Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Artisti kateissa!


Ville Kotiranta
301 viestiä

#1 kirjoitettu 27.05.2013 02:32

Tervehdys!

Nyt tarttis mennä ajassa taaksepäin, ihan mikseri.netin alkuvuosiin. Täällä oli sellainen tyyppi, joka teki aika omituista musiikkia. Joku kappale kertoi jostain tietokonemyyjästä ainakin. Ja toinen, ärsyttävä mutta jotenkin päähän jäävä kappale oli joku "Traffic Control" tai jotain sinne päin. Traffic-sanaa siinä ainakin kertsissä jauhettiin. Kaikki artistin biisit oli enemmän tai vähemmän ärsyttäviä. Mutta varmaan juuri siksi jotenkin mieleenpainuvia ja kierolla tavalla hyviä.

Artistin nimi oli melkein APOCALYPTO, mutta ei kuitenkaan. Ja muistaakseni se oli tosiaan capslockilla kirjoitettu. Profiilikuvassa sillä taisi olla silmälasit ja lyhyt tumma tukka. Ja kohtuullisen aktiivinen hän taisi keskustelualueellakin olla. Vähän jopa trollimainen.

Että näin. Aika hatarat on tuntomerkit, mutta uskoisin jonkun vanhan mikseri-käyttäjän hoksaavan! Haluaisin vain tietää minne se tyyppi katosi, ja mistä sen musaa voisi ehkä vielä etsiä.

^ Vastaa Lainaa


someweed
491 viestiä

#2 kirjoitettu 27.05.2013 07:28

Täällä on ollut alku ajoista asti niin paljon ärsyttävää paskaa ettei kukaan varmasti erota yhtä pientä paskaa yhdestä helvetisti suuremmasta paskaläjästä.

^ Vastaa Lainaa


BVR
20337 viestiä

#3 kirjoitettu 27.05.2013 07:36 Muok:27.05.2013 07:58

Ville Kotiranta kirjoitti:
Tervehdys!

Profiilikuvassa sillä taisi olla silmälasit ja lyhyt tumma tukka. Ja kohtuullisen aktiivinen hän taisi keskustelualueellakin olla. Vähän jopa trollimainen.

Tervehdys!

Noista tuntomerkeistä ei tullut mieleen kuin Hombre Muerto, mutta sitä en taas tiedä että onko kyseinen hieno herra noiden kappaleiden taustalla.

BVR muokkasi viestiä 07:57 27.05.2013

Ja hieman samoilla vesillä mentäisiin sitten tämän kanssa. Siellä ois se Traffic kans.

^ Vastaa Lainaa


Fitz
15364 viestiä
Luottokäyttäjä

#4 kirjoitettu 27.05.2013 14:01

Ja vaikkei se oliskaa Baxter Stockman nii sitä kannattaa silti kuunnella, koska se on vitun hyvä.

^ Vastaa Lainaa


Heijala
4760 viestiä

#5 kirjoitettu 27.05.2013 15:37

Mulle tuli mieleen ATOPICA. Se oli ainakin joku syntikkaintoilija ja ihmisenä vaikutti varsin yksinkertaiselta.

^ Vastaa Lainaa


Ville Kotiranta
301 viestiä

#6 kirjoitettu 27.05.2013 17:37

Heijala kirjoitti:
Mulle tuli mieleen ATOPICA. Se oli ainakin joku syntikkaintoilija ja ihmisenä vaikutti varsin yksinkertaiselta.


Loistavaa, hän se oli! Kiitos! Mutta kadonnut se näköjään on. ATOPICA ei sattunut olemaan kenenkään puolituttu täällä tai mitään? Haluaisin ne biisit.

BVR kirjoitti:
Tervehdys!


Ja BVR:lle kiitos hyvästä yrityksestä. Täytyy tsekata ainakin tuo Baxter Stockman.

^ Vastaa Lainaa


Ville Kotiranta
301 viestiä

#7 kirjoitettu 27.05.2013 17:41 Muok:27.05.2013 17:47

Googlen mukaan Atopica lievittää koirien kroonista kutinaa.

Ville Kotiranta muokkasi viestiä 17:43 27.05.2013

Nyt löytyi johtolankaa! http://www.last.fm/mus...

Oli kyl toi lärvi pelottavan hyvin muistissa.

Ville Kotiranta muokkasi viestiä 17:46 27.05.2013

Ja ympyrä on sulkeutunut: http://www.mikseri.net...

^ Vastaa Lainaa


Quantum83

26 viestiä

#8 kirjoitettu 22.02.2016 14:38

Tässä nyt uudet ATOPICAn sivut: http://www.mikseri.net/artists/atopica.154631.php

Ja Quantum Level (Sisältää uusimmat kappaleet)

Kiitoksia, että musiikkiani on kaivattu!

^ Vastaa Lainaa


Ville Kotiranta
301 viestiä

#9 kirjoitettu 22.02.2016 14:51

Quantum83 kirjoitti:
Tässä nyt uudet ATOPICAn sivut: http://www.mikseri.net/artists/atopica.154631.php

Kiitoksia, että musiikkiani on kaivattu!

Nyt äijä teit kulttuuriteon! Kiitos! Näiden kanssa nostalgisoidessa soljuu hiihtoloma hienosti!

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu