Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

Kirjoittaja Järjen ja älyn ero...

IT
IT Resurrected
13680 viestiä

#1 kirjoitettu 30.10.2023 07:11

Järjen ja älyn ero...

Sattuipa tällainen Katri Saarikiven kolumni YLE:ltä silmiin:

YLE: Voiko järjen ulkoistaa koneelle?

"Nykykäsityksen mukaan älyyn kuuluu monenlaisia taitoja: muistamista, sanojen merkityksen ymmärtämistä, matemaattista päättelykykyä, avaruudellista hahmottamista ja niin edelleen.

Järjen tarkoitus on auttaa meitä suuntaamaan älymme siihen, mikä on tärkeää. Järki suojaa päättelyä vinoumilta ja auttaa tekemään päätöksiä, jotka toimivat tosimaailmassa.
"

Saarikiven mukaan tekoäly kuten Chat-GPT pärjää nykyään hyvin älykkyyttä vaativissa tehtävissä, ja peittoaa jopa keskiverto ihmisen, mutta järkeä vaativissa tehtävissä tekoäly on vielä aika kehno...

Mutta voi hyvin kysyä, että ovatko ihmisetkään kovin järkeviä? Ihmisen ajattelu kun on täynnä vinoutumia, seikka jonka käyttäytymistaloustieteellinen tutkimus on osoittanut...

Ihmisen "järjettömyyttä" kuvastaa vanha totuus, jonka mukaan "faktat eivät muuta mielipiteitä", eli ihmiset aika usein torjuvat uuden tiedon ja uudet faktat, jos ne ei sovi yksiin omien ennakkokäsitysten kanssa... Järkevää?

Mutta joo, tässä ketju jossa voi keskustella järjen ja älyn eroista ja yhtäläisyyksistä...

^ Vastaa Lainaa

Uppe
U.K. Arpo &
Täyskeno

1762 viestiä

#2 kirjoitettu 03.05.2024 07:38 Muok:03.05.2024 07:44

IT kirjoitti:
Järjen ja älyn ero...

Sattuipa tällainen Katri Saarikiven kolumni YLE:ltä silmiin:

[url=https://yle.fi/a/74-20...] YLE: Voiko järjen ulkoistaa koneelle?

Mutta voi hyvin kysyä, että ovatko ihmisetkään kovin järkeviä? Ihmisen ajattelu kun on täynnä vinoutumia, seikka jonka käyttäytymistaloustieteellinen tutkimus on osoittanut...

Kesäkisan keskustelun perusteella järki voi roikkua narikassa, vaikka älyä olisi kuin pienessä pitäjässä.

Onko muuten Mikserissä muita alaryhmiä, kerhoja, tai lahkoja kuin vanhoillismikseriläiset ja kalevit?

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

6971 viestiä

#3 kirjoitettu 03.05.2024 08:48 Muok:03.05.2024 08:49

Uppe kirjoitti:

Rokkipoliisit. Minut nimitettiin eilen rokkipoliisien joukkoon. Kun huomioi millaista tavaraa teen ja ennen kaikkea miten, niin veikkaan että tutkinnon suorittaneet oikeat rokkipoliisit saattoivat loukkaantua tittelinsä väärinkäytöstä. Nooh, ehkä kelpaan vaikkapa täydennysrokkipoliisiksi käskyttämään sinne tänne säntäilevää omaa tahtoa vailla olevaa tietsikan käyttäjien joukkoa.

^ Vastaa Lainaa

Uppe
U.K. Arpo &
Täyskeno

1762 viestiä

#4 kirjoitettu 03.05.2024 09:54

AnttiJ kirjoitti:

Ok. Tuo titteli on mielestäni edustavampi kuin semitrollaava yksinäisyyttä poteva huomionhakuinen alkoholisti, jonka kotitarvepsykologisen luokittelun itse sain.

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

6971 viestiä

#5 kirjoitettu 03.05.2024 10:38

Keittiöpsykologia on aina in! Pakko myöntää, että rokkipoliisi kuulostaa kyllä paljon hienommalta vaikka se saattaakin sisältää oksentelevan nuorison ulosohjausta festareilta ja yökerhon rokkikonsertista purkautuvien kännisten ja ammuskelevien persujen hajaantumiskäskytystä.

Töissä piti kerran täyttää parin A4:n mittainen lomake jossa vastailtiin erilaisiin kysymyksiin monivalintatehtävän tavoin. Sen jälkeen eräs konsultti (jolla ei ollut edes rekrytointiin liittyvää koulutusta) tulkitsi tulokset. Silloinen pomoni vyöryi tuohtuneena huoneeseeni ja sanoi tuloksien osoittaneen että Pekalle pitää antaa potkut. Kyselin tietääkö hän Pekasta mahdollisesti jotain sellaista jota minä en tiedä. Kun salatietoa ei ollut sanoin, että tunnen Pekan jo muutaman vuoden ajalta eikä "testin" tulos vastaa ollenkaan sitä näkemystä mikä minulla on ja luotan omaan käsitykseeni huomattavasti enemmän kuin "tutkimukseen", johon ei liittynyt edes minkäänlaista haastatteluakaan. Pekka jäi töihin ja lomakkeet pistettiin silppuriin. Ehkä tuossa käytettiin järkeä; hirveästi älyä tutkimuksen kelvottomuuden havaitsemiseksi ei tarvittu.

^ Vastaa Lainaa

IT
IT Resurrected
13680 viestiä

#6 kirjoitettu 03.05.2024 11:24

Mitenkäs Antti, kun sulla on varmaan kokemusta useammastakin konsulttifirmasta näin niin kuin asiakkaan näkökulmasta, niin voitko kertoa että:

- mitkä on näiden konsulttien konsultoinneista saatavat suurimmat hyödyt?
- ja missä konsulttien homma tuppaa menemään persiilleen?

Kun aina saa lukea ja kuulla kuinka konsultit tekevät sitä ja tätä, ja jälki ei ihan aina ainakaan ole priimaa?

Mä näkisin, että jokaisella yrityksellä on yleensä jonkinlainen "yrityskulttuuri" eli tapa jolla talossa toimitaan...

Tätä yrityskulttuuria voisi kenties konsulttien toimesta parantaa "ulkoapäin" tuoduilla ideoilla, taikka siten lähteä kehittämään sitä yrityskulttuuria "sisältäpäin" eli katsomalla että mikä siinä kulttuurissa ja sen yrityksen toimintatavoissa on hyvää, ja sitten pyrkiä karsimaan epäkelvot rönsyt pois...

Kuinka usein nää konsultit pyrkii siis tuomaan yritykseen jotakin sellaista "ulkoapäin" joka ei ehkä toimi siinä kulttuurissa, ja kuinka usein sitä kulttuuria pyritään kehittämään "sisältäpäin"?

Ja lopuksi, nuo lähestymistavat ei välttämättä ole täysin toisiaan pois sulkevia, eli onnistunut konsultointi ilmeisesti voi sisältää sekä ulkoapäin että sisältäpäin lähtöisin olevia kehitysideoita?

^ Vastaa Lainaa

geeli
3754 viestiä

#7 kirjoitettu 03.05.2024 12:00

Sanoisin tähän, että järki on se käytännön toiminta ja sen tehokkuus ja äly taas on se syvällinen teoreettinen osuus työssä. Esim. sillan rakentamisessa on eri vaiheita. Joku piirtää ensin ja suunnittelee, miten silta rakennetaan, joku johtaa itse rakentamisen pala palalta ja sitten jotkut ottaa vastaan käskyjä ja laittaa ne mutterit, ruuvit ja palkit oikealla tavalla kasaan.

Täälainen esimerkki, siis ja jonkinlainen näkemys tähän kohtaa Mikserin diippejä keskusteluja...

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

6971 viestiä

#8 kirjoitettu 03.05.2024 12:03

Otan yhden esimerkin onnistuneesta konsultoinnista.

Se systeemi missä konsultit ovat oikeasti sisällä yrityksessä (eivätkä vain kääntymässä) ja keräävät kehitysideoita myös henkilökunnalta ja johdolta on toiminut minusta parhaiten. Palkkasin kerran konsulttifirman selvittämään missä on pitemmän tuotantoprosessin todelliset pullonkaulat ja miten ne poistetaan. Ne eivät olleet siellä mihin oli mm. suunniteltu uusi investointi vaan ihan muualla.

Karkean alkukartoituksen jälkeen johtava konsultti kertoi minulle käsityksensä siitä mitä on mahdollista saada aikaan ja mitä prosessin ja työtapojen pysyvä muuttaminen meille maksaa. Konsulttifirma sitoutui siihen, että arvioidut hyödyt ja kustannukset ovat luvatulla tavalla tasapainossa jos sopimus syntyy. Ja syntyihän se.

Parhaimmillaan paikalla oli yli kaksikymmentä konsulttia kirjaamassa ylös mitä missäkin tapahtui mihinkin aikaan ja kyselemässä "miksi teit tuon tuolla tavalla". Matkan varrella mm. ilmeni nopeasti, ettei ihan kaikilla ollut riittävää osaamista oman tuotantovaiheensa hoitoon parhaalla mahdollisella tavalla; se paras tapa opetettiin kaikille prosessin aikana.

Sitten mm. pidettiin seminaari missä eri osastojen henkilökunnan edustajat kertoivat mikä mättää siinä vaiheessa kun prosessissa on edetty heidän työpisteelleen. Asiaan tuli ihan eri tavalla uskottavuutta kun puheenvuoroja eivät pitäneet yrityksen johto eivätkä konsultit. Pidin palaverin kerran viikossa johtavan konsultin kanssa ja hän kertoi mitä on aiottu tehdä seuraavaksi, onko ilmennyt ongelmia yms. Tärkeää oli se myös, että kaikilla oli ymmärrys siitä että konsulteilla oli täysi oikeus puuttua töissä havaittuihin virheisiin ja vääriin työmenetelmiin. Konsultit olivat talossa vaihtelevalla miesmäärällä muistaakseni pari - kolme kuukautta ja sen jälkeen suoritettiin jälkitarkkailua jossa varmistuttiin etteivät hommat lörpähdä vanhaan uomaan. Prosessin tiedot ja raportit menivät konsulteille heidän toimistolleen on-line tietoina.

Projekti maksoi aivan hemmetisti, mutta saimme rahat takaisin alle puolessa vuodessa kun vältimme "väärät" investoinnit ja saimme vuorokausituotantoon muistaakseni n 10% lisää läpimenoaikojen parantumisen takia. Toistin saman operaation myöhemmin toisella tuotantolaitoksella.

Meillä itsellämme ei olisi ollut osaavaa henkilökuntaa prosessin kirjaamiseen joten sikälikin ulkopuolinen apu oli ainoa ratkaisu. Huvittava piirre projektin käynnistysvaiheessa oli se, että konsulttifirman myyntijohtaja sanoi ensimmäiseksi ettei heillä ole yhtään refenssiä alaltamme mutta he tietävät että kaikki teolliset prosessit voidaan kartoittaa likipitäen samalla menetelmällä eikä heillä ole myöskään ennakkoluuloja siitä miten "asiat on ollut tapana tehdä". Yhtiön hallitus vähän nikotteli referenssien puutetta mutta luotti onneksi siihen että saamme homman maaliin.

^ Vastaa Lainaa

IT
IT Resurrected
13680 viestiä

#9 kirjoitettu 03.05.2024 12:26

Joo, kiitokset Antti selventävästä kommentista...

Ja niinhän se taitaa olla, että tuossa sun esille tuomassa keississä lähdettiin kehitystyötä tekemään "sisältäpäin" eli teillä kartoitettiin prosessit erittäin tarkkaan ja kuunneltiin teidän omaa porukkaa...

Tuli ihan kehitysyhteistyö mieleen... Siinäkin hommassa on tärkeää, että ne jotka ovat siitä kehitettävästä asiasta käytännössä vastuussa, niin otetaan mukaan siihen prosessiin ja kehittämiseen...

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

6971 viestiä

#10 kirjoitettu 03.05.2024 12:40

Joo, se oli kyllä yksi avaintekijöistä jonka konsulttifirma oli mainiosti oivaltanut matkansa varrella.

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

6971 viestiä

#11 kirjoitettu 03.05.2024 12:56

Epäonnistunein konsultointiyritys oli se kun eräs koulutustoimintaa harjoittava julkisyhteisö halusi käynnistää uuden koulutus- ja kehitysprojektin. Projektia vetävä konsultti soitti minulle ja kertoi projektista mikä johti hyvin nopeasti kysymykseen "miten tuo liittyy meihin sillä me emme valmista tuon tyyppisiä tuotteita?". Se liittyi meihin siten, että ko. yhteisö tarvitsi projektiin mukaan yhden teollisen toimijan jotta rahahanat saadaan auki. Päätin puhelun siihen.

Toinen epäonnistunut konsultointiyritys oli se, kun kuulin kyliltä että konsultti X kertoi olevansa tekemässä meille strategiaa. Ei ollut koska yhtiön hallitus sen enempää kuin minäkään emme olleet sellaista tilanneet. Kun kyselin asian perään konsultti vetosi johonkin hämärään baaritiskikeskusteluun yhden toimihenkilömme kanssa. Koska omankin henkilömme sepustus asiasta oli hyvinkin horjuvan tuntuinen, päätin käynnistää lähtölaskennan saman tien etenkin kun tietooni oli tullut ulkopuolisen tahon toimesta että ko. henkilö oli esiintynyt samassa baarissa vakanssilla jota firmassa ei edes ollut. Ravitsemusliikkeen pihalla ei sentään oltu ammuskeltu.

^ Vastaa Lainaa

IT
IT Resurrected
13680 viestiä

#12 kirjoitettu 03.05.2024 21:08

Tässä ketjussa kysyttiin aloituksessa, että voiko järjen ulkoistaa koneelle?

Tuossa tuoretta näkökulmaa aiheeseen: AP News - AI controlled fighter jets

Elikkä USA:n ilmavoimat on testannut syyskuusta 2023 lähtien tekoälyn ohjaamia F-16 hävittäjiä tositoimissa eli ilmataisteluissa (dogfight), ja tällä viimeisellä lennolla tämän tekoälyn kyydissä oli USA:n ilmavoimista vastaava ministeri, joka oli vakuuttunut siitä että tuo tekoäly on valmis tositoimiin...

Ja on niin, että nuo tekoälyllä varustetut F-16 hävittäjät oppivat sen verran nopeasti, että ne alkavat jo voittamaan ihmisten ohjaamat hävittäjät ilmataisteluissa...

Ja tuon uutisen mukaan USA:n ilmavoimat suunnittelee jopa 1000 tekoälyllä toimivan miehittämättömän lentokoneen käyttöönottoa vuodesta 2028 alkaen...

Eli ilmeisesti kilpailu esim. Kiinan kanssa pakottaa USA:nkin siihen että tällainen mullistus ilmataisteluihin on tulossa viimeistään ensi vuosikymmenelle tultaessa...

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu