Mikseri.net

#2 kirjoitettu 24.02.2010 20:38 Muok:24.02.2010 20:39

Harhainen bussimatka

viisi kuusikymmentä ja kolmekymmentäviisi ei Ei Se oli Satakaksikymmentäkahdeksan ja puoli tahdon satamaan vai hetkinen? miksi kysyt minne menen? taidat olla niitä SINÄ OLET NIITÄ siksi tahdon satamaan pois pois pois pois tupakkaa tahdon tupakkaa NYT anna minulle mitä minäkö sinulle antaisin rahaa kuka luulet olevasi? ai kuski mikä se kuski niin rahaa matkasta istumaanko missä minä olen ajatuksenvirrassa yksinään ja näin minä vain istun ja istun ja ohi kulkee kolme mustikkaa maailma pyörii tarkastaja menen pakoon äkkiä pois tuolin alle ja norsut tulevat ikkunoista kukkasia kukkasia kukkasia milloin matka päättyy antakaa minulle lippu tahdoin lipun mitä maksoin jo? en varmasti maksanut kyllä minä tiedän kun kynttilät palavat nenässäsi ja sinä palat palat palat ja minä en syty tuleen istu sanoo joku miksi kuulen ääniä? kuka sen sanoi? missä tämä on hei hei pysäytä tahdon pois pois pois pois ei mikä nappi miksi joku neuvoo minua minä olen täysin osaava päättämään itse minusta otetaan kiinni ei ne vievät minut miksi katu on niin kylmä en päässyt satamaan ei

Sataa.

Maan.

#3 kirjoitettu 25.02.2010 00:18

Harhainen bussimatka

Portugalinsotalaivan hyllyvällä violetilla pinnalla kulki bussi. Se oli sellainen vanhanaikainen sinivalkoinen rotisko jonka kyljet muistuttivat aaltopeltiä ja renkaat olivat varhaisteini-ikäisen korkuiset ja sileät kuin vauvan poski. Kumia siitä irtosi tiettömään pintaan kuin korjausteippiä rullasta. Autolla olisi pitänyt olla vaikeuksia liikkua kovinkaan nopeasti pehmeän, läpikuultavan portugalinsotalaivan uimarakkoa pitkin, mutta ehkä tuon ilmestyksen keinotekoinen painovoima ja pehmyiden renkaiden jälkeensä jättämä nihkeä kumivana riittivät kompensoimaan koko konseptin mahdottomuutta.

Polttoainetta olisi riittänyt määränpäähän asti – olihan portugalinsotalaiva kaikessa järjettömässä suuruudessaan kuitenkin vain keskikokoisen asteroidin kokoinen – mutta ne pari matkustajaa jotka tuolle matkalle olivat uskaltautuneet alkoivat väsyä ja vaativat jaloittelua. Bussikuski Ruukkio näki hämmentävästi kaartuvassa horisontissa siintävän sykkyräisen polttiaissoluviidakon ja päätti maisemien olevan mitä oivallisimmat pientä taukoa varten. Vanhan auton jarrut vingahtelivat kuin potkitut koirat.

"Tilausajo". Valokyltin tekstin järjettömyys alkoi yhtäkkiä häiritä Bussikuski Ruukkiota suunnattomasti hänen huomattuaan sen ulkoapäin tupakansavu sieraimistaan tupruten. Hän tumppasi tupakan nyt vaaleanpunaisen sävyyn livahtaneeseen portugalinsotalaivan uimarakon pintaan. Se sihahti jotenkin ikävän kuuloisesti. Bussikuski Ruukkio kiipesi autoon sisälle ja ruuvasi kyltin tekstin asentoon "Lahti". Siinä oli jotakin selkeän määränpään tuomaa turvaa. Oli mukava tietää, että autolla oli määränpää. Bussikuski Ruukkio ei tosin osannut nähdä sanan lahti yhteyttä tämän hämmästyttävän makrokokoisen avaruudessa leijuvan merenelävän pinnalla. Eläkeläisiä alkoi hitaaseen eläkeläismäiseen tapaansa valua sisään autoon.

"Tää bussiko männöö Lahteen?" kysyi viimeisenä ovesta raahautunut harmaatukkainen nahistunut ukko Bussikuski Ruukkiolta. Johonkinhan bussin oli mentävä, ja kun kaikilla matkustajilla tuntui olevan joku tietämys tuosta lahdesta jota hänellä ei ollut, päätti Bussikuski Ruukkio vastata ykskantaan "kyllä" ja ottaa vastaan matkustajien tyrkyttämät kolikot. Eläkeläiset olivat aina tarkkoja kolikoistaan. Kai he itse tiesivät mitä niillä piti tehdä. Bussikuski Ruukkio painoi kojetaulun laidassa olevaa pientä nappulaa ja ovi sulkeutui viimeisenä tulleen ukon perässä.

Auton alkaessa jatkaa matkaansa kohti kummaa koukeroista polttiaissolujen metsää jokin Bussikuski Ruukkion rintataskussa alkoi piipittää. Ääni ei ensin kiinnittänyt hänen huomiotaan, sillä tuo maisema oli kaiken kaikkiaan toisesta maailmasta, mutta silti niin kumman tuttu ja turvallinen. Kun hän viimein tuli tietoiseksi äänestä, hän otti kummissaan taskusta tuon äänen aiheuttajan. Se oli jonkinlainen pieni musta laatikko jonka pienessä yksirivisessä näyttöruudussa vilkkui sanoma: "muista lääkkeet!". Hän tuijotti sanomaa hetken kunnes se muuttui hieroglyfeiksi.

Bussikuski Ruukkio ei osannut hieroglyfejä, joten hän heitti laitteen ulos ikkunasta ja vaihtoi suuremmalle vaihteelle. Bussin rinnalle oli tullut vierimään valkoisia, suuria pyörylöitä, joiden pinta oli karkea kuin koko esine olisi puristettu jostakin jauheesta kovaksi kapseliksi. Keskeltä, pyörylän halkaisijan yli, niissä meni syvä lovi. Noissa pyörylöissä oli jotakin tuttua. Ne kuitenkin peittivät ikävästi näkymän sivulle jossa auringot laskivat polttiaismetsän taa, joten Bussikuski Ruukkio painoi kaasua.

#4 kirjoitettu 25.02.2010 04:32

Viimeinen bussimatka Jonestownista Jerusalemiin

Kerran oli bussi. Se oli maaginen bussi. Juoksuhaudan päällä lemusi, mutta minkä voit kun on työvoimatoimistoon niin pitkät jonot. Johonkin se oli mennyt. Bussi joka ei koskaan saavu perille. Näillä merillä sitä kutsutaan myös kuolleeksi hollantilaiseksi, koska sillä on puukengät. Myös myyrä oli päässyt kyytiin mä oon kait aika huono vaikute yleensä ihmisille oho piti kirjottaa toi facebooktsättiin hei mitä eiku nii sitsil eskimotohtoril oli semmone noitarumpu mil se teki sillee tum tum. Ja kaikki halus sinne ni bussin piti kääntyy. Se ei päässy mäkee ylös ku oli nii paljolunta. Mutta se ajatteli ettäonneks se ei sentää oo VR. MUT EIHÄN SE oho caps.NI EI hei mitä vittuu. ni eihän se tienny mitä suunnitellmii noitatohtoril oli. sana tohtori näyttää vähä samanlaiseltku sana teboil. The boil. The boiling room,

Ja sit kaikki oli niinku silleejoo joo joo. siis niinku siin laulus wheels of the bus go round and round and bingo was his name.

