Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

1 2 Seuraava >

Kirjoittaja Elvis Presley

mikainen

#1 kirjoitettu 10.11.2007 14:40

Endorpheeny kirjoitteli:
Elviksen "rock" syntyi siitä, ettei se osannut soittaa bluesina, vaan rämpytti. Se oli aikansa söpöliinipoju ja kohujulkkis. Sisältöä ei herran tekemisissä juuri ole. Myytti pitää sisällään pelkkää ilmaa.

Tuo "King Of Rock" -nimitys nyt tuli siitä, että tyyppi oli valkoinen, eikä ollut ruma.

King of rock on typerä nimitys ihan kenelle tahansa. Elvis oli kaunis poika ja manageri osasi markkinoinnin. Se on totta. Mutta myytti ei todellakaan ole pelkkää ilmaa.

Karismaa kaverilla oli vaikka muille jakaa, laulutaidon, musiikkiin eläytymisen ja esiintymistaidon lisäksi.
Ja jos "rock" Elviksen kohdalla epäilyttää niin paree kuunnella (50-luvun äänitykset) Jailhouse rockista tai A big hunk o' lovesta, miten ääntä käytetään.

Elviksen rock syntyi siitä, että alkulevytysten rockabillyyn (tai hillbillyyn) lisättiin soittimia ja taustalaulajia. Ja se hillbilly lähti siitä liikkeelle kun bändin kanssa pelleilivät blues-kappaleella. Elvis aikoi itse Dean Martinin kaltaiseksi crooneriksi tai gospel-artistiksi, mutta pelleily tuotti toisen lopputuloksen. Blues-artistiksi ei koskaan yrittänytkään vaikka sitäkin genreä levytti ja oli imenyt vaikutteita Memphisin Beale streetin mustilta soittajilta.

Ja jos Joe Cockerilta kysytään niin "Elvis was the greatest white blues singer in the world".

^ Vastaa Lainaa

Goatsemencommando
18200 viestiä

#2 kirjoitettu 10.11.2007 14:42

Vondurin versio Love Me Tenderistä on kova. Muuten en Pelviksestä juurikaan piittaa. Paitsi tietenkin se in the ghetto - biisi on kans ihan kova.

^ Vastaa Lainaa

Valium for Van Gogh
11142 viestiä

#3 kirjoitettu 10.11.2007 14:44

Elvis oli perseestä.

^ Vastaa Lainaa

Epoche
5248 viestiä

#4 kirjoitettu 10.11.2007 14:49

Kuolleet Kekkoset kirjoitti:
Elvis oli perseestä.

+1

^ Vastaa Lainaa

mikainen

#5 kirjoitettu 10.11.2007 14:53

Kuolleet Kekkoset kirjoitti:
Elvis oli perseestä.

Joitain perusteluja olisi kiva kuulla. Elvis oli perseestä...koska se haisi pahalle? Koska sillä roikkui paksusuolen kappaleita lahkeissa?

^ Vastaa Lainaa

Valium for Van Gogh
11142 viestiä

#6 kirjoitettu 10.11.2007 14:59

mikainen kirjoitti:
Joitain perusteluja olisi kiva kuulla.

Elvis oli perseestä, koska sen musa on huonoa.

^ Vastaa Lainaa

Kfied
668 viestiä
Luottokäyttäjä

#7 kirjoitettu 10.11.2007 15:02

"Jörnimisen jälkeen toiseksi parasta viihdettä taitaa olla tuo Elviksen kuuntelu ja jos mä satun olemaan yksin, niin mä saatan tehdä 'sitä' yhtä aikaa."

Elvis oli, on ja tulee olemaan vitun kova, vaikken enää pahemmin miestä kuuntelekaan.

^ Vastaa Lainaa

Valium for Van Gogh
11142 viestiä

#8 kirjoitettu 10.11.2007 15:09

Endorpheeny kirjoitteli:
Elviksen "rock" syntyi siitä, ettei se osannut soittaa bluesina, vaan rämpytti. Se oli aikansa söpöliinipoju ja kohujulkkis. Sisältöä ei herran tekemisissä juuri ole. Myytti pitää sisällään pelkkää ilmaa.

Tuo "King Of Rock" -nimitys nyt tuli siitä, että tyyppi oli valkoinen, eikä ollut ruma.

Tämä kuvaa hyvin omaa mielipidettänikin.

Elvis ei ollut Rockin kuningas vaan onnistunut markkinointitempaus. Ostetaan oikeilta muusikoilta sävellyksiä $100/kpl, pistetään joku nätti valkoinen poika laulamaan niitä ja tienataan miljoonia.

^ Vastaa Lainaa

Heijala
4760 viestiä

#9 kirjoitettu 10.11.2007 15:28

Ihan yliarvostettu jätkä. Osasi se laulaa hienosti, mutta siinäpä se. Mikään vitun kuningas.

^ Vastaa Lainaa

har
7706 viestiä

#10 kirjoitettu 10.11.2007 15:32

The Kings of rock´n´roll

har lisäsi artikkelin 15:37 10.11.2007

^ Vastaa Lainaa

Pohjois-Korea
10911 viestiä

#11 kirjoitettu 10.11.2007 15:51

Kuolleet Kekkoset kirjoitti:
Elvis oli perseestä.

Ja kuoli pillereinä syövänä läskinä

^ Vastaa Lainaa

Andy Livid
1235 viestiä

#12 kirjoitettu 10.11.2007 16:05

Jonkinsortin populaarirockin pioneeri, arvostan toki. Ja on sillä hyviä biisejäkin useita.

^ Vastaa Lainaa

mikainen

#13 kirjoitettu 10.11.2007 17:37

Jypâ kirjoitti:
Kuolleet Kekkoset kirjoitti:
mikainen kirjoitti:
Joitain perusteluja olisi kiva kuulla.

Elvis oli perseestä, koska sen musa on huonoa.

Samaa kaupallista ja massoille sopivaa musaa kuin nykyradioiden soittolistat, mutta siihen aikaan.

Tytöthän Elvistä kuuntelivat, kuten nykyään tytöt kuuntelevat nykybändejä, mitä niitä nyt onkaan.

Juu, mm. John Lennonin kaltaisia tyttöjä.

Pikkasen oli eri asia 50-luvulla kuin tänä päivänä. Rock'n'roll oli uusi juttu. Etelän mustien piirissä tietysti oli jo muutaman vuoden soiteltu samankaltaista. Mutta valkoisille amerikkalaisille ja eurooppalaisille se oli jotain aivan uutta.

Kaupallisuus tuli sen jälkeen kun oli tajuttu, että se myy. Ei niinkuin nykyään, että tehdään sitä minkä oletetaan myyvän.
"Suuret massat" lähinnä kauhistelivat niinkuin tänäpäivänä jotain metallimusiikkia. Metalli on saatanasta ja rokki on paholaisen musiikkia.

Ja tietysti nousi heti artisteja jotka olivat niille massoille tarkoitettuja, Pat Boone hyvänä esimerkkinä.

Tämä koskee tietysti 50-lukua Elviksen osalta. 60-luvulla "kapinallinen" palasi alkuperäiseen suunnitelmaansa joka suunnan viihdetaiteilijana.

^ Vastaa Lainaa

mikainen

#14 kirjoitettu 10.11.2007 17:44

Endorpheeny kirjoitti:
En ole vielä kuullut levytystä, jossa Elvis tulkitsisi paskaakaan.

Jaa, no kuuntele toinenkin biisi jos vaikka osuisi kohdalle.

Otetaan oikein selkeä esimerkki: If I can dream

Jos musatyyli ei iske niin ei voi mitään, mutta tulkintaa löytyy.

mikainen muokkasi viestiä 17:49 10.11.2007

^ Vastaa Lainaa

Epoche
5248 viestiä

#15 kirjoitettu 10.11.2007 17:48

Elviksen kunniaks tietty täytyy sanoo, et on se sentää parempi ku TikTak..Nykyäänhän poppi on rokkii, rokki on itkukyynelpissistä, rappi on suomenkielistä, r&b on peppupoppii, proge on taideitkukyynelmukarokkii, hevi on Aria..-..joten mitä muuta voi tehdä, kuin vetää persleyt muistellen aikoja - jolloin rokilla elvisteltiin eikä oltu nöyriä, rahaa oli niin paljon et sitä tulee lisää viel 30 vuotta kuoleman jälkeenki..Ja janakkalan puiset rattaat

^ Vastaa Lainaa

rawhead
3117 viestiä

#16 kirjoitettu 10.11.2007 18:20

NORTON kirjoitti:
Elvistä kovempaa ei enää tule. Varsinkin se Elviksen loppukausi on jotain käsittämätöntä.

Esim. "That´s the way" leffa on kyllä katsomisen arvoinen. Siinä kyllä näkee ja kuulee sen uskomattoman sielukkuuden ja karisman esityksessä. Sitä ei todellakaan elviksen jälkeisillä laulajilla ole ollut. Elvis on kingi.

^ Vastaa Lainaa

Kfied
668 viestiä
Luottokäyttäjä

#17 kirjoitettu 10.11.2007 18:27

rawhead kirjoitti:
Esim. "That´s the way" leffa on kyllä katsomisen arvoinen. Siinä kyllä näkee ja kuulee sen uskomattoman sielukkuuden ja karisman esityksessä. Sitä ei todellakaan elviksen jälkeisillä laulajilla ole ollut. Elvis on kingi.

Nimen vitun omaan!

^ Vastaa Lainaa

Hellbilly
369 viestiä

#18 kirjoitettu 11.11.2007 22:29

Alkuaikojen Elvis on täyttä rautaa. That's Allright Mama yksinään on tarpeeksi kova tehdäkseen Elviksestä hiton kovan muusikon, ja siihen kun heittää mukaan vielä muut kovat Sun-nauhoitukset tai ekan LP:n, niin on yllin kyllin todistusaineistoa siitä miksi Elvis oli niin kova. Miehen äänessä ja tyylissä oli karismaa. Ja esmes American Trilogykin hoituu niin mallikkaasti että huimaa. Ja vaikka Willie Nelson vetää Always On My Mindin kovemmin saa se Elviksenkin käsissä hienon käsittelyn.

Noista alkuaikoijen Rock 'n' Roll & Rockabilly-heeboista pidän Cochranin, Vincentin ja Perkinsin musasta enemmän, mutta Elviksessä oli sitä karismaa joka kyllä tavallaan nosti hänet muiden ylle.

^ Vastaa Lainaa

Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#19 kirjoitettu 12.11.2007 08:13

Elviksen musiikista en kamalasti tykkää. Sitä en silti kykene kiistämään etteikö Elvis olisi hyvä laulaja vaikka joitain ikäviäkin maneereita vähän liikaa tunkee sinne lauluunsa.

Niitä aitoja versioita (ei näitä moderneja remastereita) on kyllä silti hauska kuunnella ihan vain niiden saundien vuoksi joskus.

^ Vastaa Lainaa

Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#20 kirjoitettu 12.11.2007 09:16

Endorpheeny kirjoitti:

Helpostihan sen kiistää.

Itse koen valehtelun henkilökohtaisesti vakeaksi, joten minulle se on hankalaa.

^ Vastaa Lainaa

Siddhartha
883 viestiä

#21 kirjoitettu 14.11.2007 18:11

Kuolleet Kekkoset kirjoitti:
Elvis oli perseestä.

oot kyl erehtyny reiästä.

^ Vastaa Lainaa

Lemmiwinks
1149 viestiä

#22 kirjoitettu 14.11.2007 18:21

Yöh, mikä tissiposki.

^ Vastaa Lainaa

Valium for Van Gogh
11142 viestiä

#23 kirjoitettu 14.11.2007 18:36

Siddhartha kirjoitti:
Kuolleet Kekkoset kirjoitti:
Elvis oli perseestä.

oot kyl erehtyny reiästä.

Pääasia, että olemme kumpikin samaa mieltä siitä, että Elvis oli ihan reiästä koko jätkä.

^ Vastaa Lainaa

mikainen

#24 kirjoitettu 01.01.2008 13:34

Nyt kun Elviksen alkupään tuotannosta on tuo 50 vuotta aikaa tulee kauppoihin ilmestymään kaikenkarvasita kokelmaa entistä enemmän kun äänitteiden suoja-aika umpeutuu.

Johan noita jo näkyi Prsimassakin, kokoelmaa biiseistä vuosilta 1954-56.

Hirvittää ajatella ensi vuosikymmentä kun Beatlesit sun muut umpeutuvat.

^ Vastaa Lainaa

rawhead
3117 viestiä

#25 kirjoitettu 01.01.2008 13:39

Menee vielä tovi tekijänoikeuksien umpeutumiseen (jos sitä tarkoitit) ... ...Suojattuja teokset ovat tekijän elinajan ja 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä. www.teosto.fi

Esimerkiksi Paul McCartney on vielä aika hyvin voimissaan. Sekä vielä taitaa olla elossa Elviksen esittämien biisien säveltäjät. (esim. Jerry Leiber ja Mike Stoller)

rawhead muokkasi viestiä 13:46 01.01.2008

^ Vastaa Lainaa

Sandman
2360 viestiä

#26 kirjoitettu 02.01.2008 09:13

sv kirjoitti:
paikoin ihan jees, mutta selkeesti yliarvostettu.
oon ihan samaa mieltä.

^ Vastaa Lainaa

Coivisto
8780 viestiä

#27 kirjoitettu 02.01.2008 09:22

En paljoa oo perustanu mistään muusta kappaleesta kuin In The Ghetto
Loistavat vokaaliosuudet ja hienot lyriikat.
Tämä kappale on omasta mielestäni niin kaukana muusta "Kuninkaan" materiaalista että huh huh.
Onko Elvikselle muita loistavia kappaleita ollenkaa?

Silti.. Kaunis.. Aivan loistava kappale.

^ Vastaa Lainaa

rawhead
3117 viestiä

#28 kirjoitettu 02.01.2008 09:41

Coivisto kirjoitti:
Onko Elvikselle muita loistavia kappaleita ollenkaa?

On, esimerkiksi Always On My Mind on kyllä hieno ja kaunis kappale tämäkin, sekä hieno on myös You gave me a mountain

rawhead muokkasi viestiä 09:44 02.01.2008

^ Vastaa Lainaa

Larry Peninsula
359 viestiä

#29 kirjoitettu 02.01.2008 13:14

Elviksiäkin on niin monenlaisia. Always on my mind on ehkä mielestäni parempi Willie Nelsonin versiona.

Elviksen green green grass home ja amazing grace tulkinnat on loistavia. On mulla myös monen lp:n boksi jossa lienee miltei kaikki Elviksen biisit. Pitääpä ottaa pois sekin kaapista, pyyhkiä pölyt ja laittaa niin sanotusti ramppa kalakattamaan. No mikä jottei.

vertailuksi Willien version

^ Vastaa Lainaa

mikainen

#30 kirjoitettu 02.01.2008 19:16

rawhead kirjoitti:
mikainen kirjoitti:
Nyt kun Elviksen alkupään tuotannosta on tuo 50 vuotta aikaa tulee kauppoihin ilmestymään kaikenkarvasita kokelmaa entistä enemmän kun äänitteiden suoja-aika umpeutuu.

Johan noita jo näkyi Prsimassakin, kokoelmaa biiseistä vuosilta 1954-56.

Hirvittää ajatella ensi vuosikymmentä kun Beatlesit sun muut umpeutuvat.

Menee vielä tovi tekijänoikeuksien umpeutumiseen (jos sitä tarkoitit) ... ...Suojattuja teokset ovat tekijän elinajan ja 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä. www.teosto.fi

Esimerkiksi Paul McCartney on vielä aika hyvin voimissaan. Sekä vielä taitaa olla elossa Elviksen esittämien biisien säveltäjät. (esim. Jerry Leiber ja Mike Stoller)

rawhead muokkasi viestiä 13:46 01.01.2008

Ei, kyllä tarkoitin ihan äänitysten suoja-aikaa joka on 50 vuotta. Tekijöille (säveltäjät/sanoittajat) menee edelleen royaltit, mutta alkuperäisellä levy-yhtiöllä ei ole nokan koputtamista 50 vuoden jälkeen kuka julkaisee kokoelman artistien levytyksistä.

^ Vastaa Lainaa

mikainen

#31 kirjoitettu 02.01.2008 19:21

L. Peninsula kirjoitti:
Elviksiäkin on niin monenlaisia. Always on my mind on ehkä mielestäni parempi Willie Nelsonin versiona.

Elviksen green green grass home ja amazing grace tulkinnat on loistavia. On mulla myös monen lp:n boksi jossa lienee miltei kaikki Elviksen biisit. Pitääpä ottaa pois sekin kaapista, pyyhkiä pölyt ja laittaa niin sanotusti ramppa kalakattamaan. No mikä jottei.

vertailuksi Willien version

Tuo oli hyvä versio joo. Muistan kuulleeni joskus kahdeksan vuotta sitten Nelsonin version samasta biisistä ja kuulosti kamalalta.

Ja aika iso lp-boxi sinulla jos jotakuinkin 700 Elviksen levyttämää biisiä löytyy.

^ Vastaa Lainaa

rawhead
3117 viestiä

#32 kirjoitettu 02.01.2008 21:49

Aha, kiitos minun virheellisen korjauksen korjauksesta

^ Vastaa Lainaa

Larry Peninsula
359 viestiä

#33 kirjoitettu 02.01.2008 22:15

mikainen kirjoitti:
L. Peninsula kirjoitti:
Elviksiäkin on niin monenlaisia. Always on my mind on ehkä mielestäni parempi Willie Nelsonin versiona.

Elviksen green green grass home ja amazing grace tulkinnat on loistavia. On mulla myös monen lp:n boksi jossa lienee miltei kaikki Elviksen biisit. Pitääpä ottaa pois sekin kaapista, pyyhkiä pölyt ja laittaa niin sanotusti ramppa kalakattamaan. No mikä jottei.

vertailuksi Willien version

Tuo oli hyvä versio joo. Muistan kuulleeni joskus kahdeksan vuotta sitten Nelsonin version samasta biisistä ja kuulosti kamalalta.

Ja aika iso lp-boxi sinulla jos jotakuinkin 700 Elviksen levyttämää biisiä löytyy.

No joo. Ehkä hieman yliampuva olin. "lienee milte kaikki Elviksen biisit". Tuo on epämääräinen, ympäripyöreä lause.

Ehkä siinä on 50-100

^ Vastaa Lainaa

har
7706 viestiä

#34 kirjoitettu 03.01.2008 15:13

Taas ennen joulua tuli tämä piisi:

http://www.yle.fi/levy...,
perhana kun löytäisi tuon jostain äänellisessä muodossa.
Aivan hillitön juttu.

Itse asiaan eli mainittuun eläneeseen historialliseen henkilöön voisi todeta kuten Eput kuuluisassa laulussaan Elviksen Kuolema (ei mua liikuta.)

Hyvä solisti vaikka mm. Olavi Virta lauloi vähintään yhtä täydellisesti.

^ Vastaa Lainaa

mikainen

#35 kirjoitettu 03.01.2008 17:21

L. Peninsula kirjoitti:

No joo. Ehkä hieman yliampuva olin. "lienee milte kaikki Elviksen biisit". Tuo on epämääräinen, ympäripyöreä lause.

Ehkä siinä on 50-100

Saat anteeksi.

Lukuisista leffasoundtrackeistahan ei kovin paljoa kelvollista materiaalia löydykään niin heti voi pudottaa luvun 700:sta 600:aan.

^ Vastaa Lainaa

har
7706 viestiä

#36 kirjoitettu 03.01.2008 17:49

Lazy Jake kirjoitti:
har kirjoitti:
Taas ennen joulua tuli tämä piisi:

http://www.yle.fi/levy...,
perhana kun löytäisi tuon jostain äänellisessä muodossa.
Aivan hillitön juttu.

Taisin kuulla tuon kymmenkunta vuotta sitten vanhan kunnon, valitettavasti jo edesmenneen, K.W.Blomqvistin radio-ohjelmassa Tutti Frutti Rock'n'Roll Show. Ymmärsinkö siis oikein tuosta äänilevystön linkistä että Elviksen Joulu löytyisi Kinkkukaruselli-nimiseltä CD:ltä? Muistaakseni tuo oli jollakin tavalla Holle Holopaisen projekti? Ja pikkusiskohan se poseerasikin levykannessa joulupukin tekoparran takaa. En muista että näinkö tuota levyä esim. nyt viime joulun aikoihin vaikkapa Anttilassa.

Oletkos kysellyt esim. Sävel-Aitasta? Ei ole kokemuksia itselläni tuosta kaupasta, kirjoitin vaan googleen "kinkkukaruselli".

Täytyy kirjoitella tuonne.

Tilausohjeet oli vähän mielenkiintoiset: täytyy maksaa etukäteen jos haluaa säästää lähetyskuluissa...

^ Vastaa Lainaa

Hellbilly
369 viestiä

#37 kirjoitettu 03.01.2008 23:33

L. Peninsula kirjoitti:
Always on my mind on ehkä mielestäni parempi Willie Nelsonin versiona.

Täysin samaa mieltä tästä. Hyllystä löytyy ainakin kolme eri versiota Always On My Mindistä Willien esittämänä (studioversio, sekä ainakin kaksi live-versiota, joista yksi The Highwaymenien live-DVD:llä) ja kaikki niistä ovat upeita. Elviskin vetää biisin komeasti, mutta Willien tulkinta on jotenkin herkempi ja... no, enemmän minuun vetoava.

Hellbilly muokkasi viestiä 23:34 03.01.2008
...kuten jo tulikin aiemmin samaisessa ketjussa todettua näemmä. Laho piä ja limited attention span.

^ Vastaa Lainaa

rawhead
3117 viestiä

#38 kirjoitettu 24.07.2008 21:36

Antiikin Rooman Elvis?

^ Vastaa Lainaa

Fitz
15364 viestiä
Luottokäyttäjä

#39 kirjoitettu 24.07.2008 21:39

rawhead kirjoitti:
Antiikin Rooman Elvis?

Oi seitan . Elvis todella elää, on elänyt jo pitkään

^ Vastaa Lainaa

rawhead
3117 viestiä

#40 kirjoitettu 24.07.2008 21:40

Fitz kirjoitti:
rawhead kirjoitti:
Antiikin Rooman Elvis?

Oi seitan . Elvis todella elää, on elänyt jo pitkään

Näinpä, Elvis ei ole voinnut kuolla, kun tuohan on elännyt aikojen alusta lähtien
Entä jos Elvis onkin tämä paljon puhutu Jeesus, ja se toinen tuleminen oli jo

rawhead muokkasi viestiä 21:41 24.07.2008

^ Vastaa Lainaa

1 2 Seuraava >

Vastaa Aloita uusi keskustelu