|
Jkill
110 viestiä
|
#1 kirjoitettu
11.11.2012 15:24
Avataanpa tälle nyt sitten oma ketju, ettei mene sludgeilu vaan jumittamiseksi. Maailmankaikkeuden paras yhtye, jonka merkitys omassa elämässä on ollut äärimmäisen suuri, se on auttanut pääsemään yli siitä miten ihmiset putoilee ympäriltä, se on ollut meditaation välineenä ja opettanut helvetin tärkeitä asioita siitä, mitä on olla kuolevainen ihminen ikuisessa ja täysin merkityksettömässä avaruudessa.
Ainoa bändi, joka saa aina aikaan sen tunteen, että uusin levy on paras, vaikka ovat painaneet eteenpäin pitempään kuin meikäläinen on hengitellyt tunkkaista huoneilmaa. Vaikka luulet, että jokin levy on "auki", huomaatkin jollain iltakävelyllä neljän vuoden aktiivisen kuuntelun jälkeen että, oho, nytpä tämä vasta oikeasti napsuu kohdalleen juuri niin täydellisesti kuin oli tarkoitettukin!
Uskon, että Aldous Huxley olisi rakastanut tätä bändiä, jos olisi elänyt muutamia vuosikymmeniä eteenpäin ja tottunut särökitaran ääneen, tässä on juuri sellaista luonnollista, itseään eteenpäin kuljettavaa flowta, jota niin suuressa osassa kaikkea muuta ei ole ollenkaan.
Myös kaikki muut äijjien projektit on helvetin hienoja juttuja.
pakollinen youtubelivelinkki
|
|
JyRSiö
4868 viestiä
|
#2 kirjoitettu
11.11.2012 17:58 Muok:11.11.2012 18:40
Itellä ollu aika pitkälle samoja fiiliksiä tämän bändin äärellä kuin Jkillillä. Ekaa levy mitä kautta tutustuin oli A Sun That Never Sets ja ekana taisin kuulla tuon nimikkobiisin. Ei se nyt heti ollu sellanen et WAU MITÄ MUSIIKKIA mutta joku siinä kyllä kolahti. Ja vangitsi, en muista mikä se tuolloin oli. Nyt kun sitä biisiä kuuntelee niin kyllähän se intro on helvetin nerokas. Synakaikuja ja sitte se erittäin yksinkertanen mutta nokkela ja vangitseva rumpukomppi. Sitä levyä sitte kuuntelin ja rakastuin. Sitte pikku hiljaa tutustuin niihin vaikeampiin levyihin (Enemy Of The Sun, Through Silver....") ja aloin tykkäämään myös niistä. Kopion tähän tuosta sludge-metal ketjusta tämän pätkän:
JyRSiö kirjoitti sludge-metal ketjussa:
Oon nyt viime maanantaista asti [eli viikon] kuunnellu tuota Honor Found In Decaytä 2-5 kertaa päivässä alusta loppuun ja todennu että on se vaan huikea levy. Ei mitään erikoista Neurosiksen historiassa, mutta siinä on just sitä perus-Neurosis -fiilistä mitä rakastan.
Ja sitte voisin vielä linkata itselleni tärkeimmät biisit, Falling Unknown vanhemmasta tuotannosta ja uudelta levyltä Casting Of The Ages.
JyRSiö muokkasi viestiä 18:39 11.11.2012
Linkkaan tähän vielä tälläsen erilaisen biisin.
|
Ladataan
