Mikseri.net

#42 kirjoitettu 15.11.2020 15:20

Joo, kyllä SRV:n veto on se "kevyempi" versio Voodoosta.

Yksi hyvä tapahan olisi arvioida bändiä sen perusteella kuinka monta kitaraa levyille on ääänitetty. Jos siellä on vain 1-2 kitaraa, niin asialliseen versioon pääsee varmasti yksi taitava ukkokin. Jos bändillä on paljon ns. tuplakitarointia, niin kyllä jää helposti ohueksi jos yhdellä äijällä homman vetää. Enpä tiedä olisinko kuinka kiinnostunut kuulemaan "yhden miehen Hotelli Californiaa".

Sitten on tietysti muutama, todella harva Hendrixin tapainen, paljon livenä improava kitaristi, jonka bändissä toinen kitaristi olisi lähinnä tiellä. Basisti ja drumsari vielä selviävät (ehkä?) äkkiväärän staran kulloisistakin päähänpistoista, mutta isompi bändi olisi takuuvarmasti siinä kuuluisassa kusessa. Mutta eihän Henkan tasoisia ja -tapaisia kitaristeja nyt ihan tungokseksi asti ole.

Tiedä sitten minkä takia itse kukin haluaa olla ainoa kitaristi bändissä; huipulla se ei jää rahastakaan kiinni.

Olen itse soitellut sekä triossa ja sekstetissä ainoana kitaristina että kolmen kitaristin bändeissä. Jälkimmäiseltä ajalta jäi mieleeni hyvä käytäntö jota noudatan edelleenkin sovituksissani: ei ole mitään järkeä siinä, että kolme ukkoa suttaa samaa komppia.

#43 kirjoitettu 15.11.2020 15:59

AnttiJ kirjoitti:

Tosta Nasarettilaisesta ... muistan pohtineeni aikoinaan olisiko bändistä tullut niinkin suosittua ilman todella raakaäänistä solistia Mc Caffertyä. Kallistuin silloin sille kannalle että ei .. olihan I'm a Bad bad boy ihan hirveän kova veto erityisesti solistilta.

Sinänsä bändin hyvien biisien tekijöistä minulla ei ole mitään käsitystä, mutta jos edes osa niistä on Mc Caffertyn käsialaa, niin olen taipuvainen olemaan edelleen samaa mieltä bändin merkityksellisimmästä jäsenestä: Nazareth tunnistetaan vieläkin vanhoilta levyiltään aika varmasti useimmin solistinsa äänestä ja nimenomaan tunnistettavuudestahan huomiotaloudessa on kysymys.

PS: "Love Hurts" ...hieno cover-veto hienosta biisistä.


Joo, kyllähän se on niin että Dan McCafferty on äänellään se Nazarethin huomion keskipiste... Ja ihan ansaitusti...

Ja toisaalta sillä ei ole väliä kuka piisit on säveltänyt, aika moni kun on covereita (myös tuo This Flight Tonight sekä You're The Violin), koskapa varmastikin Manny Charltonin käsialaa ovat nuo kitarasovitukset, jotka on mun mielestä loistavia, ja sopivat hyvin tälle bändille...

Tossa kun tota You're The Violin piisiä kuuntelee, niin se yhden kielen perusriffi on samaa kuin tuossa Rosey Grierin alkuperäisessä soul versiossa, mutta Manny Charlton on lisännyt siihen mukavasti omia juttujaan...

Nazareth versio: Nazareth - You're The Violin
Alkuperäinen versio: Roosevelt Grier - You're The Violin

Tuossa Nazarethin vedossa basso vetää kanssa tota riffiä ja toimittaa komppikitaristin roolia myös eräällä tavalla, samalla kun Manny Charlton keskittyy riffittelyyn ja soolotteluun, ja soittaa oikeastaan vain muutaman soinnun koko piisin aikana...

Hienon kuuloista riffittelyä ja soolottelua, joka on lopulta enemmän melodisempaa meininkiä kuin varsinaista tilutusta... ja siis, tuollakin tavalla voi piisin kompata, oikeastaan sillein ettei se kuulosta tavanomaiselta kompilta sointuineen...

#44 kirjoitettu 15.11.2020 18:21

AnttiJ kirjoitti:


Mick Box jäi Uriah Heepissä aina vähän takariviin. Muistan kerran lukeneeni että Heepin kiertue jouduttiin perumaan sen takia että Boxin käsi joutui kipsattavaksi. Johan siitä joku arvostelija pääsi sanomaan, ettei se haittaa mitään koska Boxin käsi on aina kipsissä. Tuo oli selvästi kateellisten puhetta; minusta Box teki luotettavaa työtä vuodesta toiseen ja oli siinä mielessä kiertuebändille varmasti sata kertaa parempi vaihtoehto kuin joku stara joka saapuu paikalle kun muistaa ja soittaa jos sattuu olemaan hyvällä päällä.


Joo, ehkäpä Mick Box jäi tunnettuudessa hieman muiden jalkoihin, mutta kitaristina hän on ollut ensiluokkainen...

Tuossa esim. Salisburyn vajaa kolme minuuttinen soolo:

Uriah Heep - Salisbury, Mick Box guitar solo


Ja tuossa pari laatupiisiä Uriah Heepin vuoden 2008 albumilta Wake The Sleeper:

Uriah Heep - Wake The Sleeper
Uriah Heep - Overload

Vielä lähtee Boxiltakin, ja tämä albumi on parasta Heeppiä pitkään aikaan...

#45 kirjoitettu 15.11.2020 20:50

Heräsi tässä myös sellainen kysymys, että:

Määritelkää hyvä kitaristi?!


Loppupeleissä mä näkisin, että hyvän kitaristin ei tarvitse olla varsinainen kitarasankari ja tiluttaja, vaikka sekin homma on hyvä olla hallussa... Vaan hyvä kitaristi on sellainen, joka saa luotua kitarallaan sellaisia kappaleita (sekä komppia että sooloja) jotka kuulostavat hyvältä, ja joita ihmiset haluavat kuunnella... Hyvällä kitaristilla on tietysti teknistä osaamista, mutta ennen kaikkea tyylitajua ja hyvä maku tekemisessään...

Hyviä kitaristeja (kitarasankarit mukaan lukien) on esim. seuraavat:

Eric Clapton, Jimi Hendrix, Mick Box, Manny Charlton, SRV, Ritchie Blackmore, Mark Farner (GFR), John Fogerty, Billy Gibbons, David Gilmour, Tony Iommi, Alvin Lee, Alex Lifeson, Neil Young, Gary Moore, Jimmy Page, Joe Perry (Aerosmith), Leslie West, Keith Richards, Randy Rhoads, Dick Wagner (Alice Cooper), Paul Kossoff (Free), Ted Nugent, Joe Walsh, jne. jne...

Tossa nyt muutama joka tuli mieleen... Onko kaikki varsinaisia kitarasankareita, vai onko homman juju siinä, että kaikki yllä mainitut ovat pystyneet luomaan "hyvän kuuloista shittiä" eli rockia...

#46 kirjoitettu 16.11.2020 06:35 Muok:16.11.2020 07:19

Lähestyn asiaa enemmän sankaruuden kautta.

Soittotaitoa pitäa olla riittävästi (sehän on selvä), mutta en itse preferoi "maailman nopeimpia" soittajia enkä niitä jotka hutkivat kitaraa pesumopilla ja väittävät sitä soitoksi. Tarvittaessa pitää osata olla soitossaan tiukka ja tarkka.

Ilman improvisointikykyä ei sankariksi pääse koska silloin ei mm. pysty selviytymään kunnialla "vierailevan tähden" roolista, joita kunnon sankarille on tarjolla enemmän kuin niitä ehtisi soittaa.

Sankari luon tunnistettavan soittotyylin ja sellaisen oman soundin, joka erottuu muista sankareista. Sankarin soiton tunnistaa helposti myös muista yhteyksistä kuin omilta soolo- tai bändilevyiltä.

Tyylitaju on ihan välttämätön ominaisuus. Jos soitetaan kantria, niin soitetaan kantria eikä pyritä vetämään biiseihin blues-sooloja. Kun soitetaan rokkia, soitetaan rokkia eikä yritetä hoitaa hommaa kotiin jazz-skaaloilla.

Oikea sankari ymmärtää kulloisenkin roolinsa ja osaa olla hiljaa kun on sen aika ja komppaa täydellä intensiteetillä kun tarvitaan; soolopaikkoja jätetään myös muille bändin jätkille vaikka itseä kuinka kuumottaisi pääroolin omiminen. Tajuaa, että kokonaisuus on live-esiintymisissä se kaikkein tärkein juttu. Sankari ei myöskään pyri viemään pääesiintyjän roolia kun on lauteilla kutsuttuna vieraana.

Sankarin sooloissa pitää olla selvä idea ja niiden pitää olla sellaisia, että biisi tunnistetaan asian harrastajien keskuudessa pelkän kitara-intron tai biisin keskellä olevan soolon perusteella. Jos kitaristi ei osaa synnyttää mieleenpainuvia sooloja tai riffejä, ei kyse ole todellisesta kitarasankarista.

Todelliset sankarit pystyvät myös sävellystyöhön ja ovat luoneet ns. kuolemattomia hittejä joko yksin tai niin, että ovat olleet suurin vaikuttaja biisin syntymiseen.

Tuossa oli joitakin ydinpointtejani sekalaisessa järjestyksessä nopeasti kirjoitettuna.

#47 kirjoitettu 16.11.2020 10:01

IT kirjoitti:
Heräsi tässä myös sellainen kysymys, että:

Määritelkää hyvä kitaristi?!


... Hyvällä kitaristilla on tietysti teknistä osaamista, mutta ennen kaikkea tyylitajua ja hyvä maku tekemisessään....

Tuo ylläoleva pitää tietenkin täysin paikkansa. Hyvän kitaristin määrittelyssä on vain se vaikeus - ainakin minulla olisi - että sen sijaan että luettelisin esimerkkejä (absoluuttisesti?) hyvistä kitaristeista, suuri houkutus olisi listata niitä itselle mieluisia soittajia. Mitä luokkaa mahtaisi olla overlap?

Hyvä maku se vasta onkin makuasia. Musiikin kentässä - laajasti ottaen, ja niin haluaisin ottaa...- on ehkä kitaristeja, jotka operoivat laajemmallakin sektorilla, ja tällä vuosituhannellakin edelleen vaikuttavista kitaristeista löytyy niitä, jotka täyttänevät yllämainitut kriteerit. Mutta tämä kai oli jo tiedossa?

#48 kirjoitettu 16.11.2020 10:32

Antti käsitteli hyvin tämän sankariosaston.

Hyviä kitaristeja nykyään on paljon, mutta otan kaksi vanhaa kitaristia tuosta luettelosta, joita pohdin, Neil Young ja Keith Richards:

Keith ei juurikaan sooloile, vaan paneutuu tiukkaan komppiin, riffeihin ja pyrkii tekemään hyviä biisejä. Hän haluaa keskittyä näihin asioihin, ja on onnistunut hyvin. Neil Young käyttää kitaraa "luontonsa mukaan", joskus sähkökitaraa jopa aika brutaalilla tavalla, ja kohta akustisesti "kauneuden kukkuloilla". Se on hänen vaihteleva tyylinsä ja puhuttelee monia.

