Mikseri.net

#2 kirjoitettu 10.03.2011 13:54

Itselläni on ainoastaan auttanut alkoholi. Selvinpäin ääni värisee, kun jännitän, tai unohtelen sanoja, kun pyrin täydellisyyteen ja petyn itseeni pienenkin virheen jälkeen. Jos ei saa juoda, ota salaryypyt.

#3 kirjoitettu 10.03.2011 14:24

Meinasin ehdottaa kaapuun pukeutumista ja kasvojen peittämistä, mutta se ei ehkä ole ihan hip hop -skenen juttuja. Mutta joo, itse en kyllä välttämättä lähtisi vetämään lääkkeitä tai viinaa ihan vaan tämän takia.

#4 kirjoitettu 10.03.2011 14:25

Esiintymiskammoon auttaa parhaiten se esiintyminen. Kun muutaman kerran huomaa että ihan hyvin se menee niin eipä siinä mitään enää ole. Tai jos menee huonosti niin yleensä efekti on se, että ei se nyt NIIN surkeasti mennyt kuin olisi voinut. Itsellä on muutama keikka takana missä meni perseelleen varmaan kaikki mahdollinen mutta eipä niistä mitään seurannut joten turha niitä murehtia.

Itse olen aina saanut psyykattua itseni paineista, homma kun on hyvin selkeä: stressaaminen ja jännittäminen eivät auta pätkääkään. Sen kun menee vaan ja antaa mennä miten menee. Pahin mitä voi seurata on hetkellinen nolous jolle voi jo hetken päästä naureskella. Kunhan harjoittelee tarpeeksi ja käy mielessään suunnitelmat B ja C jos jotain sattuu, esim. mikistä irtoaa piuha, taustanauha pätkii tai muuta.

Kannattaa opetella muutama pidempi tarina/vitsi joilla voi täytellä luppoaikaa teknisten murheiden kanssa tai bändit voivat opetella varabiisejä joita voi vetää ilman tiettyä soitinta, esim. yksi biisi mikä vedetään vaikka kitaristin voimin jos rummuissa, bassossa tai lead-laulussa on häikkää ja toinen mikä vedetään basistin ja lead-laulajan voimin jos kitarassa tulee jotain. Show jatkuu, joku ehtii vaihtaa soittimen/rummun/kielen/kalvon/piuhan rauhassa ja hyvässä lykyssä joku raukka yleisöstä ei edes tajua että jotain meni pieleen.

Ja aina ne varasoittimet/kielet/piuhat/mikit/taustanauhakone matkassa. Esiintymispelko hälvenee paljon jo silläkin, että varautuu vähän kaikenlaiseen. Tai jos se varautumattomuus ei aiheuta mitään pelkoa niin varmaankaan mitään katastrofia ei ole vielä tapahtunut... Nimim. varabassoa etsimässä eräänä lauantai-iltana noin tuntia ennen suht tärkeää lämppärikeikkaa...

Alkoholia voi vetää sen ns. ravintola-annoksen verran mutta ei enempää. 4cl vodkapaukku vartti ennen vetoa on aika hyvä (tai jallua, jekkua, jackia...). Mutta se jos joku on säälittävää ja noloa kun mökeltää kännissä lavalla ja sitä pitäisi pelätä ihan oikeasti ettei vahingossakaan mene liian tuiskeessa esiintymään.

#5 kirjoitettu 10.03.2011 14:34

Ei kai sitä oo pakko esiintyä jos ei luonnistu?

#6 kirjoitettu 10.03.2011 14:38

Disintegr8 kirjoitti:
Meinasin ehdottaa kaapuun pukeutumista ja kasvojen peittämistä, mutta se ei ehkä ole ihan hip hop -skenen juttuja. Mutta joo, itse en kyllä välttämättä lähtisi vetämään lääkkeitä tai viinaa ihan vaan tämän takia.


Minä vetäisin lääkkeitä ja huumeita kaavussa naamari päässä ennen keikkaa. Sellasia keskittymiskyvyn ja taidot ylösnostavia huumeita ja lääkkeitä eikä sekottavia niinku viina. MDPV vois olla aika hyvä esiintymishuume.

Tai sitten selvänä niinku aikoinaan kun teatterissakin esiinnyin. Niin ei mulla ole esiintymiskammoa tykkään esiintyä. Varsinkin tykkään esittää itseäni kun se on niin hieno, monipuolinen ja kiinnostava hahmo.

#7 kirjoitettu 10.03.2011 14:47

Kiitoksia tähän asti tulleista kommenteista!

Tässähän on juuri se, kun on sitä halua esiintyä, mutta jännitys yrittää viedä aina voiton.

Eiköhän tuo huominen keikka luonnistu, tai jos ei, niin ainakin tuli yritettyä.

#8 kirjoitettu 10.03.2011 14:52

Kärkikasti Records kirjoitti:
Tässähän on juuri se, kun on sitä halua esiintyä, mutta jännitys yrittää viedä aina voiton.


Käy tekemässä jotain tosi noloa. Viuhahda vaikka talon ympäri. Sit voit huomenna ennen keikkaa miettiä että "olihan se eilinen veto paljon pahempi paikka kuin tää" ja sit ei ehkä jännitä niin paljoa.

#9 kirjoitettu 10.03.2011 14:58

HW kirjoitti:
Kärkikasti Records kirjoitti:
Tässähän on juuri se, kun on sitä halua esiintyä, mutta jännitys yrittää viedä aina voiton.


Käy tekemässä jotain tosi noloa. Viuhahda vaikka talon ympäri. Sit voit huomenna ennen keikkaa miettiä että "olihan se eilinen veto paljon pahempi paikka kuin tää" ja sit ei ehkä jännitä niin paljoa.


Mut siin voi käydä sillee et pollliiissi tulee ja vie ja sit ei ehkä pääsekkää sinne keikalle.

#10 kirjoitettu 10.03.2011 15:03

Jännittämiseen tottuu, mutta harvallapa se kokonaan taitaa pois lähteä. Mulla alkaa isommilla keikoilla jalat tärisemään hieman, kun lavalle nousee, mutta se lähtee aina jo ekan biisin aikana. Yks hyvä keino on myös heittää vapauttavaa läbäleishöniä bäkkärillä keikkaporukan kanssa. Pari bisseä on myös hyväksi todettu. Tsemppiä keikalle!

#11 kirjoitettu 10.03.2011 16:23

Hmm no kokemus auttaa siihen aika hyvin. Itselläni oli hetki sitten ensimmäisen kunnon esiintyminen ja oli kaamee fiilis hommasta. Kuitenkin, siinä sitten bäkkärillä ladattii viel sanoi päähä ja painuttii lavalle. Kammo katoaa melkein heti ku astuu lavalle. En suosittele mitään ylimääräistä (illereitä/alkoholia) joten suosittelen vain kovaa psyykkausta ennen keikkaa "Paskan väliä jos mokaa, ei tä mun elämää muuta". Hyvinhän keikka meni

#12 kirjoitettu 10.03.2011 16:43

Kärkikasti Records kirjoitti:
Onko kellään mitään neuvoa, että miten näitä oireita voisi hillitä?


