Mikseri.net

#2 kirjoitettu 24.03.2009 19:29

Unohdus

Löydän itseni metsästä, niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisestikin. En muista miten jouduin tänne. Hanki ylläni suojaa minua lumimyrskyltä, jonka kuulen riehuvan kinoksen ulkopuolella. Täällä on hieman kuuma mutta en uskalla riisua mitään paleltumisriskin vuoksi. En halua myöskään tulla haudatuksi elävältä, joten ryömin ilmareiästä ulos.

Aurinko paistaa surutta suoraan silmiini. Läpinäkyvä valonsäde aikoo ilmeisesti sokeuttaa minut. Sehän passaisi, sillä en enää haluaisi kohdata sellaista näkyä minkä näen suoraan edessäni: maa on kauttaaltaan nokinen, ei elonmerkkejä missään, siellä täällä sulaa laavaa ja sitten - ei mitään. Pelkkää pimeää silmänkantamattomiin. Takanani ei myöskään ole enää mitään lumimajan lisäksi. Ei enää metsää, jossa tuuli ujeltaa raivoissaan paiskoen oksia maahan.

Tämän täytyy johtua yliluonnollisista syistä, mietin, ongelma vain on siinä, etten usko yliluonnollisen olemassaoloon. En ainakaan tätä ennen. Mutta miten tämän sitten voisi selittää? Jos ydinpommi olisikin lakaissut kaiken maan tasalle niin miksi minä olisin täällä, ainoana eloonjääneenä? Ja mikä selittää sen, että lunta ja laavaa on samalla, hyvin läheisellä alueella? Hyvä on, on maita joiden vuoristoissa on tulivuoria, mutta minä asun helvetti soikoon Suomessa. Ei täällä ole tulivuoria. Eihän? Ja sitten tämä pimeys. Absoluuttinen pimeys joen toisella puolella. Läpipääsemätön, tiheä pimeys joka odottaa ahnaasti että pääsisi nielaisemaan minutkin pohjattomaan kitaansa, raaja kerrallaan.

Kauhistun ajatusta ja rupean pyörimään ympyrää (muuallekaan en voi lähteä sillä pimeys ympäröi minua joka puolelta ja kasvaa kasvamistaan) ja mietin. Näillä epämääräisen mittaisilla kävelyilläni en pääse minkäänlaiseen järkevyyteen tapahtumien kulusta ja olen aikeissa luovuttaa, kun huomaan maassa lapun. Olen aivan varma ettei se ollut siinä aiemmin. Siinä lukee, hyvin koukeroisilla vanhan ajan kaunokirjaimilla, näin:

Kuka sammutti Auringon?
Ei enää valoa
vain pimeyttä,
jok’ikinen mennyttä kalua

Pudotan kauhistuneena lapun maahan. Tuo runo, se on niin kovin tuttu enkä silti muista mitään ja silti se ajaa minut hulluksi. Kuka sen kirjoitti? Olinko se kenties minä, vai oliko se s…

Silmäni pullistuvat päästä ja alan kirkua äänettömästi tyhjyyteen kun muistan kuka kirjeen kirjoittaja oli.


dbgirl muokkasi viestiä 16:46 27.04.2009

#3 kirjoitettu 25.03.2009 14:48

sisältää K-18-materiaalia...

Kävelyilläni yleensä poikkean vanhan Martta-tädin luona. Tuo vanha nainen, isäni sisko, on yksinäinen ja tarjoaa mielellään kahvit harvoille vierailijoille. Tänään sinne mennessäni joudun kahlaamaan lumessa. Hanki on kuin paksu valkea peitto jonka alla tädin talo nukkuu. Ovelle päästyäni huomaan kummallisen asian; se on auki. Hiukan raollaan oleva jykevä ovi narahtaa kun astun sisään. Martta-täti on hiukan hajamielinen, mutta olisi luullut viimeistään kylmän ilman kertovan hänelle hänen unohtaneen sulkea oven. Tuntuu, että talossa on ollut kylmä jo pitkään. Alan pelätä pahinta, enkä melkein uskalla mennä pitemmälle taloon. Olen jopa aavistavinani kalman hajun.

Juuri silloin tätini säikäyttää minut tulemalla yhtäkkiä esiin nurkan takaa, keittiöstä.
"Ai hei, olinkin kuulevinani jonkun ovella! Tämäpä ihana yllätys! Mutta miten pääsit sisälle?"
"Ovi oli auki..." vastaan huomioni ollessa kiinnittynyt tätini omituiseen, teennäisen pirteän kuuloiseen ääneen. Mutta vielä omituisempaa on se, että hänen ihonsa on todella harmaa ja kalpea. Tätini huomatessa oudon ilmeeni, hänenkin ilmeensä vakavoituu. PAM! Ovi takanani läimähtää kiinni itsestään.

"Tulepa tänne keittiöön, kultaseni. Olin juuri laittamassa erikoisherkkuruokaa! Mutta se on yllätys..." jatkaa tätini pelottavaksi käyvällä äänellään. Kävelen tädin perässä keittiöön. Ällistys ja inho valtaa mieleni, kun näen mitä täti on puuhaillut keittiössä. Tiskipöydällä on kissa... sama kissa on myös ruokapöydällä. Keskeltä yllättävän siististi kahtia halkaistu naukumaija haisee vereltä ja ulosteelta. Ruokapöydällä olevassa puoliskossa sojottaa pystyssä haarukka. Täti alkaa pilkkoa veitsellä tiskipöydällä olevaa puoliskoa kuin porkkanaa.

En saa sanaa suustani. Pidättelen oksennusta ja siirryn hitaasti kohti puhelinta. Nostan kuulokkeen vain huomatakseni, että johto on katkaistu.
"Eipä kutsuta ylimääräisiä vieraita! Ei tästä riitä useammalle." kuuluu keittiöstä. Juoksen ovelle, mutta se ei aukea. On kuin joku pitäisi sitä ulkopuolelta tiukasti kiinni kahvasta. Käännyn ympäri, ja - TÄTINI SEISOO TAKANANI KÄDESSÄÄN KEITTIÖVEITSI. Hulluuden kiilto harmaissa silmissä ja kiivaasti hengittäen hän kohottaa veitsen ylös. Livahdan sivuitse karkuun kun se kolahtaa oveen. Juoksen takaovelle, mutta sitäkin pidetään kiinni ulkoa käsin.

Pakokauhun vallassa juoksen rappuset ylös, tätini seuratessa kannoillani inhottava vääristynyt virne kasvoillaan. Ylhäällä tajuan, että olen umpikujassa. Eihän yläkerrasta pääse mihinkään. Kirjoituspöydän ääressä on tukevan näköinen tuoli. Otan sen selkänojasta tukevan otteen, ja nostan sen pääni päälle.
"Älä tule lähemmäksi!" huudan vaanivasti lähestyvälle tädille. Hänen hengityksensä kulkee kylmänä sihinänä yhteenpuristettujen hampaiden välistä. Silmien neulanterävät pupillit pistävät minua - TUNNEN ne oikeasti ympäri kehoani. Yliluonnollisista syistä tai pakokauhuni takia tunnen tätini ympärillä kuin jonkinlaisen voimakkaan, pahantahtoisen kentän. Se on puuduttava, ja haluan vain sen loppuvan.

Isken tuolilla Martta-tätiä päähän. Käteeni jää kaksi puupalaa, lopun tuolista pudotessa kolisten lattialle. Tätiin tuo vaikuttaa siten, että hän pysähtyy hetkeksi pitelemään päätään, mutta jatkaa sitten lähestymistä. Heitän oikeasta kädestäni pienemmän puunpalan häntä päin, ja otan vasemmassa kädessäni olevasta pitkästä palasta kaksin käsin tukevan otteen. Alan surutta hakkaamaan ennen niin rakasta tätiä tuolin selkänojan palalla päähän ja käsiin. Hän pudottaa veitsen. Jatkan hakkaamista - täti putoaa polvilleen.

Huohottaen, kättä pitempää kohotettuna pitäen ja berserkkimäisen kilahduksen jälkimaininkeja nautiskellen katson tuota edessäni polvillaan huojuvaa, veriseksi muhjuksi kasvoiltaan muuttunutta olentoa. Pahuuden aura ei ole hävinnyt, ei edes pienentynyt. Toivon, ettei minun tarvitse jatkaa tätä, että voisin vain unohtaa koko asian. Herätä painajaisesta. Sitten tädin tuhotulle naamalle leviää irstas, harvahampainen irvistys ja hän kähisee "hähähäää...." kuin maan alta. Isken kaikin voimin tuota kuvatusta päähän.

Täti kaatuu taaksepäin ja kierii äänekkäästi jyrkät portaat alas. Sitten on ihan hiljaista. Portaiden alapäässä makaa luonnottomaan asentoon vääntynyt verinen hahmo. Pahuuden aura on hävinnyt - ainakin tuosta ruumiista. Menen ulko-ovelle. Kahvaan tarttuessani pysähdyn. Se sama pahuus on juuri oven takana. En normaaleilla aisteilla havaitse siellä mitään, mutta TIEDÄN sen olevan siinä. Tällä kertaa entistä pahemana ja lopullista tuhoa enteilevänä. Ehkä se ei ole edes se sama pahuuden aura. Ovi avautuu itsestään. Sen takana seisoo kalpea mustapukuinen mies. Hän astuu sisään.

Mies ei sano mitään, tuijottaa vain. Sitten, haudan takaiselta kuulostavan satojen kuolleiden sielujen valituksen kera, hänen vaatteensa muuttuvat tomuksi ja karisevat maahan. Heti perään miehen nahka repeilee auki ja valahtaa maahan kuin haalari tai pikemminkin banaaninkuoret. Shokin lamaannuttamana en voi muuta kuin katsella. Mies on nyt lihasten ja verisuonten peittämä luuranko, jonka kallo on läpinäkyvä paljastaen sairaat aivot ja kaikki inhat päänsisäiset elimet. Leuka avautuu ja olennon äänihuulet töräyttävät ilmoille jonkinlaisen trumpettia muistuttavan särinän.

Pahuuden aura on kasvanut tuskalliseksi, sykkiväksi ja eläimellisen, loputtoman pahantahtoisuuden tiivistymäksi joka ympäröi tuon hirvittävän hahmon kuin musta sumu joka tavoittelee minua. Se tunkeutuu sisääni. Osaan ajatella enää vain kuolemaa, ja peräännyn taaksepäin. Kompastun tätini ruumiiseen, jonka seurauksena kaadun selälleni lattialle. Silloin tuo sisään tullut olento päästää uuden trumpettiäänen, edellistä särähtävämmän ja kirkuvamman, ja tulee päälleni. Oksettavat kasvot, joiden mustat silmämunat näen läpinäkyvän kallon takia kokonaan, tulevat omien kasvojeni eteen. Viimeinen ajatukseni on vain tyytyväisyyttä siitä, että tuo kaikki viimein loppuu, kun näköni hämärtyy ja tulee lämmin olo.

#4 kirjoitettu 30.03.2009 17:07

Unohdus, lipsahdus, armo ja ammattitaidottomuus.

Hanki on valkea, kutsuva ja lämmin. Tunnen sen poskellani maatessani tässä. Lämmin. Kuin ihollani olisi jokin läpinäkyvä kalvo joka estää ulkomaailmaa käymästä hermoilleni. Hanki on valkea, hanki antaa unohtaa.

Jokin tarttuu minuun kuin lapaseen, tunnen sen neljässä kohdassa samanaikaisesti. Yliluonnollisista syistä kohoan ilmaan ja sen halki. Hanki jää taakseni tahtomattani. Minun on kylmä. "Mihin viette minua!" Huudan, mutta sanat eivät muodostu sinisiltä huuliltani enää. "Mihin..."

Kuulen ympäriltäni ääniä, melua ja huutoja. Tasaista hurinaa. Kylmää. Tunnen jännitteen virtaavan ruumiini läpi surutta, se kääntää kehoni lähestulkoon kaksin kerroin. Se tulee uudestaan. Sen jäljessä tasainen piipitys. "Saimme hänet." Kuulen ensimmäiset selkeät äänet. "Saimme..."

Kävelyilläni näissä lumivalkeissa käytävissä muistan vielä sen lämmön poskellani. En ole kiittänyt niitä tuomittuja jotka minulta sen riistivät. He eivät ansaitse sitä. En halunnut tänne, halusin lämpimään. "Eivät voineet kysyä, niinhän?" Naapurisängyn vanha nainen kysäisee huomattuaan minun saapuneen huoneeseen kasvoni tuskasta väärässä. "Eivät voineet..."

Yö on pahin, sanovat. Sänky on sitova, seinät ahtaat. Kuun valo kutsuva tanssii ikkunanpielissä lumoavin askelein. Raahaudun ylös sijoiltani, ikkunalle ja siitä ulos. Annan viiman viedä, kylmän kulmillani kumartaa, maan nälkäisen nakertaa.

#5 kirjoitettu 30.03.2009 20:21

hei, en ole ennen osallistunut, joten saatte vähän valaista.. TDi tuossa vaan hämää, tarkottaako se jotain määrittelyä, vai onko kyseessä vaan plain Kirjoituskilapilu? saako kirjottaa ihan mitä vaan millä tyylillä vaan mitenpäin vaan? saako tahallisista kirjoitusvirheistä miinusta! jeeh, alotampa heti kirjoittamaan,! kirjotampa hesse-kafkamaisen novellin, tai ehkä jotain muuta! D: saako olla tekemällä tehty? ewew