Olen kuullut jonkun ei-soittavan ihmisen joskus kommentoivan Neil Youngia: "paska kitaristi". En nykyisin jaksa alkaa inttämään makuasioista. Saatan sanoa vain, että ehkä turhan rankka mielipide. Sitten tuo ihminen voi sanoa, että hänellä on oikeus kritiikkiin. Siihen voi vastata, että toki on, mutta kunnon kritiikin antaminen on taitolaji ja sen antamista voi treenata.

Varsinkin heviosasto "vaatii" usein nopean tilutuksen osaamista. Mikäs siinä, hienoahan sitäkin on seurata ja kuunnellakin. Kitara on monipuolinen soitin eri tunnetilojen esilletuomisessa.

Hyvä kitaristi ymmärtää omat kykynsä ja soittamansa musiikkityylin vaatimukset ja pystyy sovittamaan ne yhteen niin, että lopputulos puhuttelee yleisöä. Jotenkin niin kai se menee.

#49 kirjoitettu 16.11.2020 11:00

cedarbear kirjoitti:

Hyvän kitaristin määrittelyssä on vain se vaikeus - ainakin minulla olisi - että sen sijaan että luettelisin esimerkkejä (absoluuttisesti?) hyvistä kitaristeista, suuri houkutus olisi listata niitä itselle mieluisia soittajia. Mitä luokkaa mahtaisi olla overlap?

Hyvä maku se vasta onkin makuasia.


Heh... Saatiin se vastarannan kiiskikin paikalle... Ihan hyvä näkökulma sulla, ja veikkaan että jos olisit (ehkäpä oletkin) yhteiskuntatieteilijä, niin kuuluisit postmoderniin ja relativistiseen koulukuntaan, ja kyseenalaistaisit kaiken absoluuttisen tiedon...

Ja totta, omassa listauksessani on tosiaan esimerkkejä hyvistä kitaristeista, jotka ovat minulle tavalla tai toisella tuttuja ja/tai mieluisia... On aika vaikea panna esimerkkejä sellaisista kitaristeista joita ei oikeasti tunne...

Toisaalta, vaikkei absoluuttista totuutta tässä asiassa kait ole, niin on sekin totta että yleisellä tasolla ne paremmat kitaristit kuitenkin erottuvat niistä heikommista... Ihan vaan sillä että ovat tunnettuja ja suosittuja... Yleensä hyvällä maulla tehdyt piisit kun vaan ovat suositumpia kuin huonolla maulla tehdyt, ja silloin tämä antaa joitakin viitteitä kitaristin kyvyistä ja siitä mausta...

Ja toisaalta, ei mulle tuota tuskaa tunnustaa sellaisten kitaristien suuruutta taikka neroutta, jotka ei ole mulle tuttuja eikä mua sillä tavalla puhuttele... Ajatellaan vaikkapa jotakin blues puolta, joka on mulle vieraampi... Silti on helppo nostaa sieltä esiin sellaisia kitaristeja kuin vaikkapa B.B. King... Tämäkin kitaristi ja artisti siis tehnyt tavattoman määrän hienoja piisejä urallaan, vaikkei mun varsinaisiin suosikkeihin kuulu, ja genrekin on hiukan vieras...

Eli vaikkei niitä absoluuttisia totuuksia aina löydy, niin silti ei ole pakko hukkua täydellisen relativismin mereen...

#50 kirjoitettu 16.11.2020 11:10

urpoarpo kirjoitti:

Hyviä kitaristeja nykyään on paljon, mutta otan kaksi vanhaa kitaristia tuosta luettelosta, joita pohdin, Neil Young ja Keith Richards:

Keith ei juurikaan sooloile, vaan paneutuu tiukkaan komppiin, riffeihin ja pyrkii tekemään hyviä biisejä. Hän haluaa keskittyä näihin asioihin, ja on onnistunut hyvin. Neil Young käyttää kitaraa "luontonsa mukaan", joskus sähkökitaraa jopa aika brutaalilla tavalla, ja kohta akustisesti "kauneuden kukkuloilla". Se on hänen vaihteleva tyylinsä ja puhuttelee monia.



Kaksi erittäin hyvää esimerkkiä, joista kumpikaan ei olisi listoilla jos etsittäisiin teknisesti taitavampia ja/tai nopeimpia kitaristeja. Mutta kun se ei olekaan "se juttu".

Nämä kaksi ovat tehneet yhteensä niin paljon kuolemattomia riffejä ja hienoja biisejä, joissa on todellisia megahittejä mukana, ettei paremmasta väliä. Kumpikin on ymmärtänyt omat vahvuutensa ja osaa käyttää niitä yleisöä puhuttelevalla tavalla. Se on "se juttu".

#51 kirjoitettu 16.11.2020 11:32

IT kirjoitti:

Ajatellaan vaikkapa jotakin blues puolta, joka on mulle vieraampi... Silti on helppo nostaa sieltä esiin sellaisia kitaristeja kuin vaikkapa B.B. King... Tämäkin kitaristi ja artisti siis tehnyt tavattoman määrän hienoja piisejä urallaan, vaikkei mun varsinaisiin suosikkeihin kuulu, ja genrekin on hiukan vieras...


Tähän on ihan pakko tarttua, kun BB King nousi esiin. Olin Porin Jazzeilla kun esiintyjälistalla oli BB King. Kovasti odotimme hienoa blues-meininkiä. Vaan vielä mitä! Blues-bändi alkoi soittaa kuluneita jazz-standardeja eikä bluesia; varmaan siksi kun ollaan jazz-festivaaleilla.