Mulla toimii ihan rehellisesti se, että tiedän et mulla on homma hallussa. Yksinkertaisesti, jos olen treenannut juttuni siihen pisteeseen, että tiedän osaavani vetää vaikka joku herättäisi keskellä yötä, mun ei kertakaikkisesti tarvitse jännittää sitä tilannetta. Mä tiedän, että se taittuu. Ja otan asian huomioon jo treenatessani olemalla järjestelmällinen. Tää biisi, treeniaikaa tarvitaan tän verran, tarkkailen kehitystä prosessissa ja huomioin kun hommat loksahtaa kohdalleen.
Ihan sama toimii esim pääsykoetilanteissa (joissa on kyllä joutunut käymään useissa eri mestoissa). Hyvissä ajoin aloitettu valmistautuminen järjestelmällisesti takaa sen, että kun astun pääsykokeisiin tiedän treenanneeni tarpeellisen tavaran ja tiedän hallitsevani sen. Ei ole syytä jännittää.
Ja itseasiassa kipparin hommissa myös. Kun astuu kapellimestariksi orkesterin eteen ei ole mahdollisuutta alkaa änkyttämään. On pakko tietää mistä puhuu, miten ja miten hommat saadaan toimimaan. Ja osattava vastata kysymyksiin sekä ratkaista ongelmat. Eli siis osata biisit, oikeasti, eikä vaan vähän sinnepäin. Partsikasta pitää osata vetää kaikki linjat, mielellään ulkoa (joka omissa biiseissä on tietty helppoa).

Mulla tosin on melko paljon esiintymisiä takana. Sekin kyllä auttaa, siis kokemus. Ja varsinkin se, että mokaa. Kun on missaillut joskus oikein mehevän paikan ei taatusti tee sitä enää ikinä uudestaan. Myös "virheiden" paikkaus lennossa paranee ajan myötä, kokemuksella. Ja virheisiin suhtautuminen. Kaikki me tehdään virheitä, ihan jokainen. Sekä musiikissa, että elämässä. Se joka muuta väittää on Kikka Korea tai Jussi Pattitussi.
Aikanaan yksi sellaisia läpimurtavia ajatuksia mulle oli, kun tajusin että ihan samanlaisia ihmisiä ne heput siellä yleisössäkin on. Opettelin laittamaan itseni niiden kenkiin: "Mitä mä diggaisin jos olisin tuolla ja joku kapuaisi tonne vetämään tällasta musaa?" Jos vaustaus on "diggaisin vitusti" niin mitäs siitä jännittämään, on vaan parempi fiilis vetää.

Ja sit kun vetää, ni kans vetää. Kuka tahansa yleisöstä aistii jos artisti ei ole oikein messissä tai ei seiso juttunsa takana. Kun vedetään niin vedetään kunnolla, tai ei ollenkaan. Kun sä tiedät mitä teet ja seisot hommasi takana niin kyllä se yleisö sen näkee ja kuulee.

#13 kirjoitettu 10.03.2011 16:46

/thread

#14 kirjoitettu 10.03.2011 17:39

Mie jännitän kyllä esiintymistä, mutta olen oppinu kääntämään sen positiiviseksi asiaksi, eteenpäin työntäväksi voimaksi ja draiviksi.

Mulla auttaa myös se, että järkeilen sen jännityksen kanssa. Kaikki fyysiset reaktiothan on samoja ku silloin jos jellona ajaa sinua takaa. Suuta kuivaa, koska ruoansulatuselimistö lakkaa toimimasta ja syljen koostumus muuttuu. Sitä sylkeä siis on siellä, mutta siitä häviää se ainesosa, joka sulattaa ruokaa, koska kun jellona on perässä niin kaikki paukut täytyy keskittää olennaiseen. Sydän hakkaa, koska verta täytyy kuljettaa nopeasti jotta elimistö saa tarpeeksi happea ja pääset karkuun sitä jellonaa. Lihakset on pumpissa, valmiina toimintaan (täriseehän sinun lihakset muutenki jos alat jännittää niitä, se on ihan normaalia).

Eli loppujen lopuksi nämä on vaan ihan normaaleja reaktiota adrenaliinitason kohoamiseen! Ajattele se juttu silleen, että siinä vaiheessa ku koet että kroppa alkaa tutista, niin olet valmis koitokseen! Sitte vedät bändin tai jonku muun kanssa kauheat raivohuudot apinoiden tavoin siihen keikan alkuun ja lähet keikalle valmistautuneena.

Ja toki, komppaan Effektiä, että kun oma juttu on hallussa sataprosenttisesti, niin tuntuu paljon helpommalta. Mullaki jännittää jos en ole reenannu kunnolla ja on vähän sellanen fiilis että no meneeköhän se ylä-g sitte tai että mitenköhän tuossa meni sanat... Turhaa ressiä aiheuttaa itelle jos ei treenaa, joten nyt koko ilta tiukkaa vääntöä vaan Ja jos joku erityinen juttu tuntuu vaikealta, niin mietit valmiiksi jo etukäteen. Esim. mie olen tosi paska välispiikeissä niin yritän miettiä jo ennen keikkaa että mitäköhän tuosta biisistä vois sanoa ja mitähän mie selitän missäki välissä.

Ja sitte apinan raivolla lavalle

#15 kirjoitettu 10.03.2011 18:26

mul on sillee hassusti et jännitän monta päivää ennen sitä esiintymistä. Mut sit ku ekan sanan, nuotin tai pierun sen yleisön edessä päästää nii ei jänskätäkkää enää yhtää. Ikävä homma tossa on se ettei saa nukuttua niin hyvin.

#16 kirjoitettu 10.03.2011 20:29 Muok:10.03.2011 20:32

Mark T. Bird kirjoitti:
Nykyaikana esiintymistä on helppo harjoitella vaikka karaoke- tahika stand up -pubeissa taikka jopa vaikka runokaraoken parissa. Niissä tilaisuuksissa on yllättävänkin hyvä opetella esiintymistä ja jännityksen hallintaa.


Tää on muuten todella toimiva idea! Lisättäköön vielä Samettiklubi Helsingin cafe Mascotissa joka kuun ensimmäinen tiistai. Siellä pääsee soittamaan singer/songwriter matskua lavalle, kuhan on omia biisejä : ) Hieman isompiakin kokoonpanoja hyväksytään.

GxBx muokkasi viestiä 20:31 10.03.2011

#17 kirjoitettu 11.03.2011 00:37

Se esiintymispelko on vaan kestettävä alussa. Se vaan kuuluu asiaan. Jossain vaiheessa se kyllä katoaa. Jos siihen ottaa vaikkapa alkoholia, sitä joutuu sitten ottamaan aina. Sen vain siirtää eteenpäin, mutta se olisi kestettävä, että siitä pääsisi eroon. Jos aikoo soittaa ammatikseen monta iltaa viikossa, niin viinan kanssa läträten se käy kyllä jatkossa fysiikalle. Kyllä muisten, miten ensimmäiset keikat pelottivat aina parin ensimmäisen biisin ajan. Sitten se yleensä unohtui. Jossain vaiheessa piti vaihtaa instrumenttia, kun tuli uusi bändikuvio ja annas olla, niin taas iski se jännitys. Piti oppia siitä pois uudelleen. Nyt, kun on tehnyt hommia yli 40 vuotta, joskus miltei harmittaa, kun ei enää tunnu miltään. Siitäkin sai jonkinlaisen adrenaliinipaukun jo heti alussa.
Mitä paremmin homman on treenannut ja osaa, sitä vähemmän esiintyminen jännittää. Suoranainen kammo on huono juttu, mutta pienet perhoset vatsassa jopa auttavat keskittymään suoritukseen paremmin. Pelkkään rutiiniin tyytyminen kun ei tuota loistavaa lopputulosta.

#18 kirjoitettu 11.03.2011 11:16

Mark T. Bird kirjoitti:
Siltikin pakko kysyä, miksi sinä vieläkin olet opiskelija, kun olet jo niin valmis ja täydellinen?


Minä opiskelen siksi, koska tiedän että minulla on vielä paljon opittavaa. Uskon myös, että musahommissa kukaan ei ole koskaan "valmis".
Jatsipuolella on myös ihana siunaus että voi hyvällä omallatunnolla tehdä ne maisterin paperit vasta siinä kolmenkympin tienoolla ja on siltikin samassa vauhdissa kun muut kollegat. Ja tietää, että "Suomen myyvinpien artiestien kärkikastiin" ei olla kyllä menossa, niin voi miettiä että ehkä sitä on jotain muutakin tässä musahommassa sitten...

Mutta jos sua ihan oikeasti kiinnostaa, että mitä vittua mä touhuan, niin kerron sulle mielelläni vaikka yksityisviestillä. <3

#19 kirjoitettu 11.03.2011 11:17

Mielettömän isot kiitokset kannustavista, asiallisista ja neuvoa antavista kommenteista!

Keikka alkaa tuossa puoli kahdeksalta, niin raportoin sen jälkeen tänne, että miten meni. Aika jännä, että kuukauden ajan olen stressannut tuota keikkaa aivan helvetisti ja nyt keikkapäivänä jännitys on tippunut varmaan puolella.

6-pack kaljaa on kylmässä ja siitä muutaman varmaan otan ennen keikkaa ihan vain sitä varten, ettei huulet happane.

#20 kirjoitettu 11.03.2011 11:51

Kärkikasti Records kirjoitti:
Mielettömän isot kiitokset kannustavista, asiallisista ja neuvoa antavista kommenteista!

Keikka alkaa tuossa puoli kahdeksalta, niin raportoin sen jälkeen tänne, että miten meni. Aika jännä, että kuukauden ajan olen stressannut tuota keikkaa aivan helvetisti ja nyt keikkapäivänä jännitys on tippunut varmaan puolella.

6-pack kaljaa on kylmässä ja siitä muutaman varmaan otan ennen keikkaa ihan vain sitä varten, ettei huulet happane.


Yksi olut juuri ennen keikkaa auttaa tasan sen, minkä alkoholista voi apua saada. Jokainen sen yli nautittu liippaa vain osan taidoista pois. Jännittämiseen yli menevistä ei enää apua ole. 6-packin jos tempaisee ennen keikkaa, antaa jo kavereille turhan paljon tasoitusta.

#21 kirjoitettu 11.03.2011 13:44

Propralista voin sanoa sen verran, että toimii kyllä. Itse jännitystä se ei mitenkään poista, mutta ne fyysiset oireet kyllä tehokkaastikin. Ei siis keho tärise tai ääni värise. En kyllä koskaan ole erityisemmin esiintymistilanteita jännittänytkään, mutta työterveyslääkäri kehotti testaamaan, jotta keskittyisin paremmin syömiseen (!)

#22 kirjoitettu 11.03.2011 14:21

Mark T. Bird kirjoitti:
GxBx kirjoitti:
Mark T. Bird kirjoitti:
Nykyaikana esiintymistä on helppo harjoitella vaikka karaoke- tahika stand up -pubeissa taikka jopa vaikka runokaraoken parissa. Niissä tilaisuuksissa on yllättävänkin hyvä opetella esiintymistä ja jännityksen hallintaa.


Tää on muuten todella toimiva idea! Lisättäköön vielä Samettiklubi Helsingin cafe Mascotissa joka kuun ensimmäinen tiistai. Siellä pääsee soittamaan singer/songwriter matskua lavalle, kuhan on omia biisejä : ) Hieman isompiakin kokoonpanoja hyväksytään.

GxBx muokkasi viestiä 20:31 10.03.2011


Fuck! Thanks dude! Hyvä vinkki! Must go there to feel the perusmeininki!

Ei siis ollut ironiaa taikka satiiria tämä vaan oikeastikin hyvä vinkki. Ja meikä menee paikan päälle heti, kun vaan pääsen. Hienoa että tällaisia esiintymistilaisuuksia on nykyään tarjolla mitä moninaisimmilla tavoilla. Tämä kind of Open Mic For Muusikoille on puhtaasti mahtavuutta.


Koulun sijaisopettajana toimiminen on muuten kans hyvä keino oppia olemaan yleisön edessä. Ainakin näin opiskelijalle kun siitä vielä maksetaan hyvin!

#23 kirjoitettu 11.03.2011 21:39

Keikka meni ihan huippuhyvin, jännitys katosi heti, kun sai lavalla suun auki.

Taas on yksi iso pelko selätetty!

#24 kirjoitettu 13.03.2011 01:12

Alkoholi.

Jos joutuu "laulamaan" / muuten vaan esiintymään sillee kunnolla niin känni päälle. Jos soittaa kitaraa niin pari kaljaa ennen keikkaa. Jos soittaa rumpuja niin täysin selvinpäin tai korkeintaan pari olutta.

Rumpalointi kammoksuttaa huomattavasti vähemmän kuin muu lavatoiminta, kait se johtuu siitä että on kuitenkin aika hyvin piilossa siellä kannujen takana. Ja siinä osaa kuitenkin hillitä sitä viinan kittaamista parhaiten kun kokemuksesta tietää että enemmän kuin pari olutta näkyy heti soitossa selkeämmin kuin esim. kitaraa soittaessa. Laulu ja lavaesiintyminen vaan paranee sitä myötä kun tulee enemmän känniin.


On toki myös melko riippuvaista siitä että minkä bändin kanssa on liikkeellä.

#25 kirjoitettu 13.03.2011 10:27

Itsellä se pelko on lähtenyt vain esiintymällä lisää.

#26 kirjoitettu 13.03.2011 13:25

Joo, itselläni viulunsoitossa kehittyi tämä kammo syystä tai toisesta, joita en itsekään osaa tiedostaa. Nuorempana esiinnyin viulun kanssa todella usein, mutta nykyisin kieltäydyn esiintymästä kellekään. Ainoastaan yhdelle ihmiselle olen suostunut esiintymään viimeisen puolen vuoden aikana, jos opettajaa ei lasketa.

Mutta esiintyminen auttaa esiintymiskammoon. Mutta jos eka keikka jännittää niin maan perkeleesti, niin yksi shotti jääkylmää vodkaa ennen keikkaa saattaisi lieventää vähän paniikkia. Ei tarvitse ryypätä mitenkään, että olisi nuppi sekaisin, mutta semmonen pieni annos vahvaa luultavasti auttaa jo rentoutumaan. En ole tätä konstia päässyt kokeilemaan, mutta alkoholi kuulemma auttaa tohon esiintymiskammoon. Mutta ei kannata alkoholisoitua esiintymiskammon takia, niin kuin jotkut ovat menettäneet esiintymiskyvyn joksikin aikaa.

Mutta jos alkoholi ei kiinnosta, niin kannattaa ajatella tähän tapaan, että "yleisö ei tiedä, missä kohtaa kappaletta teet väärin". Ei ne tiedä yhtään mitään siitä, mitä aiot esittää ja miten, ellei heille ole yksityiskohtaisesti kaikkea kerrottu etukäteen. Aina voi soveltaa ja esittää biisejä eri tavalla keikoilla. Ja jos jotenkin menee aivot jumiin kesken kappaleen, niin sovellat siihen biisin keskelle jotain yleisön tunnelmannostatusta jne. Tai jos on homma hyvin hanskassa, niin kehität uudet lyriikat unohdetun tilalle hatusta.

Mutta pääosin hyvä asennoituminen + valmistautuminen + 4cl vodkaa = Homma hanskassa. Tuon yhtälön luulisi pätevän esiintymiseen paikasta ja ajasta riippumatta.

p.s. Mutta tietenkin on oltava päivänselvää se, että on treenattu biisejä riittävästi.

#27 kirjoitettu 13.03.2011 18:24

Yksi esiintymistilanne, joka itselleni on hiukan ilkeä, joskaan ei se suoranaisesti perhosia enää vatsaan herätäkään, on häissä sen häävalssin soitto. Sehän ei nykyisin aina ole valssikaan, mutta hääparin yhteinen tanssi kuitenkin. Häissä ei yleensä ole tilaisuutta minkäänlaiseen soundchekkiin, eikä lämmittelyyn. Kun sitten aloitetaan soittaminen illan tärkeimmällä biisillä, jota kuvataan parillakymmenellä videokameralla ja siis tullaan katselemaan vuosien ajan jälkeenpäin, niin kyllä siinä joutuu jotenkin henkisesti skarppaamaan. Jos tekniikka toimii heti moitteettomasti, niin jännitys katoaa oitis, mutta jos joutuu kokoajan toisella kädellä säätämään, niin ei ole herkkua sellainen.

Niille, jotka haaveilevat ammattia soittamisesta on sanottava, että kannattaa opetella tulemaan toimeen ilman alkoholia ja muitakaan kemian keinoja. Jos meinaa soittaa viittä keikkaa viikossa, niin ei oikein voi ajatella uran kestävän kovin montaa vuotta, jos joka keikalla pitää vetää kännit. Kymmenen vuoden päästä alkaa olla ulkoinen habitus melkoinen sellaisen kuurin jälkeen.

#28 kirjoitettu 14.03.2011 10:42 Muok:14.03.2011 10:43

Montin kirjoitti:
Lautajaska kirjoitti:
Yksi esiintymistilanne, joka itselleni on hiukan ilkeä, joskaan ei se suoranaisesti perhosia enää vatsaan herätäkään, on häissä sen häävalssin soitto. Sehän ei nykyisin aina ole valssikaan, mutta hääparin yhteinen tanssi kuitenkin. Häissä ei yleensä ole tilaisuutta minkäänlaiseen soundchekkiin, eikä lämmittelyyn. Kun sitten aloitetaan soittaminen illan tärkeimmällä biisillä, jota kuvataan parillakymmenellä videokameralla ja siis tullaan katselemaan vuosien ajan jälkeenpäin, niin kyllä siinä joutuu jotenkin henkisesti skarppaamaan. Jos tekniikka toimii heti moitteettomasti, niin jännitys katoaa oitis, mutta jos joutuu kokoajan toisella kädellä säätämään, niin ei ole herkkua sellainen.

Niille, jotka haaveilevat ammattia soittamisesta on sanottava, että kannattaa opetella tulemaan toimeen ilman alkoholia ja muitakaan kemian keinoja. Jos meinaa soittaa viittä keikkaa viikossa, niin ei oikein voi ajatella uran kestävän kovin montaa vuotta, jos joka keikalla pitää vetää kännit. Kymmenen vuoden päästä alkaa olla ulkoinen habitus melkoinen sellaisen kuurin jälkeen.


Totta. Mun käsityksen mukaan me nuoremmat läträtään enemmän viinan kanssa, mutta kyllä siihenkin on tullut jo paljon muutosta ihmisten välillä. Muusikkona oleminenhan on pääasiassa myyntityötä, ja eihän sitä voi tehdä tai toteuttaa jos on koko aika tutkalla. Tietty eri asia on ne kaksi skarppi kaljaa ennen keikkaa, jotka joidenkin(Lue: aika monen) kohdalla oikeasti parantaa sitä suoritusta todella paljon.

Sitten tietty on hyvä muistaa että jos on tarpeeksi kova muusikko, pärjää vaikka olisikin koko aika deekiksella. Pekka Pohjola tästä hyvä esimerkki, kuten monet muut. Raskasta ja yksinäistä elämäähän sitä varmasti noin viettää, mutta se on sitten jokaisen oma valinta, ja jotkut eivät koskaan pääse huippuammattilaisen tasolle ilman viinaa, kun se 12 tunnin reeni per päivässä ei välttämättä ole aina täysin kivutonta. Tämänhän takia monet jazzmuusikot vetivätkin huumeita, että jaksavat pitempään. No, kaikki tiedetään miten jokaisen kohdalla kävi, mutta heistä ei olisi välttämättä koskaan tulleet sitä mitä he nyt ovat/olivat ilman huumeita ja viinaa. Eri asia on tietty sitten kun eletään suomessa ja näissä leveysasteilla nykypäivänä.


Kukaan kuitenkaan ei ole päässyt pinnalle alkoholin, tai huumeiden ansiosta. Ne tulevat yleensä myöhemmin kuvioon jatkossa suosion ja parantuleen talouden kautta. Kova suosio nostaa rimaa mennä yleisön eteen. Talot ovat aina täynnä ja tuntuu siltä, että odotetaan enemmän ja enemmän. Tuo lienee harha esiintyjän omassa päässä, sillä yleisö antaa jopa anteeksi tähden sekoilun lavalla umpi kännissäkin. Heille riittää, että saavat nähdä hänet. Kun menestymisen ansiosta äkkiä on rahaa pilvin pimein, sitä pitää voida käyttääkin. Huumeet ovat kalliita ja yksi kätevä paikka polttaa rahaa menemään. Köyhänä ei niihin ollut varaa, joten menestyksen myötä otetaan siitäkin ilo irti. Tämän ovat jotkut menestyneet kaverit itse kertoneet.
Valitettaasti sitten onkin pitkä lista niitä loistavia muusikoita, joiden elämä jäi lyhyeksi noiden aineiden takia. Hekin voisivat olla edelleen joukossamme ja tehdä vielä vaikka miten upeita asioita.

#29 kirjoitettu 14.03.2011 20:13

Mark T. Bird kirjoitti:
Effekt kirjoitti:
Mark T. Bird kirjoitti:
Siltikin pakko kysyä, miksi sinä vieläkin olet opiskelija, kun olet jo niin valmis ja täydellinen?


Minä opiskelen siksi, koska tiedän että minulla on vielä paljon opittavaa. Uskon myös, että musahommissa kukaan ei ole koskaan "valmis".
Jatsipuolella on myös ihana siunaus että voi hyvällä omallatunnolla tehdä ne maisterin paperit vasta siinä kolmenkympin tienoolla ja on siltikin samassa vauhdissa kun muut kollegat. Ja tietää, että "Suomen myyvinpien artiestien kärkikastiin" ei olla kyllä menossa, niin voi miettiä että ehkä sitä on jotain muutakin tässä musahommassa sitten...

Mutta jos sua ihan oikeasti kiinnostaa, että mitä vittua mä touhuan, niin kerron sulle mielelläni vaikka yksityisviestillä. <3


Hyvä vastaus. Itse vaan törmään hyvin harvoin aidosti hyvään koulutettuun muusikkoon taikka laulajaan muuta kuin klassisella soitto- taikka oopperalaulupuolella. Minusta edelleenkin paras "perusmusa" syntyy heiltä, jotka vain elää sitä musiikkiaan. Se vaan kumpuaa heistä kohtalon ja elämän vaikutuksella. Ei heidän tarvitse sitä opiskella kouluissa ja siksi se toimiikin niin vitun hyvin. Sinä ja kaltaisesi olette sitten oma kummallinen lukunne minun näkökulmastani. Teillekin on silti paljon tilausta. Se on se oleellinen juttu.


Pinnalle voi toki päästä pelkästään takomalla kolmea sointua ja tehdä niinkin loistavan uran. Kuitenkin on suuri joukko sellaisia, kuten vaikkapa Iiro Rantala, jotka ovat myös opiskelleet tullaiseen huipuiksi. Se ei estä heitä silti elämästä musiikkiaan. Päin vastoin, Iiro on näyttänyt, että hän juuri sen ansiosta kykenee elämään musiikkia paljon monipuolisemmin. Hänhän osaa enemmänkin, kuin kolme sointua. Jostain on näihin kirjoitteluihin tullut käsitys, että musiikin ja paremman soitto- tai laulutaidon opettelu veisi pois jotakin luomiskyvystä. Kaikki sehän antaa paremman mahdollisuuden luoviskyvylle tuoda esiin kaiken sen, mikä sisällä soi.

#30 kirjoitettu 15.03.2011 11:31 Muok:15.03.2011 11:37

Mark T. Bird kirjoitti:
Lautajaska kirjoitti:
Mark T. Bird kirjoitti:
Effekt kirjoitti:
Mark T. Bird kirjoitti:
Siltikin pakko kysyä, miksi sinä vieläkin olet opiskelija, kun olet jo niin valmis ja täydellinen?


Minä opiskelen siksi, koska tiedän että minulla on vielä paljon opittavaa. Uskon myös, että musahommissa kukaan ei ole koskaan "valmis".
Jatsipuolella on myös ihana siunaus että voi hyvällä omallatunnolla tehdä ne maisterin paperit vasta siinä kolmenkympin tienoolla ja on siltikin samassa vauhdissa kun muut kollegat. Ja tietää, että "Suomen myyvinpien artiestien kärkikastiin" ei olla kyllä menossa, niin voi miettiä että ehkä sitä on jotain muutakin tässä musahommassa sitten...

Mutta jos sua ihan oikeasti kiinnostaa, että mitä vittua mä touhuan, niin kerron sulle mielelläni vaikka yksityisviestillä. <3


Hyvä vastaus. Itse vaan törmään hyvin harvoin aidosti hyvään koulutettuun muusikkoon taikka laulajaan muuta kuin klassisella soitto- taikka oopperalaulupuolella. Minusta edelleenkin paras "perusmusa" syntyy heiltä, jotka vain elää sitä musiikkiaan. Se vaan kumpuaa heistä kohtalon ja elämän vaikutuksella. Ei heidän tarvitse sitä opiskella kouluissa ja siksi se toimiikin niin vitun hyvin. Sinä ja kaltaisesi olette sitten oma kummallinen lukunne minun näkökulmastani. Teillekin on silti paljon tilausta. Se on se oleellinen juttu.


Pinnalle voi toki päästä pelkästään takomalla kolmea sointua ja tehdä niinkin loistavan uran. Kuitenkin on suuri joukko sellaisia, kuten vaikkapa Iiro Rantala, jotka ovat myös opiskelleet tullaiseen huipuiksi. Se ei estä heitä silti elämästä musiikkiaan. Päin vastoin, Iiro on näyttänyt, että hän juuri sen ansiosta kykenee elämään musiikkia paljon monipuolisemmin. Hänhän osaa enemmänkin, kuin kolme sointua. Jostain on näihin kirjoitteluihin tullut käsitys, että musiikin ja paremman soitto- tai laulutaidon opettelu veisi pois jotakin luomiskyvystä. Kaikki sehän antaa paremman mahdollisuuden luoviskyvylle tuoda esiin kaiken sen, mikä sisällä soi.


Minusta sinä nyt kyllä missasit tuon kirjoitukseni ytimen.

Mutta siis Iiro Rantala nyt on sitten taas hyvä esimerkki siitä, kun opiskelee liikaa musiikkia, pianonsoittoa jo pikkupojasta lähtien ja sitten soitto on teknisesti hallittua läpikorvamusiikkia, joka ei vaan kestä montaa kuuntelua. Itse persoonana Iiro on silti aina ollut mahtava sälli. Lenni Kalle Taipale on hyvä esimerkki siitä, että ei ole ihan yhtä valmismuotitettu muusikko kuin Iiro, mutta saa silti paljon enemmän aitoa hedeä irti soittamisestaan. Nämä molemmat herrat silti kuuluvat kyllä muuhun kuin siihen "perusmusaosastoon", josta puhuin. Tällä marginaalimusasaralla siis opiskelu on yleisesti ottaen homman A ja O.

Niin minusta vaan se paras musiikki tehtiin prosenttilukuisesti 1960- ja 1970-luvuilla. Vielä 1980-luvullakin musiikissa oli sitä aitoa tekemisen iloa, melodiaa ja yleisbiisirakennetajua. Sitten alkoi se synkempi kausi, jota seurasi tämä tietokoneistaminen. Nyt maailma on sitten täynnänsä oppimalla opittuja tapoja tehdä musiikkia. Radio on täynnänsä sitä lähes yhtä ja samaa superkompressoitua liimaluuppimusiikkia sun muuta palapelimusiikkia.

Niin ja jos aito luomiskyky kohtaa sen perinteisen muottiopettajan, niin aito luomiskyky häviää aina. Opiskelu on usein muutenkin itsestään epävarmojen ihmisten koulutusmuoto.


Tunnen kyllä kavereita, jotka menivät Oulunkylään opiskelemaan ja tulivat takaisin jonkinlaisina "ekonomeina". Heille koko musiikki oli yht'äkkiä muuttunut teknisiksi termeiksi ja asioiksi, joita "ei voinut tehdä, koska sitten se ei olisi tyylinmukainen" jne. Eli joihinkin soittajiin opinnot tuntuvat vaikuttavan rajoittavastikin. Hyvä soittotekniikka ja skaalojen hallinta ja musiikin historian tuntemus ei kuitenkaan edellytä hävittämään luovuutta. Musiiki on niin laaja alue, että esimerkkejä tietenkin löytyy joka suuntaan. Joku Jeff Healey soittaa tekniikalla, jota ei todellakaan opeteta missään, eikä hän ehkä olisi se mikä on, ellei olisi tekniikkaansa luonut. Ritchie Blackmore on esimerkki kaverista, joka on käynyt klassisen kitarakoulutuksen, mutta ei se hänen soitostaan hurjuutta vienyt. On muusikoista itsestä kiinni, miten saamaansa oppin suhtautuu. Antaako sen rajoittaa, vai avata mahdollisuuksiaan. Musikaalisuus lienee kuitenkin se, joka tuon asian määrittää.

