Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja FruityMKSR


Feeble-minded

#1 kirjoitettu 11.03.2003 23:40

Saan varmaan tästä vihat niskaani, mutta kirjoitanpahan kuitenkin. Itselleni Mikseri oli hyvin pitkään sillä alueella jota niinkin usein kutsutaan nimellä Twilight Zone, middle of nowhere. Ehkä olin jossain nähnyt jonkun mainitsevan paikasta, mutta siihen taisivat tiedonjyvät jäädä.

Naps. Pikaviesti pamahtaa ruudulle uudelta ja tuntemattomalta käyttäjältä. Vastoin normaali kaavaa tämä ei ole Dr.AbulHassen jostain sieltä aasiasta. Tällä kertaa henkilö kommunikoi suomen kielellä. Nopeasti kävi ilmi että kyseessä oli jonkun tyyppisen konemusiikin "työstäjä". Keskustelu siirtyi nopeasti siis musiikintekoon ja muihin yleisiin aiheisiin. Nopeasti paljastui että kyseinen henkilö virittelee musiikkinsa nimeltämainitsemattomalla ohjelmalla. Tällöin pahan gearOmania kärpäsen iskemänä kerroin omista laitteistani. Itselläni oli jo tuolloin jonkun asteen stereotypia softalla musiikkia tekevistä ihmisistä. Tosiaan itselläni on taustaa softa musiikin teosta. Kyseessähän on loppujen lopuksi väittely jota käydään vain ruohojuuri tasolla. Kukaan ei ala BMG Entertainmentin studiolla selittämään kuinka ylivoimainen Reason tai ReCycle on. Kaikkihan voi olla näppärää ja kivaa kun on yhdellä CD:llä. Jälkikin voi olla uskomatonta, eikä olekkaan ihme miksi näitä käytetään myös ammatti tasolla. Mutta ainakin toistaiseten kokemusten tasolla ei tarvitse kovin korkealla käydä kurkkimassa kun huomaa, että studio pyörii paremmin ilman tuota dataCD:n sisältöä kuin joitain muita rautapuolen laitteita.

Palaan vielä tuohon keskusteluun joka oli saanut alkunsa. Sieltä tuli vaikka mitä ja provosoin vain lisää haukkumalla hänen "ohjelmaansa". Fanaattisuuteen asti paisuvat vastalauseet saivat hymyn huulelle. "Käy mikseris sanoo et softa haisee". Capisci.

Käy mikseri sanoo et softa haisee. Täällä sitä ollaan ja kirjoittaessani www.mikseri.net URLia tuntui kun olisin astumassa jonkun JuhanAfGrann klaanilaisten sivuille "IN SOFTWARE WE BELIEVE".

No tietysti näin ei nyt ihan kokonaan ollut, mutta silti nostaa tämä sivu vielä hymyä huulille. Toki on otettava huomioon ettei tämä olekkaan, eikä tarkoitus ole ollakkaan mikään ammattilaisten web-portaali. En myöskään halua sitoa sanaa ammattilainen mitenkään rautaan tai softaan.

On hauskaa lukea keskusteluja joissa mainitaan kuinka softa saa kokoajan kiinni tai on jo saanut rautapuolen. Katos kun on vaan monella studiolla mennyt jo ohi? Tarkoitukseni ei ole keskustella taas asetelmasta rautaVSsofta. On vain huvittavaa nähdä portaali jossa saa vihat päälle kahdella sanalla SOFTWARE SUCKS.

SOfta ei haise, mutta milloin ihmiset herää siihen että kaikki on suhteellista, jopa softan "YLIVOIMAISUUS".

Turha threadi, mutta hommatkaa mullekkin FruityLoops

^ Vastaa Lainaa


PasiS

#2 kirjoitettu 12.03.2003 00:08

Kyllä olet oikeassa.

Yleensä softan ylivoimaisuus perustuu siihen, että puuttuu kokemukset rautatasolta tai sitten ei osata käyttää näitä laitteita.

Henkilökohtaisesti menee hermot tuohon softatouhuiluun viimeistään siinä kun täytyy olla aivan tajuton tietokone jotta voi tehdä kaiken haluamansa.

Käytän kuitenkin vielä softaa, koska:
a) rahat ei riitä laitteisiin
b) ei mun tartte niin hyvänlaatuista kamaa saadakkaan, ideat ovat tärkeintä vielä tässä vaiheessa.

^ Vastaa Lainaa


transam
403 viestiä

#3 kirjoitettu 12.03.2003 00:59

Jopas oli ufo jutut

^ Vastaa Lainaa


Feeble-minded

#4 kirjoitettu 12.03.2003 07:19

Riley, mikä ihmeen ristiretki? Jos käyn tällä silloin kun muistan, niin on aika ristiretki. Ja taas toisaalta ehkä ois syyätkin kun täällä 1:1000:sta tietää että on olemassa Macintosheja ja 1:10 000:sta tietää että näppäimistöä paremman kosketuksen saa vaikka kitaralla.

Ja kirjoitus oli UFO

^ Vastaa Lainaa


Feeble-minded

#5 kirjoitettu 12.03.2003 07:29

Sitten yks on aika jännää. Kaikki hypettää ihan armottomasti "Mikserille oma lehti, ja sitten joku trollaa että vielä TV kanavankin ja kaikki menee täydestä".

Mut hei, ei millään pahalla, mutta mistä kukaan tietää osaako kukaan ylläpidosta kirjoittaa kynäsepon lailla? Ei siis oikeesti millään pahalla, mutta mistä täältä voisi saada vaikutteita siitä että ylläpidolla on hallussa verbaalisia lahjoja?

^ Vastaa Lainaa


roope_sarana

#6 kirjoitettu 12.03.2003 07:34

hei pasiS mään!
Kyllä olet oikeassa.

Yleensä softan ylivoimaisuus perustuu siihen, että puuttuu kokemukset rautatasolta tai sitten ei osata käyttää näitä laitteita.

Henkilökohtaisesti menee hermot tuohon softatouhuiluun viimeistään siinä kun täytyy olla aivan tajuton tietokone jotta voi tehdä kaiken haluamansa
null

yleensä raudanpuutetta sanotaan anemiaksi, mutta mun raudanpuute perustuu et on budjetinvajausta ei sen takii etten jaksais opetella käyttää hienoja härpättimiä

^ Vastaa Lainaa


Elektrojänis
3503 viestiä

#7 kirjoitettu 12.03.2003 10:15

Feeble-minded kirjoitti:
Riley, mikä ihmeen ristiretki? Jos käyn tällä silloin kun muistan, niin on aika ristiretki. Ja taas toisaalta ehkä ois syyätkin kun täällä 1:1000:sta tietää että on olemassa Macintosheja ja 1:10 000:sta tietää että näppäimistöä paremman kosketuksen saa vaikka kitaralla.


Voisin tähän luetella paljonkin softan etuja, mutta se lienee turhaa. On totta, että raudalla on etunsa. Nykyään ne etdut ei tosin aina liity äänen laatuun. On myös asioita joita on hankala tehdä raudalla, mutta helppo softalla.

Kannattaa myös huomioida, että useimmat uudemmat laitteet on itseasiassa periaatteessa tietokoneita joista on jätetty kyseisessä käytössä tarvittavia osia pois. Äänenlaadun kannalta ratkaisevaksi tekijäksi muodostuu laitteeseen upotettu softa ja AD/DA -muuntimet.

Ja kyllä... Minulla on kitara ja tykkään sitä soitella, vaikken itseäni soittotaidon puolesta kitarisitiksi kehtaakkaan tituleerata.

Eiköhän se ole kunkin henkilökohtainen asia mitä käyttää. Ei minua pahemmin hetkauta jos joku haluaa käyttää vaan 50 ja 60 -luvun laitteita. Jos musa on hyvää niin kuuntelen mielelläni.

^ Vastaa Lainaa


North Vibes
282 viestiä

#8 kirjoitettu 12.03.2003 16:43

Joo.. Hassu threadi. Ei täs oo oikein mitään asiaa. Jokanen tehköön musa millä tykkää kunhan se kuulostaa omasta mielestään hyvältä.

^ Vastaa Lainaa


TomiS
901 viestiä
Ylläpitäjä

#9 kirjoitettu 12.03.2003 21:28

Feeble-minded kirjoitti:
Sitten yks on aika jännää. Kaikki hypettää ihan armottomasti "Mikserille oma lehti, ja sitten joku trollaa että vielä TV kanavankin ja kaikki menee täydestä".


Ja se häiritsee sinua millä lailla? Saahan ne visioida, joista ei ole vielä tullut liian skeptisiä siihen.

Mut hei, ei millään pahalla, mutta mistä kukaan tietää osaako kukaan ylläpidosta kirjoittaa kynäsepon lailla? Ei siis oikeesti millään pahalla, mutta mistä täältä voisi saada vaikutteita siitä että ylläpidolla on hallussa verbaalisia lahjoja?


Täh? Siis iso TÄH? Miksi ylläpidolla pitäisi olla verbaalisia lahjoja? Eiks tässä tapauksessa riitä, että on php:llisia lahjoja ja koodausperslihakset ovat kunnossa.

Muutenkin mua lähinnä huvittaa koko tämän threadin asettelu. Kyllähän kaikki tietää, että kun aletaan tehdä oikeasti töitä, niin ensin yritetään hankkiutua eroon kaatuilevista windowseista, ja sitten hankalista tietokoneista yleensäkin. Kaikilla aloilla se vain ei onnistu, musa-alalla onnistuu. Olet siis kiukutellut tuosta softa-hardis-asiasta yhden tyypin kanssa, ja sillä perusteella yleistät hänen mielipiteensä pätevän melkein 6000:nen ihmisen nettiyhteisölle. Aika hyvin, ei siinä mitään.

^ Vastaa Lainaa


Stocco
13143 viestiä

#10 kirjoitettu 12.03.2003 22:25

Feeble-minded kirjoitti:
Naps. Pikaviesti pamahtaa ruudulle uudelta ja tuntemattomalta käyttäjältä.


MINULTA!

Feeble-minded kirjoitti:
SOfta ei haise, mutta milloin ihmiset herää siihen että kaikki on suhteellista, jopa softan "YLIVOIMAISUUS".

Turha threadi, mutta hommatkaa mullekkin FruityLoops


Ja softa on mainiota kun ei tee musaa levy-yhtiöitä tai muita varten. Piste!

Mark Vera muokkasi viestiä - opetelkaa lainaamaan oikein, ei ole hyväntavan mukaista, jos lainattuteksti on viestista yli 99%:ä! 22:49 12.03.2003

^ Vastaa Lainaa


Stocco
13143 viestiä

#11 kirjoitettu 12.03.2003 22:31

Mr.Mystery kirjoitti:
Viitsisitkö ihan piruuttasi kertoa juttusi pointin?

Tuosta viestistä en oikein saanut muuta irti että joku ylemmyyskompleksiisi kyllästynyt on provosoinut sinua tulemaan tänne haukkumaan softaa vaikket edes ole sitä mieltä vaikka oletkin (tuo loppu jäi hieman epäselväksi, koska puhuit ristiin useammin kuin kerran).


Minä olen provosoinnin mestari. AAH HAH HAA. Rikkaat kykkyyn ja patsastelemaan rahoillaan kun ei järki luista.

^ Vastaa Lainaa


Piiska
2384 viestiä

#12 kirjoitettu 12.03.2003 22:38

Feeble-minded kirjoitti:
Saan varmaan tästä vihat niskaani, mutta kirjoitanpahan kuitenkin. Itselleni Mikseri oli hyvin pitkään sillä alueella jota niinkin usein kutsutaan nimellä Twilight Zone, middle of nowhere. Ehkä olin jossain nähnyt jonkun mainitsevan paikasta, mutta siihen taisivat tiedonjyvät jäädä.



ei tota jaksa edes lukea... no joo kyl mä sen luin.

Mark Vera muokkasi viestiä - opetelkaa lainaamaan oikein, ei ole hyväntavan mukaista, jos lainattuteksti on viestista yli 99%:ä! 22:48 12.03.2003

^ Vastaa Lainaa


Stocco
13143 viestiä

#13 kirjoitettu 12.03.2003 22:55

Anteeksi. On vaan niin huvittava tuo ukkeli että innostun liikaa, taas

^ Vastaa Lainaa


vade-
313 viestiä

#14 kirjoitettu 12.03.2003 23:00

Elektrojänis kirjoitti:
Feeble-minded kirjoitti:
Riley, mikä ihmeen ristiretki? Jos käyn tällä silloin kun muistan, niin on aika ristiretki. Ja taas toisaalta ehkä ois syyätkin kun täällä 1:1000:sta tietää että on olemassa Macintosheja ja 1:10 000:sta tietää että näppäimistöä paremman kosketuksen saa vaikka kitaralla.


