Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 

1 2 3 Seuraava >

Kirjoittaja Lailliset coverit suomeksi

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#1 kirjoitettu 15.09.2019 13:41

Annoin kertoa itselleni, että ulkomaisiin kappaleisiin on lähes mahdotonta saada tekstityslupaa ... joten siispä tietenkin otin haasteen vastaan.

Tein tekstin Tower of Powerin kappaleeseen A Little Knowledge (Is a Dangerous Thing) ja ryhdyin hankkimaan kokeilumielessä lupaa tekemälleni sanoitukselle ja suomalaisen version julkaisemiselle Mikserissä rajoitetulla kuuntelumäärällä.

Pakko myöntää, että vähän kuitenkin yllätyin kun sain e-mailin, jossa kerrotaan Sony/ATV Music Publisingin hyväksyneen sekä tekstini että suunnitelmani. Ja koska lupa on saatu, niin pitäähän sitä käyttää. Vaikka en ole laulaja, tulkitsin demon itse olosuhteiden pakosta:

http://www.mikseri.net...

Kyse on siis demosta, ei valmiista eikä mitenkään lopullisesta esityksestä. Tiedän että fiilattavaa löytyy ihan varmasti vaikka kuinka paljon. Kotona tehty on aika usein "kotona tehty"

Mitä lysti maksoi? Lisensiointikustannukset olivat alle 200 €.

Olen tehnyt sanoituksia muihinkin TOP:n kappaleisiin, joten jos löytyy aiheesta kiinnostunutta bändiä tai vokalistia, niin ei muuta kuin viestiä minulle. Arvelen, että luvan saisi myös muihin kappaleisiin kun kauniisti pyytää.

^ Vastaa Lainaa

IT
IT
IT (Next Gen
Demos)

5582 viestiä

#2 kirjoitettu 19.09.2019 18:03

Pitipä kirjautua pitkästä aikaa sisään ihan vaan tän sun kappaleen innoittamana...

Todella hienoa, että sait luvan coverille, ja vielä hienompaa että teit kaiken laillisia kanavia pitkin... Ja itse coverihan on ensiluokkainen... Well done!

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#3 kirjoitettu 19.09.2019 20:45

IT kirjoitti:
Pitipä kirjautua pitkästä aikaa sisään ihan vaan tän sun kappaleen innoittamana...

Todella hienoa, että sait luvan coverille, ja vielä hienompaa että teit kaiken laillisia kanavia pitkin... Ja itse coverihan on ensiluokkainen... Well done!


Kiitoksia vaan

Joo, oikein sertifikaattikin on olemassa. Pitihän sitä vähän rouvallekin kehaista

Yritän tehdä siitä vielä vähän paremman version. Onhan siellä kaikenlaista pahuksen käpyä mitkä painavat selkäruotoa ja hiertävät korvaa jos liian tarkasti kuuntelee.

Ideahan tässä oli tuo luvan saanti. Olisihan se metkaa, jos löytyisi joku TOP:n biiseistä innostunut soul-bändi, joka haluaisi kokeilla niitä suomeksikin. Vaan mistähän sellaisen voisi yhyttää?

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#4 kirjoitettu 01.11.2019 08:08 Muok:01.11.2019 10:02

Sanoituskaravaanini kulkee eteenpäin. http://www.mikseri.net...

Sain luvan sanoitukseeni Tower of Powerin biisiin Soul With A Capital "S", minkä seurauksena syntyi versio nimeltään "Mun Juttu on Soul". Sanoitus noudattelee alkuperäistä ideaa täydennettynä paikallisilla mausteilla. Lupasin anomukseni yhteydessä noudattaa alkuperäissovitusta, joten toivotaan että onnistuin siinä riittävän hyvin.

Ja kuten aiemminkin, pääpaino tässä on suomalaisen sanoituksen toimivuudessa. Kakkossijalla on ymmärrettävästi sovitus.

Vähiten painoarvoa on vokaalisuorituksilla, jotka vedän olosuhteiden pakosta itse, kuin myös soundeilla ja tekniikalla. Näistä löytyy ihan varmasti huomautettavaa vaikka kuinka. Koko biisi on rakennettu päävokaalia lukuunottamatta MIDI-editorissa hiirellä. Kuorot on tehty päävokaalista muokattuina Melodynellä ja Izotopella.

Tällaista tällä kertaa. Kuten viimeksikin, lisenssimaksut jäivät luokkaan 200 Euroa.

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#5 kirjoitettu 20.11.2019 12:13

Eilen illalla selvisi, ettei Jimi Hendrixin biiseihin myönnetä julkaisulupia minkäänlaisille käännöksille. Harmi, sillä olin valmistanut varsin huolellisesti suomalaisin sanoin 4 demoa, jotka nyt siis jäävät pöytälaatikkooni.

Suoralle coverille (straight cover) luvan voisi ehkä saada, mutta biisi pitäisi vetää englanniksi alkuperäisillä sanoilla. Tämä tiedoksi asiasta kiinnostuneille.

Koska olen toistaiseksi liikkeellä sanoitus & sovituskärjet edellä, en taida viitsiä hakea cover-lupia. Originaalit kelpaavat minulle oikein hyvin kun haluan kuulla biisit "lontooksi". Voihan toki olla, että joudun muuttamaan linjaani jos samaa kieltoa alkaa tulla liian usein vastaan.

Vähän harmittaa, mutta kyllähän minä tiesin ettei kaikkeen voi lupaa saada. Onneksi leipä ei ole tästä projektista kiinni.

Pää pystyssä kohti seuraavia vastoinkäymisiä

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#6 kirjoitettu 28.11.2019 06:46

Tiedoksenne, ettei Beatlesin biiseihin voi saada käännöslupia joten ei kannata yrittää.

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#7 kirjoitettu 06.12.2019 08:39 Muok:06.12.2019 10:48

Eilinen oli minulle henkilökohtaisesti erittäin tärkeä päivä: sain virallisen hyväksynnän seitsemälle uudelle TOP-sanoitukselleni.

Seuraavaksi ryhdyn täyttelemään kaavakkeita mekaanisen luvan saamiseksi; onneksi kyseessä on melko pitkälti muodollisuus nyt kun sanoituslupa on saatu. Pyrin siihen, että joulu-tammikuussa saisin 13.12. alkaen yhden kappaleen viikossa julkaisukuntoon kahden aiemman TOP-biisin jatkoksi.

Perästä kuuluu ...

^ Vastaa Lainaa

digius
digius
242 viestiä

#8 kirjoitettu 07.12.2019 10:04

Beatles -oikeuksien omistajalla on tiukka linja. Taitaa pätäkkää kertyä tarpeeksi noilla originaaleillakin. Ja jos olisivat "vapata riistaa", olisi covereita varmasti niin paljon (hyviä ja ei niin hyviä), että homma taatusti karkaisi lapasesta. Selkeämpi kuvio kun kieltää kaiken.

Mutta sehän on oikein mainio uutinen, että luvassa on lisää näitä TOP suomennoksiasi! Stetsonin noston arvoinen asia ilman muuta. En tiedä ketään muuta täällä mikseri.netissä joka olisi laillisilla covereilla liikenteessä. Laittomia näkyy jonkin verran, mutten itse ole kehdannut lähteä Juudakseksi, vaikka se oikeastaan olisi jopa velvollisuus. Yritän elää asian kanssa.

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#9 kirjoitettu 07.12.2019 12:22

Kiitoksia vaan kannustuksesta.

En tosiaan viitsinyt ryhtyä keplottelemaan muiden kustannuksella, vaan päätin maksaa tekijänoikeuksien haltijoille sen mitä kuuluukin. Kohdallani olisi ollut paitsi turhaa, myös naurettavaa vedota "en tiennyt"-väitteeseen, vaikka eihän se kenenkään muunkaan osalta mitään vaikuta. Jenkkijuristien kanssa painiessa tonni ei ole edes starttiraha silloin kun on syyllistynyt tekijänoikeuksien rikkomiseen.

Lisenssitoimiston väki tiesi kertoa, että tekijänoikeuksia valvovat elimet kiristävät koko ajan otetta laittomiin julkaisuihin. Internetin avulla valvonta ei liene edes vaikeaa.

Kun huomasin, että lupia voi todellakin saada, niin kustannukset/biisi laskevat periaatteessa aika paljon kun hakee useampaa lupaa samalla kertaa. Tätä tosin sotkee se, että myös "hylsyistä" joutuu maksamaan täyden selvitysmaksun.

Kunhan selviää, mistä kaikista saan luvan, niin lasken mitä homma tuli keskimäärin luvan saanutta kappaletta kohden maksamaan. Siitä tulee hyvä työluku sille, joka haluaa lähteä vastaavaan projektiin.

Pistän tiedoksi myös ne artistit, joiden kappaleille lupia ei ole edes teoriassa saatavilla. Eipähän muiden tarvitse maksaa turhaan selvitysmaksua varmasta bumerangista. Tässä listassa ovat jo Beatles ja Hendrix, kuten aiemmin jo mainitsinkin.

Lisenssitoimiston asiantuntijat kertoivat, että silloin kun lupa olisi saatavissa, sen saa varmimmin jos tekee mahdollisimman suoran käännöksen. Muunlaisiakin on toki mahdollista yrittää ja niihinkin saattaa hyvässä lykyssä saada luvan (I know, I have been there...).

Tuon päälle tulevat Teosto-maksut täällä julkaistuista kappaleista, koska Mikseri on vain tekninen alusta musiikin julkaisua varten eikä maksa Teostolle mitään. Asiassa kannattaa olla etukäteen yhteydessä Teostoon ja selvittää miten maksu määräytyy ja miten se maksetaan.

Eiköhän tuossa ollut tärkeimmät ja tämän hetken tilanne.

^ Vastaa Lainaa

IT
IT
IT (Next Gen
Demos)

5582 viestiä

#10 kirjoitettu 11.12.2019 07:37 Muok:11.12.2019 12:52

Tässäpä tuore uutinen, joka liittyy jotenkin tähän aihepiiriin:


YLE Uutiset: Jussi Hakulinen voitti Joutsenlaulu-kiistan markkinaoikeudessa

Kyseessä on päätös, joka liittyy teosten muuntelulupiin...

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#11 kirjoitettu 11.12.2019 08:29

Muistan kun tuosta riideltiin lehdissä heti kun ohjelma oli esitetty. On siis niin, ettei julkisilla keikoillakaan voi vetää mitä versioita tahansa ilman sanktion vaaraa.

Näissä kannattaa olla tarkkana, ettei nalli napsahda. TV-levitys on tietysti sen verran laaja, että ilmeisesti siitä syystä korvaus (5.000 €) yhdestä biisistä määrittyi aika suureksi.

Hakulinen on ollut esillä julkisuudessa myös muissa riita-asioissa ainakin Yön ja Olli Lindholmin muistokonsertin järjestäjien kanssa.

^ Vastaa Lainaa

digius
digius
242 viestiä

#12 kirjoitettu 11.12.2019 12:06 Muok:11.12.2019 18:13

Tänä päivänä ei taida tekijänoikeuksista olla tietoakaan, jollei oikeuksien omistaja hae niitä oikeusteitse. Niin yleistä on muiden kappaleiden esittäminen (coverointi) ilman lupia niin juutuubissa, naamakirjassa, soundcloudissa yms.. Vaikuttaakin siltä että esim. tuubin suhteen on jo hyväksytty, että koska täysin ei voida coverointia kieltää, niin ympätään niihin mainokset vähintään eteen, ja noista tuloista ehkä pennosia valuu myös oikeudenomistajille..? Olis siinä juristiarmeijalle hommia jos kaikki rikkomukset vietäisiin oikeuteen. Ja monen hymy hyytyisi ja tili olisi tyhjä, ellei peräti reilusti miinuksella korvauksia maksellessa.

digius muokkasi viestiä 18:13 11.12.2019

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#13 kirjoitettu 13.12.2019 10:26

Tässä uusin sanoitukseni "Souled Out"

http://www.mikseri.net...

Licence 544815
Souled Out
By Emilio Castillo, Stephen Kupka, and Marlon McClain
Copyright Bob-A-Lew Songs o/b/o Stephen Kupka Song, Bob-ALew Songs o/b/o Arikat Music, , and Words, and Music Worldwide o/b/o Macman Music Inc. – administered by Sony/ATV Music Publishing. Finnish words by Antti Mäkelä

^ Vastaa Lainaa

IT
IT
IT (Next Gen
Demos)

5582 viestiä

#14 kirjoitettu 13.12.2019 15:16

AnttiJ kirjoitti:

Tässä uusin sanoitukseni "Souled Out"

http://www.mikseri.net...


Hieno versio ja hyvältä kuulostaa... Kun olet noista muistakin sun kapppaleista tehnyt eri versioita, niin kokeilepas nostaa vokaaleja hieman kovemmalle... En tiedä, mutta ainakin näistä mun pöytäkaiuttimista mun oli välillä vaikea erottaa sanoja kun kuuntelin piisiä...

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#15 kirjoitettu 13.12.2019 15:44

Terve IT!

Kiitoksia vaan kommenteista. Tuppaa nuo vokaalit jäämään turhan usein liian alle kun se ei ole oikein allekirjoittaneen ydinosaamisaluetta.

Mutta silloinhan tietysti sanat jäävät kuulematta ... ja nehän ovat koko homman idea.

Täytyypä kiinnittää asiaan huomiota viimeistään seuraavassa biisissä.

^ Vastaa Lainaa

IT
IT
IT (Next Gen
Demos)

5582 viestiä

#16 kirjoitettu 13.12.2019 15:50

AnttiJ kirjoitti:

Kiitoksia vaan kommenteista. Tuppaa nuo vokaalit jäämään turhan usein liian alle kun se ei ole oikein allekirjoittaneen ydinosaamisaluetta.


Juuh... Itsekin mulla on usein paha tapa miksata vokaalit hieman taustalle, jolloin niistä on joskus vaikea saada selvää... Ja syy siihen on näköjään ihan sama kuin teikäläisellä...

Silti katsoisin, että sulla on ihan ok lauluääni, ja osaat myös laulaa sen verran, että turha pelätä sen lauluraidan tuomista esiin...

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#17 kirjoitettu 20.12.2019 07:02

Seuraavaksi käsittelyyni pääsi (tai no, joutui...) TOP:n Diggin' On James Brown:

http://www.mikseri.net...

Ja kuten ennenkin: pääpaino on sanoituksessa ja sovituksessa.

^ Vastaa Lainaa

IT
IT
IT (Next Gen
Demos)

5582 viestiä

#18 kirjoitettu 20.12.2019 17:33

AnttiJ kirjoitti:


Seuraavaksi käsittelyyni pääsi (tai no, joutui...) TOP:n Diggin' On James Brown:


Pannaanpa vielä kommentti tännekin... Nyt on vokaalit hyvin kuultavissa tässä, ja tykkään piisin miksauksesta... Olet muutenkin käyttänyt tässä ääntäsi voimallisemmin kuin edellisessä kappaleessa, mutta tähän tietysti vaikuttaa itse kappale että miten se pitää laulaa... Tässä olet kuitenkin onnistunut hyvin... Tuo "automaatista tein haun, aina löytyy James Brown" kohta varsinkin lopussa missä sulla on äänessä aavistus karheutta, kuulostaa tosi hyvältä... Käytä ääntäsi jatkossakin enemmän... Well done!

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#19 kirjoitettu 20.12.2019 19:05

IT kirjoitti:
AnttiJ kirjoitti:


Seuraavaksi käsittelyyni pääsi (tai no, joutui...) TOP:n Diggin' On James Brown:


Pannaanpa vielä kommentti tännekin... Nyt on vokaalit hyvin kuultavissa tässä, ja tykkään piisin miksauksesta... Olet muutenkin käyttänyt tässä ääntäsi voimallisemmin kuin edellisessä kappaleessa, mutta tähän tietysti vaikuttaa itse kappale että miten se pitää laulaa... Tässä olet kuitenkin onnistunut hyvin... Tuo "automaatista tein haun, aina löytyy James Brown" kohta varsinkin lopussa missä sulla on äänessä aavistus karheutta, kuulostaa tosi hyvältä... Käytä ääntäsi jatkossakin enemmän... Well done!


Kiitoksia kovasti kommenteistasi. Tämä biisi poikkeaa edellisistä sikäli että äänialue, missä liikutaan, on erittäin kapea ja helpommin hallittavissa. Sanomahan sanoissa on kuin tulkitsisin omaa elämääni (eli kuinka ennen lähes kaikki oli paremmin).

Yksi vanha soittokaveri totesi, että teit sitten tulkinnallasi soulista kohtuullisen hyvän bluesin.

^ Vastaa Lainaa

Popkorni
Popkorni
1851 viestiä

#20 kirjoitettu 20.12.2019 19:59

AnttiJ kirjoitti:
Seuraavaksi käsittelyyni pääsi (tai no, joutui...) TOP:n Diggin' On James Brown:

http://www.mikseri.net...

Ja kuten ennenkin: pääpaino on sanoituksessa ja sovituksessa.


HUIKEA! Meikä on ihan palasina täällä. Huh miten taitavaa duunia!

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#21 kirjoitettu 27.12.2019 06:27

On perjantai ja seuraavan TOP:n aika:

http://www.mikseri.net...

Aivan kuten aiemminkin, kyse on tekstistä ja sen istuvuudesta sovitukseen, joka on lisenssiehtojen mukaisesti pyritty tekemään mahdollisimman pitkälle alkuperäisen sovituksen ja rakenteen mukaisena.

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#22 kirjoitettu 28.12.2019 08:17

Kiitos kollega Digiuksen vinkin, olen lisännyt kaikkien TOP-versioideni tekstit ao. kommenttikenttiin. Kun samasta biisistä on useita eri versioita, löytyy teksti uusimman version kommenteista.

^ Vastaa Lainaa

IT
IT
IT (Next Gen
Demos)

5582 viestiä

#23 kirjoitettu 28.12.2019 08:33

AnttiJ kirjoitti:

Kiitos kollega Digiuksen vinkin, olen lisännyt kaikkien TOP-versioideni tekstit ao. kommenttikenttiin. Kun samasta biisistä on useita eri versioita, löytyy teksti uusimman version kommenteista.


Sieltä löytyy itse asiassa parempikin paikka laittaa nuo tekstit esille kuin piisien kommentikenttä...

Mene sun projektiin, ja klikkaa Hallinta. Sitten klikkaa Kappaleet. Sieltä avautuu lista sen projektin kappaleista. Klikkaa haluamasi kappaleen kohdalla Muokkaa, ja sitten siitä nimen alta kohtaa Lisää sanoitus.

Tuo on siis se oikea tapa lisätä sanoitus täällä Mikserissä, niin ettei kommenttikenttä mene ihan sekaisin sanoituksista, ja se sivu näyttää paremmalta.

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#24 kirjoitettu 28.12.2019 08:34

OK, täytyy yrittää pitää tuo mielessä kun lataan seuraavaa biisiä.

^ Vastaa Lainaa

IT
IT
IT (Next Gen
Demos)

5582 viestiä

#25 kirjoitettu 28.12.2019 08:41

AnttiJ kirjoitti:

OK, täytyy yrittää pitää tuo mielessä kun lataan seuraavaa biisiä.


Tossa sun lähestymistavassa on se ongelma, että kun joku vielä kommentoi sun perään tuota piisiä, niin samalla se sanoituskin hautautuu jalkoihin...

En halua päälle päsmätä, mutta se sanoitus näyttää itse asiassa paremmalta kun sen tekee tuolla "virallisella" tavalla, koskapa esim. se fontti on suurempi, ja se on varta vasten formatoitu siihen sivulle...

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#26 kirjoitettu 28.12.2019 09:08

Tossa sun lähestymistavassa on se ongelma, että kun joku vielä kommentoi sun perään tuota piisiä, niin samalla se sanoituskin hautautuu jalkoihin...



Tuossa on kyllä relevantti pointti, mutta toisaalta biisieni kommenttimäärät ovat niin vähäisiä, ettei hautautumisesta taida olla kovin suurta pelkoa.

Täytyypä kokeilla vaikka jollain omalla biisillä miten homma sujuu.

^ Vastaa Lainaa

IT
IT
IT (Next Gen
Demos)

5582 viestiä

#27 kirjoitettu 28.12.2019 15:57

AnttiJ kirjoitti:

Täytyypä kokeilla vaikka jollain omalla biisillä miten homma sujuu.


Hyvinhän tuo näyttää sujuvan...

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#28 kirjoitettu 29.12.2019 08:50

Do diin, nyt kaikki TOP-sanoituksetkin ovat oikeilla paikoillaan.

Jos demoja on useampi kuin yksi, niin sanat on lisätty uusimman demon kohdalle.

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#29 kirjoitettu 03.01.2020 07:23

Ja taas mennään! Nyt selvitellään kysymystä "What Is Hip?"

http://www.mikseri.net...

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#30 kirjoitettu 10.01.2020 07:52

On aika perjantain, ja uuden biisin mikseriin laittaa taas sain.

http://www.mikseri.net...

Biisi on hyvä ja kovasti toivoin että olisin saanut sen kulkemaan tekemääni versiota rennommin. Mutta kun ei niin ei ...

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#31 kirjoitettu 17.01.2020 07:14

Tällä kertaa pyöritään TOP-projektissani ujouden, olevan tai olemattoman tanssitaidon ja oikean asenteen parissa.

Anna palaa vaan (Attitude Dance):
http://www.mikseri.net...

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#32 kirjoitettu 25.01.2020 10:06

Tässä TOP-satsini ainakin tällä erää viimeinen kappale Pohjaton suo (Taxed To The Max):

http://www.mikseri.net...

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#33 kirjoitettu 07.02.2020 06:46

Huonoja, parempia ja paljon parempia uutisia:

Huonoa on se, ettei Creamin Strange Brew:lle saa sanoituslupaa. Täytyy vielä tutkia, ovatko kaikki Creamin biisit samalla omistajataholla. Jos ovat, lisäanomuksia ei kannata laittaa vaikka valmiita versioita onkin kovalevylläni.

Parempaa siinä on se, että pääsen jälleen tekemään "uusvanhaa" tuotantoa täysin valmiiseen sanoitukseen.

Paljon parempaa on se, että sain sanoitusluvan Robert Lammin sävellykseen "Saturday In The Park" (josta Chicago teki todellisen megahitin) copyrightien haltijoilta, jotka ovat: BMG Gold Songs o/b/o Primary Wave Lamm, Spirit Two Music o/b/o Spirit Services Holdings, Sarl, and Spirit Two Music o/b/o Big Elk Music.

Tästä päänavauksesta olen enemmän kuin tyytyväinen etenkin siksi, että anomuksen liitteeksi piti pistää demoversio MP3:na. Ammattilaiset onneksi näkivät teknisten puutteiden ja kehnon vokalisoinnin läpi ja ymmärsivät, että tarkoitukseni on esitellä sanoitustani.

Biisi löytyy täältä: http://www.mikseri.net...

^ Vastaa Lainaa

aRt074
aRt074
1260 viestiä

#34 kirjoitettu 07.02.2020 16:32

Kovasti kyllä kiinnostaisi kuulla noita Cream-suomennoksia! White Roomia joskus koitin coveroida suomeksi itse, mutta alkuperäinen on niin pinttynyt takaraivoon ettei siitä mitään tullut.

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#35 kirjoitettu 08.02.2020 08:21

aRt074 kirjoitti:
Kovasti kyllä kiinnostaisi kuulla noita Cream-suomennoksia! White Roomia joskus koitin coveroida suomeksi itse, mutta alkuperäinen on niin pinttynyt takaraivoon ettei siitä mitään tullut.


Terve! Onhan noita muutamia tullut tehdyiksi. Joskus miltei käännän, usein nappaan alkuperäisestä sanoituksesta aiheen ja joskus teen ihan oman stoorin.

Tähän mennessä käsittelyyni ovat päässeet/joutuneet "Strange Brew":n lisäksi "Badge", "Cocaine" (tämä on tietysti EC:n levyttämä biisi), "Sunshine of Your Love", "Swlabr" ja "White Room".

Kunhan ehdin, niin selvittelen biisien omistussuhteita ja päätän sitten kannattaako lupaa lähteä anomaan. Jos ei kannata (eli oikeuksien haltija on sama kuin Strange Brew:ssa) , niin arvaan että sanat ilmestyvät aikanaan ihan toisen biisin yhteydessä. Jos joku haluaa irrottaa ne asiayhteydestään ja käyttää niitä noiden Cream/Clapton-biisien yhteydessä vaikkapa keikoillaan, niin minkäs minä sille voin.

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#36 kirjoitettu 08.02.2020 10:24

Tutkin Easy Song Licencingin nettisivuilta copyright-tietoja. Itse en ainakaan pistä rahojani likoon "Sunshine of Your Loven" enkä "White Roomin" käännöslupiin. Copyrightsit on noissa samalla taholla kuin "Strange Brewssa".

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#37 kirjoitettu 15.02.2020 10:58

Tällä kertaa Aimo Annos & Rytmi-Veikkojen käsittelyyn päätyi Duke Ellingtonin tunnetuksi tekemä "Caravan" (By Juan Tizol and Duke Ellington. Copyright: EMI Mills Music, Inc. and Sony/ATV Harmony) josta Aimo päätti joutessaan tehdä omanlaisensa sovituksen.

Biisi löytyy täältä: http://www.mikseri.net...

Ja kuten aiemminkin, biisin lisensioi Aimolle Easy Song Licensing. Aimo pisti anomuksen perjantaina 14.2. vetämään ja lisenssi oli emailissa lauantaina 15.2. Aimo suosittelee varauksetta firmaa kaikille, jotka ovat tällaisen palvelun tarpeessa. Kustannus coverille on n. 25 €.

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#38 kirjoitettu 29.02.2020 10:07

Lisää Big Band-jatsia eli Jimmy Forrestin "Night Train" laillisesti coveroituna.

http://www.mikseri.net...

Jos sovitus toimii, niin hyvä. Jos ei toimi, niin "shit happens" koska muulla ei tässä yhteydessä ole juurikaan väliä.

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#39 kirjoitettu 09.04.2020 14:51

Sitten nautitaankin Tequilasta (ei siitä juomasta) jonka maailmanluokan hittitason saavuttaneen version esitti The Champs v. 1958. Lisenssi hoitui parissa päivässä totutusti Easy Song Licensingin kautta. Tällä kertaa tarkoituksena oli ihan puhtaasti pitää hauskaa. Onnistuiko se, jää nähtäväksi. Biisi löytyy täältä:

http://www.mikseri.net...

^ Vastaa Lainaa

AnttiJ
AnttiJ
Jyrkimmät
Mahalaskut

1442 viestiä

#40 kirjoitettu 17.04.2020 11:46 Muok:17.04.2020 11:57

Seuraava pläjäys tulee tässä: http://www.mikseri.net...

Syyttäkää projektista Popkornia, joka antoi kimmokkeen siihen, että päädyin tekemään omin pikku kätösin tästäkin klassikosta ralli-englanti ja juutuubi-ranska-coverin.

Tarkempi info biisin yhteydessä.

AnttiJ muokkasi viestiä 11:56 17.04.2020

^ Vastaa Lainaa

1 2 3 Seuraava >

Vastaa Aloita uusi keskustelu