Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 

1 2 Seuraava >

Kirjoittaja Päivityksiä "idoleihin"


Ape
1599 viestiä
Ylläpitäjä

#1 kirjoitettu 10.09.2007 15:21

Olemme saaneet valmiiksi päivityksen, jossa olemme yhdistäneet erillään olleet Mikseriartistit sekä ns. Idolit. Nyt kaikki artistit ovat Mikserissä enemmän tasa-arvoisessa asemassa.

Uudistuksen tavoitteena on ollut selkeyttää musiikin etsintää ja löytämistä Mikseristä. Oikeiden artistien fanittaminen on nyt loogisempaa ja käyttäjien on toivon mukaan helpompaa hallita omaa suosikkiartistilistaansa. Tämän perusteella pystymme jatkossa tuomaan juuri käyttäjää itseään kiinnostavaa musiikkia paremmin esiin.

Pyrimme jatkossa tuomaan myös ns. "oikeita artisteja" paremmin esiin Mikserissä, Suomen suurimmalla musiikkisivustolla.

Painopiste tietysti on - nyt ja aina - Mikserin omissa indie-artisteissa.


Joillain käyttäjillä on saattanut bändiprofiilin pikaosoite vaihtua päivityksen yhteydessä. Mikäli pikaosoitteen suhteen tai muuten satut huomaamaan asiaan liittyen ongelmia, vastaa ystävällisesti tähän ketjuun.

Kiitos!

^ Vastaa Lainaa


jjami

#2 kirjoitettu 10.09.2007 16:10

hyvähän toi uudistus muuten varmasti on, mut onko toi jotenki sekottanu tätä
kun en pysty enää hallitseen tota omaa projektia?

^ Vastaa Lainaa


jasca
2397 viestiä

#3 kirjoitettu 10.09.2007 17:00

Ei mikään huono uuditus. Kaikki ulko puoliset bändit on saanut omat artistisivut.

Yhden huonon jutun huomasin, osa suosikeiksi laittamistani bändeistä on kadonnut esim. Jethro Tull, Yes yms. Taitaa olla näitä bändejä joille ei aikaisemmin oltu genreä määritelty.

jasca muokkasi viestiä 17:04 10.09.2007
Ja sitten vielä tällänen
Suosikit
Artistit:
» Nimi
» nimi
» nimi
Näytä kaikki (X) <- tuhon taidettu laskea vain suosikit mikseristä.

^ Vastaa Lainaa


Ape
1599 viestiä
Ylläpitäjä

#4 kirjoitettu 10.09.2007 17:09

jasca kirjoitti:
Yhden huonon jutun huomasin, osa suosikeiksi laittamistani bändeistä on kadonnut esim. Jethro Tull, Yes yms. Taitaa olla näitä bändejä joille ei aikaisemmin oltu genreä määritelty.


Totta. Asia korjautuu jahka saamme näille entisille "idoleille" vielä asetettua genren. Kiitos huomiosta.

^ Vastaa Lainaa


Thimns
4926 viestiä

#5 kirjoitettu 11.09.2007 01:57

Mistäs lähtien Eläkeläiset on ollut metallia?

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#6 kirjoitettu 11.09.2007 07:27

SydänTalvi kirjoitti:
...sairaan psk uudistus kuten aina.


Mikseri.net on varmaan sitten ihan sairaan paska sivustokin, kun kaikki uudistuksetkin on aina sairaan paskoja.

^ Vastaa Lainaa


Salminen
Niko Salminen
I'm back!
2526 viestiä
Ylläpitäjä

#7 kirjoitettu 11.09.2007 09:35

SydänTalvi kirjoitti:
Ehdottomasti samaa mieltä.
Aivan äärettömän typerä vamppailusysteemi.
"suosikit"-linkistä systeemi hyppää nyt samaan kohtaan kuin fanituslistasta. Tästä seuraa se,että kohta "miksi pidän tästä artistista" on kokonaan hävinnyt?