Voisin tähän luetella paljonkin softan etuja, mutta se lienee turhaa. On totta, että raudalla on etunsa. Nykyään ne etdut ei tosin aina liity äänen laatuun. On myös asioita joita on hankala tehdä raudalla, mutta helppo softalla.

Kannattaa myös huomioida, että useimmat uudemmat laitteet on itseasiassa periaatteessa tietokoneita joista on jätetty kyseisessä käytössä tarvittavia osia pois. Äänenlaadun kannalta ratkaisevaksi tekijäksi muodostuu laitteeseen upotettu softa ja AD/DA -muuntimet.

Ja kyllä... Minulla on kitara ja tykkään sitä soitella, vaikken itseäni soittotaidon puolesta kitarisitiksi kehtaakkaan tituleerata.

Eiköhän se ole kunkin henkilökohtainen asia mitä käyttää. Ei minua pahemmin hetkauta jos joku haluaa käyttää vaan 50 ja 60 -luvun laitteita. Jos musa on hyvää niin kuuntelen mielelläni.




WORD UP!

^ Vastaa Lainaa


Elektrojänis
3503 viestiä

#15 kirjoitettu 12.03.2003 23:52

Aika hassua muuten, että tämä samainen kaveri on aloittanut viestiketjun samasta aiheesta aiemminkin. Sanoo käyvänsä mikserissä harvoin... Pitäkö joka kerta aloittaa uusi ketju samasta aiheesta?

Okei... Lopetan valittelun tältä illalta.

^ Vastaa Lainaa


Stocco
13143 viestiä

#16 kirjoitettu 12.03.2003 23:54

Elektrojänis kirjoitti:
Aika hassua muuten, että tämä samainen kaveri on aloittanut viestiketjun samasta aiheesta aiemminkin. Sanoo käyvänsä mikserissä harvoin... Pitäkö joka kerta aloittaa uusi ketju samasta aiheesta?

Okei... Lopetan valittelun tältä illalta.


Sillä on jäänyt hardis levarit jumittamaan...

Mä oon liian ilkee

^ Vastaa Lainaa


Feeble-minded

#17 kirjoitettu 13.03.2003 11:23

No jaa. Tämä keskustelu meni taas sivuun, mutta idea ei ollut softVShard. Minua ei loppupeleissä edes kiinnosta koko asettelu. <---tästäkin joku vielä keskii vetää jotain.
Tarkoitukseni oli lähinnä katsoa miten ihmiset reagoivat sekavaan threadiini.


Feeble-minded muokkasi viestiä 11:24 13.03.2003

^ Vastaa Lainaa


Elektrojänis
3503 viestiä

#18 kirjoitettu 13.03.2003 11:43

Feeble-minded kirjoitti:
No jaa. Tämä keskustelu meni taas sivuun, mutta idea ei ollut softVShard. Minua ei loppupeleissä edes kiinnosta koko asettelu. ---tästäkin joku vielä keskii vetää jotain.


No tuo nyt vaan näytti jonkin verran hyökkäävältä, vaikkakin myös sekavalta. Oliko siinä jotain pointtia jota halusit tuoda esille? Voisihan tuon tulkita myös niin, että halusit todistaa, että mikserissä on muitakin kuin softafriikkejä.

Tarkoitukseni oli lähinnä katsoa miten ihmiset reagoivat sekavaan threadiini.



Eli siis kyseessä oli puhdas trollaus?

Joo... Ei minustakaan tuossa ole edes mitään vastakkainasettelua. Itse käytän sitä mikä sattuu toimimaan omiin hämäriin tarkoitusperiini (tietysti saatavuuden puitteissa), oli se sitten softa, rauta tai itse rakennettu rauta tai jokin näiden yhdistelmä.

Elektrojänis muokkasi viestiä 11:44 13.03.2003

Mikäs tässä nyt mättää? Viesti ei näy kokonaan?

Elektrojänis muokkasi viestiä 11:45 13.03.2003

Noniin... tuo nuoli ei toimi kun forum karsii hötömölön.

^ Vastaa Lainaa


Stocco
13143 viestiä

#19 kirjoitettu 13.03.2003 12:56

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu