ja puhumista et ne alkaa ajatella niinku kaikki muut


Ei se ole psykologian päämäärä. Psykologian päämäärä on auttaa ihmistä löytämään se oma tie tulla onnelliseksi.

Osa ihmisistä olisi psykoottisia utopistisissakin yhteiskuntaoloissa, mutta mielestäni psykologia ja sen johdannaiset ovat saaneett täysin suhteettoman roolin ihmisten elämän määrittämisessä. Itsetunto voi olla toimiva konsepti näitten kontekstin sisällä, mutta on ihan eri asia kuinka pätevä se konteksti on kuvaamaan ja käsittelemään ongelmia.


No siis ylipäänsä minä en usko syvemmissä ja vaikeammissa ongelmissa kovinkaan vahvastikongnitiiviseen terapiaan, joten sanat nyt ovat ylipäänsä aika yhdentekeviä sen terapoitavan kannalta. Kuse on tunteista. Mutta jotenkin on dorkaa puhua kanssasi psykologiasta, kun et siitä selvästi tajua paskaakaan.

Mahtavaa induktiota hermanni. En puhu itsestäni. Miksi oletat näin? Tiedän olevani pitkälti hyvin keskinkertainen ihminen, parempi kuin jotkut joissain asioissa, ja huonompi kuin jotkut joissain asioissa. Minulla on hyvin realistinen käsitys taidoistani ja suuntautumisistani ja osaan suhteuttaa ne kulloiseenkin kontekstiin erinomaisesti. Saatan siis yhdessä tilanteessa kokea olevani huonompi kuin muut (ja syystä) ja toisessa taas parempi kuin muut (ja syystä, jälleen kerran).


Höps. Sinä puhut nyt järkitasosta, joka on tosi yhdentekevä. Tunnetasolla pidät itseäsi huonoja ja SE on epärationaalista. Mitä muuten tulee tuohon "luokitteluusi", niin hyvyys ja huonous eri asioissa juuri tasan sitåä mitä minä en tarkoita itsetunnolla.

Ehkä yksi asia missä olen hyvä on se, että olen vapaa monista sellaisista harhoista joita monilla on. Tutkimukset osoittavat että valtaosa ihmisistä pitää itseään keskivertoa fiksumpana, keskivertoa parempana ajana etc.


Se että lähtee pitämään tuollaisia peleja ja arvoasteikkoja yhtään minään on minusta aika huoletuttavaa ylipäänsä. Hypoteettisia mittareita asioista joita ei voi mitata ja ei oikein määritelläkkään. Tunenpuolen juttuja. Mutta kuten sanoin, niin tuollaislla epäoleellisuuksilla ei ole minsuta mitään tekemistä itsetunnon kanssa. Ellei sitten tarvtse tuntemusta "olen fiksu" tai "olen hyvä kuski" tunteaksiin itsensä metafyysisellä tasolla hyväksi. Silloin on kyse hunonosta itsetunnosta toki.

Mittarit joilla ihmiset arvottavat itseään eivät ole yksistään mikään sisäsyntyinen ilmiö, vaan ne väistämättä heijastavat mm. sitä kuinka on kasvatettu ja millaiseen maailmaan on kasvatettu. On hyvinkin mahdollista että ihmiselle annetaan paskat mittarit suuntaan tai toiseen (huonot vanhemmat, olet psykopaatti (ja audiekonomisti)), mutta oman rajallisuutensa tiedostavan ihmisen on vaikea viihtyä maailmassa jossa häntä periaatteessa vaaditaan muitten toimesta pyristelemään oman olemuksensa äärirajoilla.


Totta. Kyse on minsuat hyvin piotkälti enemmän noista mittareista mitä ihminen käyttää kuin siitä mitä hän itseasiassa on. Voi tuntua aluksi typerältä ajatukselta, mutta on vaan niin totta kun vähän syvällisemmin pohtii.

Ihminen voi arvioida itsensä realistisesti, mutta koska ihminen ei ole yksin maailmassa vaan osa perhettä, kaveripiiriä, yhteiskuntaa yms niin itsensä peilaaminen toisiin on väistämätöntä.


Väärin. Ihminen ei voi arvioida itseään realistisesti. Jo se mitä mittareita valistee on subjektiivisuuden ylistys jota ei voi tehdä objektiivisesti EDES teoriassa. Se mitä mittari näyttää on todellisuuden kanssa vähemmän merkityksellistä kuin se mitä mittareita päättää tuijottaa.

Fakta on se, että elämme brutaalin kilpailuhenkisessä yhteiskunnassa ja ei ole siten mikään ihme jos lukuisat ahdistuvat siitä. Kyse ei ole henkilökohtaisesta ongelmasta vaan siitä, että kohtuullisemmassa maailmassa suurempi joukko ihmisiä kokisi riittävänsä paremmin. Osa ratkaisee tietysti tämän välinpitämättömyydellä ja ulkomaailman torjumisella, osa ottaa itseensä ("huono itsetunto").


Se näennäinen välinpitämättömyys on vain defenssi. Sitä esim. et ole tuolla tavalla välinpitämätön kuin kuvailet tuossa.

Ennen kuin vedät tämän taas joksikin ad hominem lässytykseksi niin ei, en suhtaudu omiin mahdollisuuksini erityisen negatiivisesti vaan jälleen kerran pidän omia mahdollisuuksiani kohtuullisina.


En minä puhut mahdollisuuksistasi (mittarien lukemista), vaan itsetnnostasi. Siis siitä mitä tunnet enkä siitä mitä ajattelet järkitasolla. Tuossakin puhut tosi epäoleellisesti mitarista. Ihan sama kuinka realistisesti tuijotat mitaria joka on epäoleellinen.

Minulla on vain sen verran empatiaa ja järkeä ja kykyä nähdä laajempia kokonaisuuksia että pystyn käsittämään että tässä ei ole kyse jenkkipsykologian piiriin kuuluvasta asiasta.


Edustanko minä nyt jotain jenkkipsykologiaa tässä? Jos edustan, niin saa kritsoida näkökulmaani vapaasti. Pistä vaika ranskalaisilla viivoilla missä olen väärässä.

Ei ole. Tuollainen on tyypillinen huonoitsetunttoinen ihminen jota ymmärtämättömät ihmiset toki erehtyvät pitämään itsetuntona.

Mutta omien mielipiteiden ja näkemysten 'rohkeaa' esilletuomistahan pidetään varsin usein hyvän itsetunnon merkkinä, vaikka oikeasti sisältöä ei olisi, tai se olisi kontekstiin nähden jopa virheellistä.


Totta. Se on yksi esimerkki huonosta itsetunnosta. Toinen on tämä näennäinen "välinpitämättömyys" defenssinä.

Nine Inch Nailsin jälkeen suosikkiasiani mitä yhdysvalloista on tullut on opinions are like assholes, everyone has one of them-sanonta


Minun mielipiteeni perustuu ihan muulle kuin mutu-tuntumalle tässä aiheessa. Saat koittaa haastaa. Mielelläni perustelen joka sanan minkä kirjoitan tästä aiheesta.

Haava lisäsi alleviivatun sanan teskstiin.
Ihminen voi toki koettaa valita olla tuntematta yhteiskunnan normeja, mutta lopputulos saattaa olla kyseenalainen jopa ihan henk. koht. tasolla. Yhteiskunnasta syrjään vetäytyminen tai jonkinlaisen passiivis-agressiivisen asenteen sitä kohtaan ottaminen eivät ole mielestäni välttämättä kovin tervettä, johtavat ennen kaikkea ongelmiin kaikkien sosiaalisten rakenteiden kanssa, myös niitten missä arvoja eivät aseta audioekonomistit.


Samaa mieltä, lisättyäni tuon yhden alleviivatun sanan. Liittyikö tuo jotenkin siihen mitä sanoin?

#47 kirjoitettu 11.02.2011 13:06

A)Yhteisölliset nöyristelijät:
Jotkut ihmiset kyseenalaistavat lähes poikkeuksetta omien saavutustensa arvon. Heille nöyryys on itseisarvo ja omien onnistumisiensa hehkuttaminen ja kaikenlainen itsensä korostaminen ylimielistä rehvastelua.

B)Itsekeskeiset patsastelijat:
Toisen ääripään edustajat puolestaan ovat ylpeitä vähäpätöisimmistäkin saavutuksistaan. He eivät edes unissaan kyseenalaista omia kykyjään tai epäile pätevyyttään minkään suhteen.

Tunnen monia, jotka rakastavat kokoajan kuulla muiden kehuvan tekojaan ja sen vuoksi kokoajan vähättelevät niitä. Kuitenkin puhuvat niistä kokoajan, että niitä varmasti huomattaisiin kehua. Luulisin heillä olevan ongelma, koska haluavat kuulla kokoajan, etä hyviä ollaan.

1)Kuinka vierasta nöyryys on keskimäärin ihmisluonnolle? Mitä on terve itsetunto?

Oma kantani on, että yksilölliset erot: kunkin ihmisen synnynnäiset taipumukset, sekä kasvuympäristö: eri kulttuurien väliset erot, määrittävät yksilökohtaisen ihannekäyttäytymisen ja terveen itsetunnon piirteet.

Nöyryytyksetkin pitäisi oppia kestämään. Ellei lapsuudessa koskaan kielletä mitään, eikä joudu oppimaan myös häviämistä, niin ei sitä osaa aikuisenakaan. Kenties pitää olla onnellinen köyhästä lapsuudesta. Itsetunto ei ehkä ole merkittävä asia silloin, kun nousee muiden yläpuolelle. Sitä tarvitaan silloin kun on lyöty maahan ja pitäisi päästä takaisin jaloilleen.

2)Olisiko itämaisien kulttuurien parissa esiintyvä A)yhteisöllisyyden merkityksen korostaminen parempi vaihtoehto B)länsimaiselle individualistisuudelle?

Itämaisissakin kulttuureissakin aina joku nousee muiden yläpuolelle. Yhteisöllisyys toisaalta luo turvaa. Usein on niin, että jos nousee itse tuolille seisomaan, sieltä on vaara pudota. Jos toiset nostavat tuolille, he yleensä myös pitelevät kiinni, ettei pääse tippumaan. Varmaan molempi parempi. Yhteisössä kasvanut ei olisi onnellinen yksin. "Vapaa sielu" ahdistuisi, jos pitäisi elää yhteisön ehdoilla. Hän varmaan sitten pyrkisi kiipeämään sille tuolille.

#48 kirjoitettu 11.02.2011 23:35

lausettaja kirjoitti:

Mitä on terve itsetunto?



Itsellä oli nuorena todella nujerrettu itsetunto. En arvostanut itseäni ja asetin aina kaikki muut mun edelle: Ei mulla niin väliä, menkää te ensin. En mie viitsi, kun en osaa, eikä musta ole mihinkään. Ja kun en arvostanut itseäni, niin en osannut oikeasti arvostaa ketää/mitää muutakaan. Kaikki oli vain semmoista harmaata mössöö ja millään ei ollu loppu peleissä mitään väliä. Ihan sama, elääkö huomenna vai ei.

Ympäristön vaihdos oli mun pelastus ja aloin pikku hiljaa uskomaan itseeni ja arvostamaan itseäni. Ja siinä pääosaa esitti uudet ystävät, jotka välittivät musta juur sellaisena kuin olin. En tarkoita sitä marttyyria, vaan sitä ihmistä, jonka olin unohtanut sisälläni. Pikku hiljaa aloin uskomaan, et mähän oon ihan hyvä tyyppi, joka halusi nähdä, kuinka tässä elämässä käy.

En tiedä voiko itsetunto tulla koskaan täysin terveeksi, kun se on joskus murjottu, mut ainenkin sen kanssa oppii elämään. Aika helposti minut saa vieläkin nujerrettua ja luulen taas, että ei musta ole mihinkään. Mut aika nopeasti pystyn sieltä nykyään myös nousemaan ylös ja katsomaan muita reittejä, jos tämä ei toimi.

Hyvä itsetunto on mun mielestä, että hyväksyy itsensä ja arvostaa itseään just sellaisena kuin on, hyvine ja huonoine puolineen, lahjoineen ja pitää itseään kehityskelpoisena. Ja sitä kautta pystyy arvostamaan muita. Mut uskon, että jokainen tarvitsee sopivin annoksin niitä olalle taputteluja ja tsemppausta lähimmäisiltä, että peilikuva pysyy kirkkaana.