Tämä keskustelu on jo karkaamassa aiheestaan, mutta alkuperäiseen aiheeseenkin liittyen opiskelu tarjonnee myös paljon mahdollisuuksia joutua esiintymistilanteisiin hyvin monissa ja erilaisissa proggiksissa, lienee siitä apua esiintymisjännityksenkin saralla.

#31 kirjoitettu 15.03.2011 13:09

Mark T. Bird kirjoitti:
Effekt kirjoitti:
Mark T. Bird kirjoitti:
Siltikin pakko kysyä, miksi sinä vieläkin olet opiskelija, kun olet jo niin valmis ja täydellinen?


Minä opiskelen siksi, koska tiedän että minulla on vielä paljon opittavaa. Uskon myös, että musahommissa kukaan ei ole koskaan "valmis".
Jatsipuolella on myös ihana siunaus että voi hyvällä omallatunnolla tehdä ne maisterin paperit vasta siinä kolmenkympin tienoolla ja on siltikin samassa vauhdissa kun muut kollegat. Ja tietää, että "Suomen myyvinpien artiestien kärkikastiin" ei olla kyllä menossa, niin voi miettiä että ehkä sitä on jotain muutakin tässä musahommassa sitten...

Mutta jos sua ihan oikeasti kiinnostaa, että mitä vittua mä touhuan, niin kerron sulle mielelläni vaikka yksityisviestillä. <3


Hyvä vastaus. Itse vaan törmään hyvin harvoin aidosti hyvään koulutettuun muusikkoon taikka laulajaan muuta kuin klassisella soitto- taikka oopperalaulupuolella. Minusta edelleenkin paras "perusmusa" syntyy heiltä, jotka vain elää sitä musiikkiaan. Se vaan kumpuaa heistä kohtalon ja elämän vaikutuksella. Ei heidän tarvitse sitä opiskella kouluissa ja siksi se toimiikin niin vitun hyvin. Sinä ja kaltaisesi olette sitten oma kummallinen lukunne minun näkökulmastani. Teillekin on silti paljon tilausta. Se on se oleellinen juttu.


tästä olen samaa mieltä.

#32 kirjoitettu 15.03.2011 15:55

Montin kirjoitti:
...


Sä käyt vissiin Palmgrenia? Kannattaa myös muistaa, että kouluja (ja varsinkin opettajia) on moneen junaan sekä Suomessa, että puhumattakaan muusta maailmasta.

Arabian PJK:ssa tuettiin mun mielestä ihan hyvin omia juttuja ja kannustettiin omiin prokkiksiin. Täällä Damissa mä en juuri muuta teekään kun omaa musaa. Mutta tiedän itsekin kokemuksesta sekä tarinoista kaavoihin kangistuneista opettajista ja kusen polttamista humppakouluista. Mutta sitä opettajaa/koulua voi myös vaihtaa, koska sellainen itselle sopiva opettaja hyvinkin luultavasti löytyy jostain muualta.
Kannatta myös muistaa, että konservatoriot Suomessa ovat toisen asteen kouluja. Niissä opiskellaan perusteita, eikä yksityiskohtiin menemiseen ole juurikaan aikaa siinä kolmessa vuodessa. Ulkomailla konservatoriot ovat yleensä korkeakouluja (Suomessa tämän hoitaa Sibis) joissa sitten nimenomaan mennään niihin yksityiskohtiin, sekä etsitään sitä omaa persoonaa sieltä musiikin seasta.

Ylipäänsä jos mun nyt pitää jotain sanoa tähän koulutushommaan (vaikka ollaan jo tosi offtopikissa) niin musta se on ihan siitä opiskelijasta kiinni miten sen homman ottaa ja kokee. Se on ihan sitä samaa opiskelua jos ne täysin samat asiat oppii itse yksin kotona. Jotkut taas eivät jaksa keksiä niitä samoja pyöriä uudestaan yksin ja kokevat, että joku viisaampi voisi vaikka auttaa heitä siinä. Sekin on ihan sama tapahtuuko tämä sitten koulussa vai opettaako vaikka faija himassa. Se c-molli nyt perkele on se c-molli, eikä se siitä muutu oppi sen yksin vai yhdessä, tai soiko se sointu breakbeat biisissä tai barokki fuugassa. Silläkään ei ole mitään väliä tietääkö soittaja, että kyseessä on se c-molli. Hän voi kutsua sitä ihan millä tahansa nimellä, mutta sen soinnun klangi ei siitä muutu mihinkään.

Sen jälkeen kun on perusteet hallussa, on ihan itsestä kiinni miten niitä käyttää. Jos ihan sikana diggaa tehdä muotinmukaista fuusiota mahdollisimman vaikean kautta niin go for it. Mutta ei siitä perusteiden hallinnasta ole haittaa myöskään rajoja rikkovassa neljän soinnun sing-and-songwriter touhussa. Muistakaa, että on sitä ihan samaa opiskelua se jos blokkailee niitä Beatles biisejä siellä himassa ja koittaa funtsia, että mitä niissä tapahtuu.

Musiikkiopiilaitosten paras puoli mun mielestä on verkostoituminen ja uusien ihmisten kanssa soittaminen. Yksinkertaisesti se, että tutustuu uusiin ihmisiin joilla on sama palo tehdä musiikkia ja pääsee skulaamaan heidän kanssaan.

#33 kirjoitettu 15.03.2011 16:51

Effekt kirjoitti:
Montin kirjoitti:
...


Sä käyt vissiin Palmgrenia? Kannattaa myös muistaa, että kouluja (ja varsinkin opettajia) on moneen junaan sekä Suomessa, että puhumattakaan muusta maailmasta.

Arabian PJK:ssa tuettiin mun mielestä ihan hyvin omia juttuja ja kannustettiin omiin prokkiksiin. Täällä Damissa mä en juuri muuta teekään kun omaa musaa. Mutta tiedän itsekin kokemuksesta sekä tarinoista kaavoihin kangistuneista opettajista ja kusen polttamista humppakouluista. Mutta sitä opettajaa/koulua voi myös vaihtaa, koska sellainen itselle sopiva opettaja hyvinkin luultavasti löytyy jostain muualta.
Kannatta myös muistaa, että konservatoriot Suomessa ovat toisen asteen kouluja. Niissä opiskellaan perusteita, eikä yksityiskohtiin menemiseen ole juurikaan aikaa siinä kolmessa vuodessa. Ulkomailla konservatoriot ovat yleensä korkeakouluja (Suomessa tämän hoitaa Sibis) joissa sitten nimenomaan mennään niihin yksityiskohtiin, sekä etsitään sitä omaa persoonaa sieltä musiikin seasta.

Ylipäänsä jos mun nyt pitää jotain sanoa tähän koulutushommaan (vaikka ollaan jo tosi offtopikissa) niin musta se on ihan siitä opiskelijasta kiinni miten sen homman ottaa ja kokee. Se on ihan sitä samaa opiskelua jos ne täysin samat asiat oppii itse yksin kotona. Jotkut taas eivät jaksa keksiä niitä samoja pyöriä uudestaan yksin ja kokevat, että joku viisaampi voisi vaikka auttaa heitä siinä. Sekin on ihan sama tapahtuuko tämä sitten koulussa vai opettaako vaikka faija himassa. Se c-molli nyt perkele on se c-molli, eikä se siitä muutu oppi sen yksin vai yhdessä, tai soiko se sointu breakbeat biisissä tai barokki fuugassa. Silläkään ei ole mitään väliä tietääkö soittaja, että kyseessä on se c-molli. Hän voi kutsua sitä ihan millä tahansa nimellä, mutta sen soinnun klangi ei siitä muutu mihinkään.

Sen jälkeen kun on perusteet hallussa, on ihan itsestä kiinni miten niitä käyttää. Jos ihan sikana diggaa tehdä muotinmukaista fuusiota mahdollisimman vaikean kautta niin go for it. Mutta ei siitä perusteiden hallinnasta ole haittaa myöskään rajoja rikkovassa neljän soinnun sing-and-songwriter touhussa. Muistakaa, että on sitä ihan samaa opiskelua se jos blokkailee niitä Beatles biisejä siellä himassa ja koittaa funtsia, että mitä niissä tapahtuu.

Musiikkiopiilaitosten paras puoli mun mielestä on verkostoituminen ja uusien ihmisten kanssa soittaminen. Yksinkertaisesti se, että tutustuu uusiin ihmisiin joilla on sama palo tehdä musiikkia ja pääsee skulaamaan heidän kanssaan.


Pitää suorastaan kiiittää tuota kirjoitusta!
Romaanin voi toki kirjoittaa myös kahdella sormella, tai mennä kouluun ja opetella kymmensormijärjestelmän. Jos sen jälkeen ei kirjoitakaan kirjaa, niin tuskin se on koulun vika. Voi olla, että olisi jäänyt kirja kirjoittamatta kahdellakin sormella. Vieläpä se on jopa todennäköisempää.
En todellakaan ymmärrä heitä, joiden mielestä opiskelu ei kannattaisi. Itse olen joutunut opettelemaan asiat maantiellä. Olen kateellinen heille, joilla on ollut mahdollisuus parempaan. Minulla on paljon asioita, joita haluaisin tehdä, mutten kykene. En vain päässyt niitä opiskelemaan. Niille, joilla on mahdollisuus, sanoisin, että menkää ihmeessä hankkimaan kaikki oppi, minkä irti saa. Se ei voi ikinä olla huono ratkaisu.

#34 kirjoitettu 15.03.2011 22:22

Montin kirjoitti:
Lautajaska kirjoitti:
Effekt kirjoitti:
Montin kirjoitti:
...


Sä käyt vissiin Palmgrenia? Kannattaa myös muistaa, että kouluja (ja varsinkin opettajia) on moneen junaan sekä Suomessa, että puhumattakaan muusta maailmasta.

Arabian PJK:ssa tuettiin mun mielestä ihan hyvin omia juttuja ja kannustettiin omiin prokkiksiin. Täällä Damissa mä en juuri muuta teekään kun omaa musaa. Mutta tiedän itsekin kokemuksesta sekä tarinoista kaavoihin kangistuneista opettajista ja kusen polttamista humppakouluista. Mutta sitä opettajaa/koulua voi myös vaihtaa, koska sellainen itselle sopiva opettaja hyvinkin luultavasti löytyy jostain muualta.
Kannatta myös muistaa, että konservatoriot Suomessa ovat toisen asteen kouluja. Niissä opiskellaan perusteita, eikä yksityiskohtiin menemiseen ole juurikaan aikaa siinä kolmessa vuodessa. Ulkomailla konservatoriot ovat yleensä korkeakouluja (Suomessa tämän hoitaa Sibis) joissa sitten nimenomaan mennään niihin yksityiskohtiin, sekä etsitään sitä omaa persoonaa sieltä musiikin seasta.

Ylipäänsä jos mun nyt pitää jotain sanoa tähän koulutushommaan (vaikka ollaan jo tosi offtopikissa) niin musta se on ihan siitä opiskelijasta kiinni miten sen homman ottaa ja kokee. Se on ihan sitä samaa opiskelua jos ne täysin samat asiat oppii itse yksin kotona. Jotkut taas eivät jaksa keksiä niitä samoja pyöriä uudestaan yksin ja kokevat, että joku viisaampi voisi vaikka auttaa heitä siinä. Sekin on ihan sama tapahtuuko tämä sitten koulussa vai opettaako vaikka faija himassa. Se c-molli nyt perkele on se c-molli, eikä se siitä muutu oppi sen yksin vai yhdessä, tai soiko se sointu breakbeat biisissä tai barokki fuugassa. Silläkään ei ole mitään väliä tietääkö soittaja, että kyseessä on se c-molli. Hän voi kutsua sitä ihan millä tahansa nimellä, mutta sen soinnun klangi ei siitä muutu mihinkään.

Sen jälkeen kun on perusteet hallussa, on ihan itsestä kiinni miten niitä käyttää. Jos ihan sikana diggaa tehdä muotinmukaista fuusiota mahdollisimman vaikean kautta niin go for it. Mutta ei siitä perusteiden hallinnasta ole haittaa myöskään rajoja rikkovassa neljän soinnun sing-and-songwriter touhussa. Muistakaa, että on sitä ihan samaa opiskelua se jos blokkailee niitä Beatles biisejä siellä himassa ja koittaa funtsia, että mitä niissä tapahtuu.

Musiikkiopiilaitosten paras puoli mun mielestä on verkostoituminen ja uusien ihmisten kanssa soittaminen. Yksinkertaisesti se, että tutustuu uusiin ihmisiin joilla on sama palo tehdä musiikkia ja pääsee skulaamaan heidän kanssaan.


Pitää suorastaan kiiittää tuota kirjoitusta!
Romaanin voi toki kirjoittaa myös kahdella sormella, tai mennä kouluun ja opetella kymmensormijärjestelmän. Jos sen jälkeen ei kirjoitakaan kirjaa, niin tuskin se on koulun vika. Voi olla, että olisi jäänyt kirja kirjoittamatta kahdellakin sormella. Vieläpä se on jopa todennäköisempää.
En todellakaan ymmärrä heitä, joiden mielestä opiskelu ei kannattaisi. Itse olen joutunut opettelemaan asiat maantiellä. Olen kateellinen heille, joilla on ollut mahdollisuus parempaan. Minulla on paljon asioita, joita haluaisin tehdä, mutten kykene. En vain päässyt niitä opiskelemaan. Niille, joilla on mahdollisuus, sanoisin, että menkää ihmeessä hankkimaan kaikki oppi, minkä irti saa. Se ei voi ikinä olla huono ratkaisu.


Sulla pitää olla kokemus konservatoriossa opiskelemisesta että voit täysin seisoa sanomasi takana, sillä et tiedä mikä sielä odottaa, hyvässä ja pahassa. Mä taas olen sitä mieltä että olet tehnyt juuri niin kuin pitää, jos siis musiikilla itsensä elättäminen on ollut se ehto omalle musiikilliselle toiminnalle.


Olisin kyllä halunnut urani tapahtuvan klassisella puolella, mutta on sitten ollut tyytyminen kevyeen musiikkiin. Sekin on kyllä tarjonnut rockin, humpan ja jazzin ja on oltava tyytyväinen, että itsepäisyydelläni olen saanut osan levästäni hakea sieltä, mistä sen olisin halunnutkin, eli musiikista. Kun oikein kovasti haluaa soittaa, sitä soittaa ihan mitä tahansa, kunhan saa soittaa. Maantie on kyllä hyväkin opettaja ja opettaa asioita, joita eivät edes konservatoriossa lukeneet kaverit osaa. mm. tanssimuusikon on osattava soittaa jokaisessa sävellajissa, oli nuotti mistä tahansa. Noin esimerkkinä. Kuitenkin olen sydänjuuriani myöten kateellinen kaverille, joka kirjoittaa keinutuolissa istuen biisin Big-Bandille. Siis koko partituurin. Kokeilematta välillä pianolla, miltä kuulostaa. En tiedä edes opiiko sen taidon konservatoriossa, mutta olen minä ainakin niin kuvitellut. Tullakseen oikeaksi muusikoksi uskoisin tarvittavan molempia, sekä kunnollisen perusopin, että sen maantien, jossa lopulta taidot hiotaan.

#35 kirjoitettu 26.03.2011 19:14

Vastaukseni on sama, kun mikä jo aiemmin on muutamaankin kertaan mainittu: Esiintymiskammo lähtee esiintymällä ja Rec- kammo äänittämällä. Tosin vastaan on tullut myös tapauksia, joissa keikkakammo on ainoastaan pahentunut kokemuksen karttuessa.

#36 kirjoitettu 27.03.2011 00:20 Muok:27.03.2011 00:24

Hyvä teksti Effektillä.

Effekt kirjoitti:
Kannatta myös muistaa, että konservatoriot Suomessa ovat toisen asteen kouluja. Niissä opiskellaan perusteita, eikä yksityiskohtiin menemiseen ole juurikaan aikaa siinä kolmessa vuodessa. Ulkomailla konservatoriot ovat yleensä korkeakouluja (Suomessa tämän hoitaa Sibis) joissa sitten nimenomaan mennään niihin yksityiskohtiin, sekä etsitään sitä omaa persoonaa sieltä musiikin seasta.

...

Musiikkiopiilaitosten paras puoli mun mielestä on verkostoituminen ja uusien ihmisten kanssa soittaminen. Yksinkertaisesti se, että tutustuu uusiin ihmisiin joilla on sama palo tehdä musiikkia ja pääsee skulaamaan heidän kanssaan.


Vastaan nyt offtopikkia jatkaen: pätee muuten huomattavan pitkälle taidealan opetuksesta ja oppilaitoksista ylipäänsä. Voisi melkein sanoa että kun opettajilla on pedagogia hyvin hanskassa päästään tähän, oli ilmaisun ala melkein mikä tahansa. Näin oppilaalle annetaan kyllä parhaat mahdolliset eväät sukeltaa itse alallaan mihin suuntaan tahtookaan ja viedä itse opintojaan haluamaansa suuntaan. Verkostoitumista kehotetaan kovasti ja siitä on paljon etua. Mutta olen pikkuhiljaa alkanut tulla kyllä myös tulokseen, että kun seuraa alaansa liittyviä ajankohtaisia liikkeitä, trendejä, keskustelua yms. kuulee ja huomaa välillä aina väkisinkin jotain sellaista mistä ei pidä tai joka ei kolahda. Se on mielestäni myös hyvä vaihe huomata ajoissa jottei itseään tule liiaksi huorattua kaupallisesti.

Mutta aiheesta: mitähän tässä kehittäisi rumpalien esiintymiskammoista? Pahin perinteinen painajainen on mielestäni pelko että muut ovat liian lujalla ja alat huomaamattasi takomaan kovemmin. Toinen samaan tilanteeseen johtava asia on itsepäinen miksaaja joka ei tee mitä soittaja haluaa ja tilanne johtaa samaan volyymien kanssa. Rankemmassa musiikissa vaikutuksetkin kehoon voivat ollat aika hurjia. Kerran alkoi keikan jälkeen selästä lapaluun tienoille koskemaan joka kesti viikon enkä pystynyt soittamaan koko sinä aikana.


Shah

Shah muokkasi viestiä 00:22 27.03.2011

#37 kirjoitettu 27.03.2011 20:59

Rambleon kirjoitti:
Vastaukseni on sama, kun mikä jo aiemmin on muutamaankin kertaan mainittu: Esiintymiskammo lähtee esiintymällä ja Rec- kammo äänittämällä. Tosin vastaan on tullut myös tapauksia, joissa keikkakammo on ainoastaan pahentunut kokemuksen karttuessa.


Tuo Rec-kammo on kyllä jännä juttu. Kaikki pelaa hienosti treenaillessa, mutta oitis, kun se punainen valo palaa, menevät sormet sekaisin. Studiossa ollaan joskus sovittu äänittäjän kanssa, että me soitellaan tätä ja äänität jossain välissä, etkä kerro mitään. Niin homma hoituu usein kivuttomasti. Oitis, jos otetaan virallinen otto, on porukka kipsissä.

#38 kirjoitettu 27.03.2011 21:04

Shah kirjoitti:
Hyvä teksti Effektillä.

Effekt kirjoitti:
Kannatta myös muistaa, että konservatoriot Suomessa ovat toisen asteen kouluja. Niissä opiskellaan perusteita, eikä yksityiskohtiin menemiseen ole juurikaan aikaa siinä kolmessa vuodessa. Ulkomailla konservatoriot ovat yleensä korkeakouluja (Suomessa tämän hoitaa Sibis) joissa sitten nimenomaan mennään niihin yksityiskohtiin, sekä etsitään sitä omaa persoonaa sieltä musiikin seasta.

...

Musiikkiopiilaitosten paras puoli mun mielestä on verkostoituminen ja uusien ihmisten kanssa soittaminen. Yksinkertaisesti se, että tutustuu uusiin ihmisiin joilla on sama palo tehdä musiikkia ja pääsee skulaamaan heidän kanssaan.




Mutta aiheesta: mitähän tässä kehittäisi rumpalien esiintymiskammoista? Pahin perinteinen painajainen on mielestäni pelko että muut ovat liian lujalla ja alat huomaamattasi takomaan kovemmin. Toinen samaan tilanteeseen johtava asia on itsepäinen miksaaja joka ei tee mitä soittaja haluaa ja tilanne johtaa samaan volyymien kanssa. Rankemmassa musiikissa vaikutuksetkin kehoon voivat ollat aika hurjia. Kerran alkoi keikan jälkeen selästä lapaluun tienoille koskemaan joka kesti viikon enkä pystynyt soittamaan koko sinä aikana.


Shah

Shah muokkasi viestiä 00:22 27.03.2011


Minulla on tanssimusiikin puolella kokemus rumpaleista, jotka alkavat kesken kaiken pelätä soittavansa liian lujaa. Äkkiä ei enää virvelin, tai basarin ääni kuulukaan. Sekin on inhottava fiilis. Äkkiä katoaa swengistä jotain pois.

#39 kirjoitettu 28.03.2011 10:55

Jep. Se vie draivin soitosta kyllä. Lavalle kuuluvista instrumenteista jotain ei silloin kuule, tai muut eivät ole balanssissa rumpujen volan kanssa. Olen huomannut että muut soittajat saattavat olla siitä myös täysin tietämättömiä. Mutta onpahan kokemuksia miksaajastakin joka jostain omasta selittämättömästä syystään ei suostu nostamaan soittajille (SC:sta alkaen) niitä instrumentteja mitä he itse tarvitsevat.

Shah

#40 kirjoitettu 10.12.2011 00:37

Jänskättäähän toi homma aina alussa. Esiintymällä siitä eroon pääsee. Voihan toki tilkkanen etyylialkoholia auttaa asiaan, mutta mitään semi-intensiivistä nautiskelua en suosittele