Ideana olikin, että myös mikseribändien fanituksista voi kirjoittaa kuvauksen. Nyt muutos on toteutettu ja kaikkien vanhojen kuvauksien pitäisi myös näkyä ja uusien lisäämisen olla hivenen kätevämpää kuin vanhalla järjestelmällä.

Mielestäni on ärsyttävää kun yrittää esmes selata tuosta fanituslistasta että kellä on uusia biisejä ja sitten saa selata miljoona ei-mikserissä-olevaa systeemiä ohi ohi ohi ohi,jee olihan täällä monen sadan seassa joku jolla on oikeasti artistisivu!

Näkyiväthän siellä ennen vanhaankin artistit joilla ei ole enää edes biisejä Mikserissä. Tämä voidaan korjata vaikkapa "Kuuntele artistin biisit" -linkillä fanituslistassa niiden kohdalla, joilla kappaleita on, mikäli sellaiselle on kysyntää / tarvetta.

Ja sitten vielä tämä jo jonkun mainitsema ongelma,että kun täällä mikserissä sitten idiotisoi tyyppejä joilla on artistisivun nimenä tunnetun bändin nimi,niin kappas vaan,fanitankin sitä sitten.

Näistä voi ja kannattaa ilmoittaa ylläpidolle niin korjataan.

^ Vastaa Lainaa


slvs

#8 kirjoitettu 11.09.2007 09:57

Genret tuntuvat olevan sikin sokin (esim. Nirvana: Blues/Jazz ja Pearl Jam: HipHop/Rap) ja osa suosikeistani on kadonnut kuin tuhka tuuleen.
No, toivottavasti ne tulee vielä takaisin.

^ Vastaa Lainaa


MKDELTA
11907 viestiä

#9 kirjoitettu 11.09.2007 12:08

Tarmvred, Sonar (se belgialainen bändi, ei se mikseriartisti...itse asiassa se Sonarin fanitus on siirtynyt sille mikseriläis artistille >:F), Esplendor Geometrico, Synapscape, Dryft ja Gridlock ovat ainakin kadonneet tuolta listalta ainakin. Kaikki elektronisia artisteja.

^ Vastaa Lainaa


slvs

#10 kirjoitettu 11.09.2007 12:46

Ainakin 12 Stones, Breaking Benjamin, Finger Eleven, Puddle of mudd, Ra, Red, Seether ja Vertical Horizon omista suosikeistani loistavat poissaolollaan.

"Artistisivut" löytyvät kyllä, mutta suosikkilistassani ei niitä näy. Sinänsä ikävää, kun osa niistä on aika selkeästi omaan bändiini vaikuttavia artisteja. Onko tarkoituksena että noille artistisivuille tulee lista bändeistä jotka ovat nimenneet ko. artistin vaikuttajakseen?

En tiedä olenko tyhmä vai turhan hätäinen, mutta minua tämä uudistus on pelkästään sekoittanut.

Ja osassa omistamissani levyissä artisti on muuttunut. En tiedä liittyykö tähän, mutta ilmoitin siitäkin nyt samalla.

^ Vastaa Lainaa


Chi-Xi-Stigma
1092 viestiä

#11 kirjoitettu 11.09.2007 13:25

Hankalampaa nyt on ainakin koittaa bongailla joltain muulta mikserinkäyttäjältä fanituslistastaan hyvää mikseristä löytyvää musiikkia kun ovat nyt kaikki "idolit" tuolla keskenään sekaisin.

Chi-Xi-Stigma muokkasi viestiä 13:26 11.09.2007

Ja jotenkin tuo lause "___________ fanittaa seuraavia projekteja" on jokseenkin väärä, kun listasta löytyy kuitenkin ihan oikeitakin bändejä.

^ Vastaa Lainaa


slvs

#12 kirjoitettu 11.09.2007 14:55

Chi-Xi-Stigma kirjoitti:
Hankalampaa nyt on ainakin koittaa bongailla joltain muulta mikserinkäyttäjältä fanituslistastaan hyvää mikseristä löytyvää musiikkia kun ovat nyt kaikki "idolit" tuolla keskenään sekaisin.


Juuri näin.

Olen nyt koko päivän miettinyt tätä, enkä ole keksinyt uudistuksesta yhtään hyvää puolta.

^ Vastaa Lainaa


HW
ärsyttävä
7222 viestiä
Luottokäyttäjä

#13 kirjoitettu 11.09.2007 15:17

Chi-Xi-Stigma kirjoitti:
Hankalampaa nyt on ainakin koittaa bongailla joltain muulta mikserinkäyttäjältä fanituslistastaan hyvää mikseristä löytyvää musiikkia kun ovat nyt kaikki "idolit" tuolla keskenään sekaisin.
Juurikin näin. Ärsyttää kun "oikeat" bändit ja mikseribändit menevät sekaisin ja riepoo kun NINkin on saanut ihan oman artistisivun jossa ei näy muuta kuin fanien määrä.

Ratkaisen uudistuksesta koituvan häslingin omalta osaltani niin että poistan kaikki nuo mikserin ulkopuoliset tykkäämisen kohteeni.

Kiitos YP. Saisko seuraavaksi jotain käyttökelpoista?

HW huomasi epäkohdan korjautuneen 19:26 11.09.2007

Jopas oli sekava tuo poistamisjuttu. Voisko sen "poista"-painikkeen siirtää sinne artistin nimen välittömään läheisyyteen jottei mene riveissä sekaisin.

Olen vieläkin pahastunut.

^ Vastaa Lainaa


slvs

#14 kirjoitettu 11.09.2007 15:36

Kenen idea? Päitä vadille!

^ Vastaa Lainaa


Kivimetsän Druidi

#15 kirjoitettu 11.09.2007 15:38

Terve!

Bändini Kivimetsän Druidin pikaosoite www.mikseri.net/kmd ei toimi enää, vaan se vie tyhjälle KMD sivulle. Pikaosoite on ollut käytössä projektin aloittamisesta asti ja se lukee bändin tiedoissa ympäri internettiä.

Pyydän siis pikaosoitetta takaisin!

Kiitos, Antti / Kivimetsän Druidi

^ Vastaa Lainaa


thonder_wavemastor
308 viestiä

#16 kirjoitettu 11.09.2007 16:05

huono uudistus. Yritäppä laittaa hakuun bändi jolla on idolina vaikka Megadeth. Ei onnistu enää. Se menee suorilla tuonne Megadeth sivulle.

Muutenkin ärsyttää kun nuo mikseriläiset ja levyttäneet artistit on nyt samassa. Poistakaa päivitys tai laittakaa edes joku merkki että on mikserin artisti. Minä en ainakaan tunnista kaikkia levyttäneitä artisteja mikserin artisteista.

Niin ja onko tästä uudistuksesta ylipäänsä mitään hyötyä. Ei minusta.

^ Vastaa Lainaa


buranaC
5116 viestiä

#17 kirjoitettu 11.09.2007 19:24

Jahas.
Olisi pitänyt nimetä joku projekteistani vaikka Darudeksi niin nyt olisin saanut 1500 fania tosta vaan.

Nojoo, karmealta uudistukselta tämä tuntui aluksi, nyt en osaa oikein sanoa. Tuli sellainen olo, että ehkä tästä vielä saadaankin jotain.
Biisien määrä mikä näkyy fanituslistalla paransi muuten paljon!

buranaC muokkasi viestiä 19:25 11.09.2007

Jos tätä ei kehitetä tästä enää eteenpäin niin olen kyllä sillä kannalla että vanha systeemi takaisin.

^ Vastaa Lainaa


thonder_wavemastor
308 viestiä

#18 kirjoitettu 11.09.2007 19:36

buranaC kirjoitti:
Jahas.
Olisi pitänyt nimetä joku projekteistani vaikka Darudeksi niin nyt olisin saanut 1500 fania tosta vaan.

Nojoo, karmealta uudistukselta tämä tuntui aluksi, nyt en osaa oikein sanoa. Tuli sellainen olo, että ehkä tästä vielä saadaankin jotain.
Biisien määrä mikä näkyy fanituslistalla paransi muuten paljon!

buranaC muokkasi viestiä 19:25 11.09.2007

Jos tätä ei kehitetä tästä enää eteenpäin niin olen kyllä sillä kannalla että vanha systeemi takaisin.


niin tuo biisien määrän näkyminen fanilistalla oli tosiaan hyvä uudistus... Ainut sellainen tosin

^ Vastaa Lainaa


Chi-Xi-Stigma
1092 viestiä

#19 kirjoitettu 11.09.2007 19:45

Nyt sai mikserin Isengard bändikin kerralla lisää kannatajia...
Samaten Code bändi.
Risto linkittyy kanssa väärin..

^ Vastaa Lainaa


Warggoath

#20 kirjoitettu 11.09.2007 21:04

ois kyl hienoa jos viel vois editoida esim. väriteemaa niille sivuille ja uppia logoa ja tämmöstä...En oikein lämpene esim. burzumin tai black funeralin vaaleensinisestä taustasta

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#21 kirjoitettu 12.09.2007 08:32

Ape kirjoitti:

Nyt kaikki artistit ovat Mikserissä enemmän tasa-arvoisessa asemassa.


Just. Vaikka hakisitte kuun taivaalta, niin mikseri- ja julkaiseista artisteista ei koskaan tule sama asia ihmisten mielestä. Siksi näkisin, että ainakaan nykyisillä toiminnoilla tuossa yhdistämisessä ei ollut järkeä.

Pyrimme jatkossa tuomaan myös ns. "oikeita artisteja" paremmin esiin Mikserissä, Suomen suurimmalla musiikkisivustolla.


Ajattelinkin, että jotain tässä on takana. Siitäkin huolimatta vaikka noilla julkaisseiden artistien sivulla olisi materiaaliakin pitäisin ne erillään indie artisteista. Ihan selkeyden ja käytännöllisyyden nimissä.

Uudistuksen tavoitteena on ollut selkeyttää musiikin etsintää ja löytämistä Mikseristä.


Niinkö? Voisiko joku ylläpidosta selittää minulle miten tämä selkeytti/selkeyttää tulevaisuudessa yhtään mitään? Itse kun en vielä ihan tajunnut sitä selkeyttävää elementtiä.

HW kirjoitti:

Ratkaisen uudistuksesta koituvan häslingin omalta osaltani niin että poistan kaikki nuo mikserin ulkopuoliset tykkäämisen kohteeni.


Minäkin tekisin noin, jos olisin ison määrän ulkopuolisia artisteja listannut tänne. Ihan käytännön syistä.

^ Vastaa Lainaa


Salminen
Niko Salminen
I'm back!
2526 viestiä
Ylläpitäjä

#22 kirjoitettu 12.09.2007 09:11

buranaC kirjoitti:
Olisi pitänyt nimetä joku projekteistani vaikka Darudeksi niin nyt olisin saanut 1500 fania tosta vaan.

Juuri tuollaisia tapauksia korjaamme sitä mukaa kun niitä tulee tietoomme.

Jos tätä ei kehitetä tästä enää eteenpäin niin olen kyllä sillä kannalla että vanha systeemi takaisin.

Totta kai sitä kehitetään korkealla prioriteetillä. Parannusehdotuksia järjestelmän selkeyttämisestä otetaan ilolla vastaan niiden lisäksi, jotka ovat jo tällä hetkellä työn alla.

^ Vastaa Lainaa


JamesMercy
1690 viestiä

#23 kirjoitettu 12.09.2007 09:21

Profiilisivun suosikit-kohdan näytä kaikki -linkin artistimäärä on väärin. Itselläni näyttää 70, eli todennäköisesti mikseriartistien määrän, kun oikea summa olisi nyt "oikeiden" artistien kanssa jotain +100.

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#24 kirjoitettu 12.09.2007 09:26

Salminen kirjoitti:

Parannusehdotuksia järjestelmän selkeyttämisestä otetaan ilolla vastaan niiden lisäksi, jotka ovat jo tällä hetkellä työn alla.


Yksi hyvä tapa selkeyttää olisi jättää tuo mahdollisuus kommentoida fanittamiaan artisteja sekä mikseri, että ulkopuolisille artisteille, mutta silti erottaa nuo molemmat artistirytmät omiksi listoikseen. Kun ne tyypiltään ovat kuitenkin niin erilaisia.

^ Vastaa Lainaa


Rojola
2394 viestiä

#25 kirjoitettu 12.09.2007 09:53

Ape kirjoitti:

Joillain käyttäjillä on saattanut bändiprofiilin pikaosoite vaihtua päivityksen yhteydessä. Mikäli pikaosoitteen suhteen tai muuten satut huomaamaan asiaan liittyen ongelmia, vastaa ystävällisesti tähän ketjuun.

Kiitos!


jaha joo, pistin jo palauitetta mut ELI KYLLÄ ON VAIHTUNUT www.mikseri.net/rojola ei toimi

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#26 kirjoitettu 12.09.2007 09:54

HW kirjoitti:
Ratkaisen uudistuksesta koituvan häslingin omalta osaltani niin että poistan kaikki nuo mikserin ulkopuoliset tykkäämisen kohteeni.


Näin itse tein.

^ Vastaa Lainaa


thonder_wavemastor
308 viestiä

#27 kirjoitettu 12.09.2007 15:46

Tehkää nyt ihmeessä jotain tuolle häslingille. Poistakaa kylmänviileästi ne projektit, joilla on joku levyttäneen artistin nimi.

Ja tuo mikseriläisartistinhaku fanituskohteen mukaan ei onnistu vieläkään kuten ennen. Ja tämä on siis se suurin ongelma. Yksi Mikserin parhaista ominaisuuksista on poistettu.

Kyllä vanhassa oli taas vara parempi.

^ Vastaa Lainaa


((((-!-))))
6 viestiä

#28 kirjoitettu 13.09.2007 19:06

Joo... Olen samaa mieltä aika monenkin kanssa. Tämä on ihan hirveä systeemi ja luulinkin sitä ensin joksikin tilapäiseksi glitchiksi. Ei yhtään selkeä, eikä se siitä selkene edes ajan kanssa totutellen.

Taidan minäkin poistaa omat ulkopuoliset artistit listastani, että saisi edes vähän järkeä tähän sekamelskaan.

'What were they thinking?'

^ Vastaa Lainaa


thonder_wavemastor
308 viestiä

#29 kirjoitettu 13.09.2007 20:25

abmm kirjoitti:
Tässä taas yksi harhaanjohtava linkki :
Dimmu Borgir

komiasti 237 fania


jonkun 15-vuotiaan pojan rumpukomppeja... aika arvostettu rumpali

^ Vastaa Lainaa


Mike H
1801 viestiä

#30 kirjoitettu 14.09.2007 11:42

Nito kirjoitti:
Mulla oli suosikkilistalla bändi nimeltä Camel. Tuo uudistus oli sit tehny minusta camél:in fanin. Elikkäs jos noi voisi jotenkin eritellä toisistaan niin olisin erittäin kiitollinen.


Tätä toivoisin itsekin!

^ Vastaa Lainaa


D-Vision
1947 viestiä

#31 kirjoitettu 14.09.2007 11:59

Ei tunnu oikein nyt toimivan halutulla tavalla tuo uudistus, kun itsestäni tuli yhtäkkiä mikseriartstin 666 fani, vaikka en ole koskaan kuullutkaan kyseisestä kaverista. Vaikutteena on ollut se oikea, levyttänyt 666..

D-Vision muokkasi viestiä 12:01 14.09.2007

http://en.wikipedia.or...(band)

^ Vastaa Lainaa


Airola
6416 viestiä

#32 kirjoitettu 14.09.2007 22:00

www.mikseri.net/airola on myöskin vallan päin vitua. että poistakaa se, niin saan taas laitettua mun sivuni ton osotteen alle. tai jotain. tackars

Airola muokkasi viestiä 22:00 14.09.2007

ja myös www.mikseri.net/mmm on joku aivan muu, vaikka oli ihan mun ikiomani.

^ Vastaa Lainaa


tahtila
2311 viestiä

#33 kirjoitettu 14.09.2007 22:00

Thimns kirjoitti:
Mistäs lähtien Eläkeläiset on ollut metallia?


Näinpä. Kuten on jo otettu huomioon, genreluokittelut ovat siellä täällä aika välillä rankastikin päin seiniä. Mutta niiden muuttelu tulee kyllä todella viemään aikansa. En tosiaan itsekään välttämättä Mahavishnu Orchestraa Funkiksi luokittelisi ensimmäisenä, mutta lienevät ihan satunnaisesti heitettyjä.

Sinänsä ihan hyvä idea, vaikka toteutus rakoileekin sieltä täältä, niin kuin bugeista voidaan havaita.

Ja tosiaan, Dimmu Borgir voi kiittää uutta systeemiä. Olisin itsekin tyytyväinen jos fanimäärä hypähtäisi tuolla tavalla. Nyt kannattaisi äkkiä julkaista uusi biisi, niin porukka vähän heräilisi.

^ Vastaa Lainaa


Coivisto
8780 viestiä

#34 kirjoitettu 14.09.2007 22:26

Joo genret on vähän hassusti... RATM - Pop/rock. Puhtaasti kyseessähän on metalli bändi ilman mitään harmaita alueita
JA mitä helvettiä!!! Liekki Melodista Trancea!... ei hyvä luoja.
Tuolla samalle tyylille olisi ehkä ollut hyvä muuttaa nuo ulkomikseriläiset bändit mutta tuo sekoitus mikserin bändien kanssa on mennyt hieman mönkään

Lisätään vielä Rancid - Alternative?

^ Vastaa Lainaa


Rojola
2394 viestiä

#35 kirjoitettu 15.09.2007 10:02

oikeesti ois kyl tosi kiva jos toi pikaosotehäiriö korjattais... ?

^ Vastaa Lainaa


J!!
76 viestiä

#36 kirjoitettu 15.09.2007 10:37

Eipä toimi meikäläisenkään osoite...

^ Vastaa Lainaa


((((-!-))))
6 viestiä

#37 kirjoitettu 16.09.2007 10:16

Voisiko nyt mitenkään palata vanhaan systeemiin ja miettiä sitten hieman uusiksi koko idea?

^ Vastaa Lainaa


Ilmiselvä
1020 viestiä

#38 kirjoitettu 17.09.2007 00:17

Sole linkittyy väärin. Fanittamani Sole ei ole mikserin "SOLE"-artisti.

^ Vastaa Lainaa


Juhgu
94 viestiä

#39 kirjoitettu 17.09.2007 02:08

Meitsi ei diggaile. Aiemmin lista toimi satunnaisena, hauskana tapana katsella uusia artisteja, nyt ei. Kiinnostaa ihan vitusti että tyyppi x fanittaa Metallicaa ja Green Dayta.

Mikseribändejä sieltä piti löytyä :G

^ Vastaa Lainaa


Ilmiselvä
1020 viestiä

#40 kirjoitettu 17.09.2007 10:49

Täytyy kyllä sanoa, että minäkään en ole toistaiseksi nähnyt tästä uudistuksesta olevan kuin haittaa.

Minulla on jossain määrin luottamusta siihen, että homma selkiytyy ajan kanssa. Mutta kysymys ylläpidolle: Löytyykö teiltä tarpeeksi nöyryyttä peruuttaa tekemiänne muutoksia tilanteessa, jossa huomaatte ne oikeasti huonoiksi ja käyttäjäkunnan laajasti vastustamiksi?

^ Vastaa Lainaa

1 2 Seuraava >

Vastaa Aloita uusi keskustelu