Biisit menivät huonosti ja tyylittömästi soitettuina. Yleisö oli aika lailla haavi auki. Äijät taisivat lopulta hokata mitä yleisö oli tullut kuuntelemaan ja BB alkoi vetää normiohjelmistoaan ja sitä genreä jota bändi osasi. Saatiin sentään pari kunnollista vetoa ennen kuin esiintymisaika oli paketissa.

Huippukitaristi väärässä genressä ... juttu ei vaan toiminut.

#52 kirjoitettu 16.11.2020 11:52

IT kirjoitti:

Heh... Saatiin se vastarannan kiiskikin paikalle...

yleisellä tasolla ne paremmat kitaristit kuitenkin erottuvat niistä heikommista... Ihan vaan sillä että ovat tunnettuja ja suosittuja...


Kiitos ystävällisestä nimittelystä.

Tuosta tuli mieleen, että kun puhutaan kriitikoiden tai vaikkapa toisten muusikoiden suosimista soittajista ja sitten suuren yleisön suosikeista, usein ne saattavat erota paljonkin toisistaan.
Vaikka saattaakin kuulostaa elitistiseltä näkemykseltä, niin suuren suosion taustalla on ns. pienimmän yhteisen nimittäjän dilemma. Tätä on hieman vaikea verbalisoida, mutta mitä suurempi suosijoiden joukko, sitä todennäköisemmin joukossa on myös niitä, jotka karkeasti sanottuna eivät ymmärrä musiikista mitään ja suosivat jotain vain siksi että se on kuulemma suosittua ja kun kerta kaveritkin... Ja markkinoinnissa on onnistuttu.

Jotenkin olen usein kokenut tuon ”suuren suosion” olevan paralleeli massan mukana menemisen ja joukossa tyhmyys tiivistyy -juttujen kanssa, ja siksi pyrin katsomaan sitä kriittisesti.

Onhan myös sanottu: Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä - Elvis on paras.

#53 kirjoitettu 16.11.2020 16:26

cedarbear kirjoitti:


Tuosta tuli mieleen, että kun puhutaan kriitikoiden tai vaikkapa toisten muusikoiden suosimista soittajista ja sitten suuren yleisön suosikeista, usein ne saattavat erota paljonkin toisistaan.

Vaikka saattaakin kuulostaa elitistiseltä näkemykseltä, niin suuren suosion taustalla on ns. pienimmän yhteisen nimittäjän dilemma.

Jotenkin olen usein kokenut tuon ”suuren suosion” olevan paralleeli massan mukana menemisen ja joukossa tyhmyys tiivistyy -juttujen kanssa, ja siksi pyrin katsomaan sitä kriittisesti.


Kriitikot ovat usein väärässä, koska he ajattelevat että heidän tehtävänsä on antaa kritiikkiä ja arvostella sitä musiikkia...

Suuren yleisön tehtävä on nauttia ja diggailla hyvästä musasta...

Ja tossa suuren yleisön hyljeksinnässä ja vaihtoehtojen etsinnässä ehkäpä se suurin vaara on se, että lopulta päätyy rakastamaan sitä tekotaiteellista paskaa...

¤¤¤
Rolling Stone lehti julkaisi joulukuussa 2004 listan maailman 500 suurimmasta laulusta... (Makuasioita myönnetään, mutta on aivan varmaa että nämä kappaleet ovat menestyneet suuren yleisön mielissä loistavasti, kriitikoiden ajatuksilla ei ole niin väliä)...

Rolling Stone's 500 Greatest Songs of All Time

Top 3:
1. Bob Dylan - Like A Rolling Stone
2. The Rolling Stones - (I Can't Get No) Satisfaction
3. John Lennon - Imagine


Noista piiseistä voi toki olla montaa mieltä, että ovatko ne kaikkien aikojen 3 suurinta kappaletta... Ne on valinnut amerikkalainen lehti, mutta on noilla yksi yhteinen nimittäjä... Kaikki ovat länsimaisen kulttuurin ja rock musiikin nousun kultakauden artisteja... Ja noissa kaikissa 500 piisissä amerikkalaisuus vain painottuu entisestään...

Mutta ovatko nuo 3 piisiä sitten sellaisia, ettei niitä oikeasti voi sanoa parhaimmistoon kuuluviksi, vain sen takia että ne ovat amerikkalaisen ja brittiläisen populaarikulttuurin tuotteita, ja tarkoitettu oopiumiksi massoille?

Ja mikä lopulta on pienin yhteinen nimittäjä ja niihin liittyvä dilemma? Äkkiseltään tuo kuulostaa fiksulta, mutta lopulta ontolta sanahelinältä... Toki voit olla sitä mieltä, että kirgisialaiset kansanlaulut ovat parempia, mutta kun elämme länsimaissa, niin ei se nyt ole kovin suurta tyhmyyttä joukossa, että ihmiset ovat halunneet kuunnella oman aikakautensa suurimpia artisteja... Ne ovat juurikin siksi olleet niitä suurimpia, että suuri yleisö on halunnut niitä kuunnella (sen ohella että levy-yhtiöt ovat heidät jalustalleen nostaneet)...

Toisaalta on hyvä ollakin kriittinen populaarimusiikin osalta... Kun katselee monia nyky pop artisteja ja kuuntelee niitä piisejä, niin paljon on muuttunut niistä ajoista kun Beatles oli poppia taikka discoissa tanssittiin Donna Summerin tahtiin...

Mutta taisit jossakin sanoa, että rock musiikkikin elää ja kehittyy koko ajan... Niin tekee koko musiikin kenttä, ja on niin tehnyt jo pitkään... Nuoret syntyvät aina siihen hetkeen ja oppivat kuuntelemaan sen hetkistä populaarimusiikkia... Ei 90-luvun metallibändit olisi menestyneet 70-luvun alussa, koska niiden saundia olisi pidetty paskana, ja toisaalta nykypoppi ei välttämättä olisi miellyttänyt 70-luvun discohileitä...

Oikeastaan musiikki elää levy-yhtiöiden, musiikkia kuuntelevien nuorten makutottumusten ja edellisistä artisteista mallia ottavien uusien artistien yhteisvaikutuksesta... Se musiikki joka kulloinkin on pinnalla, ja jota suuri yleisö kuuntelee, niin ei tietenkään ole sitä kuuntelevasta yleisöstä paskaa...

Ei joukossa tiivisty tyhmyys, vaan siihen asti eletty musiikin historia... Ja se on kokonaan sitten eri juttu, että onko sen hetkinen musiikki "tarpeeksi hyvää" vaiko ei... Mutta olenko minä joku auktoriteetti sanomaan jollekin 15-vuotiaalle räppärin taikka popparin alulle, että sä kuuntelet aivan paskaa tavaraa, ja olet jonkin joukkotyhmyyden uhri... Vai olenko joku vanha kääpä, joka on jäänyt jonnekin 70-luvulle, eikä ymmärrä nykyilmaisusta mitään?

Entä sinä? Kuunteletko tekotaiteellista paskaa vain siksi, ettei sinun tarvitsisi minun laillani päivittää itseäsi uudelle vuosituhannelle? (Toki nykyäänkin tehdään hyvää tekotaiteellista paskaa, but such is life...)...

#54 kirjoitettu 16.11.2020 17:07

IT kirjoitti:

Entä sinä? Kuunteletko tekotaiteellista paskaa vain siksi, ettei sinun tarvitsisi minun laillani päivittää itseäsi uudelle vuosituhannelle? (Toki nykyäänkin tehdään hyvää tekotaiteellista paskaa, but such is life...)...


omg. Olipa siinä taas vuodatusta. En oikein ymmärrä kysymyksesi logiikkaa ja siihen piilotettuja oletuksia, joten saanen jättää vastaamatta.

Osuvaa muuten, että juuri tänään mediassa on pohdittu keskustelukulttuurin tilaa.

#55 kirjoitettu 16.11.2020 17:17

Rolling Stone-lehden laajassa listassa on erittäin paljon biisejä, joita olisin itsekin sinne äänestänyt. Hienoja biisejä kaikki tyynni, mutta ...

Rolling Stone's 500 Greatest Songs of All Time

Top 3:
1. Bob Dylan - Like A Rolling Stone
2. The Rolling Stones - (I Can't Get No) Satisfaction
3. John Lennon - Imagine

Sattuma korjaa joskus outoa satoa ...

#56 kirjoitettu 16.11.2020 17:18 Muok:16.11.2020 18:01

cedarbear kirjoitti:


En oikein ymmärrä kysymyksesi logiikkaa ja siihen piilotettuja oletuksia, joten saanen jättää vastaamatta.

Osuvaa muuten, että juuri tänään mediassa on pohdittu keskustelukulttuurin tilaa.


Toki... Vastaamatta jättäminenkin on keskustelukulttuuria... Mitä se kertookaan sen tilasta?

Mulle itse asiassa jäi juuri sellainen vaikutelma, että ehkäpä et sitten halua keskustella aiheesta...

Ja tosta mun kysymyksestä, niin se oli juuri sitä huumoria ja ironiaa, jota sinäkin sanoit viljeleväsi eräässä kommentissasi, jota minä en kuulemma ymmärtänyt... Jos huomasit ja luit tuota mun kommenttia tarkemmin, niin nimitin itseäni vanhaksi kääväksi joka ei hyväksy nykymusiikkia... Ja samalla ironialla viittasin suhun ja tekotaiteelliseen paskaan, koskapa et halua kulkea joukoissa mukana, koska niissä tyhmyys tiivistyy...

IT muokkasi viestiä 17:55 16.11.2020

EDIT: Lisää tulta liekkeihin... Tiedätkö muuten keskustelussa mikä on väittelyn ja kommunikaation ero?

Väittely on sitä, että kumpikin pyrkii olemaan oikeassa... Kommunikaatio puolestaan on sitä, että keskustelun osapuolet pyrkivät ymmärtämään toisiaan... Kenties jopa lähentymään mielipiteissään hieman toisiaan, mutta joka tapauksessa niin että toisenkin mielipide otetaan huomioon...

Jos nyt suoraan sanon, niin keskustelut sun kanssa on tuntuneet enemmän väittelyiltä kuin kommunikoinnilta... Yritin aluksi jossakin vaiheessa ottaa sunkin näkökulmat huomioon omissa vastakommenteissani, mutten tuntenut samanlaista vastaantuloa siltä puolelta... Jotenka nykyään en oikeastaan enää pyrikään edes kommunikoimaan kanssasi, vaan kirjoittelen enemmän taikka vähemmän omia mielipiteitäni näissä vastauksissani... Mitä nyt sylki suuhun tuokaan...

#57 kirjoitettu 16.11.2020 17:22

AnttiJ kirjoitti:


Rolling Stone's 500 Greatest Songs of All Time

Top 3:
1. Bob Dylan - Like A Rolling Stone
2. The Rolling Stones - (I Can't Get No) Satisfaction
3. John Lennon - Imagine

Sattuma korjaa joskus outoa satoa ...


Tohon kun lisää sattumien joukkoon tämän:

Muddy Waters - Rollin' Stone

#58 kirjoitettu 17.11.2020 07:12

Valtavirta - marginaali on aika mielenkiintoinen asetelma. Pistäpä tästäkin pari ajatusta framille.

Musiikin tekemisen lähtökohtiahan pohdittiin joskus aiemmin kaupallisuuden/ei-kaupallisuuden vinkkelistä. Siinähän käy niin, että ei-kaupallisesta tulee väkisin kaupallista kun biisi tai uusi tyyli alkaa menestyä. Ei-kaupallisuuden voi varmimmin säilyttää niin, ettei julkaise biisejään ollenkaan tai vaikka niin, että vaihtaa tyyliään heti kun menestys alkaa uhata.

Sama taitaa päteä myös ns. marginaaliin: joskus sieltäkin noustaan menestykseen ja aiemmasta marginaalista tuleekin yht'äkkiä enemmän tai vähemmän osa valtavirtaa. Noita esimerkkejä riittää itse asiassa lähes minkä tahansa uuden musiikin alalajin kohdalla; "uudet suuntaukset" ovat poikkeuksetta kehittyneet todella pienen piirin oivalluksesta ja uudesta avauksesta. Joistakin henkilöistä puhutaan aiheesta "sen ja sen" tyylilajin isinä.

Hyvä kysymys on sekin, haluavatko nyt marginaalissa olevat pysyä siellä vai onko haaveissa kenties kuitenkin jonkinasteinen menestys. Ollaanko marginaalissa omasta tahdosta vai jonkinmoisen osaamaattomuuden ja menestyksen puutteen vuoksi, voisi joku kysyä.

Onko marginaalissa oleva muusikko parempi kuin valtavirtaa edustava virkaveljensä on kysymys, johon ei löydy yksiselitteistä vastausta. Marginaalissa voi olla loistava osaaja, joka syystä tai toisesta ei ole breikannut isommille areenoille vaikka pyrkyä ehkä olisikin. Manageri tai levy-yhtiö voi olla väärä, keikkamyyjä susipaska, somessa leviää ilkeitä juoruja ... onhan noita oikeitakin syitä vaikka kuinka monta ... ja tekosyitä vielä enemmän. Marginaalissa voidaan olla myös siksi, että kyvyt eivät riitä parrasvaloihin.

Musiikkibusineksen kannalta kaikki laajalti menestyneet artistit ovat todistettavasti kaupallisia onnistujia, olivat he sitten jollain muulla mittarilla miten hyviä tai huonoja tahansa. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Sepi Kumpulainen, jonka laulu- ja soittotaito eivät olleet ihan parhainta A-ryhmää, mutta menestystä tuli silti koska mies oli onnistuneesti erilainen kuin muut. "Naapurinpoika"-artistikin puree todistetusti suureen maksavaan yleisöön, vaikka itseeni aika harvoin.

Keskustelimme 70-luvun alussa bändin kundien kanssa siitä onko Gary Glitterin musa paskaa vai. Voitolle jäi edustamani kanta, ettei 5 miljoonaa levyn ostanutta voi olla väärässä koska heidän tarpeisiinsa Glitter vastasi ns. kybällä. Sen jälkeen ohjelmistoomme tuli muutamia Glitterin biisejä, jotka menivät muutamilla keikoilla yleisöön paremmin kuin kuin häkä päähän.

Olimmeko huonoja ihmisiä kun soitimme sitä mitä maksava yleisö halusi vaikka biisit eivät mielestämme olleet kovinkaan kummoisia? Mielestäni emme, koska koen keikkamuusikon duunin edelleen palvelutehtävänä jossa useimmiten pitää pystyä pistämään bileet pystyyn. Siitähän bändeille maksetaan eikä oman napanöyhtän tutkimisesta.

#59 kirjoitettu 17.11.2020 18:19

AnttiJ kirjoitti:

Musiikin tekemisen lähtökohtiahan pohdittiin joskus aiemmin kaupallisuuden/ei-kaupallisuuden vinkkelistä.

Onko marginaalissa oleva muusikko parempi kuin valtavirtaa edustava virkaveljensä on kysymys, johon ei löydy yksiselitteistä vastausta.

Olimmeko huonoja ihmisiä kun soitimme sitä mitä maksava yleisö halusi vaikka biisit eivät mielestämme olleet kovinkaan kummoisia? Mielestäni emme, koska koen keikkamuusikon duunin edelleen palvelutehtävänä jossa useimmiten pitää pystyä pistämään bileet pystyyn. Siitähän bändeille maksetaan eikä oman napanöyhtän tutkimisesta.


Keikkamuusikko on palkkansa ansainnut ja voi (niin ennen kuin nytkin) soittaa bileissä sitä mitä kansa haluaa. Siinä palkka ansaitaan niin kuin missä tahansa työssä.

Kun bändistä aletaan rakentaa pääsääntöisesti kaupallista tuotetta kunnolla ... ja tärkeintä on kuteet ja se, onko tukka hyvin ... ja bändi kuluttaa aikaansa valokuvattavana, radio- ja tv-haastatteluissa, esittelee "vaatekaappejaan" aikakauslehdissä ja näkyy lehtien lööpeissä erilaisten tekaistujen ei-musiikillisten asioiden puitteissa, ja kaikki tämä myynnin edistämiseksi, johon kuluu aikaa enemmän kuin musiikin tekemiseen, voidaan puhua jo kauppallisesta bändistä.

Nykyisin voi myydä ja markkinoida vapaasti itseään miten itse haluaa. Ennen oli nuo termit kaupallinen / ei-kaupallinen. Nykyisin voisi kai käyttää sanontaa enemmän tai vähemmän kaupallinen. Jokainen voi valita, millä tavalla toimii.

Jos joku haluaa myyntiin panostaa vähemmän, ei se tee paremmaksi muusikoksi, eikä yltiökaupallisuuskaan ole välttämättä laadun tae, kun aika kuluu muussa kuin musan teossa pr:ää tehdessä.

#60 kirjoitettu 17.11.2020 19:47

Fiksuja kommentteja Antilta ja urpoarpolta...


Itse en juurikaan tykkää joko tai asetelmista koska totuus löytyy useimmiten kaurapuurosta...

Tahtoo sanoa sitä, että maailmaan mahtuu monenlaista yrittäjää ja kaikille on oma paikkansa ja tilauksensa...

Jos joku haluaa mässäillä kaupallisuudella ja tekee musiikkia suurille massoille, ja joku toinen on siellä marginaalissa ja tekee underground juttuja, niin kumpikaan ei ole keneltäkään pois...

Nää tällaiset kaupallisuus/ei-kaupallisuusväännöt on loppupeleissä aikas hedelmättömiä, koska meitä on joka lähtöön, ja absoluuttista mittaria jonkun hyvyydelle taikka taiteellisuudelle ei ole...

Jos joku haluaa tehdä jonkinlaista musiikkia ja sille löytyy vielä kuulijoita, niin antaa palaa vain Frank...

#61 kirjoitettu 19.11.2020 08:43

IT kirjoitti:

Nää tällaiset kaupallisuus/ei-kaupallisuusväännöt on loppupeleissä aikas hedelmättömiä, koska meitä on joka lähtöön, ja absoluuttista mittaria jonkun hyvyydelle taikka taiteellisuudelle ei ole...

Jos joku haluaa tehdä jonkinlaista musiikkia ja sille löytyy vielä kuulijoita, niin antaa palaa vain Frank...


Tämän hetken suurin ongelma koronan takia on, että bändit ja artistit ei saa tuloja. Myös tekniikan, manageroinnin jne. parissa työskentelee paljon ihmisiä. Nyt jäissä nekin.

Ennen vanhaan suhtauduttiin aika moralistisesti ja mustavalkoisesti asioihin. Muutenkin kuin musiikissa. Oikein / väärin-asetelma. Ja myös taide / viihde-asetelma. Arvokas / arvoton, hyvä / huono ... aivan kuin suuri kollektiivinen voima vaikutti, miten "on hyvä ajatella".

#62 kirjoitettu 19.11.2020 15:19

urpoarpo kirjoitti:


Ennen vanhaan suhtauduttiin aika moralistisesti ja mustavalkoisesti asioihin. Muutenkin kuin musiikissa. Oikein / väärin-asetelma. Ja myös taide / viihde-asetelma. Arvokas / arvoton, hyvä / huono ... aivan kuin suuri kollektiivinen voima vaikutti, miten "on hyvä ajatella".


Tää taide vs viihde asetelma, joka vallitsi 70- ja 80- luvuilla suomalaisen elokuvan rahoituksessa, jossa ns. "taideleffat" saivat ne rahat tuotantoon melkein tappoi suomalaisen elokuvan... 50-luvulla osattiin tehdä hienoa elokuvaa ja viihdettä meillä Suomessa... 90-luvun lopulta lähtien suomalainen elokuva on kokenut uuden kukoistuksen...

Tähän on kaksi syytä mun nähdäkseni... Ensinnäkin elokuvantekijät ovat tarttuneet suomalaisille mielenkiintoisiin yhteiskunnallisiin aiheisiin... Vaikka Hollywoodia syytetäänkin kaupallisuudesta, on se myös amerikkalaisen yhteiskunnan peili... Esimerkin vuoksi voisi ottaa vaikka Vietnamin sodan ja siitä 80-luvulla tehdyt elokuvat, joissa kansakunta paikkaili haavojaan... Suomalaisia aiheita ovat mm. leffat toisesta maailmansodasta ja suomalaisista muusikoista, ja näiden aiheiden kautta on 2000-luvulla peilattu itse suomalaisuutta suomalaisessa elokuvassa...

Toinen muutos on se, että tällaiset populäärit aiheet ja elokuvat ovat taas saaneet rahoitusta, ja ovat kyenneet vetämään ihmisiä elokuvateattereihin... Toivottavasti korona ei jätä isoa lommoa tässä suhteessa...

Mutta joo, jos lähtökohta on se että taide on arvokasta ja viihde halpaa, niin jossakin mennään vikaan... Joskus se viihde voi olla paljon arvokkaampaa, ja useinhan taide ja viihde kulkevat lisäksi käsi kädessä...

#63 kirjoitettu 21.11.2020 16:58

Filius|B kirjoitti:


Mikään tieto ei ole absoluuttista.

Totuuden etsiminen on illuusioiden puhkomista.


Muuten ihan hyvää pähkäilyä sulta, mutta juurikin sen totuuden etsiminen on absoluuttista...

Koska tossa totuuden etsinnässä käy useimmiten siten, että sitä löytääkin vain sen yhden itselleen mieleisen totuuden... Ja eikös tämä jos mikä ole absoluuttista...

Parhaiten niitä illuusioita siis tulee puhkottua kun puhutaan totuuden sijaan yksikössä totuuksista monikossa... Se on sitä vertailevaa ajatustyötä ja sen tuotoksia, joita saa vain laajan elämänkokemuksen myötä...

Koska maailmassa on niin monta totuutta kun on ajattelijoitakin... Pyrkimällä ymmärtämään niitä muidenkin totuuksia saa ne omat illuusiot parhaiten puhkottua...

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että itse pitäisi hyväksyä kaikkien muiden totuudet saman arvoisiksi kuin se oma totuus... Lähinnä se tarkoittaa vain sitä, ettei naivisti usko itse olevansa absoluuttisesti oikeassa...

#64 kirjoitettu 21.11.2020 18:15

IT kirjoitti:

Koska maailmassa on niin monta totuutta kun on ajattelijoitakin...


Mielipiteitä, näkemyksiä, uskomuksia, whatever, you name it, niitä kyllä riittää, mutta ihanko oikeasti nyt advokoit vaihtoehtoisia totuuksia? Se nyt on vielä lieventävä asianhaara, jos elää vaihtoehtoisessa todellisuudessa, mutta.... Olisiko ehkä mahdollista tarkistaa terminologiaa?

#65 kirjoitettu 21.11.2020 19:00

cedarbear kirjoitti:


Mielipiteitä, näkemyksiä, uskomuksia, whatever, you name it, niitä kyllä riittää, mutta ihanko oikeasti nyt advokoit vaihtoehtoisia totuuksia? Se nyt on vielä lieventävä asianhaara, jos elää vaihtoehtoisessa todellisuudessa, mutta.... Olisiko ehkä mahdollista tarkistaa terminologiaa?


No jos nyt ruvetaan hiuksia halkomaan niin nimenomaan tarkoitin "totuuksilla" vaihtoehtoisia "totuusväittämiä" maailmasta, jotka ovat enemmän taikka vähemmän kantajansa "mielipiteitä"... Koskapa on niin, että samat faktat ja sama todellisuus voidaan tulkita niin monin eri tavoin...

Trumpin totuus jenkkien pressan vaaleista on jotakin muuta kuin se virallinen vaaliviranomaisten taikka Bidenin totuus... Islamilaisen fundamentalistin totuus länsimaisesta mädännäisyydestä on aivan jokin toinen kuin sellaisen länsimaisen ihmisen, joka uskoo länsimaisiin arvoihin kuten ihmisoikeuksiin...

Totuus siis tässä mielessä on kantajansa tulkinta "faktoista"... Tällainen totuuteen uskova henkilö siis uskoo maailman ja todellisuuden oikeasti olevan tällainen...

Ja en aio tässä tarkistella sen enempää terminologiaa, koskapa termit on aika lailla vapaasti määriteltävissä käyttötarkoituksen mukaan... Sulle totuus voi tarkoittaa siis eri asioita kuin mulle, ja se sinulle sallittakoon...

¤¤¤
Ja Filiukselle vielä sanoisin, että jos haluaa avartaa sitä maailmankuvaansa, niin maailmaan pitää suhtautua kuin metodinäyttelijä...

Metodinäyttelijä siis pyrkii eläytymään siihen rooliinsa kokonaisvaltaisesti, ja pääsemään sen kohteensa ajatusmaailmaan ja habitukseen sisälle...

Tunnettu metodinäyttelijä Robert De Niro mm. eläytyi rooleihinsa aikoinaan kokonaisvaltaisesti... Siinä oli naisystävillä kestämistä, kun mies eläytyi rooleihinsa myös vapaa-ajallaan... Ja roolit tietysti vaihtuivat tiukkaan tahtiin...

Jos oikeasti haluaa päästä eroon absoluuttisen ajattelun ikeestä, niin siihen tarvitaan metodinäyttelijän asennetta...

En väitä itsekään siihen pystyväni, mutta ainakin se mahdollisuus on olemassa... Laaja elämänkokemus erilaisista ympyröistä osin korvaa tämän...

#66 kirjoitettu 22.11.2020 10:14

Filius|B kirjoitti:

teorioita voidaan ainoastaan kumota, ja niihin voidaan uskoa "parhaana tämänhetkisenä tietona".


Karl Popperin ajatukset ja falsifikationismi ovat hyvä lähtökohta pohdittaessa sitä mikä on tiedettä ja mikä ei...

Tieteellisen teorian yksi tunnuspiirre on se, että se voidaan kumota kun havaitaan sen vastaisia faktoja... Jos näin ei ole, on kyse pseudotieteestä...

Ja on muuten monia aihealueita, joissa ei päästä filosofista pohdiskelua pidemmälle... Jumalan olemassaolo on yksi tällainen asia, joka ei ole tieteellisesti todistettavissa (ei ainakaan nykymenetelmin), joten aihe rajautuu tieteellisen tiedon ulkopuolelle...

Tuolta löytyy listaus englannin kielellä aiheista, joita pidetään nykyään pseudotieteenä:

Wiki: List of topics characterized as pseudoscience

#67 kirjoitettu 22.11.2020 10:41

IT kirjoitti:

Ja on muuten monia aihealueita, joissa ei päästä filosofista pohdiskelua pidemmälle... Jumalan olemassaolo on yksi tällainen asia, joka ei ole tieteellisesti todistettavissa (ei ainakaan nykymenetelmin), joten aihe rajautuu tieteellisen tiedon ulkopuolelle...


Buddhalaisuudessa ei Jumalaa vissinkään ole, lieneekö tieteellisessä mielessä järkevin uskonto tai paremminkin elämänfilosofia? Joulupukkikin kai voi olla olemassa (en tarkoita naapurin Reiskaa naamari kasvoilla), ja näkki voi olla kaivossa, vaikka sitä ei kukaan ole nähnyt, mutta kaivoon on silloin tällöin joku pudonnut ...

#68 kirjoitettu 22.11.2020 11:32

Muistanpa kuulleeni jossain tämänkin pohdiskelun: "Mistä tiedämme, että pöytä on pöytä? Voihan olla, että me vain kutsumme sitä pöydäksi vaikka se oikeasti on jotain ihan muuta."