Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Baaritemppuja


Laihanen
1649 viestiä
Ylläpitäjä

#1 kirjoitettu 29.07.2003 21:46

Monelle on varmasti tuttu tilanne baarissa kun joku tuntematon tai ystävä tulee esittämään jonkun mahdottomalta kuulostavan tempun korvaukseksi kaljatuoppia vastaan (ts. häviät vedon silkasta uteliaisuudesta temppua kohtaan).

Itselleni on temppuja esitetty useita, ja kaikki olen pystynyt ratkaisemaan yhtä lukuunottamatta. Seuraava temppu on tosi, ja sillä on huijattu minulta peräti kaksi lonkkua. En ole pystynyt selittämään miten tämä tehdään, ja pyytäisinkin jonkun fiksumman sen minulle kertomaan jos tähän ratkaisun tietää (tarjoan sitten lonkun siitä hyvästä):

Kaveri sanoo että pystyy kertomaan mihin kolikoihin olen koskenut ilman että hän katsoo kun niitä kosken. Otan omasta pussistani kasan kolikoita ja heitän ne biljardipöydälle. Kaveri kävelee toiselle puolen baaria pystymättä mitenkään näkemään mitä kolikoita kosketan. Varmistan vielä että kukaan muukaan ei seuraa mitä kolikoita kosketan. Kolikoita on noin 5kpl, ja kosketan niistä kahta.

Kutsun kaverin takaisin. Hän ottaa kolikot yksitellen käteensä ja maistaa kolikon reunaa. Hän kertoo kaksi kolikkoa joihin olin koskenut. Olen hämilläni ja tarjoan lonkun.

Olen pohtinut mihin temppu perustuu. Kaikki kolikot kävivät kädessäni, joten maistamisella ilmeisesti vain hämätään pientä lonkuntarjoajaa. Toisella kerralla varmistin että kukaan ei varmasti näe mitä kolikoita kosketin, mutta silti tämä kaveri sen pystyi tietämään mitä olin koskettanut. Kolikot eivät myöskään liikkuneet niin että hän pystyisi näkemään että onko jotkut kolikot liikkuneet.

Asia on mietityttänyt minua pitkään. Olinko vain niin humalassa että missasin jonkun tarkkasilmäisen joka huomasi liikkeeni? En halua uskoa että temppu olisi niin tyhmä, sehän loukkaisi kaikkia baaritaiteen sääntöjä.

Jos jollakin on vastaavia temppuja jäänyt selvittämättä, kuulisin niistä mielelläni.

^ Vastaa Lainaa


Koinonen
Ylläpitäjä

#2 kirjoitettu 29.07.2003 21:54

Joskus tienasin 100 euroa ystävältäni Matilta baarissa:

Sanoin Matille, että minä otan 3 siideriä ja hän saa ottaa 2 shottia (esim. salmaria) kumpi juo kupit ensin tyhjiksi, voittaa. No pelissä on kaksi sääntöä. Minä saan juoda yhden siiderin tasotteluksi alussa ja toisekseen, toisen lasiin ei saa koskea.

Juon siiderilasini tyhjäksi ja käännän sen väärinpäin kaverini shottilasin päälle, sen jälkeen juon tyytyväisena 2 muuta siiderimukiani ja katselen kaverini vittuuntunutta ilmettä, koska hän ei pääse käsiksi viimeiseen shottilasiinsa.

Ja oli muuten reilu kaveri, maksoi aamulla kiltisti 100e tililleni, vaikka vittuilikin siitä aikansa

^ Vastaa Lainaa


Laihanen
1649 viestiä
Ylläpitäjä

#3 kirjoitettu 29.07.2003 21:57

Stinke kirjoitti:
Jaa-a. Jäisköhän sormista joku jälki kolikoihin? (saattavat muuten olla jo valmiiksi täynnä sormenjälkiä...)


Ei voi olla ratkaisu, koska kaikki koikot tulivat omasta pussistani, ja kaikkia oli jo käsitelty, eli eivät ne uutuuttaan kiiltäneet. Lisäksi kosketin kaikkia kolikoita ennenkö asetin ne pöydälle.

^ Vastaa Lainaa


oc
Äitis oli
ylläpidossa!
1115 viestiä
Ylläpitäjä

#4 kirjoitettu 29.07.2003 22:02

Laihanen kirjoitti:
Asia on mietityttänyt minua pitkään. Olinko vain niin humalassa että missasin jonkun tarkkasilmäisen joka huomasi liikkeeni?


Sinut tuntien, olit vaan niin kännissä.
Yleensä noissa tempuissa on jokin hyvin yksinkertainen selitys mitä ei tule edes ajatelleeksi.

