Mikseri.net

#2 kirjoitettu 02.01.2017 22:57

Mun mielestä aikapitkälti semmonen asia mitä ei voi selittää eikä opettaa. Sen vain kuulee ja siinä voi kehittyä.

Kitarallahan tuo on aikapitkälti helppoa. Ainakin mulle (tiettyyn rajaan asti). Sen vain kuulee mikä on oikein.

Soinnuista: Lähtee vaikka vitossoinnuista liikkeelle ja sitten lähtee duuria/mollia/seiskaa siitä etsimäään jos siihen on tarvetta. Sitäpaitsi länsimainen musa on ainakin hyvin ennelta-arvattavaa, seuraava sointua ei tarvitse kaukaa hakea ja tiettyä kaavaa noudatetaan. Tässä tietenkin joku musiikkiteorian opiskelu auttaa.

Mutta kyllä mä sanon että itsestä se lähtee ja itsestään. Jos ei "kuule" niin minkäs teet

#3 kirjoitettu 04.01.2017 09:27

samivini kirjoitti:
Rämpytetään summassa jotain, mikä kuulostaa hyvältä?


Luulen että oikeampi tulkinta on se sama kun kaikessa muussakkin kun tarvisi olla tosi hyvä jossain, treeniä, treeniä ja lisää samaa.

#4 kirjoitettu 11.02.2017 04:17 Muok:11.02.2017 04:21

Korvakuulolta lonkalta näppitachilla perstuntumalla ja väärin.

Wuoristo muokkasi viestiä 04:21 11.02.2017

#5 kirjoitettu 08.03.2017 10:50

Komppaan Koistiaista.

Sen vain kuulee että nuotti/sävel kuulostaa samalta kuin referenssi, vaikka kyseessä olisi eri soitin. Epäsointu taas kuulostaa heti "iljettävältä", eli sen kyllä huomaa vielä helpommin.

Voi sitä ehkä opetella "tunnistamaan", eli vaikka looppaat nuottia D# ja pianolla/koskettimilla/kitaralla etsit saman nuotin ja kuulostelet sitä. Sitten soitat siitä ympäriltä vaikka koko oktaavin alalta ja kuulostelet mitkä äänet kuulostaa harmoniselta ja mitkä disharmoniselta verrokkiääneen nähden.

Sen jälkeen sitten kokeilemaan sointujen kanssa samaa!

#6 kirjoitettu 11.05.2017 14:33

Aluksi kannattaa tietää onko oma sävelkorva (kyky tunnistaa säveliä, sävelkuulo) enemmän suhteellinen vai absoluuttinen.

Absoluuttisen sävelkorvan (absolute pitch) omaava ihminen tunnistaa sävelet ilman että tarvitsisi kuulla mitään viitesäveliä. Toisinsanoen, hän tunnistaa erikorkuiset sävelet tarkasti ja muusikkona osaa paikantaa kuulemansa sävelet niitä vastaaviin kitaran otteisiin, pianon koskettimiin, nuottiviivaston kohtiin jne. testaamatta mitkä sävelet tarkalleen kuuli.

Suhteellisen sävelkorvan (relative pitch) omaava henkilö ei tunnista tarkalleen mitä säveliä kuulee - ei vaikka tietäisi ulkoa sävelnimet ja taajuudet - mutta kuulee sävelten ja sointujen erot toisiinsa suhteutettuna.
Eli kuullessaan vaikkapa keski-C:n (261.6Hz) ja sitten sen alapuolella olevan A:n (220Hz), hän tunnistaa että ne ovat eri säveliä, mutta ei osaa sanoa ovatko ne nimenomaan C (261.6Hz) ja A (220Hz) vaiko lähimmät D (293.6Hz) ja B (246.9Hz) varmistamatta sitä esimerkiksi pianolla.


Jos sattuu olemaan ihminen jolla on suhteellinen sävelkuulo, niin voi olla että täydellistä, kaikenkattavaa kykyä soittaa korvakuulolta ei koskaan saavuta.
Sen sijaan omaan instrumenttiin keskittyvän kuulolta soittamisen voi saavuttaa painamalla muistiin yleisimmät otteet, niiden kuulokuvat, sointujen ominaistunnelmat, yleiset sointukulut yms., jolloin oikeiden sävelten löytämiseen voi käyttää valistuneita arvauksia. Yksi kätevä keino on selvittää mikä bassosävel milloinkin soi, ja hakea sen perusteella sen päällä olevaa sointua ja säveliä nojautuen musiikinteoriaan.



TL, DR: harjoitusta ja ulkoa oppimista tarvitsee joka tapauksessa; jos ei ole absoluuttista sävelkorvaa, tarvitsee enemmän teoriaa ja joutuu silti arvailemaan vaikka kuinka hyvin muistaisi

#7 kirjoitettu 11.05.2017 18:23 Muok:11.05.2017 18:34

Musiikin teorian opiskelu auttaa tässä huomattavasti. Opit muistamaan, miltä tietyt teoriakonseptit kuulostavat ja yhdistämään ne biiseihin ja päinvastoin.

Itse olen kehittänyt korvakuuloani varmaan eniten kirjoittamalla ylös ja analysoimalla biisejä korvakuulolla. Ajan myötä olen paikkaillut aukkoja osaamisessani tällä tavalla. Aina, kun kuulin jonkin kiinnostavan asian jossain biisissä, selvitin sen korvakuulolla ja analysoin sen läpikotaisin.

Soinnut pystyy yleensä selvittämään bassosta helposti. Kuuntelet, mikä bassonuotti soi: se on todennäköisesti myös soinnun perussävel. Joskus sointu on ensimmäisessä inversiossa, harvemmin toisessa, ja vielä harvemmin kolmannessa.

#8 kirjoitettu 01.06.2017 01:02 Muok:01.06.2017 01:04

Oikein hyviä vinkkejä jo tullut yllä. Kirjoittelen nyt lähinnä huvikseni omia ajatuksia aiheesta. Ehkä niistä on apua ketjun aloittajalle tai todennäköisesti ei.

Itse olen aina tykännyt jammailla ja improvisoida. Siinä kuulokorvaa tärkeämpää on mielestäni rytmi. Se myös, ettei ole aina väliä mitä soittaa vaan että miten soittaa. Väärät äänetkin saa kuulostamaan mielenkiintoisilta, jos rytmi on kohdillaan ja osaa vähän leikkiä dynamiikalla ja volyymilla. Se sikäli liittyy vähän kuulokorvaankin, koska mielestäni ei riitä, että soittaa oikean sävelen. Tunnelmankin pitää kuulua. Sitä voi treenata jammailemalla. Yhden soinnun jamit on oikein rentouttavaa puuhaa.

Jos haluaa opetella melodioita kuulokorvalla, kannattaa ensimmäisenä varmistaa että soitin on vireessä. Ikävää etsiä säveliä vaikkapa kitaralla, jos joutuu aina vähän venyttämään kieltä, että saa saman äänen soitettua. Seuraavaksi päästään etsimään melodian ensimmäinen nuotti. Soittimesta käydään läpi säveliä puolisävel kerrallaan kunnes löytää äänen, joka soi samassa vireessä. Siitä sitten yksi ääni kerrallaan oikeita säveliä etsimään. Kannattaa myös aina soittaa melodia alusta asti, kun löytää sen seuraavan sävelen, jotta ne ensimmäiset sävelet jää mieleen.

jos ymmärtää asteikkoja ja kuulee biisistä suurinpiirtein, että minkälaisissa asteikoissa ja tunnelmissa biisi menee, se helpottaa asiaa kummasti. Eli sointujen/soinnutuksen perusteet ja asteikot kannattaa ainakin opetella. Siinä sitten mitataan sitä intohimoa, että kiinnostaako opetella. Itse en ole kokenut musiikinsoittamista koskaan harjoitteluna vaan pikkuhiljaa siinä vain kehittynyt. Kehitys on tapahtunut vähän kuin itsestään, mutta jos nyt jälkeenpäin miettii niin on sitä jo kohta 20 vuotta soiteltu kaikenmoista

SaastanenHippi muokkasi viestiä 01:04 01.06.2017

#9 kirjoitettu 07.06.2017 22:29 Muok:07.06.2017 22:33

Minulla ei ole absoluuttista kuuloa, mutta olen silti tätä nykyä varsin hyvä korvakuulolta soittaja. Harjoitus siis tekee jos nyt ei mestaria niin ihan hyvän, vaikkei olisikaan synnynnäistä lahjaa. Tärkeintä on tietynlainen keskittymisen taso harjoittelussa. Korvakuulolta soittamisessa ehkä tärkein työkalu on aktiivinen harmoninen muisti. Vaikket suoraan tietäisikään, minkä äänen kuulit, jos pystyt muistamaan äänen varsin hyvin riittävän pitkään, löydät sen kyllä nopeasti kokeilemalla. Kun oman soittimen intuitio kasvaa ja musiikillinen ymmärrys, arvausten määrä rajoittuu nopeasti, sillä harva musiikki on täysin kaoottista, yleensä lähes kaikki soinnut ja melodialinjat ovat hyvin suppeasta muotista rakennettuja. Kun tiedät, missä nyt mennään, on helppo rajata se seuraava siirtymä varsin kapeaan avaruuteen ja sitten kokemus jo auttaakin.

Eli mitä paremmin pidät mielessäsi kuulemasi ja ajan kanssa opit rakentamaan musiikillisen intuition, pääset jo pitkälle.

Allan Holdsworthin soolojen blokkaaminen on sitten jotain, johon palaa aikaa vielä kymmenien vuosien jälkeenkin, just saying