#5 kirjoitettu 01.03.2010 00:37

Missä höyhenet putoavat maailmankiertue

Kuulokkeistani kuuluu varsin modernia räppimusiikkia, en tiennytkään että Ruotsiin saapumisella on näin suuri vaikutus ihmisen psyykkeeseen - tai ehkä syy on niissä pienissä kellertävissä pillereissä, tai niissä kolmessa kolmen vartin vodkassa joita huitaisin naamaani yöllä. Joka tapauksessa, makaan epämukavassa asennossa jalat kattoa kohti osoittaen - liikkuminen tuntuu tuskalliselta. Suurella vaivalla saan kammettua itseni horisontaaliseen asentoon, josta rämähdän istualleni samantien - silmissäni sumenee ja tasapainoaistini on aivan sekaisin - lisäksi kammottava räppimusiikki raatelee hermojani. Otan kuulokkeet pois korviltani ja keskityn ympäristööni, tunnistan paikan - se on laivan hytti. Aivan, näin pitikin - vessasta kuuluu oksentamisen ääntä jota seuraa vessan vetämisen selvästi tunnistettava ääni. Vessan ovi aukeaa ja Repa työntää kalpean naamansa esiin kääntäen harhailevan katseensa minuun virkkoen:
"Katsos äijä on heränny, muut on aamupalalla. Lupasivat tuoda munia."
Yritän paikkailla aukkoja muistissani ja ymmärtää mitä ovat munat. Kasaan kamojeni jäänteet kassiini ja puen housut jalkaani.

Joku mies heiluu määrätietoisesti keskellä tietä, Repa joka on kuskinamme yrittää arvata moisen ihmisen tarkoitusta - matkustamosta me muut huudamme, että se vaan tahtoo meidän jatkavan matkaa nopeammin. Tuijotan epämiellyttävän, ruotsia solkkaavan poliisin naamaan. En saa mitään selvää sanoista, noinkohan se on jokin salakieli mitä hölisee. Jake alkaa huutamaan jossain peltiseinän, joka bussimme kylkenä toimii, ulkopuolelta - kuuluu muutamat kirosanat ja Jake ilmestyy näköpiiriini heiluttaen jotain mystistä paperinpalaa. Jatkan uniani, en ole oikein siinä kunnossa, että kykenisin sakkolapuille mitään tekemään.

Vihdoin saavumme ensimmäiseen määränpäähämme, liukuovi avautuu ja kitkerä savupilvi karkaa bussistamme. Vanha löhikäärme on päästänyt taas yhden hönkäyksen. Joka puolella on kengännauhoja kun retkahdan selälleni parkkipaikan märälle asfaltille. Näen uuden ulottuvuuden, jossa kasvaa nännejä suomuisesta - vihreästä pellistä. Rumpalin selitettyä, että se on vain maalaus kuplevaagenissamme lopetan huutamisen. Roikun jotenkin sohvanomaiseen istumapäätteeseen, joku tunkee kuuman kupillisen mustaa nestettä käteeni. Viiksiä viipottaa joka puolella kun palaamme, ilmeisesti hyvin kaaottisen illan jälkeen liikumamobiiliimme. Joku on asentanut pienen kuusen katolle, yritän selvittää onko nyt joulu ympärilläni parveilevilta naamoilta - lisää viiksiä viipottaa. Unessani pelasin biljardia, herään sykkyrästä kuublewaagenimme vasemmasta takanurkasta. Näkemästäni päätellen muittenkin viikset ovat hieman vinossa.

Joku harhainen bodari, joka puhui erittäin huonoa ruotsia, heitti meidät ulos baarista, jossa meidän oli tarkoitus soittaa - hän oli basistimme. Ahtaudumme takaisin köppelduugeniimme, jonka seinistä kasvaa merivuokkoja. Taas uusi kirjekuori aukeaa ja arkillinen syövyttävää tavaraa liukuu ulos ja yllemme. Katon myrskylyhty heiluu hypnoottisesti kuin hyvin omituisessa myrskyssä. Toverini, mustaparta uloslukien, jakavat kanssani nämä seitsemän merellistä ammetta kaikkine kosteuksineen. Humina hiljentää vauhtia, kiroilua ja hidastuneita kaatumisia - valkoista valoa hetkellisesti. Kaksi tuntia työntämistä ja pääsemme pois ojasta.

Naattopäivänä joulukuusen vuonna, lommoinen taivaspolkumme päättyy savuiseen takahuoneeseen. Seinään on maalattu järjettömän ruma eskimo - jollain viirannut yliskammarissa. Matto on kosteaa kokolattiamattoa, ja vetinen tarjoilija tuo viinapulloja näkymättömästi luoksemme. Laavalamppumme on ilmeisesti rikkonut göbbelwaagenimme tupakansytytinlaitteiston, päättelemme koska kosteat blunttimme eivät ota palaakseen. Kosteus on pilannut osan laitteistostamme, mutta epäilemme pilan olleen hauska. Lentävä minibussimme on matkan loppuvaiheilla kasvattanut itselleen vessan. Myös merenneitoja on näkynyt useammin, jatkuvaan kylmyyteenkin on jo jotenkin tottunut. Isoimmat ja rohkeimmat kalat ovat haukanneet rumpalin pohkeesta muutamia paloja irti, se hieman saattaa haitata soittoa tulevaisuudessa - mutta tällä hetkellä kaikki vaikuttaa kokonaisuutena hyvin valoisalta, kaikesta pimeydestä huolimatta.

Jake palasi taxfreestä mukanaan huonoja uutisia, kuulemma kassoilla ei ollut enää miehitystä. Huolestuttavinta on huumevarastoidemme nopea tuhoutuminen, pienikin altistuminen dööselwaagenimme raikkaan vetiseen ilmaan aiheuttaa kaiken liukenemista. Rumpali ehdotti yläpediltä, että mahdollisesti olemme trippailleet liikaa ja joku on ajanut liian syvään ojaan - siksi kaikkialla kasvaa meriruohoa, joka ei suostu palamaan parhaassakaan bongissa. Kaikkein pessimistisin tilanteeseemme on basistimme, joka on ehdottanut koko kiertueen perumista ja kotiin palaamista. Lienee sanomattakin selvää ettei moiseen ehdotukseen kukaan suostu, tästä vielä noustaan.

Basistimme on kadonnut yön aikana, hän oli viime iltana väittänyt taitojensa ruostuvan kuten soittimensa kielten. Pelkäämme, että taikabussiamme ympäröivät virtaukset ovat hänet vieneet - ehkä jopa pois koko aluksesta, kenties hänen ruhonsa pian ilmestyy jonkin pahaa aavistamattoman kalastajan verkkoon. Me muut jatkamme työtämme kansojen piristäjänä, vielä nytkin voi ohikulkevien laivojen kannella kuulla hentoja säveliä hieman Ahvenanmaasta länteen - suunnilleen niillä kohdin missä Ms. Mariella upposi jouluaattona 1999 törmättyään joulukuuseen.

#6 kirjoitettu 07.03.2010 12:52 Muok:08.03.2010 08:43

Psykedeelinen bussimatka

Oli taas harmaa maaliskuinen päivä ja Bussi numero 35 körtötteli jälleen samaan tapaan kuin eilenkin. Tai kuten toissapäivänä tai sitä edellisenä. Ohitse valui loskaa ja lehdettömiä koivuja. Sen jälkeen taas lisää loskaa ja lisää lehdettömiä koivuja. Mikko Nieminen ajoi taas samaa harmaata reittiä samanlaisena harmaana päivänä kuten eilenkin. Tai kuten toissapäivänä tai sitä edellisenä. Mikon päässä soi CMX:n biisin pätkä jossa laulettiin: "Jos mikään ei muutu, niin kaikki vain jatkuu loputtomasti samaa". Hänen vaimonsa Maija oli ottanut taas hänen Ford Focus autonsa taas käyttönsä, koska hänen työmatkansa oli kuulemma pidempi. Ulkona näkyi loskaa ja masentuneen näköisiä ihmisiä kiirehtimässä. Kuten äskenkin tai sitä edellisenä hetkenä. Kuljettajan radiosta soinut Britney Spearssin Womanizer kappale alkoi taas alusta kuten eilenkin. Tai kuten toissapäivänä tai sitä edellisenä. Kohta radiouutiset kertoisivat taas huumeita vastustavien äärikristittyjen mielenosoituksesta aivan kuin eilenkin. Tai kuten toissapäivänä tai sitä edellisenä. Oppositio ehdottaisi taas LSD:n myynnin vaikeuttamista tai ainakin sen verotuksen kiristämistä kuten eilenkin. Tai kuten toissapäivänä tai sitä edellisenä. Hallitus taas äänestäsi opposition esitykset nurin kuten aina. Mikon päässä soi CMX:n biisin pätkä jossa laulettiin: "Jos mikään ei muutu, niin kaikki vain jatkuu loputtomasti samaa", kuten äskenkin. Tai sitä edellisenä hetkenä. Muistinko kertoa, että ulkona bussin molempien sivustojen ohitse valui loskaa ja lehdettömiä koivuja? Aivan kuten eilenkin tai sitä edellisenä päivänä.

Mikon elämä oli vitun perseestä kuten eilenkin. Tai kuten toissapäivänä tai sitä edellisenä.

#7 kirjoitettu 07.03.2010 21:30

MATKALLA

Menetimme suurimman osan Jimiä jossain Herttuakadun ja Pääkallosaaren välillä, kun bussin ovesta tulvineet sympaattiset silpojaravut kuohitsivat hänet ja tarjosivat paloja hänen miehuudestaan valeneitsyille, jotka puolestaan uhrasivat ne origamiameeboille. Jos niiden plasmamaisten ruumiiden hehkuvia värejä oli uskominen, ne näyttivätkin maistuvan mitä suurimmalla mielihyvällä. Jimi oli silloin ollut samassa kunnossa kuin nytkin, uristen omalla kielellään, jota näemmä vain hän ja karpalokeijut ymmärsivät.
Uh gööräh mesa lomaniko, hän urisi yhä uudestaan ja uudestaan nyökkäillen.
Mutta piruako Jimistä, olihan meillä muutakin mietittävää, sillä bussin olivat näemmä valloittaneet sisilialaiset uhkapeliliskot valeasussa, sillä aina välillä ihmisten naamioiden takaa venähti niiden leveä liskonnaama näkyviin.
Mutta onneksi urheat toverimme olivat aina tarkkana, sillä kun ne alkoivat heitellä myrkyllisiä pelikorttejaan tuolien pehmusteista, poistuimme bussin takaosaan, jättäen ne sihisemään kirouksiaan ja peittäen korvamme niiden naaraiden seireenimäiseltä laululta, joka kutsui koko maailmaa suuren pelipöydän ääreen.
Siinä vaiheessa meitä oli enää kolme.
Minä, Petteri ja Jani.

Matka ei tosiaan ollut tähän mennessä menestys, sillä olimme Jimin lisäksi menettäneet Waltterin jo alkumatkasta, kun tämä oli lyöttäytynyt punaisen eri sävyissä hehkuvan hippitytön seuraan.
Vaan eipä silti, kaunis tyttö ja vielä kauniimmat värit.
Olimme huomanneet heti bussiin astuttuamme kosmisten voimien kosketuksen kaikkialla ympärillämme ja siksi pysyttelimme niin valppaina kuin se nyt vain oli tällaisella matkalla.

Nyt tilanne alkoi kuitenkin näyttää sen verran uhkaavalta, että päätimme yksissä tuumin napata Jimin jäännökset mukaamme ja poistua väliaikaisesti rauhoittumaan, sillä bussin etuosaan oli ilmestynyt uhkaavana sinisen eri sävyissä sykkiviä jäykkänä kulkevia lipuntarkastajia.
Synkänsininen hetki oli näköjään saapunut bussiin.
En saanut Waltterin puheesta selvää, mutta kuultuani lipuntarkastajien kylmän sävyn ymmärsin, että on aika poistua. Kosmisen vapaamatkustamisen haittoja olivat juuri nuo kärppänä lippuja tivaavat siniset pirut.
Hippityttökään ei näköjään lämmennyt enää Waltterin puheista, joten ymmärrettyään yskän toverimme yritti siirtyä takaisin riveihimme, mutta silloin oli jo aivan liian myöhäistä, sillä piirittävät lipuntarkastajat alkoivat jo penätä tältä henkilöpapereita, jotka luonnollisestikaan eivät kuuluneet kosmisten vapaamatkustajien vakiovarusteisiin.
Sakkolappuvihkojen ilmestyessä lipuntarkastajien vyötäröltä käsiin nyökkäsin surulliseti tovereilleni, auttaessani Jimiä pystyyn.

Piiritetty Waltteri katsoi tuskaisesti anoen meihin päin, kun lipuntarkastajat alkoivat lätkiä tätä julmasti paksuilla sakkolappuvihkoillaan. Mutta herra paratkoon, me emme ole jumalia, ja kyllähän toverimme hyvin tiesi, että noiden julmien olentojen pihtimäisestä otteesta ei voi paeta muuta kuin mustikoiden haaviin. Jo nyt kuski oli epäilemättä soittamassa heille.
Mutta siinä vaiheessa Messukylän risteyksen pysäkki ilmestyi etuoikealta näkyviin, ja minä painoin nappia.
Uh, Jimi mörähti ja minä katsoin Petteriä ja Jania surullisesti päätäni heiluttaen.
Suunnistimme ovea kohti.
Waltteriparka, mikään ei enää voisi pelastaa häntä mustikoiden klaanilta.

Bussin pysähdyttyä Jani vilkaisi varovaisesti ulos ja poistui kuin normaalit ihmiset ikään ulos bussin ovesta. Muutama origamiameeba poistui purppuran kauniissa väreissä hehkuen samalla bussin avauksella tämän kanssa.
Kai niillä oli jotain mielessä, sillä muutama niistä leijui läheiseen metsään, jossa rymisteli oletettavasti metsäinsinöörihirviöiden villiintynyt lauma. Kosmiset karman jumalat meitä niiden raivolta varjelkoon. Onneksi oli vielä suhteellisen valoisaa, emmekä olleet metsässä, muuten niiden tulenpalavien silmien hehku olisi polttanut surrealistisia kaavoja lähtemättömästi mieleemme.

Karpalokeijut leijuivat Jimiä suojellen tämän ympärillä kun loikkasin kuin ninja ulos linja-autosta.
Pahaksi onneksi loikkani oli lievästi sanoen ylimitoitettu, sillä hyppäsin suoraan karhunvatukkapuskaan. Onneksi oli satanut jo useamman viikon lunta, joten pieniä naarmuja lukuun ottamatta selvisin suhteellisen ehjin nahoin.
Jimi ei ollut yhtä onnekas, vaan poistuessaan bussin suojasta joutui pahansuovan naispuolisen sauvakävelijälauman pahoinpitelemäksi. Satunnainen matkustaja olisi voinut erehtyä luulemaan, että kyseessä oli vain vanha mummo, jonka tämä erehtyi kaatamaan, mutta kosmisia matkustajia ei petetty, sillä silmiemme edessä tuo pahansuopa olento jakaantui useampaan kertaan ja olennot alkoivat ladella rivouksia, sauvojen viuhuessa kaikkien niiden kädessä. Petteri ja Jani yrittivät ehtiä hätiin, mutta yhä kasvava lauma saartoi heidät, joten hekin saivat osansa olentojen käsissä heiluvista sauvoista.
Koska mikään muu ei auttanut, otin povitaskustani tupakan, ojensin sen alkuperäiselle sauvakävelijälle ja nostin Jimin ylös, samalla kun typertynyt olentoparvi jäi katsomaan maasta sauvojen keskeltä minua ja tovereitani.

Koska ilta oli jo pitkällä, ehdotin että kävelisimme Puurron risteykseen, ja ottaisimme linja-auton numero 421 keskustaan. Petteri nyökkäsi ja Jani murahti jotain ja Jimi… No, hän jutteli edelleen karpalokeijuille, joten oletin ehdotukseni menneen lävitse.
Pysäkki oli ihan kulman takana, ja vain viitisen minuuttia myöhemmin bussikin saapui.
Ennen kuin päivä vaihtui, näimme vielä Waltterinkin.
Mutta se retki onkin jo ihan toinen tarina, josta tietävät vain mustikat ja me.