^ Vastaa Lainaa


Forestgiant

#5 kirjoitettu 29.07.2003 22:04

Laihanen kirjoitti:
Lisäksi kosketin kaikkia kolikoita ennenkö asetin ne pöydälle.

Olisikos tässä jonkin sortin avain tuohon temppuun? 5 kolikkoa joista pitää valita 2 joihin olet koskenut, kun olet sattumalta koskenut kaikkiin.

Tai sitten ohi lensi pari UFOa ja kiidätti UKK:n Plutoon. EMT.

^ Vastaa Lainaa


Laihanen
1649 viestiä
Ylläpitäjä

#6 kirjoitettu 29.07.2003 22:06

FirenEX kirjoitti:
Olisikos tässä jonkin sortin avain tuohon temppuun? 5 kolikkoa joista pitää valita 2 joihin olet koskenut, kun olet sattumalta koskenut kaikkiin.


Ei, vaan hän tiesi ne kolikot joihin kosketin vielä erikseen siinä pöydällä.

^ Vastaa Lainaa


North Vibes
282 viestiä

#7 kirjoitettu 29.07.2003 22:11

En noista vedoista niin tiedä mutta hauskaa oli se kun pelasin jonkun tuntemattoman tyypin kanssa biljardia vedosta. En omasta mielestäni ollut edes humalassa, pussitin palloja reippaasti ja olin toista kaveria reilusti kasipallossa edellä mutta päätinpä sitten jostain syystä vetää mustan sisään kesken peliä. En joutunu tarjoo sitä tuoppia, kaveri vaan taputteli selkään säälistä

^ Vastaa Lainaa


P2
715 viestiä

#8 kirjoitettu 29.07.2003 22:13

Hehee pitää kokeilla tota Koinosen temppua. Pistäkää vaan lisää millä kusettaa kavereilta juomia. Tosin mun kaverit on niin perseestä ettei ne kumminkaan mitään maksais.

^ Vastaa Lainaa


siiro
Ylläpitäjä

#9 kirjoitettu 29.07.2003 22:14

Tällaisesta baaritempusta kuulin:

Väität, että voit vaihtaa kahden shottilasin (vai mitä ne on, en tiedä, kun ei ole kokemusta ) sisällön ilman, että käytät mitään ulkopuolisia astioita (suuta, kolmatta lasia). Toisessa lasissa on vettä piripintaan ja toisessa jotain alkomahoolia piripintaan.

Nyt laitat jonkin ohuen kovan liuskan (pelikortti) alkoholia sisältävän lasin päälle ja käännät lasin ylösalaisin. Pistät tämän viritelmän vesilasin päälle ja varovasti otat korttia pois välistä niin paljon, kunnes näet nesteiden alkavan "vaihtaa paikkaa". Lopuksi, hivuta kortti takaisin peittämään koko lasi ja poista ylempi lasi.

Saattaa toimia.

^ Vastaa Lainaa


Forestgiant

#10 kirjoitettu 29.07.2003 22:14

Noh, onhan niitä mahdollisuuksia:

1. Peili (varsin luultavaa)
2. Erittäin tarkka kuulo (ne kolikot joihin erityisesti koskit varmaan laskit viimeisenä, ja tarkkakorvainen voisi jopa päätellä mihin kohtaan kolikot laskit)
3. Hyvät makuhermot (tämän tyylisiä "yli-ihmisiä" näkee televisiossa)
4. Kaveri avustamassa (myös luultavaa)
5. Kolikoissa ollut lämpö (ne joihin koskit hieman pidempään saattoivat olla lämpimämpiä kuin toiset, ja kieli taitaa havaita lämmön helposti)

Enemmän ja vähemmän kaukaa haettuja.

^ Vastaa Lainaa


Rion

#11 kirjoitettu 29.07.2003 22:20

Ei liity tähän laihasen temppuun mitenkään, mutta itselläni on tällainen kokemus.

Kaverillani oli kädessä 2 shottilasia. Toisessa oli vettä ja toisessa tequilaa (muistaakseni). Hän sitten tokaisi, että uskonko jos hän saa shottilasien nesteet vaihtamaan paikkaa. Eli vesi menisi tequilan tilalle ja toisinpäin. Tietenkin ilman mitään apuvälineitä. Paitsi kotijäätelöauton bonuskortti. No, hän pisti vesilasin alimmaiseksi, bonuskortin tequilalasin päälle ja sitten käänsi tequila lasin ylösalasin vesilasin päälle niin, että lasien suut olivat aivan vastakkain. Siinä sitten odoteltiin tovi ja hämmästykseni huomasin, että nesteet olivatkin vaihtaneet paikkaa. Ikäänkuin alkoholi vajosi sen kortin läpi veteen ja vesi nousi kortin läpi tequilalasiin. HUOM! Tämä järjestys saattaa olla vastakkainenkin. Eli alkoholilasi alhaalla ja vesilasi ylhäällä. Ei oikein niin tarkkaa muistikuvaa ole tästä tapahtumasta. Mutta näin pääsi kuitenkin tapahtumaan. Että tällaista.

DrRion muokkasi viestiä 22:20 29.07.2003

^ Vastaa Lainaa


Forestgiant

#12 kirjoitettu 29.07.2003 22:28

Jahas, tästä osoitteesta löytyy ties mitä temppuja, ja uskoisin että Laihasta huijattiin tuolla ko. tempulla (Pick A Coin):

http://www.bartenderma...

^ Vastaa Lainaa


Möhökki

#13 kirjoitettu 29.07.2003 22:29

Noh. Käskee kaverin laittaa molemmat etusormet vierekkäin pöydälle, ihan kokeeksi vain. Sitten laittaa tyhjän kaljalasin niiden päälle ja juo kaverin kaljan tyytyväisenä. Ja ei kun hakemaan lisää..

Reht. Leopard Mozart muokkasi viestiä 22:33 29.07.2003

Oikeastaan tuo olisi parempi vesilasilla, kuin tyhjällä.

^ Vastaa Lainaa


tahtila
2311 viestiä

#14 kirjoitettu 29.07.2003 22:38

Elikkä juu, netissähän se sitten lukikin: Tempun tekijällä on avustaja, joka asettaa olut-tuoppinsa sen mukaan kun Laihanen koskee kolikkoa jolloin itse temppuilija näkee olut-tuopista mitä kolikkoa on kosketettu.

^ Vastaa Lainaa


Laihanen
1649 viestiä
Ylläpitäjä

#15 kirjoitettu 29.07.2003 22:47

FirenEX kirjoitti:
Jahas, tästä osoitteesta löytyy ties mitä temppuja, ja uskoisin että Laihasta huijattiin tuolla ko. tempulla (Pick A Coin):

http://www.bartenderma...


Jotain tuon tyylistä epäilin, mutta kolikot olivat tosiaan itseni valitsemia (5kpl) ja ne olivat sekaisin pöydällä, eivät riveittäin tai muutenkaan järjestettyinä. Ja kuten sanoin, kovasti katselin ympärilleni ettei kukaan olisi minun toimiani seurannut. Tietysti tuohonkin voi olla jokin vastaavanlainen, kehittyneempi muoto toisten seurata tekemisiäni ja sitten jotenkin osoittaa mitä KAHTA kolikkoa olin koskenut. Parasta tempussa oli kuitenkin se, että kaveri sanoi että valitse niin monta kolikkoa kuin haluat ja kosketa niin montaa kuin haluat...

^ Vastaa Lainaa


Verimyrsky

#16 kirjoitettu 29.07.2003 23:00

Laihanen kirjoitti:
..... mitä KAHTA kolikkoa olin koskenut. Parasta tempussa oli kuitenkin se, että kaveri sanoi että valitse niin monta kolikkoa kuin haluat ja kosketa niin montaa kuin haluat...





Älä selitä.

Olet vain hieman yksinkertainen. Älä välitä.

^ Vastaa Lainaa


.Trauma
558 viestiä

#17 kirjoitettu 29.07.2003 23:24

Koinonen kirjoitti:
Joskus tienasin 100 euroa ystävältäni Matilta baarissa:

Sanoin Matille, että minä otan 3 siideriä ja hän saa ottaa 2 shottia (esim. salmaria) kumpi juo kupit ensin tyhjiksi, voittaa. No pelissä on kaksi sääntöä. Minä saan juoda yhden siiderin tasotteluksi alussa ja toisekseen, toisen lasiin ei saa koskea.


Toimii paremmin jos vieressäsi on tyhjä kaljatuoppi, nakkaat vaan sen kaverisi shotin päälle. Näin ei tarvitse kysellä "apuja" eikä kaverisi tule epäluuloiseksi.

ja asiaan..

Ensimmäinen, simppeli, tyhmä. Lyöt kaverisi kanssa vetoa hänen yhdestä kaljatuopista sinun kolmea kaljatuoppiasi vastaan, että pystyt kolme
kertaa peräkkäin arvaamaan kuinka tulitikkuaski putoaa maahan, kun heität sen ilmaan.
Ratkaisu on yksinkertainen: Laita euron kolikko tikkuaskin välipohjaan, näin aski putoaa joka kerta "oikeinpäin". (temppu on tyhmä koska arvaamallakin voi tästä selvitä. Ja heittoja voi olla korkeintaan tuo kolme, ettei kaverisi epäile mitään askin putoillessa kerta toisensa jälkeen maahan oikeinpäin).

Seuraava, vaikeampi. Lyöt kaverisi kanssa vetoa, että voit todistaa hänen olevan niin heikko, että tavara suorastaan tippuu hänen käsiensä lävitse. Demonstroidaksesi tämän sytytät tupakan ja pyydät kaveriasi
ojentamaan kätensä kämmen alaspäin sinun eteesi. Vedät imun tai pari ja karistat kaverisi kädelle. Pari taikaliikettä ja voila! tuhka on mennyt käden läpi, nyrkin sisään.
Vastaus: Kostuta keskisormesi ja dippaa se tuhkakuppiin(pienikin dippi riittää). Kun pyydät kaveriasi ojentamaan kätensä, tee siihen pieni korjausliike ja sano: "pistä vähän ylemmäksi", samalla ohjaten kättä. Koska keskisormesi on tuhkainen ja märkä, tarttuu tuhka myös kaverisi kämmeneen, eikä hän sitä tule näkemään, koska kämmen on kokoajan kohti lattiaa. Ja loppu sujuukin sitten itsestään.

Trauma-sedän niksinurkka palaa myöhemmin...

^ Vastaa Lainaa


Laihanen
1649 viestiä
Ylläpitäjä

#18 kirjoitettu 29.07.2003 23:29

.Trauma kirjoitti:
Toimii paremmin jos vieressäsi on tyhjä kaljatuoppi, nakkaat vaan sen kaverisi shotin päälle. Näin ei tarvitse kysellä "apuja" eikä kaverisi tule epäluuloiseksi.


Tosin silloin kaveri voi nostaa lasin pois koska säännöissä ei puhuta muiden tuoppien koskemisesta mitään. Ellei nyt sitten ala inttämään että kyllä minä sen äsken jo join eli mun tuoppi se on... ja aiheuttaa pienimuotoisen baaritaistelun

^ Vastaa Lainaa


.Trauma
558 viestiä

#19 kirjoitettu 29.07.2003 23:31

Laihanen kirjoitti:
.Trauma kirjoitti:
Toimii paremmin jos vieressäsi on tyhjä kaljatuoppi, nakkaat vaan sen kaverisi shotin päälle. Näin ei tarvitse kysellä "apuja" eikä kaverisi tule epäluuloiseksi.


Tosin silloin kaveri voi nostaa lasin pois koska säännöissä ei puhuta muiden tuoppien koskemisesta mitään. Ellei nyt sitten ala inttämään että kyllä minä sen äsken jo join eli mun tuoppi se on... ja aiheuttaa pienimuotoisen baaritaistelun


Puhut vähän mutta asiaa... enpä tuotakaan tullut ajatelleeksi.

^ Vastaa Lainaa


Khimil
2676 viestiä
Luottokäyttäjä

#20 kirjoitettu 30.07.2003 01:41

Reht. Leopard Mozart kirjoitti:
Oikeastaan tuo olisi parempi vesilasilla, kuin tyhjällä.


Parempi se on täydellä lasilla, sillä huolimattomuus johtaa näin epämukavaan vaatteiden ja ympäristön kastumiseen.

Eräs kaverini teki tuon minulle koulun ruokalassa piimälasilla

^ Vastaa Lainaa


glxblt
499 viestiä

#21 kirjoitettu 30.07.2003 02:29

no perhana.

Pakkohan tuota lasitemppua oli kokeilla keittiön tiskipöydällä, ja toimihan se.

Birdie lisäsi vielä 02:33 30.07.2003 seuraavaa:

Niin, että siitä vaan kaikki kokeilemaan baarissa, ne jotka sinne jo pääsevät. *sigh*. Muistakaa vaan ensiksi treenata kotona joillain muilla nesteillä ettei baarissa suututa kun mies levittää drinkit tiskille.

^ Vastaa Lainaa


[ sam ]

#22 kirjoitettu 30.07.2003 07:15

Laihanen kirjoitti:
.Trauma kirjoitti:
Toimii paremmin jos vieressäsi on tyhjä kaljatuoppi, nakkaat vaan sen kaverisi shotin päälle. Näin ei tarvitse kysellä "apuja" eikä kaverisi tule epäluuloiseksi.


Tosin silloin kaveri voi nostaa lasin pois koska säännöissä ei puhuta muiden tuoppien koskemisesta mitään. Ellei nyt sitten ala inttämään että kyllä minä sen äsken jo join eli mun tuoppi se on... ja aiheuttaa pienimuotoisen baaritaistelun


Itse asiassa näin kävi kerran, kun kavereidemme kanssa pelasimme biljardia Helsingin Coronassa. No, eikös kaveri ollut juuri kuullut tuon Koinosen kertoman tempun jo aikaisemmin ja yritti siinä sitten vedättää vanhaa. No, toinen kaverihan sen lasin siitä sitten nosti pois eikä tarvinnut meikäläisen ruveta kaivamaan kuvetta. Eikä siinä kaveriporukassa mitään riitaa moisesta tullut.

Eri asiahan se tietysti on, jos temppuilet jonkun nahkaliiviä pitävän ladonoven kanssa, jonka kymmenen toinen toistaan suurempaa kaveria seuraa taustalla.

Se on nimittäin murha se.

^ Vastaa Lainaa


Bloodgress

#23 kirjoitettu 30.07.2003 08:33

Laihanen kirjoitti:

Kaveri sanoo että pystyy kertomaan mihin kolikoihin olen koskenut ilman että hän katsoo kun niitä kosken. Otan omasta pussistani kasan kolikoita ja heitän ne biljardipöydälle. Kaveri kävelee toiselle puolen baaria pystymättä mitenkään näkemään mitä kolikoita kosketan. Varmistan vielä että kukaan muukaan ei seuraa mitä kolikoita kosketan. Kolikoita on noin 5kpl, ja kosketan niistä kahta.

Kutsun kaverin takaisin. Hän ottaa kolikot yksitellen käteensä ja maistaa kolikon reunaa. Hän kertoo kaksi kolikkoa joihin olin koskenut. Olen hämilläni ja tarjoan lonkun.

Olen pohtinut mihin temppu perustuu. Kaikki kolikot kävivät kädessäni, joten maistamisella ilmeisesti vain hämätään pientä lonkuntarjoajaa. Toisella kerralla varmistin että kukaan ei varmasti näe mitä kolikoita kosketin, mutta silti tämä kaveri sen pystyi tietämään mitä olin koskettanut. Kolikot eivät myöskään liikkuneet niin että hän pystyisi näkemään että onko jotkut kolikot liikkuneet.

Asia on mietityttänyt minua pitkään. Olinko vain niin humalassa että missasin jonkun tarkkasilmäisen joka huomasi liikkeeni? En halua uskoa että temppu olisi niin tyhmä, sehän loukkaisi kaikkia baaritaiteen sääntöjä.


piditkö niitä kätesi sisällä vai hipaisitko, koska jos pidit kätesi sisällä kolikko lämpenee ja siitä sen tunnistaa

^ Vastaa Lainaa


Stocco
13143 viestiä

#24 kirjoitettu 30.07.2003 12:23

Laihanen kirjoitti:
Tosin silloin kaveri voi nostaa lasin pois koska säännöissä ei puhuta muiden tuoppien koskemisesta mitään.


Muuttaa toisen säännön muotoon: Vain omiin laseihin saa koskea ja varmistaa, ettei kalja ole huijattavan aikaisemmin juoma.

Stocco muokkasi viestiä 12:26 30.07.2003

Ja näillä säännöillä ei kukaan kolmaskaan osapuoli voi tulla pilaamaan temppua.

Pari askillista tupakkaa on tullut huijattua, vaikken edes polta.

^ Vastaa Lainaa


Piiska
2384 viestiä

#25 kirjoitettu 30.07.2003 13:04

Sano että stumppaat röökin käteen ilman, että sattuu tai jää jälki.
Ennen sitä olet tietysti ottanut lonkerolasista jääpalan ja puristanut sitä koko ajan kovaa. Käsi on todella kylmä, mutta ei saa olla märkä, että toinen huomaa sinun salaisuuden. Sitten vaan stumppaat röökin käteen ja saat rahat.

^ Vastaa Lainaa


Suvaitsemattomat

#26 kirjoitettu 30.07.2003 13:27

Stocco kirjoitti:
[Muuttaa toisen säännön muotoon: Vain omiin laseihin saa koskea ja varmistaa, ettei kalja ole huijattavan aikaisemmin juoma.

Stocco muokkasi viestiä 12:26 30.07.2003

Ja näillä säännöillä ei kukaan kolmaskaan osapuoli voi tulla pilaamaan temppua.


Paitsi että tällä kertaa tappelu tulee siitä, että onko se kilpailun ulkopuolinen tyhjä lasi nyt sitten sinun oma lasisi vai ei.

Suvaitsemattomat muokkasi viestiä 13:28 30.07.2003

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu